Kysymys

Sairastuin kilpirauhasen liikatoimintaa, minulta otettiin muutamia kokeita. L-LYM 66 (20-45) sekä L-LT (40-75), kaulalla on ollut jo muutamia vuosia patteja, luultavasti imusolmukkeita vai mitä lie? Kertooko tuo, voiko minulla olla jokin syöpä kun arvot ovat tuollaiset?
8586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

eikö kukaan osaa sanoa edes jotain, mua jännittää tosi paljon!:( Kertooko nuo arvot että minulla voisi olla lymfooma? vai todetaanko se jostain muista arvoista?

Äänestä
  • siis verikoe on L-lymf.

    Äänestä

  • - kirjoitti:

    siis verikoe on L-lymf.

    Lymfooma ei ole todettavissa verikokeella. Jotain viitettä saattaa vaikkapa selittämättömästi koholla oleva crp antaa, mutta sekin saattaa nousta niin monesta asiasta. Itselläni labrat oli kaikki ok, vaikka lymfooma oli todettaessa melko laajalle levinnyt.

    Kilpirauhasen liikatoiminta saattaa sekoittaa verikokeiden tuloksia vaikka kuinka paljon. Kilpirauhanenhan sijaitsee kaulan alaosassa, etupuolella, voisiko siihen kyhmysi liittyä

    Äänestä

  • hkfkh kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta! Onko sulla kaikki ok, saatiinko parannettua? Mä säikähdin vähän ku googletin niin tuli tuo tauti heti, eikä muusta puhuttu. Mitähän tuo arvo voi sitten kertoa? jotenkin tuntuu kun lymf olis lymfooma. Nii en tiedä vaikka olis tästä taudista johtuvaa nuo monet turvonneet imusolmukkeet, ne vaan on ollu jo niin monta vuotta,ei ole laskenut. Crp ei ole otettu, mutta B-leuk on ja se oli viitteissä, eikös sekin oli joku valkosolujuttu, tätä samaa.

    Juu, mä oon ihan kunnossa nykyään. Hoitojen päättymisestä on jo useampi vuosi, syöpä saatiin kokonan parannettua.
    En osaa sanoa, mistä tuo kohonnut lymfosyytti arvosi voisi johtua. Mutta ei se missään nimessä ole sama kuin lymfooma.

    Kirjoituksestasi ei käy ilmi, onko pattisi tutkittu. Jos ei, niin hyvä ne on näyttää lääkärille. Laittavat tarvittaessa ultraan. Siitä kyllä hyvin suurella todennäköisyydellä osaavat sanoa, onko pahanlaatuisuutta syytä epäillä.

    Tsemppiä!

    Ai miten hieno juttu!:) vaikken sua tunnekaan, mutta silti! ja todella helpottavaa kuulla ettei ole sama kuin lymfooma, en tiedä miksi se tulee ekana ja monessa kohdassa kun googlettaa. Mutta sä tiedät ettei tuo koe siitä kerro? On mun patit ultrattu 2 kertaa ja sillon sanottiin että ne näyttää ihan hyville, mutta ihmetyttää vaa ku niitä on nii paljon ja tullut lisää ja tosiaan mun kainalossa on patti ja sit puolv. sitten huomasin polvitaipeessa ja joskus olen kuullut että ei ultralla sitä oikeasti näe että pitäisi ottaa biopsia.

    Tiedän, ettei kerro. Osa mun kontrolleista on labrat ja sitten lääkääri tutkii imusolmukealueet, että tuntuuko poikkeavaa. Kysyin, onko todennäköistä, että labroista huomattaisiin viitettä syövän uusimiseen. Lääkäri sanoi, että on hyvin epätodennäköistä, että viitettä näkyisi, koska ekalla kerrallakin kaikki oli ok.

    Kyllä ultrassa aika tarkkaan pystyy näkemään, onko mahdollisesti syöpää. Jotenkin hyvän- ja pahanlaatuisen rakenne näkyy ultrassa erilaisena. Luottaisin lääkäriin, jos kahteen krt on ultrattu. Jokin lievä allergia esim. voisi selittää tilannettasi. Jos maltat, niin vaikkapa kuukauden olisisit kokonaan koskettelematta kyhmyjä, ettei ainakaan koskettelu ylläpitäisi turvotusta.

    Itselle ultrassa sanottiin suoraan, että jokin on vialla, lähete jatkotutkimuksiin kiireellisenä, vajaan viikon päästä olin jo koepalan otossa.
    Tedän muitakin lymfooma potilaita. Kaikille heistä on ultrassa enemmän ja vähemmän suoraan sanottu, että syövän mahdollisuus on. Osalle sanottu jo ennen koepalaa, että on syöpä.

    Tietenkin, jos asia ihan kamalasti vaivaa, voithan pyytää vielä, jos ottaisivat koepalan. Mutta jos sen ottoon ei ole tarvetta, kysyt vaikka 2 eri lääkäriltä, niin uskoisin.
    Kyllä oma kokemus on, että nuoren ihmisen ollessa kyseessä, tutkitaan kyllä, jos on aihetta.

    nii olen kuullut että harvinaista olisi että lymfooma huomattaisiin labra arvoista, mutta ei sitten vissii katota edes noista L-lymf vaan jostain muusta. Toi lymf kertoo varmaan jotain muuta, vaikeesti selitetty, toivottavasti tajusit:D Mulla on ultrattu kerran kunnallisella puolella ja sit yksityisellä. Mä en yhdessä vaiheessa koskenut noihin patteihin varmaan puoleen vuoteen, unohdin kokonaan. Mutta kiitos ihan älyttömästi, voin taas jatkaa elämää ilman stressiä:) jospa noi pallerot on vaa jääny jostain flunssasta, ja tuol polvitaipeessa vaan jotain harmittomia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vierailija23 kirjoitti:

Sairastuin kilpirauhasen liikatoimintaa, minulta otettiin muutamia kokeita. L-LYM 66 (20-45) sekä L-LT (40-75), kaulalla on ollut jo muutamia vuosia patteja, luultavasti imusolmukkeita vai mitä lie? Kertooko tuo, voiko minulla olla jokin syöpä kun arvot ovat tuollaiset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu