Sinä...

Pohdin sua paljon, käytöstäsi ja pohdin myös sitä pohdinko liikaa. Missä menee se raja.
En osaa sanoa mistään mitään, tiedän vain ettei mun ole hyvä olla nyt, epätietoisuus kalvaa enkä pidä epäselvistä asioista. Kaiken piti olla ok mutta ei sitten ollutkaan. Sen erään illan aikana näytit tunteesi aika rohkeastikin mikä ei ollut poikkeuksellista, oltiin kaikki enemmän tai vähemmän nautittu, loppuillasta muistini näyttää mustaa, filmi meni poikki pätkittäin. Mulla on pelko sydämessäni, että olen töpeksinyt.

Ne kerrat kun on nähty sen jälkeen olet kuitenkin tavallasi ollut entisenlainen mutta kuitenkin äärimmäisen etäinen, närkästynytkin, et katso et edes vilkaise tai vilkuile mua. Välttelet. Tiedätkö, se sattuu. Yhden katseen vaihdoimme viimeksi ja miten monta mahdollisuutta siihen olisikaan sen päivän aikana ollut. Se katse oli puhutteleva, en osaa tulkita sitä mutta se puhutteli. Jos katse olisi osannut puhua, SE katse olisi puhunut, voiko enempää silmissä näkyä tunnetta! Pohdin sitä päivittäin, se on oikeastaan ainut punainen lanka. En vain saa siitä kiinni, en tunne sua tarpeeksi hyvin osatakseni tulkita sitä. Voin veikata yhtälailla loukkaantumista kuin suurta tunteiden paloa ikävän raastaessa sisimpääsi. Jotain noiden väliltä, kai. Ei se ainakaan onnellisuutta kuvannut.
0380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Niin pahoillaan kirjoitti:

Pohdin sua paljon, käytöstäsi ja pohdin myös sitä pohdinko liikaa. Missä menee se raja.
En osaa sanoa mistään mitään, tiedän vain ettei mun ole hyvä olla nyt, epätietoisuus kalvaa enkä pidä epäselvistä asioista. Kaiken piti olla ok mutta ei sitten ollutkaan. Sen erään illan aikana näytit tunteesi aika rohkeastikin mikä ei ollut poikkeuksellista, oltiin kaikki enemmän tai vähemmän nautittu, loppuillasta muistini näyttää mustaa, filmi meni poikki pätkittäin. Mulla on pelko sydämessäni, että olen töpeksinyt.

Ne kerrat kun on nähty sen jälkeen olet kuitenkin tavallasi ollut entisenlainen mutta kuitenkin äärimmäisen etäinen, närkästynytkin, et katso et edes vilkaise tai vilkuile mua. Välttelet. Tiedätkö, se sattuu. Yhden katseen vaihdoimme viimeksi ja miten monta mahdollisuutta siihen olisikaan sen päivän aikana ollut. Se katse oli puhutteleva, en osaa tulkita sitä mutta se puhutteli. Jos katse olisi osannut puhua, SE katse olisi puhunut, voiko enempää silmissä näkyä tunnetta! Pohdin sitä päivittäin, se on oikeastaan ainut punainen lanka. En vain saa siitä kiinni, en tunne sua tarpeeksi hyvin osatakseni tulkita sitä. Voin veikata yhtälailla loukkaantumista kuin suurta tunteiden paloa ikävän raastaessa sisimpääsi. Jotain noiden väliltä, kai. Ei se ainakaan onnellisuutta kuvannut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu