mihin

sitä ei kuulema saa laittaa talon viereen-maa huonoa, paikka kuiva. siis tämän sanoi yleistäen viherpihalehdessä joku kärhöasiantuntija. nyt kuulin, ettei sitä voi laittaa puun lähelle-juurikilpailu tms. en halua laittaa jotain raudoitus rautaa keskelle pihaa pystyyn tai yhtään minnekään pystyyn. miten siis ja minne sen laitan? ajattelin, että jotain köyttä voisin vielä laittaa, mutta mihin sen kiinnitän, kun ei saa olla toisten kasvien lähellä? ihan mahdoton tilanne.
31396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

meillä kasvaa mm. tiukukärhö omenapuun juurella, rouge gardinal syreenihortensian seassa sekä männyn ja jalavan alla köynnöshortensiat, eikä niistä ole ollut mitään haittaa puulle eikä pensaalle. Koivun ja kuusen juurelle ei varmaan kannata laittaa, mutta kyllä kärhöt sekä muutkin itsekseen kiipeävät köynnökset puiden juurella elävät hyvässä sovussa puun kanssa, kunhan vaan saa kaivettua kärhölle riittävän istutuskolon juuriston sekaan. Katajan, tuijan tms. havukasvin sekaan en myöskään laittaisi, koska kärhö kietoutuu aika tuikasti muihin kasveihin ja sen irroittaminen kuihtuneena voi havuista olla hankalaa.

Pari kärhöä on ollut muutaman vuoden kasvamassa isoissa (kevyissä) ruukuissa sinän vierellä, ja talvehtineet kellarissa. Sekin on vaihtoehto, jos viileä kellari on käytössä etkä halua maahan tukia laittaa. Toki ruukkuihinkin pitää jokin tuki olla, itselläni on pitkät bambukepit sidottu kartioksi.

Heinäseipäistäkin saa ihan kivan tukikartion kärhölle, eikä ole talvella ja keväällä niin ruma kuin jokin harjateräs. Heinäseiväskartioon voi viritellä vaikka lyhdyt talveksi.

Kärhöt sopivat myös hyvin esim. tukimuurin reunalta alaspäin kasvaviksi tai muuten vaan rinteeseen.

Äänestä

Minulla on talon seinustalle tehty kukkalaatikko tiiliskivistä ja siellä kasvaa jalokärhöjä etelä-länsipuolella kaksi 'THE PRESIDENT' kärhöä, ´ Westerplatte ´, Piilu, viinikärhö Julia Correvon ja ´Pink Fantasy´. Kärhöt ovat noin 30 cm talon seinustasta. Vuorimännyn alla Julia Correvon, koristeomenapuun alla DR. RUPPEL ja viinikärhö 'Etoile Violette'. Kaikki menestyvät tosi hyvin vaikkakin seinustan kärhöjä on täytynyt kastella tosi paljon näin kuivana kesänä. Seinustan kärhötkin kukkivat tällä hetkellä valtoimenaan ja ovat kasvaneet pituutta noin 2,5m. Osa kärhöistä on istutettu 2008 ja osa 2009. Asun Tampereen seudulla. Voit hyvin istuttaa mielestäni mihin itselle paremmin sopii.

Äänestä

hyvistä vastauksista. huomaa, että taas kokemuksesta on hyötyä tässäkin hommassa. Kiitos!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kärhön voi istuttaa? kirjoitti:

sitä ei kuulema saa laittaa talon viereen-maa huonoa, paikka kuiva. siis tämän sanoi yleistäen viherpihalehdessä joku kärhöasiantuntija. nyt kuulin, ettei sitä voi laittaa puun lähelle-juurikilpailu tms. en halua laittaa jotain raudoitus rautaa keskelle pihaa pystyyn tai yhtään minnekään pystyyn. miten siis ja minne sen laitan? ajattelin, että jotain köyttä voisin vielä laittaa, mutta mihin sen kiinnitän, kun ei saa olla toisten kasvien lähellä? ihan mahdoton tilanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu