Hei. Olen anoreksiasta parantuva neitokainen ja puoli vuotta sairaalahoitoa on takana. Nyt kun on kesä, menoni on muuttunut melko levottomaksi ja urheilusuorituksia tulee usempiakin päiväänsä. Pidän kyllä kiinni ruoka-ajoistani ja määristäni, mutten vielä osaa herkutella. Ovatko muut huomanneet kesällä levottomuutta ja oeltteko koko ajan tekemässä jotakin. Itse en jaksa näillä helteillä sisälle jäädä, joten taidan touhottaa käytännössä koko ajan. Täytyisi varmaankin alkaa rauhoittua jo syksyä ajatellen, kun koulut alkavat. Enhän voi silloinkaan paahtaa ja olla levoton koulupäivän aikana. Kirjottakaapas omia kokemuksia ja mietintöjä. Itse halusin vain avautua tässä hieman myös itselleni... :) Tahtoisin kuitenkin parantua, ja saada elämäni kokonan takaisin. Osan olen jo saanut, kiitos ystävieni, perheeni, unohtamatta tietenkään omia ponnistelujani.
Levoton kesä
liikkuva1
2270
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mulla oli vähän samanlaista viime kesänä. en oikeen kiinnittänyt siihen mitään huomiota enkä niinkään urheillut, mutta olin liikkeellä koko ajan, ja kyllä se painossa näkyi. silloin oli paranemisvaihe päällä ja olisinpa pitänyt siitä kiinni:(
rauhoittuminen tosiaan on hyväksi, koska jos kerralla joutuu pysähtymään paikoilleen, ainakin mulle tulee tosi turhautunut olo. jos mahdollista, yritä vaikka aamulla viettää pidempään sängyssä tai vuokraa joku elokuva kavereidesi kanssa. hiustenlaitto, meikkaaminen, jalkahoidot ja sellaset auttaa pysymään paikallaan, ja kai nekin vähän rauhoittaa. eikä sun sisällä tarvitse olla, jos rauhoittua haluat, mene vaikka rannalle makaamaan.
ihanaa, että sulla on kaverit ja perhe tukenasi ja selvästi itselläsikin motivaatiota parantua:) yksin se ei todellakaan ole helppoa, mutta eipä pelkät läheisten toiveet paljoa paranna, ellei sitä itse halua. älä turhia stressaa rauhoittumisesta, varmaan kohta nää ilmat viilenee ja illat pimenee, ja sitä rauhoittuu ihan huomaamattaan. hyvää kesänjatkoa ja jatkoa muutenkin!:)
Kiitoksia skarppauksesta ja oli "mukava" kuulla, että joku muukin oli kokenut samaa. Joo, nyt täytyy nauttia vain loppukesästä, relata ja puuhailla jotain mukavaa. :)