Voi saatanan saatana tällasta sairaalloista ujoutta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Se on pilannut koko elämäni, haitannut niin urakehitystä, ystävyyssuhteita kuin vienyt monta mahdollisuutta parisuhteeseen ja tekipä sen jälleen taas.
Työpaikalla yksi kesäpoika antoi mulle silmää, ekat viikot tietty meni siihen, että en uskonu, ajattelin että kuvittelen vaan, tai se katsoo sitä paremman näköistä kesätyttöä, joka puolialastomana painoi hommia..
Tai sitten katsoo mua vaan sen takia että oon niin järkyttävä, tai jotain muuta tosi fiksua ja hedelmällistä järjenjuoksua multa..
En vaan voi idioottina (lue:UJONA) tajuta, että joku vois katsella MUA! Miksei vois? Ei tässä mikään missi olla, mutta ihan ihmisen näköinen ja usein kauniiksikin kehuttu, mutta enhän tietenkään sitäkään koskaan USKO! En ainakaan tarpeeks ajoissa.
Kun sitten hän alkoi esim jutellessa oikein kunnolla katsomaan mua syvälle silmiin oikein huumaavasti niin että sukat pyöri jaloissani, aloin jo uskoa, että taitaa se olla tosissaan.. Mutta se uskominen tuli vasta tämän viikon aikana, kun hänellä oli viiminen viikko töissä.
Ja mitä teen minä?
Tuttuun tyyliini pilaan kaiken koska en uskalla katsoa takaisin, koska tiedän että pyörtyisin, tai punastuisin, tai oksentaisin, tai työkalut lentelis käsistä, tai...tai...
Joten esitän vaan ettei kiinnosta, vaikka tosi asiassa yöunet mennyt ja sydän on niin sekaisin rakkaudesta, että rytmihäiriöitäkin olen kärsinyt viimisen viikon ajan..
On ilmiselvää, ettei mitään voi tapahtua, jollen ollenkaan vilkuile takaisin eli tyyppi ei koe saavansa ollenkaan vihreää valoa.
Aika harvalla on niin rautainen itsetunto, että tulis pyytämään ulos tällasta paskapäätä joka ei osaa edes flirttailla takaisin.
Tai jos on, niin ne on sitten useimmiten pelimiehiä..
Noh, tiesin että se poika oli viimeistä kertaa töissä eilen perjantaina, ja hän niin ihanasti yritti entistä hanakammin luoda katsekontaktia minuun, mutta minä uskalsin korkeintaan äkkiä vilkaista takaisin, muutaman kerran ja niistä kauhistuneena tulin vain aremmaksi.
Eniten harmittaa kun tuli mun viereen hakemaan tekeleitäni, niin loi oikein pitkän katseen, enkä mä idiootti uskaltanut edes vilaista!
Olisin nyt edes sadasosa sekunnin katsahtanut, mutta ei. EI!
EI!
TIETENKÄÄN EI!
Olen jo kolmekymppinen muija ja onnistunut peräti kerran seurustelemaan, sekin tapahtui vain sen takia että kyseessä oli niin vahvan itsetunnon omaava mies, ettei hän välittänyt vaikka vaikutin päällepäin kylmältä.
Hän vaan tuli ja nappasi minut ja meni suoraan asiaan.
Mutta hän olikin sitten pelimies, tietty, jonka takia otin eron muutaman vuoden päästä..
Mitkä on mahdollisuudet, että joku kiltti ja kunnollinen mies uskaltautuu väkisin änkeä kovan muurini lävitse?
AIVAN ding ding ding: NOLLA!
Tää kesäpoika vaikutti juuri sellaiselta ihanan kiltiltä, hyvätapaiselta ja oli aina kohtelias ja avulias jokaista kohtaan työpaikalla, oikea aarrelöytö, ihan hauskan näkönenkin vielä.
Ja mitä teen minä?
Annan taas kerran elämän lipsua käsistä.
Siitä saa joku itselleen hyvän miehen, mun ansiosta taas kerran kun en itse osaa tarttua kiinni kun hyvää tarjotaan ihan hopeatarjottimelta. Ole hyvä vaan!
Arvatkaa hei miltä tuntuu olla näin ääliö?
Mun pitäis vaan tappaa jo itteni, ei tää tästä mihinkään muutu.
Turha sanoa, että iän mukana ujous häviää, se on päinvastoin vaan pahentunut kun oon niin erakoitunut, etten edes uskalla katsoa ihmisiä kunnolla silmiin punastumatta.
Kyllä niin risoo oikeesti, ette ihmiset tajua miten kamalaa on olla ujo, se on kuin viettäis koko elämänsä juna-asemalla katsoen kun junat menee ohi, ohi, ohi..
Ja siellä junan kyydissä on kaikki inhimilliset tarpeet ja tunteet, jotka on siinä ihan edessä tarjolla, mutta en vaan ota sitä ratkaisevaa askelta vaan annan mennä ohi.
Sitten vielä sukulaiset vaan pahentaa asiaa, sukulaisiakaan en enää välitä tavata kun en jaksa sitä "miksei sulla ole jo miestä ja lapsia"- saagaa..
Jumalauta jos olis vielä järjestettyjä avioliittoja niin mullakin olisi ihan toisenlainen elämä, nyt vaan rohkeat pärjää, röyhkeimmillä on saatana joka sormelle heiloja ja mulla ei yhtäkään.
Ujot jää yksin, niin se vaan on.
Mä vihaan itteäni niin paljon taas tämänkin romanssin pilaamisesta, mulla on kauheat rytmihäiriöt kun sydän on ihan rakkaudesta sekaisin ja silti vaan esitin, että näääh, ei kiinnosta! VIHAAN VIHAAN VIHAAN itteäni, haluan vaan kuolla pois, ei kukaan jää kaipaamaan tällasta TYHMÄÄ IDIOOTTIA!
Oon rukoillut, että se poika rohkenis vaikka soittaa tai tekstata mulle tässä viikonlopun aikana, mutta miksi sen tekis? Kun kerran annoin ymmärtää, etten oo kiinnostunut.
Joten jatko-osaa tälle saarnalle turha odottaa!
Kaikki jotka ette ole näin ujoja, kiittäkää luojaanne siitä!
Se on pilannut koko elämäni, haitannut niin urakehitystä, ystävyyssuhteita kuin vienyt monta mahdollisuutta parisuhteeseen ja tekipä sen jälleen taas.
Työpaikalla yksi kesäpoika antoi mulle silmää, ekat viikot tietty meni siihen, että en uskonu, ajattelin että kuvittelen vaan, tai se katsoo sitä paremman näköistä kesätyttöä, joka puolialastomana painoi hommia..
Tai sitten katsoo mua vaan sen takia että oon niin järkyttävä, tai jotain muuta tosi fiksua ja hedelmällistä järjenjuoksua multa..
En vaan voi idioottina (lue:UJONA) tajuta, että joku vois katsella MUA! Miksei vois? Ei tässä mikään missi olla, mutta ihan ihmisen näköinen ja usein kauniiksikin kehuttu, mutta enhän tietenkään sitäkään koskaan USKO! En ainakaan tarpeeks ajoissa.
Kun sitten hän alkoi esim jutellessa oikein kunnolla katsomaan mua syvälle silmiin oikein huumaavasti niin että sukat pyöri jaloissani, aloin jo uskoa, että taitaa se olla tosissaan.. Mutta se uskominen tuli vasta tämän viikon aikana, kun hänellä oli viiminen viikko töissä.
Ja mitä teen minä?
Tuttuun tyyliini pilaan kaiken koska en uskalla katsoa takaisin, koska tiedän että pyörtyisin, tai punastuisin, tai oksentaisin, tai työkalut lentelis käsistä, tai...tai...
Joten esitän vaan ettei kiinnosta, vaikka tosi asiassa yöunet mennyt ja sydän on niin sekaisin rakkaudesta, että rytmihäiriöitäkin olen kärsinyt viimisen viikon ajan..
On ilmiselvää, ettei mitään voi tapahtua, jollen ollenkaan vilkuile takaisin eli tyyppi ei koe saavansa ollenkaan vihreää valoa.
Aika harvalla on niin rautainen itsetunto, että tulis pyytämään ulos tällasta paskapäätä joka ei osaa edes flirttailla takaisin.
Tai jos on, niin ne on sitten useimmiten pelimiehiä..
Noh, tiesin että se poika oli viimeistä kertaa töissä eilen perjantaina, ja hän niin ihanasti yritti entistä hanakammin luoda katsekontaktia minuun, mutta minä uskalsin korkeintaan äkkiä vilkaista takaisin, muutaman kerran ja niistä kauhistuneena tulin vain aremmaksi.
Eniten harmittaa kun tuli mun viereen hakemaan tekeleitäni, niin loi oikein pitkän katseen, enkä mä idiootti uskaltanut edes vilaista!
Olisin nyt edes sadasosa sekunnin katsahtanut, mutta ei. EI!
EI!
TIETENKÄÄN EI!
Olen jo kolmekymppinen muija ja onnistunut peräti kerran seurustelemaan, sekin tapahtui vain sen takia että kyseessä oli niin vahvan itsetunnon omaava mies, ettei hän välittänyt vaikka vaikutin päällepäin kylmältä.
Hän vaan tuli ja nappasi minut ja meni suoraan asiaan.
Mutta hän olikin sitten pelimies, tietty, jonka takia otin eron muutaman vuoden päästä..
Mitkä on mahdollisuudet, että joku kiltti ja kunnollinen mies uskaltautuu väkisin änkeä kovan muurini lävitse?
AIVAN ding ding ding: NOLLA!
Tää kesäpoika vaikutti juuri sellaiselta ihanan kiltiltä, hyvätapaiselta ja oli aina kohtelias ja avulias jokaista kohtaan työpaikalla, oikea aarrelöytö, ihan hauskan näkönenkin vielä.
Ja mitä teen minä?
Annan taas kerran elämän lipsua käsistä.
Siitä saa joku itselleen hyvän miehen, mun ansiosta taas kerran kun en itse osaa tarttua kiinni kun hyvää tarjotaan ihan hopeatarjottimelta. Ole hyvä vaan!
Arvatkaa hei miltä tuntuu olla näin ääliö?
Mun pitäis vaan tappaa jo itteni, ei tää tästä mihinkään muutu.
Turha sanoa, että iän mukana ujous häviää, se on päinvastoin vaan pahentunut kun oon niin erakoitunut, etten edes uskalla katsoa ihmisiä kunnolla silmiin punastumatta.
Kyllä niin risoo oikeesti, ette ihmiset tajua miten kamalaa on olla ujo, se on kuin viettäis koko elämänsä juna-asemalla katsoen kun junat menee ohi, ohi, ohi..
Ja siellä junan kyydissä on kaikki inhimilliset tarpeet ja tunteet, jotka on siinä ihan edessä tarjolla, mutta en vaan ota sitä ratkaisevaa askelta vaan annan mennä ohi.
Sitten vielä sukulaiset vaan pahentaa asiaa, sukulaisiakaan en enää välitä tavata kun en jaksa sitä "miksei sulla ole jo miestä ja lapsia"- saagaa..
Jumalauta jos olis vielä järjestettyjä avioliittoja niin mullakin olisi ihan toisenlainen elämä, nyt vaan rohkeat pärjää, röyhkeimmillä on saatana joka sormelle heiloja ja mulla ei yhtäkään.
Ujot jää yksin, niin se vaan on.
Mä vihaan itteäni niin paljon taas tämänkin romanssin pilaamisesta, mulla on kauheat rytmihäiriöt kun sydän on ihan rakkaudesta sekaisin ja silti vaan esitin, että näääh, ei kiinnosta! VIHAAN VIHAAN VIHAAN itteäni, haluan vaan kuolla pois, ei kukaan jää kaipaamaan tällasta TYHMÄÄ IDIOOTTIA!
Oon rukoillut, että se poika rohkenis vaikka soittaa tai tekstata mulle tässä viikonlopun aikana, mutta miksi sen tekis? Kun kerran annoin ymmärtää, etten oo kiinnostunut.
Joten jatko-osaa tälle saarnalle turha odottaa!
Kaikki jotka ette ole näin ujoja, kiittäkää luojaanne siitä!
Vastaukset 11
Vanhimmat
numba, niin soitan, ja sit tuun ja panen, eikä haittaa, vaikket kato päinkään, panen vaik takaa, niin ei tarvi ujostella, jookos??
Jos sinulla on pojan numero, vedä kännit ja laita itse viestiä (tosin mieluiten kirjoita viesti valmiiksi etukäteen), sitten on vaikeampi perääntyä :)
Tuntuu muuten hassulta kun kolmikymppiset puhuvat "pojista" , vaikka ei siinä kai mitään. Itsekin kolmikymppinen.
numeroa, enkä ole löytänyt numerohausta enkä facebookista enkä googlettamalla tyypistä mitään tietoa.
Ja vaikka olisin löytänytkin, niin en olis uskaltanu tehdä mitään kumminkaan, sehän on selvä.
Okei, ehkä facebookissa olisin uskaltanut sanoa MOI! Aplodeja kiitos.
Nojoo, sanon senkin takia pojaksi, että hän taitaa olla mua aika monta vuotta nuorempi.
Senki takia oli aluksi niin vaikeaa uskoa, että hän todella katsoi mua, eikä sitä ikäistään kesätyttöstä..
En mä tiedä muuta keinoa, miten voin selvitä kun vaan tästä lähtien en vilkaisekaan ketään silmiin ikinä, oon vaan leuka kiinni rinnassa aina ja keskityn töissäkin vaan töihin, ei saa nähdä eikä kuulla mitään muuta.
Kyl tää tuska ohi menee muutamassa viikossa, niin on mennyt aina ennenki ja enää ei tuu toistumaan, siitä pidettävä huoli. En vaa yksinkertaisesti enää kestä, pumppu tilttaa ja sydän on ihan kirjaimellisesti särkynyt liian monta kertaa, nyt vaan opeteltava olemaan ihan omissa maailmoissaan.
Kiitos nyt kun jaksoitte lukea mun tyhmyydestäni ja kommentoidakin, asialliset ja asiattomat..
Muuten se leffa 40v ja neitsyt on hyvä esimerkki siitä, miten kynnys vaan kasvaa yksinäisellä, se sama on kyllä meilläkin jotka ollaan joskus vuonna miekka ja kirves onnistuttu sentään neitsyydestä erkanemaan.
Samalla tavalla kaikki kuitenkin unohtuu, jos on monta vuotta niin yksin, ettei kukaan koske pitkällä tikullakaan, siinä vaan nousee ja nousee muuri ympärillä.
Saisin varmaan paniikkikohtauksen tai ainakin itkisin jos joku edes halais mua.
Hei, olet ihan samanlainen kuin minä, olen jo päälle kolmekymppinen mies
ja ketään ei ole koskaan tarttunut haaviin. Vaikka olen ihan kunnollinen
mies, ja en ole ruma, enkä varsinkaan lihava, oma tilava asunto löytyy, en
juo, enkä ryyppää koskaan, ei mitään velkaa, akateemisesti koulutettu.
Syy on siinä etten ole uskaltanut mitään aloitteita tehdä, ja silloin
miehenä jää varmasti ilman. Olen jo tottunut osaani, eikä tässä kannata
enää surra, olen muuten kuitenkin saavuttanut aika paljon. Sosiaaliset
paineet kannattaa unohtaa, jos ei onnistu niin ei onnistu.
Minä ainakin haluaisin tutustua tuon kaltaiseen "tyhmään idioottiin", eli
ei kannata kuolla pois vielä :)
kai sekin sitten, etten ole tän ongelman kanssa yksin.
Toisaalta tuntuu kauhealta että niin monella on näin kauhea tuska taakkana..
Itse en näe kauhean isoa eroa miehillä ja naisilla tän asian suhteen enää, kyllähän miehet taitaa enempi olla aloitteen tekijöitä edelleen, mutta tällaisen umpiluupään kohdalla on ihan sama vaikka kaikki vastaantulevat miehet lakoais mun jalkojen juureen, en silti osais tarttua tilaisuuteen.
Ja liian rohkeat tyypit taas on arveluttavia, koska ne voi olla niitä pelimiehiä niinkun mun exäkin oli..
Joten miten ihmeessä mua voi sitte lähestyä kun hienovaraiseen katseiden vaihtoon en osallistu ja liian rohkeaan lähestymiseen en suostu?
Ootan vaan että tääkin tuska menee taas ohi ja yritän jatkaa elämääni yksin, valehdellen kaikille että se on muka mun oma valintani..
Oletko kokeillut nettiä seuranhaussa? MInun ainoa suhteeni sai alkunsa netissä, tosin keskustelupalstalla. Pitäisi tosin olla sitten rohkeutta kohdata livenä, mutta jos tietää että vastakkainenkin puoli pelkää, niin se on vähän helpompaa (aidot ihmiset kyllä tunnistaa kirjeistäkin)
No eiköhän asia käy niin, kuten joku sanoi jo, että ilmaiset vaikka kiinostuksesi jossakin
netissä (vaikka tällä palstalla), annat sähköpostiosoitteesi, ja rupeat keskustelemaan
ehdokkaittesi kanssa. Keskusteleminen tekstitse netin kautta ei saata sinua piinaavaan
tilanteeseen, ja voit lopettaa koska vain. Jos juttu tuntuu luistavan, voi
seuraavaksi vaikka lähettää kuvan itsestään. Jos asia edelleen tuntuu kiinnostavan,
niin seuraavaksi voi vaikka sopia jonkun tapaamisen. Tuosta ensitapaamisesta sen
verran että siihen kannattaa suhtautua niin että todennäköisesti asiasta
ei tule mitään, niin ei tule pettymyksiäkään.
Joudut näitä kumppaneitasi nettiteitse ilman muuta hakemaan, sillä sinuahan ei voi lähestyä
tosielämässä tuosta vaan. Yleensä hyvän kumppanin löytäminen on kuitenkin sattuman kauppaa.
Sinun kannattaa ilmeisesti yrittää löytää itsesi kaltainen kolmikymppinen ujo mies (olen itse ja sieltä nuoremmasta päästä), ongelma on tässä vain se, etteivät kumpikaan ole kovinkaan innokkaita ottamaan kontaktia.
Mutta minun mielestäni kaikenlaiset deittipalvelut/sivustot ovat ihmisarvoa
alentavia, vähän kuin jotkut parituspalvelut, ja sellaiseen en suostuisi.
Cityn deitti.net on minusta kyllä ok, sinne voi jättää omanlaisensa ilmoituksen, mutta suomi24 on jotenkin kaamea.
Ei noi deittipalvelut sovi ihan ujoille ja yksinäisille ihmisille. Siellähän ilmoitus
hukkuu tavallisten ihmisten ilmoitusten sekaan, jotka haluavat joka päivä biletystä, seksiä,
harrastuksia ja matkailua, en minä semmoisten kanssa jaksaisi päivääkään. Tuskin kukaan edes minunlaista henkilöä hakee, kun noi ilmoitukset on kaikki tuollaisia.
Niin, ja hakusanoilla ujo, ujous ei löytynyt paljoakaan ehdokkaita.
Ei kyllä sieltä seasta voi löytyä samanlaisia, kunhan vähän kauemmin seuraa. Mutta en tiedä onko ujous paras lähtökohta, kai sitä voi muutakin yhteistä olla? Oli se sitten yksille biletys ja toisille 1700-luvun sotahistoria, you name it.
Ei kannata rimpuilla vastaan. Kaikki menee vituiksi.......... Kirous on langennut teidän päällenne...