Hotellia?

Kertokaas paikalliset että mihin hotelliin ottais yhteyttä kun tulee viikonloppuna asuntomessuja ihmettelemään? Mielellään keskustassa että on illallakin tekemistä ja mahdollisesti messubussin kulkureitin varrella että voi pari napakkaakin päivän aikana ottaa.

Ilmastointi ja parkkitalo plussaa. Ilmeisesti siinä torin tuntumassa on Atlas johon pitää kohta soittaakin.
7266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Niin ja matkalaiset on 2 nuorehkoa aikuista, joten ei tartte olla humppapaikka.

Äänestä

Ei ne ilmastoinnit toimi näillä 30 asteen helteillä missään hotellissa kunnolla. Isojenkin ketjujen hotelleissa on ollut 35 astetta yöllä.
Kävellä nyt jaksaa sen verran mitä messubussille tarvitsee kävellä.
Aika täyttä on jo nyt ja kallista, kun huoneita ei ole paljoa jäljellä. Ketjuhotellit (Sokos, Scandic hintataso noin 250e/huone/2 yötä / kahden hengen huoneen hintana.
Torilla on remontti jossa porataan kalliota, voi Atlaksessa aamuisin herättää jos sattuu semmonen päivä kohdalle.
Kokeile Jahtihovia.
Hotelli Lokki on myös edullinen, on ilman aamiaista mutta keittovarustus on huoneessa.

Äänestä
  • Melko pieni näyttää olevan ja superior huoneissa näköjään jäähdytys. Täytyy huomenissa soitella. Hinta ei ole aivan kamalan tarkka kun harvakseltaan käydään. Mihkäs tuolla Jahtihovissa autot laitetaan? Googlen Streetview ei löytäny parkkipaikkoja?

    Äänestä

  • messuvieraat kirjoitti:

    Melko pieni näyttää olevan ja superior huoneissa näköjään jäähdytys. Täytyy huomenissa soitella. Hinta ei ole aivan kamalan tarkka kun harvakseltaan käydään. Mihkäs tuolla Jahtihovissa autot laitetaan? Googlen Streetview ei löytäny parkkipaikkoja?

    Scandic on rannassa ja rauhallisella paikalla. Lyhyt matka Väinölänniemen uimarannalle, keskustaan pieni kävelymatka mutta ei ylivoimainen.
    Jos on aikaa, niin kannattaa miettiä kolmatta yötä, koska Scandicilla huoneen keskihinta laskee 3.yöstä jo melko paljon. Kanta-asiakaskortinkin saa ilman maksua, toisin kuin Sokkarilla.
    Itse suosin ketjua siksi, että Scandicin aamiainen on paras. Hyvä peruste, ellei ole aamuisin ns. paha elämä.
    Cumulus on vanha ja nuhjuinen, mutta keskustassa. Sokkari / Puikkari kanssa keskustassa Kirkkopuiston vieressä.
    Kuun vika viikonloppu on kuopiorock, silloin on elämää kaupungissa muutenkin.

    Äänestä

  • Vertailussa kirjoitti:

    hotellitason huoneita tuulettimella ja jääkaapilla 149e/2vrk/2hh ja hostellitason jossa suihkut ja vessat käytävällä 120e/2vrk. sisältävät aamiaisen mutta muut palvelut ja meininki löytyy kävelymatkan päästä.messubussin pysäkki aivan nurkalla.

    Äänestä

  • varattu meillekin kirjoitti:

    hotellitason huoneita tuulettimella ja jääkaapilla 149e/2vrk/2hh ja hostellitason jossa suihkut ja vessat käytävällä 120e/2vrk. sisältävät aamiaisen mutta muut palvelut ja meininki löytyy kävelymatkan päästä.messubussin pysäkki aivan nurkalla.

    on lutikatkin valmiina niin eipä tarvitse tuoda enää mukanaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

messuvieraat kirjoitti:

Kertokaas paikalliset että mihin hotelliin ottais yhteyttä kun tulee viikonloppuna asuntomessuja ihmettelemään? Mielellään keskustassa että on illallakin tekemistä ja mahdollisesti messubussin kulkureitin varrella että voi pari napakkaakin päivän aikana ottaa.

Ilmastointi ja parkkitalo plussaa. Ilmeisesti siinä torin tuntumassa on Atlas johon pitää kohta soittaakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu