Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Missä vika?

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa reilut 7kk,ja olemme kokeilleet yhdyntää vasta 2 kertaa.Suurin syy tähän lienee siinä,että minua ei vain yksinkertaisesti ole kiinnostanut koko asia,mutta myös siinä,että yhdyntä on tehnyt aina todella kipeää.Olen ollut aikaisemmin useamman kerran yhdynnässä kahden muun miehen kanssa,ja kolmannen kanssa se jäi vain kokeiluun (kivun takia).Nykyinen poikaystäväni on siis neljäs,jonka kanssa olen päätynyt sänkyyn,mutta yhdyntä sattuu edelleen yhtä paljon.

Viimeksi,kun meidän oli poikaystäväni kanssa kuitenkin tarkoitus yrittää taas,niin tällä kertaa huomasin,että jo pelkkä sormien kosketus tuntui pahalta.Koski poikaystäni minua sitten rintoihin tai alapäähän,niin se tuntui jotenkin inhottavalta,ja minua meinasi jopa alkaa itkettämään :/ En ymmärrä itsekään,mistä tämä tällainen voisi johtua,mutta ei se kyllä kovin normaalilta vaikuta..Olen tosin aina ollut aika kosketusherkkä esim.kutiamaan,mutta ei mikään sormettaminen nyt ennenkään ole tuntunut pahalta..Mutta jouduimme kuitenkin poikaystäväni kanssa luopumaan suunnitelmistamme jälleen kerran,ja siirtämään johonkin toiseen kertaan minun takiani.. :/

Mistä tämä haluttomuus ja tuntoherkkyys voisi johtua? Voiko sille edes tehdä mitään??
5204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

merkillistä. Sitä ollaan valmiita kärsimään mitä vaan ja kokeilemaan jos jonkinlaisia poppakonsteja, mutta lekuriin ei vaan mennä. Mutta se lekuri kun on ainoa avun tuoja.

Äänestä
  • No mitä se lääkäri sitten voi muka tehdä?Ei mulla oo kuitenkaan koskaan ollu ongelmaa saada esim.itse tuotettua orgasmia,eli ei kai mussa pitäis mitään rakenteellista vikaa olla...Ja siis kun sanoin,että edellis kerralla koskettaminenkin tuntui pahalta,niin ei se siis sattunu,mutta ei se hyvältäkään tuntunu..

    Äänestä

Mene keskustelemaan tästä ongelmastasi ammattilaiselle. Kyseessä on selkeästi estynyt persoonallisuus joka on persoonallisuuden häiriö ja aiheuttaa juuri tuollaisia ongelmia.

Kyse on samankaltaisesta häiriöstä kuin esimerkiksi masennuksen kanssa. Masentuneella ihmisellä ei ole syytä masennukseen, mutta silti masentaa. Sinulla ei ole syytä pelätä seksiä, mutta kuitenkin jokin siinä saa sinut ahdistuneeksi ja haluttomaksi.

Suosittelen oikeasti että otat välittömästi teidän suhteenne vuoksi yhteyttä psykologiin tai mieluummin ammattitaitoiseen seksologiin joka osaa näitä ongelmia käsitellä, koska ellet sitä hoida, voit olla varma siitä että poikaystäväsi joka on halukas seksiin, ei tule loppuelämääsi viettämään kanssasi jos et voi tarjota hänelle suhteessanne seksuaalista nautintoa. Tietenkin poikaystäväsi voi selittää ettei koskaan jättäisi sinua ja muuta sellaista ettei aiheuttaisi lisää ahdistusta sinulle, mutta tosiasia on kuitenkin se että ellei asiaa hoideta, on vain ajan kysymys milloin suhteenne saa päätöksen.

Seksologi tai psykologi osaa auttaa niissä harjoituksissa joiden avulla saat totuteltua itsesi nauttimaan seksistä. On hyvin todennäköistä että itse et sellaiseen kykene, joten suosittelen ammattiapua eli terapiaa ja harjoitteita.

Vielä lopuksi haluan sanoa että et ole ongelmasi kanssa yksin. Haluan myös sen sanoa että kertomasi perusteella kyse ei ole myöskään aseksuaalisuudesta, vaan nimenomaan estyneestä persoonallisuudesta.

Äänestä
  • Kiitos asiallisesta vastauksesta,vaikka en mä kyllä ihan jaksa uskoa,että kyse vois olla mun kohdalla mistään persoonallisuuden häiriöstä..Kyllähän toi estynyt persoonallisuus jollain tapaa kuvaa mua,mutta mitä nyt netistäkin luin,niin ei se,että oma luonne ja käytös muistuttaa jonkin persoonallisuus häiriön kuvausta vielä tarkota sitä,että itsellä olis persoonallisuuden häiriö.Kyllähän noille kaikille persoonallisuuden häiriöille on ominaista ihan tavalliset luonteenpiirteet,mutta noissa häiriöissä se käyttäytyminen,kokeminen ja tunteminen on huomattavasi voimakkaampaa.

    Mä en oo estynyt ihmisten seurassa,vaan pystyn avautuun vieraillekin helposti.Mulla on hyviä ystäviä,joiden seurassa pystyn oleen täysin omaitseni.Oon ammatiltani lähihoitaja,ja joudun työssäni kohtaan useita ihmisiä,ja olemaan vielä itse se aloitteellinen osapuoli.Ainoa asia,mikä tossa estyneessä persoonallisuudessa viittais muhun on se,että mietin kyllä paljon mitä ihmiset musta ajattelee,ja pelkään tekeväni virheitä..Ja oon kyllä myös aika herkkä toisten sanomisille,eli loukkaannun helposti,vaikka en sitä muille näytäkään..Mut ei noi asiat nyt kuitenkaan (ainakaan mun mielestä) tee musta vielä mitään persoonallisuus häiriöistä.

    Äänestä

  • Niin ja vielä mitä tohon seksiin tulee,niin onhan mulla syy pelätä ja jännittää sitä,kun se on aina sattunut enemmän tai vähemmän.Oon kyllä yrittäny olla aina jännittämättä ja pysyä mahdollisimman rentona,mut kai mä sit tiedostamattani oon jännittäny kuitenkin..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua*kaipaan kirjoitti:

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa reilut 7kk,ja olemme kokeilleet yhdyntää vasta 2 kertaa.Suurin syy tähän lienee siinä,että minua ei vain yksinkertaisesti ole kiinnostanut koko asia,mutta myös siinä,että yhdyntä on tehnyt aina todella kipeää.Olen ollut aikaisemmin useamman kerran yhdynnässä kahden muun miehen kanssa,ja kolmannen kanssa se jäi vain kokeiluun (kivun takia).Nykyinen poikaystäväni on siis neljäs,jonka kanssa olen päätynyt sänkyyn,mutta yhdyntä sattuu edelleen yhtä paljon.

Viimeksi,kun meidän oli poikaystäväni kanssa kuitenkin tarkoitus yrittää taas,niin tällä kertaa huomasin,että jo pelkkä sormien kosketus tuntui pahalta.Koski poikaystäni minua sitten rintoihin tai alapäähän,niin se tuntui jotenkin inhottavalta,ja minua meinasi jopa alkaa itkettämään :/ En ymmärrä itsekään,mistä tämä tällainen voisi johtua,mutta ei se kyllä kovin normaalilta vaikuta..Olen tosin aina ollut aika kosketusherkkä esim.kutiamaan,mutta ei mikään sormettaminen nyt ennenkään ole tuntunut pahalta..Mutta jouduimme kuitenkin poikaystäväni kanssa luopumaan suunnitelmistamme jälleen kerran,ja siirtämään johonkin toiseen kertaan minun takiani.. :/

Mistä tämä haluttomuus ja tuntoherkkyys voisi johtua? Voiko sille edes tehdä mitään??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu