ärsyyntynyt kimalainen

Onko kaikilla kimalaisilla piikkiä? Kyseessä siis tämä suht kookas valkoperäinen otus.

Kimalainen pörräsi pihalla ja aikoi laskeutua päähäni. Myöhemmin kuulin, että siinä on pesä lähistöllä. Huitasin vähän kauemmaksi, sattu osumaan ja siitä alkoi juoksuralli. Ryntäilin varmaan 2 minuuttia sitä karkuun sisälle ja ulos ja aina se ehti oviaukosta mukana perässä. Pörräsi kokoajan ihan päässä kiinni, välillä sain huitaistua kauemmaksi. Lopulta olin olohuoneessa karussa, jossa oli muutama muu henkilö ja se kimalainen syöksyi paitani alle. Meni varmaan puoli minuuttia ainakin ennenkuin sain kovan surinan säestämänä paitani pois ja kimalainen tippui selälleen lattialle lopen uupuneen näköisenä.

Käsittämättömälätä tuntuu, että se ei silti pistänyt, vaikka tilaisuuksia oli miljoonia. Tai sitten se pisti ohi. Minulla oli kaulassa punaisia läikkiä, mutta kipua en tuntenut. Läikät tosin saattoivat johtua siitäkin, kun huidoin sitä elukkaa kauemmaksi "pikku" paniikissa.

Kaikenkaikkiaan jälkeenpäin kesän koomisin esitys ainakin silminnäkijöiden mielestä. Saivat hyvät naurut ;)
0417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


qwertp kirjoitti:

Onko kaikilla kimalaisilla piikkiä? Kyseessä siis tämä suht kookas valkoperäinen otus.

Kimalainen pörräsi pihalla ja aikoi laskeutua päähäni. Myöhemmin kuulin, että siinä on pesä lähistöllä. Huitasin vähän kauemmaksi, sattu osumaan ja siitä alkoi juoksuralli. Ryntäilin varmaan 2 minuuttia sitä karkuun sisälle ja ulos ja aina se ehti oviaukosta mukana perässä. Pörräsi kokoajan ihan päässä kiinni, välillä sain huitaistua kauemmaksi. Lopulta olin olohuoneessa karussa, jossa oli muutama muu henkilö ja se kimalainen syöksyi paitani alle. Meni varmaan puoli minuuttia ainakin ennenkuin sain kovan surinan säestämänä paitani pois ja kimalainen tippui selälleen lattialle lopen uupuneen näköisenä.

Käsittämättömälätä tuntuu, että se ei silti pistänyt, vaikka tilaisuuksia oli miljoonia. Tai sitten se pisti ohi. Minulla oli kaulassa punaisia läikkiä, mutta kipua en tuntenut. Läikät tosin saattoivat johtua siitäkin, kun huidoin sitä elukkaa kauemmaksi "pikku" paniikissa.

Kaikenkaikkiaan jälkeenpäin kesän koomisin esitys ainakin silminnäkijöiden mielestä. Saivat hyvät naurut ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu