Miten mahtaapi psykiatri/mahdollisesti kela suhtautua jos kieltäytyy syömästä masennuslääkkeitä? Ajattelinpahan vaan, että kannattaako minun valehdella asiasta hoitoa saadakseni? Olen siis keskeyttänyt lääkkeiden käytön oma-aloitteisesti asiaa huolellisesti harkittuani.
Minun mielestäni ei ole ainakaan kohtuutonta jos ei halua puuttua aivotoimintaansa 'väkivalloin' kemiallisilla aineilla. Tähän mennessä on tullut syötyä efexoria, remeronia, fevarinia, cipramilia, oxepamia ja stilnoctia, joten kokemusta on. En myöskään halua kuulla minkäänmoisia moraalisaarnoja, vain asiallisen vastauksen.
Minun mielestäni ei ole ainakaan kohtuutonta jos ei halua puuttua aivotoimintaansa 'väkivalloin' kemiallisilla aineilla. Tähän mennessä on tullut syötyä efexoria, remeronia, fevarinia, cipramilia, oxepamia ja stilnoctia, joten kokemusta on. En myöskään halua kuulla minkäänmoisia moraalisaarnoja, vain asiallisen vastauksen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Eihän siihen voi pakottaa ketään. Se vaan joskus tuntuu ehkä vähän turhauttavalta kun kaikki ihmiset ei syö lääkkeitään ja joutuu palaamaan sitten sen takia hoitoon jopa entistä huonomassa kunnossa. Lääkkeet on kuitenkin sitä varten että ne korjaisivat hermoston välittäjäaineiden poikkeavuutta ja vajaatoimintaa, mihin masennuskin perustuu. Niitä käytetään stimuloimaan hermosoluja, jotka ei toimi kunnolla, onko se sitten väkivaltaa?
Sinun tapauksessa on ihan tyypillisesti pyritty hakemaan sitä sinulle sopivinta lääkettä, toivottavasti se on löytynyt. Jos on niin suosittelisin käyttämään sitä riittävän kauan.
Eihän tämä ollut moraalisaarna, eihän?
Turhauttavaa se varmaan on mutta kyllä jokaisella on oikeus päättää omasta kehostaan. Itse yritän hoitaa oloani parhaani mukaan mutta en lääkkeillä. Itselläni on usko omasta paremmasta tulevasta, eivät ne lääkkeet aina mitään patenttiratkaisuja ole.
Tottakai jokaisella on oikeus päättää omasta kehosta, siinä olen ehdottomasti samaa mieltä! Tosin vakavien psyyk. häiriöiden kohdalla tuosta voi tehdä pienen poikkeuksen, mutta se on ihan eri juttu.
Jos sinulla kerran on aito usko paremmasta tulevasta,on se minun mielestäni jo aika lupaava merkki, eikä lääkitystä ehkä tarvitse käyttää. Monestikaan masentuneilla ei ole minkäänlaista toivoa paremmasta eikä uskoa tulevaisuuteen. Jos onkin, saattaa se taas kadota lääkityksen liian varhaisen lopettamisen seurauksena. Toivon kuitenkin ettei kohdallasi käy niin. Jos kykenet löytämään elämästäsi mielihyvää tuottavia asioita olet jo aika vahvoilla masennuksen voittamiseksi. Ei siihen aina lääkkeitä tarvitse, kunhan ei pyri olemaan liian sisukas. Jos sinnittelee liian pitkään ilman asianmukaista hoitoa, ei se ole enää hyvää huolenpitoa omasta itsestään, vaan oman terveyden laiminlyömistä. Mutta tietysti tunnet itse itsesi parhaiten, ja tiedät kun joku on pielessä. Ja jos niin käy, ei kannata olla liian tiukka periaatteissaan, vaan ottaa vastaan tarjolla oleva hoito ilman ennakkoluuloja, niin teet itsellesi palveluksen.
Täysin samaa mieltä kanssasi.
Minä lopetin masennuslääkkeiden käytön ja tervehdyin.
Elämän laatu parani hitaasti normaalitilaan.
Lääkkeiden aiheuttama riippuvuus on saatava itsekontrollin hallintaan.
En suosittele ratkaisuani kaikissa lääkintätilanteissa käytettäväksi.
Nyt olen ollut yli 15 vuotta täysin ilman mitään lääkkeitä ja kuntoni on erinomainen sekä fyysisesti että henkisesti. Ikäni on nyt 69v.
MASENNUSLÄÄKKEISTÄ KIELTÄYTYMINEN oli itsetuntoani vahvistava ratkaisu jossa ihminen harkitusti ottaa vastuun itsestään. Se on kuin pieni ylösnousemus. Aina se ei ole helppo toteuttaa, sillä lääkeriippuvuus voi olla jo syntynyt.
Kaikkien määrättyjen lääkkeiden määrääjien pitäisi olla suoraan vastuussa potilaan teoista mikäli esim. lääkkeen vaikutuksen alaisena oleva tekee rikoksen.
Hän ei ole oikeasti se henkilö joka hän ilman lääkitystä on.
Minua on pakkolääkitetty ja olisinkin halukas tietämään viralliset oikeuteni kyseisessä tilanteessa.
Nimimerkin hoitsu selitys, että "lääkkeet on kuitenkin sitä varten että ne korjaisivat hermoston välittäjäaineiden poikkeavuutta ja vajaatoimintaa, mihin masennuskin perustuu. Niitä käytetään stimuloimaan hermosoluja, jotka ei toimi kunnolla" on pelkkä markkinointilause, tieteellisesti katsoen täyttä humpuukia. Myös väite siitä, että henkilöt palaavat "hoitoon", koska ovat lopettaneet aineiden käytön on lapsellisen ymmärtämätön. Henkilöt palaavat usein viekkareiden "kiduttamana", joka on saatu aikaan nimen omaisesti ko. aineilla iatrogenisesti.
"Masennuslääkkeet" eli oikeammin SSRI-huumausaineet sekoittavat normaalin aivojen toiminnan samassa merkityksessä kuin alkoholi tai amfetamiini. Muuttunut tila voi olla mukava tai epämukava henkilöstä riippuen. Kuitenkaan mitään poikkeavuutta aivoissa ei alkoholi, SSRI-aineet eikä amfetamiini korjaa. Sellaisen väittäminen on osoitus tietämättömyydestä sekä kyvyttömyydestä tieteelliseen kriittiseen ajatteluun.
"Tosin vakavien psyyk. häiriöiden kohdalla tuosta [aineiden pakottamisesta toiseen] voi tehdä pienen poikkeuksen, mutta se on ihan eri juttu."
Tässä kohtaa nimim. hoitsu oikeuttaa ihmisoikeusrikoksen ja perustuslain rikkomisen. Erittäin tuomittavaa "natsistista" ajattelua.
"Lääkkeet on kuitenkin sitä varten että ne korjaisivat hermoston välittäjäaineiden poikkeavuutta ja vajaatoimintaa, mihin masennuskin perustuu. Niitä käytetään stimuloimaan hermosoluja, jotka ei toimi kunnolla, onko se sitten väkivaltaa?"
Suosittelen hoitsulle psykiatri Joanna Moncrieffin kirjoja. Valitettavasti niitä löytyy vaan englanniksi "Bitterest pills" liittyen antipsykootteihin (jonka pohjalta voisit miettiä onko niitä eettisesti ok pakottaa kellekään ja miksi potilaat kieltäytyvät lääkinnästä joka olisi heille "parhaaksi"). Ja "Myth of the Chemical cure" liittyen psyykenlääkkeisiin ylipäätään.
Hän kuvaa psyykenlääkkeisiin (ssri, antipsykootti, mielialantasaaja jne) kaksi eri mallia minkä pohjalta niitä tarkastellaan. Disease centred ja Drug Centred.
1. Mitä psykiatria yrittää toitottaa ja jolla oikeuttaa esim. pakkolääkinnän.
"The disease-centred model suggests that psychiatric drugs work because they reverse, or partially reverse, the disease or abnormality that gives rise to the symptoms of a particular psychiatric disorder. Thus ‘antipsychotics’ are thought to help to counteract the biological abnormalities that produce the symptoms of psychosis or schizophrenia, ‘antidepressants’ are thought to act on the biological mechanisms that produce symptoms of depression"
"The important effects of drugs are the ones they exert on the disease process. All other effects are of secondary interest and are referred to as ‘side effects’."
"The disease centred model is borrowed from general medicine and presents drugs through the prism of the disease, disorder or constellation of symptoms the drugs are thought to treat. According to this view, drugs have their effects in a diseased or abnormal nervous system."
2. Drug centred model. Tämän pitäisi olla oikeampi kuvaus.
In contrast, the ‘drug-centred’ model suggests that far from correcting an abnormal state, as the disease model suggests, psychiatric drugs induce an abnormal or altered state. Psychiatric drugs are psychoactive substances, like alcohol and heroin. Psychoactive substances modify the way the brain functions and by doing so produce alterations in thinking, feeling and behaviour. Psychoactive drugs exert their effects in anyone who takes them regardless of whether or not they have a mental condition. Different psychoactive substances produce different effects, however. The drug-centred model suggests that the psychoactive effects produced by some drugs can be useful therapeutically in some situations. They don’t do this in the way the disease-centred model suggests by normalising brain function. They do it by creating an abnormal or altered brain state that suppresses or replaces the manifestations of mental and behavioural problems.
Tiivistelmä täällä:
https://joannamoncrieff.com/2013/11/21/models-of-drug-action/
Jos haet jotain Kelan etuutta, voi Kelan kieltäytyä maksamasta, jos kieltäydyt lääkityksestä. Tästä on koettu lukemattomia esimerkkejä sairaslomien kanssa mutta myös Kelan tukemassa terapiassa on tutkimuksen mukaan suuri asia se että lääkitystä käsitellään lausunnossa. Kela jopa varmistaa rutiinisti lääkkeiden ostamisen apteekista eli kelakorvauksen hakemisen niistä!
Tutkimuksethan ovat sitä mieltä että molempi parempi. Terapia ja lääke auttaa enemmän kuin kumpikaan erikseen.
Se että joku ei halua käyttää lääkettä psyykkiseen ongelmaan on minusta jotakuinkin sama kuin kieltäytyy syövän hoidosta leikkauksella tai sytostaateilla kategorisesti ottamatta selvää mikä niiden merkitys on juuri sen syövän alatyypin kanssa. Jos otat asiasta selvää ja tutkimustulokset, myös ne uusimmat, osoittavat hoidot yhtähyviksi niin ongelmaa ei ole. Mutta jos otat heti alkuun sen kannan että hylkäät yhden tehokkaaksi havaitun hoitomuodon, ei päätöstäsi voi pitää kovin fiksuna. Mutta onhan asia niinkin (ja muistini mukaan tutkittunakin) että varauksella masennuksen lääkehoitoon suhtautuva ei siitä hoitomuodosta saa yhtä hyvää hoitovastetta.
Onhan tämä laaja asia ja lienee syytä käydä läpi sitä perusteellisesti nyt kun asia tuli esiin. Psykiatrin työssä tähän palataan aina vaan uudestaan eli kertaus ei ole pahitteeksi.
Itse olen melkoisen varma, että omat ongelmani johtuvat myös IHAN muusta kun mistään biologisesta häiriöstä. Ja kyllä noita tutkimuksia on tullut luettua en minä typerä ole. Lisäksi on mielestäni käsittämättömän tökerö ajatus, että kaikki asiat voidaan hoitaa kemiallisilla aineilla. Esimerkiksi hyvän ystäväni yritettyä itsemurhaa, olisin ollut kovin kiitollinen jos psykiatri olisi kysynyt että MITÄ TAPAHTUI, MILTÄ SE TUNTUU JA MIKSI eikä ruvennut selailemaan Pharmaca Fennicaa.
Kaikella kunnioituksella joskus tuntuu että psykiatrit kohtelevat potilaita niinkuin eläimiä. Ja heti kun tuntuu paremmalta niin tyypillinen johtopäätös psykiatrilta on se että ahaa, lääkkeet ovat alkaneet toimia. Sitten jos tuntuu pahalta, niin taas on lääkkeissä syy. Sitten kun aletaan miettiä, että miten tämä vaikuttaa potilaan motivaatioon kun mikään ei ole oman työn ja itseanalyysin tulosta vaan johtuu lääkkeistä.
Vähitellen aletaankin projisoimaan kaikki omat ongelmat lääkehoitoon, jonka ansiosta potilas aiheuttaa itselleen riippuvuuden. Enkä tässä tarkoita mitään perinteistä psyykkistä tai fyysistä riippuvuutta niinkuin bentsodiatsepiinien kohdalla vaan psykologista riippuvuussuhdetta.
Itse olin aikaisemmin kiivas lääkehoidon kannattaja mutta olen alkanut vähitellen ymmärtää Freudin ajatuksia lääkehoidon haitallisuudesta.
Vertaus syövän sysostaattihoitoon on myös mielestäni varsin naiivi, masennus ei ole pelkkä biologinen sairaus tai ainakin lääketiede on valovuosien päässä siitä, että ihmisen psyyke kyettäisiin kokonaisuudessa ohjelmoimaan(aivopesemään) uudestaan siten, että depression ei-geneettiset syyt kyettäisiin poistamaan.
Näkökantojani ymmärtääksesi, suosittelisin lukemaan esim. "Psychiatric imperialism: the medicalisation of modern living." (http://www.critpsynet.freeuk.com/sound.htm)
tai
"Drug Treatment in Modern Psychiatry:
The History of a Delusion."
(http://www.critpsynet.freeuk.com/Moncrieff.htm)
Minulla on kolmaskin mielenkiintoinen artikkeli joka oli muutama vuosi sitten journal of american academy of psychoanalysisissä mutta en nyt keksi mistä sen saisin käsiini. Tosin edellinen artikkeli sisältää pääkohdat.
Mitä omaan tulevaan hoitooni tulee, niin Ehrnroothin sanoin, mitä pahaa totuuden sanomisesta voisi seurata. Eli sitten jatketaan elämää vaikka ilman Kelaa. Törkeältähän tämä tuntuu mutta on sitä maailmassa pahempaakin epäoikeudenmukaisuutta.
En minä ole mikään fanaattinen lääkkeiden puolustaja. Luonnollisesti osa potilaista hyötyy lääkkeistä paremmin kuin muut.
Oleellinen kysymys on tietenkin se, kuinka voit olla niin varma että kyse ei ole biologisesta häiriöstä? Olen tavannut urani aikana tusinoittain potilaita, jotka ovat olleet täysin varmoja siitä että heidän kohdallaan kyse ei ole biologisesta häiriöstä tai he eivät varmasti hyödy lääkkeistä. Olen ollut samaa mieltä noin 5 %:n kanssa.
Freud tuskin pystyi arvioimaan lääkehoidon merkitystä. Siihen aikaan sitä ei ollut. Ikävä kyllä näin hataralla pohjalla nämä fanaatikot asioita pohtivat. Psykiatrina tunnen usein puhdasta ja voimakasta sääliä näiden potilaiden kohdalla. He saattavat ajaa itseään vaikeudesta toiseen ja kieltäytyä aina lääkityksestä. Ja lpuksi kroonistuvat oireidensa kanssa ja menettävät pysyvästi työkyvyn. sen vuoksi laitan nyt tavanomaista pidemmän vastineen.
En ole suinkaan sitä mieltä että psykiatreissa ei voisi olla syytä. Se on silti heidän työtään ja ammatin myötä hoito-ohjeet lähtevät todennäköisesti paremmalta pohjalta.
Vastauksistasi ei käynyt ilmi minkäänlaisia tieteellisesti valideja perusteluja mutta haluaisin silti kiittää vastauksista, on ihmeellistä että vasta nyt olen ymmärtänyt mistä psykiatriassa todella on kyse. Ja minä kun olen kertonut ummet ja lammet psykiatreille intiimeistäkin asioista, kiusaamisesta, vanhempien välinpitämättömyydestä lapsuudessa ja karuista elämänkokemuksista. Olenkin aina ihmetellyt miksi tunnen oloni todella epämiellyttäväksi psykiatrien vastaanotoilla. Luultavasti peruutan seuraavan aikani psykiatrille, hävettää oikein että lähdin tähän pelleilyyn mukaan vaikka minua miten varoitettiin.
Esittämäni asiat ovat hyvin vahvalla tieteellisellä perustalla, ei niitä voi kuvata lyhyesti tälläisessä keskusteluryhmässä.
Ja noista oireistasi ei voi kukaan päätellä että hoidon tarve on lähinnä terapeuttista.
Kannattaisi varmaan miettiä toinenkin kerta, miten omaa hoitoa suunnittelee. Se syöpähoitoesimerkki ei taida ola kovin kaukana sittenkään. Järkisyitä ei välttämättä käytetä näissä asioissa.
Psykiatria on yhtä eksaktia tiedettä kuin taloustutkimus.
Ja hekin erehtyvät jatkuvasti.
Minä en olisi tässä nyt terveenä jos olisin uskonut terapeutteihin tai psykiatreihin. Se mihin luottaa voi auttaa mutta ei toisinpäin.
Luotin enemmän tervehtymiseeni kuin ammattiauttajat ja voin ylpeänä sanoa että heidän minulle ilmoittamansa ennuste ei pitänyt paikkaansa.
Se elämä josta vapauduin lääkkeistä luopumisen kautta ei ollut ihmisen elämää.
Siihen verrattuna nykyistä en lääketokkuraan vaihtaisi.
On turhaa kehua tilastoilla pidentyneestä elämästä jos se jatke on epänormaalia lääketokkuraa.
Taloustutkimus on moninkerroin eksaktimpaa. Se perustuu faktoihin, mutta antaa suuntaa-antavia tuloksia.
Psykiatria on pseudotiedettä ja sen julkisuuskuvan tarkoitus on peittää alleen todellinen agenda sekä ilmiöt.
Hei!
En tiedä vastausta kysymykseesi, mutta haluan rohkaista sinua omaan tavoitteeseesi -lääkkeettömyyteen, mikäli itse tunnet, että se on omalla kohdallasi parasta.
Ei tämä niin mustavalkoista ole...Joku tarvitsee hoitoa, toinen ei. Joillekin läheiset aiheuttaa ongelmia, toisille ongelmat tulee perimästä, psyykkisestä rakenteesta, vaikeista olosuhteista jne.
Mielestäni tänä päivänä liikaakin jonkun pikkuongelman takia leimataan mielenterveysongelmaiseksi ja tyrkytetään lääkkeitä, vaikka muitakin vaihtoehtoja pitäisi olla. Ihmiseltä menee "puhtaat paperit" (maine) esim. työnhakutilanteissa.
Surustakin tehdään sairaus, vaikka suru kuuluu elämään silloin, kun on menetyksiä.
Minulta on kaksi läheistä kuollut psyykelääkkeisiin, joten asioita on tullut pohdittua monelta kannalta. (Toinen itseotettuihin, toinen terveyskeskuslääkärin määräämiin - niin suuri määrä vuosien ajan!).
Lääkkeiden käytöstä sen verran, että ihmettelen, kun ne eivät paranna, vaan samat ihmiset käyttävät niitä vuodesta toiseen, mutta toipumista ei näy. Joku tietysti tarvitsee, että selviäisi edes päivästä toiseen joten kuten, ja silloin käyttö on asiallista ja tarpeellista. Lääkkeetöntä hoitoa vain tarjotaan niin kovin vähän - ei edes kysytä asiakkaalta, mitä tämä itse odottaa hoidoltaan.
Sinulle voimia elämään!
Jos itse tunnet , että pärjäät ilman lääkkeitä niin silloin niitä on turha syödä. Sinä itse tiedät parhaiten onko sinun helpompi olla jos syöt lääkkeitä vai silloin kun lääkitystä ei ole. Muista vain olla rehellinen itsellesi eli jos vointisi alkaa huononemaan (masennus pahenee) niin puutu siihen ajoissa.
Kyllähän se on aika järkyttävää että kelalta tippuu sitä helpommin tukea mitä enemmän lääkkeitä asiakas syö.
Olen kanssa aikoinaan pohtinut samaa asiaa kuin sinä. Minä päädyin siihen ratkaisuun että en kertonut heti psykiatrilleni lopettaneeni lääkityksen. Hain lääkkeet kiltisti apteekista ja uusin reseptit psykiatrilla terapiakäyntien yhteydessä. Olin ollut kolme kuukautta ilman lääkkeitä kun psykiatri sanoi että vointini on kohentunut huomattavasti lyhyessä ajassa. Tähän sitten vastasin, että arvaas mitä. " En ole uskaltanut kertoa, mutta en ole kolmeen kuukauteen syönyt lääkeitä".
Joskus on aika katsoa miten pärjää ilman lääkkeitä. Jos sinulla on hyvä psykiatri niin kyllä hän osaa asettaa sanansa B- lausuntoon niin että saat terapiaa. " Potilaan lääkitystä vielä rakennetaan. Hänellä on ollut käytössä useita eri masennuslääkkeitä,rauhoittavia, unilääkkeitä. Potilas ei kuitenkaan antanut vastetta kokeiluille masennuslääkkeille etc.." (heh)
Hyvää kevättä: )
Kävin nuorisopsykiatrilla muutama vuosi taaksepäin ja jo ensimmäisellä kerralla minulle tarjottiin zoloft merkkisiä masennuslääkkeitä. Minun pyydettiin harkitsemaan seuraavaan kertaan mennessä aloitanko vai enkö.
Seuraavalla kerralla kieltäydyin kohteliaasti. Lääkäri jatkoi tyrkyttämistä, joten kieltäydyin voimasanoja käyttäen, koska halusin päästä masennuksesta yli "omin voimin".
Kävin 4 kertaa tämän jälkeen kyseisellä psykiatrilla juttelemassa psykologin kanssa. Joka kerta tupattiin lääkkeitä ja joka kerta kieltäydyin. Sitten alettiin painostaan laitoshoitoon.
Viimeisellä kerralla psykologi kertoi että he olivat muutaman psykologin ja psykiatrin kanssa pitäneet kokouksen ja tulleet siihen tulokseen että tarvitsen laitoshoitoa.
Kysyin psykologilta miten hän luulee saavansa minut laitoshoitoon, kiitin ja poistuin paikalta.
Tähän asti olen pärjännyt ilman lääkkeitä sekä hoitoa. Jälkeenpäin näin paperit jotka minusta oli siellä kirjoitettu. Suurin osa täyttä puppua.
En halunnut itse jatkaa hoitoani eikä minua edes olisi käsitykseni mukaan hoidettukaan johtuen kieltäytymisestäni.
Sanonpa vain että ketään ei voida pakottaa syömään lääkkeitä ja ainakaan kieltäytyä hoitamasta tämän vuoksi. Jos näin käy niin meilestäni on otettava yhteyttä jo johonkin vaikutusvaltaisempaan tyyppiin. Laitoshoitoon voidaan pakottaa jos henkilö on vaaraksi itselle tai ympäristölle!
psykiatrisi kanssa, oletko tehnyt viisaan päätöksen. Se, että syöt lääkkeitä, ei tarkoita, että olet kahjo. Tietty ne ovat kemiallisia mutta olen ymmärtänyt, että ne on kuitenkin aineita, jotka jostain syystä puuttuvat meistä.
Esim. joku tarvii rautaa, jotta veri paranisi. Eihän se hullulta kuullosta.
En tiedä lukevatko asianomaiset enää näitä keskusteluja, mutta olen miettinyt, miksi ei voida tutkia serotoniinin tai muiden välittäjäaineiden tilaa kuten veriarvoja? Eikö siihen vielä pystytä. Tuntuu turhalta syödä lääkkeitä, jos serotoniiniarvot ovat ylhäällä esim runsaan suklaan syönnin jälkeen. Mieluumin syön suklaata kuin masennuslääkkeitä. Itselläni on vaikeuksia syödä mitään lääkkeitä (koko liian suuri, en ole oppinut nielemään niin isoja tabuja). Lisäksi masennuslääkkeiden hinnat kauhistuttavat ja sivuvaikutukset...
Serotoniinitasoja voidaan tutkia epäsuorasta selkäydinnesteestä, josta voidaan päätellä serotoniinin määrä aivoissa. Toimenpide on riskialtis ja vaivalloinen, joten sen suorittaminen on hyvin raskasta ja epäkäytännöllistä. Suurin syy mittausten puutteeseen on kuitenkin, että on osoittettu, ettei serotoniintasolla ole mitään tekemistä masentuneisuuden kanssa, joten miksi mitata, haaskata aikaa ja rahaa?
Viisainta on unohtaa kaikki höpötys serotoniinin yhteydestä pahaan mieleen. Sellaisesta tunnistaa ihmiset, joilla ei ole mitään ymmärrystä aiheesta.
Itsetutkiskelu on hoitokeino kaikkiin mielenterveydellisiin vaivoihin ja niiden ymmärtäminen vaatii kuuntelutaitoa eikä suinkaan lääkkeitä . Mielenterveysleima pysyy mutta sinä voit olla vapaa .
"Miten mahtaapi psykiatri/mahdollisesti kela suhtautua jos kieltäytyy syömästä masennuslääkkeitä?"
Itse olen tuntenut jatkuvaa painostusta lääkkeenkäyttöön. Lääkärillä on ajatus että mikä tahansa on parempi kuin bentsopilleri mitä vedän yhden päivässä uneen. Olen koukussa siis nukahtamislääkkeeseen, jota olen käyttänyt päällekäin muiden lääkkeiden kanssa lääkekokeiluissa lääkärin luvalla koska muut lääkkeet ei ole tuonut unta. Yhdessä vaiheessa lääkäri määräili päällekäin vähän kaikenlaista ja tunsin sen olevan katastrofi. Lääkärit ensin määräili nukahtamislääkettä miltei holtittomasti kunnes tuli uusi lääkäri joka on täydellinen tiukkapipo.
Päätin hylätä muut lääkkeet sillä ne eivät parantaneet oloani ja tunnen oloni paremmaksi. Nukahtamislääke jäi jota olen saanutkin vähennettyä. Mutta se ei riitä.
Lääkärille tämä ei käy. Vieroittautuminen on tehtävä heti, pakko tehdä tarkka suunnitelma. Sitten jos en nuku vähentäessä, on uudet lääkkeet. Hän ei halua uusia nukahtamislääkereseptiä ja haluaa painostaa minua yhä uusiin lääkekokeiluihin unettomuudessa. Olisi vielä trisyklistä masennuslääkettä vaikka olen kokeillut mm.Mirtatsapiinia eikä se tehonnut. Masennuslääkkeitä voisin kokeilla hänen mielestä masennukseen koska se on tietenkin syynä unettomuuteen. Hänelle ei merkitse mitään että yhden lääkkeen kokeilu sai minut hakeutumaan osastolle kun olo huononi niin. Tai että jos unettomuus pahenee, romahtaa vointinikin. Siitähän hän ei ottaisi vastuuta. Hänelle ei merkitse mitään että olen jopa kokeillut vanhaa jo vuosia käyttämääni masennuslääkettä uudestaan epäonnisesti. Olen kulkenut masennuslääkepolun loppuun. Olen kokeillut kaikkia eri psyykenlääkeryhmien aineita, osassa useampaa. Olisin hölmö jos kokemuksieni perusteella jatkaisin lääkekokeiluja. olen kokeillut miltei jokaista unettavaa yleisintä pilleriä. En halua enää kokeilla mitään koska nukun kumminkin joka yö suht kelvollisesti yli 7 tunnin yöunet. Olisi järjetöntä riskeerata vointini uusilla lääkekokeiluilla varsinkin kun liiat lääkkeet romutti uneni. Olen jopa kuullut että tuosta lääkkeestä voisi vieroittautua antipsykootin avulla. Miksi? Olen kokeillut niitä epäonnisesti pääsemättä uneen saaden huonon olon ja levottomuuden jalkoihin. Ketipinoria kylvetään joka puolelta nykypäivänä.
Hän sanoi minulle että minun on kokeiltava muuta lääkettä unettomuuteen tai mentävä psykiatriselle sairaanhoitajalle puhumaan jos hän jatkaakin lääkettä. Koska lääkkeeni on tarkoitettu lyhyeen käyttöön ja minulle sitä on käytetty pitempään. Vahinko on jo tapahtunut ja tiedostan että lääke ei ole optimaalinen unettomuuteen enkä nuku nykyään yhtä hyvin kuin ennen lääkesekoiluja. Jos olisin tiennyt mihin joudun en olisi kokeillut yhtäkään. Ikäänkuin unettomuuteni olisi joku psykologinen juttu. Koen että se on pahentunut lääkehoitojen ja niistä vieroitusten aikana ja lääkekokeilut ovat pahentaneet sitä. Tämä on painostavaa. Olen juttuni jutellut jo eikä minulla ole mitään puhuttavaa enää, varsinkaan niin kun joku painostaa. Hän yrittää väkisin tuputtaa asioita mitä en halua.
Viimeisin temppu oli että hän jätti reseptin vaan uusimatta puhelinajan jälkeen ilmoittamatta minulle ja lähetti myöhemmin kirjeen että varaa aika pari vuotta käyttänäni unilääkkeen purkuun mutta aikoja ei paljon sitten ollutkaan, ainakaan niin että olisin saanut reseptin uusittua ajoissa. Joudun menemään terveyskeskukseen jonottamaan ja anelemaan lääkettä jotta voin nukkua päivystävältä lääkäriltä. Tietenkin kun lääke on rauhoittava, saan tuntea itseni vielä surkeammaksi mennessäni anelemaan lääkettä.
Mietin lääkärin vaihtoa. Olen myös miettinyt että esitän kokeilevani lääkettä mutta en käytä sitä.
Olettaen, että kertomasi on totta, tuollaisesta tilanteesta voi lyhyesti tiivistettynä todeta, että kyseisenlainen lääkäri on kusipää. Hakeudu ihmeessä toiselle lääkärille. Miksi rääkkäät itseäsi tuolla tavalla? Ja hyvä, että olet osannut pitää pääsi. Neuroleptit ("antipsykootit") ja SSRI/SNRI/NaSSa-aineet ("masennuslääkkeet") ne vasta tuhoisia terveydelle ovatkin.
Tietenkin kehoittaisin, oman terveytesi tähden, arvioimaan omaa bentsokulutustasi kriittisesti ja harkitsemaan hidasta vähentämistä, mutta se on sinun asiasi ja sinä päätät. Sinun elämä. Lääkäreiden sekoiluun kannattaa suhtautua kriittisesti. Heiltä usein puuttuu perusosaaminen mitä tulee voimakkaasti psykoaktiivisiin aineisiin, kuten em. kamat.