Mielikuvista totuuteen

-sdfd

Säästämistuotteita markkinoidaan kuin mitäkin taikakeinoja, jotka tuottavat heti mukavia tuloksia. Todellisuuden kohdatessa moni "säästämisen" aloittanut luovuttaakin, kun kultakuumeen jälkeen rahanteko tuntuukin puunmakuiselta suoritteelta.

Haluan korostaa, että mielikuvamarkkinoinnista huolimatta kukaan ei markkinoi niitä elämäntapamuutoksia, joita todellisten säästöjen luominen voi joskus edellyttää. Täytyy olla tietoinen omista vahvuuksistaan ja heikkouksistaan, ennen kuin voi profiloida sekä itselleen sopivan että tilanteen mukaisen säästötavoitteen. Muuten siitä todellakin tulee "suorite," jonka lopettaa yhtä nopeasti kuin on aloittanutkin.

Säästämistä, jos siihen suinkin on varaa, voi silti ajatella tulevaisuuden turvana, kun onnettomuuksien ja hankintojen varalle saa kerättyä ns. pääomaa. Minusta säästämisen ei tarvitse olla pelkästään välaikaista keräilyä, vaan elämäntapa, joka vuosien myötä tuo vaurautta ja vapautta luotonantajilta. Joskus vain tarvitaan tahdon lujuutta, mutta pitkällä tähtäimellä on parempi elää edullisesti (ja turvallisesti) kuin kalliisti kovilla riskeillä.

1

390

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niinhan se

      Säästäminen on pitkäjänteistä hommaa, ja tulokset tulevat hitaasti. Mutta toisaalta samalla niiden itselle määriteltyjen välietappien saavuttaminen tuntuu aina vain paremmalta.
      Itse olin parikymppisenä huono säästäjä. Sain kyllä rahaa aina jonkin verran kasaan, mutta se tahtoi kuitenkin lopulta kadota johonkin. Toisinsanoen, rahalta puuttui selkeä ja järkevä määränpää. Lisäksi rahankäyttö oli muutenkin hieman turhan ajattelematonta. Huoletonta.

      Nyt, lähemmäs kolmekymppisenä asiat ovat hieman erilailla. On suurpiirteinen budjetti olemassa siitä, mitä kuukaudessa saisi rahaa mennä. Kolme eri tiliä, millä rahaliikennettä hoidan ja osakesalkku mihin se ylimääräinen menee.

      Säästäminen alkoi pikkuhiljaa tottumuksia muutellen, ja muutama vuosi vierähti ennenkuin sain tilanteen nykyiseen malliin. Aluksi oli otettava verottaja avuksi säästämisen kanssa, ja ruuvasin veroprosentin aika korkeaksi. Näin rahoja ei saanut käytettyä heti tilin tultua. Ensimmäiset palautukset meni sileäksi aika nopeasti, mutta jo toiset jäivät ihan oikeasti säästöön. Sittemmin tuo pakkokeino on jäänyt tarpeettomaksi, mutta se on edelleen käytössä ihan muutenvain. Kerran tuo veronpalautus auttoi todella paljon äkillisen työttömyyden takia, joten palautuksiin suhtautuminen on positiivisella kannalla.

      Mutta joka tapauksessa. Tuohon aikaan aloitin myös sijoitusmaailman tutkimisen, ja näin säästetyille rahoille tuli jokin tarkoitus. Samalla myös itse säästäminen sai hieman lisäpontta. Hyvinajautettu osakesalkku vaatii hieman pääomaa, joten sitä on nyt sitten haalittava. Mutta unohtamatta elääkin siinä samalla.

      Aikaisemmin pienituloisena säästämiseni on tosin ollut hieman hidasta, ja viimeisen viiden vuoden aikana kasaan on saatu vasta noin 10 000 euroa. Työttömäksi jäänti hieman häiritsi tavoitteiden täyttymistä aikataulujen puitteissa. Se on kuitenkin hyvä alku, ja työhön pääsyn ansiosta jatkossa ainakin tuon verran pitäisi helposti jäädä säästöön vuodessa. Tietysti se edelleenkin vaatii hieman yritystä, mutta kun pitää tavoitteet kirkkaana mielessä ja muistaa palkita itsensä aina välillä, niin se on kuitenkin aika helppoa. Kun siihen on tottunut.


      Nykyinen säästetty summa ei vielä tuo mielestäni järin suurta turvaa, mutta se on summa joka kannattaisi jokaiselta vähintään taskusta löytyä jos säästämiseen vain on minkäänlaisia mahdollisuuksia. Se oli se ensimmäinen merkkipaalu itsellekin ja takaa sen, että vaikka kämpästä hajoaisi kaikki tärkeät vimpaimet, ja autokin siihen päälle, niin talous ei siihen vielä kaadu. Ja jo nyt olo on aika rauhallinen sen suhteen mitä raha-asioihin tulee. Ei tarvitse murehtia. Kun vain osaa ottaa lunkisti markkinoiden heilumisen, mikä osakesäästämiseen kuuluu. Heikompihermoisille suositellaan tietysti korkorahastoa tai säästötiliä.

      Tämä on loppujenlopuksi hieman kuin laihduttamista. Dieetit on ihan turhaa itsensä huijaamista. Vain pysyvillä elintapamuutoksilla voi saada pysyviä tuloksia. Mutta niiden muutosten on annettava tulla omaa tahtiaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2396
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1433
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      640
      986
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      868
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe