Haapasaari

Pienemmällä veneellä ajattelin tutustua Haapasaareen. Onkohan siellä mahdollista vuokrata yösijaa tai peräti punkkaa useammaksikin päiväksi?
Kauppahan siellä on mutta mites leiriytyminen tai vaikkapa kalastus eri pyydyksin, auttaisiko joku tietävä, kiitti.
153927
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ei Haapasaari kaipaa turisteja, pysy poissa vaan, me halutaan olla omissa oloissamme.

Äänestä
  • varmaan niitä joilla joku suvun perintöhörskä saaressa ja asut sielllä vain kesäisin loman ajan. Miten käy kkun suuri joukko teistä ns. kesäasukeista tuntuu hakevan sapuskansa tuurilla täältä maista. Miten käy jos ilmoitan kauppiaalle että sinä estät hänen liiketoiminnan harrastamisen sillä minä kuitenkin kävin tekemässä aika suuret ostokset SINUN KYLÄKAUPASSASI. Kauppias oli hyvin mielissään ja kiitteli kovasti.
    Älä sinä säkätä siellä vaan muuta jollekin pikkuluodolle siihen lähelle mille ei kukaan varmasti halua sinun kanssasi astua.

    Äänestä

  • Itse kuulun tuohon saaren porukkaan ja harmittaa lukea näitä moitteita. Kesällä järjestettäviin puikkaripäiviinkin tehtiin muutoksia jotta turisteja tulisi enemmän ja vuokrattiin oikein lisä tuurimoottori jotta kulku saareen ja takaisin onnistuisi mukavasti niillekin joilla ei ole omaa venettä. Hiplailut on kantautunut minunkin korviini ja harmi että tälläista tapahtuu ja tosiaankin tämä henkilö ei ole kauppias vaan kaupan "kesä hessu". Valitettavasti saarelta ei löydy telttailu paikkaa ja syy tähän on se että koko saaren omistaa saarelaiset eli ns. kaupungin maata saarelle ei ole jonne voisi majoittua, toki voi johonkin ulkosaareen majoittua jos paikka löytyy, kuitenkin pitää niissäkin muistaa että nekin ovat pitkälle saarelaisten omistuksessa. Samoin kalastelu saariston vesialueilla ei ole yksioikoista, uistinta voit vetää veneestäsi lain puitteissa, mutta pyydysten laittaminen ei ole luvallista ja siinä tulee taas sama, eli saarelaiset omistaa myös vedet haapasaaristossa, alueesta on olemassa kartta. Hienoa on että kauppaa kannatetaan sillä se on suomen vanhin ja pienin yksityinen kauppa seka eteläisin. Vierasvenelaituria koskevat asiat kannattaa soitella kotkan kaupungille laituripaikkojen hoitajalle, hän on vastuussa tästä. Koulun vuokraus on tarkoitettu pääasiassa esim. taideseuroille ja nämä varaukset on tehty jo vähintään vuotta aiemmin, asiaa hoitaa Haapasaariseura ry jonka nettisivuilta muutenkin löytyy paljon saaren asioita, kannattaa tutustua. Toivottavasti väki tutustuu saareemme ja minusta olette oikein tervetulleita!

    Äänestä

sisäänpäinlämpiävä

Äänestä
  • Kaunis saarihan tuo mutta olen kuullut ettei vieraita katsella hyvällä. Taitaa olla pienen alkuasukaspiirin pyhättö tää saari. Ohi oon vaan ajellut joten omakohtaista kokemusta ei kyllä ole.

    Äänestä

  • talluriitti kirjoitti:

    Kaunis saarihan tuo mutta olen kuullut ettei vieraita katsella hyvällä. Taitaa olla pienen alkuasukaspiirin pyhättö tää saari. Ohi oon vaan ajellut joten omakohtaista kokemusta ei kyllä ole.

    Juuri illalla miekin saarest tulin.

    Äänestä

  • a.suukki kirjoitti:

    Juuri illalla miekin saarest tulin.

    Haapasaaressa on paljon homoseksuaaleja.

    Äänestä

  • h omo kirjoitti:

    Haapasaaressa on paljon homoseksuaaleja.

    Ihan oikeasti siis Haapasaaressa asuu? Onko ympärivuotisia asukkaitakin oikein??
    Ei kait sieltä mitään toimeentuloa saa, paitsi ehkä jos kalastaa.

    Äänestä

  • utelias muualta kirjoitti:

    Ihan oikeasti siis Haapasaaressa asuu? Onko ympärivuotisia asukkaitakin oikein??
    Ei kait sieltä mitään toimeentuloa saa, paitsi ehkä jos kalastaa.

    ja kauppa ainoa elinkeino. Pappikin tilataan maista jos sille käyttöä. Olis tosi hyvä jos joku sinne jonkun saaristolaismotellin pykäisi. Kyllä isot rahat lohkeais kesän mittaan ja sit vaa talvet loikoilis saaressa.

    Äänestä

ja kaupan herralta saa naiset aivan erikoisen kohtelun. Rahasta takaisin saa hipelyiden kera. Kuului sekin olevan paikkakuntalaisia. Siis naiset kannattaa laittaa kaupalta kyselee leiripaikkaa, niin kauppiaan pihalla saa varmaan telttailla kuin kauan tahtoo kunhan miehet pysyy piilossa.
Muuten kyllä kaupassa saarelaiset mulkoilee, vaikka mehän vaan käydään pitämässä kerran kesässä heidän kauppaansa pystyssä. Kapealla kyläpolulla tallatessa saa aina mulkoilua osakseen. Ei siellä kai saisi kävellä vaikka ihan tiet on olevinaan. Mitään leirintäaluetta siellä ei ole, mutta venettä saa pitää korvausta vastaan laiturissa. Maksulla saa myös hyyskän ja roskiksen avaimen. Kirkossa kannattaa käydä. Se on tosi ihana ja avaimen saa tuolta ihanalta kauppiaalta joka sen sinulle hiplaten ojentaa, jos satut olemaan nainen.
Käymme sielä kuitenkin kerran joka kesä vaikka emme tervetulleita tune olevammekaan.
Saari on kansallisaarteita ja jokaisen joka pystyy kannattaa käydä katsomassa kylämiljöö.
Kyllä haapasaarelaisetkin käyvät kotkan katuja tallaamassa eikä me heitä kielletä. Ja täällähän ne asuvatkin suurin osa.
Kaupan pihalla näin ystävällisen saaren ympärivuotisen asukkaan. Kertoi että yhden käden sormissa on luettavissa talven siellä viihtyvät. Hän kertoili mukavia juttuja ja kannattaa jututtaa jos hänet näkee kaupan edessä istuskelemassa. Ei ne kaikki niin ummikoita ole.

Äänestä
  • kauppias siellä. Ihana!

    Äänestä

  • Tiedoksi vaan nimimerkille matkailija veen: Taisi olla kaupan kesäapulainen, joka sinua hipelöi - on ihan faktatieoa. Ja sanoisimpa, ettei ehkä tarvitse yleistää sitä mulkoilua - kyllä täällä ihan mielellään vierailijoita katsellaan suuremmaksi osaksi.

    Äänestä

  • Tieto on kirjoitti:

    Tiedoksi vaan nimimerkille matkailija veen: Taisi olla kaupan kesäapulainen, joka sinua hipelöi - on ihan faktatieoa. Ja sanoisimpa, ettei ehkä tarvitse yleistää sitä mulkoilua - kyllä täällä ihan mielellään vierailijoita katsellaan suuremmaksi osaksi.

    Joo kyllä se kesäapulainen on joka hipelöi. Kauppias itse ei ikinä tekis niin. On kohtelias ja hyvät tavat omaava herrasmies

    Äänestä

  • Tieto on kirjoitti:

    Tiedoksi vaan nimimerkille matkailija veen: Taisi olla kaupan kesäapulainen, joka sinua hipelöi - on ihan faktatieoa. Ja sanoisimpa, ettei ehkä tarvitse yleistää sitä mulkoilua - kyllä täällä ihan mielellään vierailijoita katsellaan suuremmaksi osaksi.

    lienee kohdallaan, jos näin on ymmärretty väärin. Kiitos oikaisusta, mutta olettamus syntyi siitä että kahden päivän vierailun aikana ei muita kaupassa näkynyt ja tämä herra esiintyi kauppiaan elkein puheissaan.

    Äänestä

en tiiä kuka sitä hoitaa, mutt voihan sitä jostain kysyä jos siitä joku huone liikenisi. Näyttelyitä siel va tuntuu olevan mutt on siellä ihan keittiöllinen huonekin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


soutaahuopaa kirjoitti:

Pienemmällä veneellä ajattelin tutustua Haapasaareen. Onkohan siellä mahdollista vuokrata yösijaa tai peräti punkkaa useammaksikin päiväksi?
Kauppahan siellä on mutta mites leiriytyminen tai vaikkapa kalastus eri pyydyksin, auttaisiko joku tietävä, kiitti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu