Aikuislukio helpompi?

luikuisakio

Onko aikuislukio helpompi muuten kuin vähäisempi kurssimäärä? Joku väitti että aikuislukiossa olisi lepposampi arvostelu kun on kaiken ikäistä opiskelijaa..?

11

4583

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asenne ratkaisee

      Aikuislukio vaatii oppilaalta enemmän omaa aktiivisuutta, koska oppitunteja on huomattavasti vähemmän.

      Tietenkin se, että oppilaat saattavat olla opettajaa vanhempia tekee tunnelma jotenkin rennommaksi, ja luultavasti murrosiän tuomat rasitteet eivät paina enää opiskelijoiden harteita :D

      Vaatimustaso on kuitenkin sama sekä aikuis- että normaalilukiossa, joten motivaatioa ja ahkeruutta vaaditaan hyvien tulosten aikaansaamiseksi.

    • vaikuttavat

      Pohjatiedoilla tarkoitan aikaisempien opintojen tulostasoa. Lukiohan vastaa toisen asteen koulutusta. Mielestäni peruskoulun pohjalta esim. kielet ja matikka olisivat vaikeampia kuin toisen asteen pohjalta.

      Kokemani mukaan on opettajakohtaista, onko leppoisampi vai vähintään yhtä tiukka arvostelu kuin tavallisessa lukiossa. Samoin se voi vaikuttaa, että onko mukautettu vai tavallinen arvostelu. Havaintojeni mukaan aikanaan oppilaiden ikä ei vaikuttanut arvosteluun, mutta koulukohtaisia eroja voi olla aina.

    • Ex-eiralainen

      Itse kävin eiran aikuislukion ja kirjoitin ylioppilaaksi muutama vuosi takaperin. Opetuksen taso oli huikean hyvä koska opettajat olivat todella innostuneita opettamisesta. Mikään ei ollut niin typerä tai pieni asia etteikö neuvon olisi saanut. Koulun henkilökunta kokonaisuudessaan oli mahtavaa porukkaa. Tottakai opettajakuntaan mahtui pari hankalaa tapausta, mutta asiallisesti toimien heidänkin kanssaan pärjäsi.

      Se miten eirassa menestyy riippuu ihan susta itsestäsi. Sinulta odotetaan omaa aktiivisuutta ja osallistumista. Tuntiaktiivisuuskin nimittäin vaikuttaa numeroon joissakin aineissa, etenkin kielissä. Kukaan ei hengitä niskaan niinkuin normaalissa lukiossa, mutta ns vapaus tuo siten vastuuta. Läsnäoloa kyllä seurataan ja kurssit jäävät auttamatta kesken jos et ole läsnäolopakollisilla kursseilla paikalla esittämättä poissaololle perusteltua syytä tai sopimatta asiasta etukäteen opettajan kanssa. Kirjoitelmat, esseet, esitelmät jne tulee kaikissa aineissa jättää ajallaan ennen kurssikoetta muutoin arvosanaa ei heru vaikka koe menisi miten hyvin. Kokeisiin täytyy täälläkin lukea jos haluaa pärjätä.

      Haluan tässä viestissäni myös syvästi kiittää Eiran aikuislukiota. Minäkin kirjoitin ylioppilaaksi vasta 24 vuotiaana. Takana kesken jäänyt lukio ja olin ihan tuuliajolla, kun en tiennyt mitä elämässäni tekisin. Putosin koulusta masennuksen takia ja löysinkin pian itseni hanttihommista. Haave akateemisesta koulutuksesta tuntui siinä vaiheessa niin kaukaiselta. Kuitenkin vanhempani tsemppasivat ja kehoittivat kirjautumaan EIraan ja ainakin kokeilemaan maistuisiko lukio uudelleen muutaman vuoden tauon jälkeen.

      En ajatellut suuria; "jos lakin sais" oli tavoite koulun aloittaessani. Kuitenkin opiskeluilmapiiri oli ihan toista kuin normaalissa päivälukiossa. Koulu oli täynnä eri elämäntaustaisia ihmisiä, eri ikäisiä, eri kanssallisuuksia. Niin opettajissa kuin oppilaissa. Tunsin astuneeni toiseen maailmaan ja "heräsin". Opiskelu alkoi maistua ja sain uusia kavereita. Ilmapiiri kannusti opiskelemaan vaikka mitään kilpailua ei esiintynytkään. Kaikkia kannustettiin tekemään parhaansa.

      Ennenkaikkea koulun upea hissanmaikka innosti opiskelemaan niin että historian keskiarvo oli tasan kymppi todistuksessa ja kirjoituksissakin raapaisin eximian kevyesti. Psykologia, filosofia, biologia, fysiikka..minä ahmin kaikkea uutta tietoa. Kielissä pärjäsin myös hämmästyksekseni, jopa ruotsissa mitä luulin inhoavani. Opettajat vaativat kielissä paljon ja se sai yrittämään :). Äidinkielessä huomasin osaavani kirjoittaa laadukkaita aineita ja kirjaesitelmiä muistelen lämmöllä. Kaiken huipuksi jopa se umpitylsä matematiikka alkoi sujui tälläiseltä ei-matikka nerolta. Sinnikkyys siinäkin aineessa palkitsi opiskelijansa ja sain vaaditut kurssit suoritettua ihan kohtalain arvosanoin. Huippukivalle ja kärsivälliselle matikanmaikalle kiitos ja kumarrus :)

      Nyt opiskelen helsingin yliopistossa unelma-alaa nöyränä ja kiitollisena, sillä kaikki olisi aivan toisin ilman Eiraa. En tiedä vastasinko kysymykseesi ja eksyinkö hieman sivuraiteille vuodatuksessani, mutta haluan vain korostaa, että kaikki on mahdollista Eirassa :)

      • Anonyymi

        Ei kurssien arvosanat vaikuta yhtään mihinkään melkein ikinä lukiossa kannattaa keskittyä vaan oppimaan arvosanoilla ei oo häliä ainoastaan kirjotuksien arvosanoilla on väliä ja niitä varten pitää oppia

    • yo 2000

      Ylioppilastutkinto on sama kaikille. Vai ajattelitko että yo-tutkinnossakin joustetaan iän mukaan?

    • aikuislukio

      Töölön yhteiskoulun aikuislukio on todella hyvä koulu. Suosittelen, jos olet harkinnut aloittaa aikuislukiota! Opettajat, avustajat, rehtori ja muu väki ovat hyvin ystävällisiä. Vaikka kurssimäärä on aikuislukiossa pienempi kuin normaalissa, se kuitenkin vaatii sulta paljon itsenäistä opiskelua, joka on sit vähän vaikeampaa kuin normaalissa lukiossa. Kokeet arvostellaan ainakin Töölössä vähän ankarammin kuin esimerkiksi jossain "huonopisteisemmässä" koulussa esim. apollossa tai meilahdessa. Panostusta ja motivaatiota pitäisi olla.. Mutta itse nautin opiskelusta, kun on mahdollisuus suorittaa kursseja myös verkossa ja etänä!

      • Tyttö 51 v.

        Hei vaan, kovasti ootte kuitenkin nuoria, kun meikäläinen oli jo 44-vuotias kirjoittaessaan yo:ksi vuonna 2003. Aikuislukio ei oo sen helpompi tai jos on niin ylioppilaskirjoitukset on kaikille samat iästä huolimatta. Opiselin etänä suurimman osan aineista, koska asuin periferiassa, joten ei sinne koululle menty kun silloin kun oli lähiopiskelupäivät 2 iltaa/6 vk. Opettajat oli mielettömän innostuneita opettamaan motivoituneita oppilaita. Lukion päästötodistuksen ka:ni oli kuitenkin yli 9 ja kirjoituksista tuli yks eximia, 3 magnaa ja yksi a. Olin tosi tyytyväinen. Sen jälkeen hain yliopistoon lukemaan hallintotiedettä ja nyt teen gradua eli aion valmistua maisteriksi ensi keväänä. Tie on ollut välillä tosi kivinen, mutta tämä jos joku pitää ihmisen virkeänä ja tuo itseluottamusta. Toivottavasti tämä ehkäisee myös tällä ikää alkavaa dementiaa :). Siis aika vanhanakin voi vielä opiskella ja olla tiedonjanoa. Rohkeutta vain tarvitaan, että uskaltaa aloittaa, sen jälkeen kyllä sujuu välillä hyvin ja välillä huonosti. Tsemppiä kaikille, kannattaa aloittaa vielä vanhanakin vaikka siitä ei saisi muuta kuin hyvää mieltä itselle.

      • Ikimuori
        Tyttö 51 v. kirjoitti:

        "Sen jälkeen hain yliopistoon lukemaan hallintotiedettä ja nyt teen gradua eli aion valmistua maisteriksi ensi keväänä. Tie on ollut välillä tosi kivinen, mutta tämä jos joku pitää ihmisen virkeänä ja tuo itseluottamusta. Toivottavasti tämä ehkäisee myös tällä ikää alkavaa dementiaa :). Siis aika vanhanakin voi vielä opiskella ja olla tiedonjanoa. Rohkeutta vain tarvitaan, että uskaltaa aloittaa, sen jälkeen kyllä sujuu välillä hyvin ja välillä huonosti. Tsemppiä kaikille, kannattaa aloittaa vielä vanhanakin vaikka siitä ei saisi muuta kuin hyvää mieltä itselle. "

        Tsemppiä gradun vääntöön! Olen itse kohta 48, mutta aloitin vielä vanhoilla päivilläni aikuislukion. Olisin toki voinut hakea suoraan yliopistoon (opistotutkinto), mutta pitkä matikka ja ruotsi kaipaavat vähän petraamista.

        Opiskeleminen on mahtavaa, vaikka alussa esseet tuntuivatkin ylivoimaisilta. Nyt opiskelurytmiin on jo päässyt kiinni ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Aion osallistua yo-kirjoituksiin mahdollisimman pian ja sitten edessä on pyrkiminen yliopistoon.

        Opiskelu pitää mielen virkeänä ja ihmisen nuorekkaana, joten suosittelen uuden oppimista kaikille!

      • toinen ep:n tyttö
        Tyttö 51 v. kirjoitti:

        Hei vaan, kovasti ootte kuitenkin nuoria, kun meikäläinen oli jo 44-vuotias kirjoittaessaan yo:ksi vuonna 2003. Aikuislukio ei oo sen helpompi tai jos on niin ylioppilaskirjoitukset on kaikille samat iästä huolimatta. Opiselin etänä suurimman osan aineista, koska asuin periferiassa, joten ei sinne koululle menty kun silloin kun oli lähiopiskelupäivät 2 iltaa/6 vk. Opettajat oli mielettömän innostuneita opettamaan motivoituneita oppilaita. Lukion päästötodistuksen ka:ni oli kuitenkin yli 9 ja kirjoituksista tuli yks eximia, 3 magnaa ja yksi a. Olin tosi tyytyväinen. Sen jälkeen hain yliopistoon lukemaan hallintotiedettä ja nyt teen gradua eli aion valmistua maisteriksi ensi keväänä. Tie on ollut välillä tosi kivinen, mutta tämä jos joku pitää ihmisen virkeänä ja tuo itseluottamusta. Toivottavasti tämä ehkäisee myös tällä ikää alkavaa dementiaa :). Siis aika vanhanakin voi vielä opiskella ja olla tiedonjanoa. Rohkeutta vain tarvitaan, että uskaltaa aloittaa, sen jälkeen kyllä sujuu välillä hyvin ja välillä huonosti. Tsemppiä kaikille, kannattaa aloittaa vielä vanhanakin vaikka siitä ei saisi muuta kuin hyvää mieltä itselle.

        Itse kirjoitin ylioppilaaksi v. 2003 Seinäjoen aikuislukiosta, oli silloin 51 vuotias. Olin varmaan vanhin siinä ryhmässä. Ihan hyvin meni kirjoitukset ja sain hyvän päättötodistuksen lukiosta. Kyllä kannatti urakka, sain toteutettua elämäni suurimman unelman.

    • Se on täyttä totta

      Käytte sitten lukion tavalla tai toisella, niin muistakaa todellakin, että siitä ei ole mitään hyötyä, jos numerot ja taidot eivät ole hyvät, kun sieltä pääsee. Moni surffailee lukion läpi "koska on pakko". Mutta mitä teet lukion jälkeen? Et pääse mihinkään kouluun..

    • Anonyymi

      Aloitus on vanha, mutta jäin miettimään, miksi arvostelu olisi leppoisampaa, kun oppilaiden ikähaitari on suuri. En keksi mitään.

      Olen itse käynyt aikuislukion. Ainakin meillä lukion kurssiarvosanat ennakoivat aika hyvin yo-tuloksia. Yo-kirjoituksethan ovat kaikille samat lukiosta ja abiturientin iästä riippumatta. Oma lukion keskiarvoni oli 8,2 ja yo-kokeiden tulokset 3 laudaturia, 1 magna ja 1 lubenter. Lukion kurssien arvostelu ei siis ollut ollut erityisen lempeää. Kirjoitin 33-vuotiaana. Opiskelu jatkui heti yliopistossa ja johti maisterin tutkintoon. Olen tosi tyytyväinen.

      On totta, että aikuislukioissa ei kirjoiteta kymmentä eikä yhtätoista laudaturia, sillä useimmat opiskelevat työn ohella ja monella on perhekin hoidettavana. Opetus on tasokasta ja opiskeluilmapiiri hyvä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      249
      4257
    2. Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin

      Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän
      Maailman menoa
      40
      2499
    3. Onko 65-vuotias liian vanha lähtemään rintamalle?

      Suomessa reserviläisikä nousee ensi vuoden alusta 65 ikävuoteen. Jatkossa asevelvollinen kuuluu reserviin sen vuoden lop
      Maailman menoa
      503
      2112
    4. Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella

      👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h
      Maailman menoa
      58
      2092
    5. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      43
      1820
    6. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      103
      1694
    7. Kohuotsikoihin nousseet Aku Hirviniemi ja Mikko Leppilampi jouluna tv:ssä!

      Täydellinen joulu -leffassa on iso kaarti suomalaisia näyttelijöitä. Mukana mm. Elena Leeve, Antti Luusuaniemi sekä koh
      Kotimainen elokuva
      25
      1568
    8. Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan

      Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on
      Maailman menoa
      3
      1561
    9. Ex-Puoli seitsemän juontaja Anniina Valtonen yllättää - Uudessa roolissa tv:ssä!

      Monen suosikki Anniina Valtonen tv:ssä! Valtonen on tuttu Ylen meteorologina, mutta hän juonsi myös Puoli seiskaa. Nyt A
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1291
    10. Mitä metsaman tuottaa

      Törkypuhetta, ahdistusta, pahaa mieltä, riitaa, eripuraa, köyhien menestymättömien ja maattomien kurjien vähättelyä. Sit
      Tuusniemi
      121
      1156
    Aihe