Reilauksesta

möllihepo

Mitä voisitte kertoo reilauksesta Euroopassa? Paikkoja missä kannattaa käydä?
Halpoja hostelleja? Kannattaako Itä-Euroopassa käydä? Kiva jos joku vois kertoa kokemuksiaan :)

4

915

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suomarjatta

      Omasta reilauksestani on 25 vuotta aikaa, mutta muisti pelaa.. Kävin 4 reilillä, 2 reissua yksin ja 2 reissua yhden kaverini kanssa. Ensimmäinen reili ajeltiin junalla kovin paljon paikasta toiseen, eikä näin ehditty tutustua kuin juniin. Seuraavilla reileillä pysähdyttiin aina muutamaksi päiväksi kohteeseen. Yöt olin Hostelleissa, joista siihen aikaan oli kirja ( nykyään varmaan netistä löytää osoitteet ). Hinnat oli melko samanlaiset kaikissa retkeilymajoissa. Samassa huoneessa saattoi nukkua kahdeksankin ihmistä ja suihkut usein käytävällä. Kesä- ja heinäkuussa oli väljempää junissa sekä retkeilymajoissa, koska Keski-Eurooppa lomaili elokuussa. Varusteet kannattaa miettiä tarkkaan, kun kaiken joutuu itse kantamaan.
      Ensimmäinen reili tosiaan junailtiin, seuraava Saksassa ja Itävällassa, kolmas Ranskassa ja viimeinen taas Saksassa. Pääasiassa olimme "kaupunkilomilla", mutta myös kaverini tädillä Etelä-Saksassa maaseudulla. Kohteissa käytiin tärkeimmät nähtävyydet tsekkaamassa, opasteet haettin turisti-infoista. Sieltä saa tietoa myös, mitä juuri sillä hetkellä tapahtuu, konserteista tai musikaaleista. Yksin reilatessani en liikkunut kovin myöhään ulkosalla, seuraa kyllä aina sai vaikka huonekavereista retkeilymajassa. Kaverin kanssa liikkuessa oli turvallisempi olo. Matkustin hyvä onni mukanani, en hukannut mitään eikä varastettu mitään. Jos nukuin junassa, laitoin rinkan kiinni junan penkkiin.
      Kerran nukuin samassa junavaunussa kuin kymmenkunta saksalaista pikkupoikaa, jotka olivat tulossa partioleiriltä. Nahkahousuja ei ollut otettu jalasta pois viikkoon:) Mutta hauskaa oli ja suosittelen reilaamista kaikille.

    • miepavaa

      Junassa chillailu on ehdottomasti paras tapa matkustaa!:)
      Kierrettiin viime kesänä länsi-eurooppaa, saksa ranska espanja italia jne. Upee reissu eikä jää viimeiseksi!
      Halpoja hostelleja löytyy joka kaupungista, mutta mun mielestä on parempikin tapa majoittua, tutustua paikallisiin ihmisiin ja kulttuuriin eli couchsurfing.org :)
      Itä-euroopasta ei kokemuksia, mutta on varmasti kokemisen arvoinen, ja edullisempi. Unelma olis junareissu istanbuliin!
      Viime reissun suunnittelussa auttoi eniten interrail.net, siellä on kohtuu hyvin listattu kaikki tarpeellinen ja englanninkielisessä foorumissa paljon asiaa.
      Älä kuitenkaan suunnittele liikaa, antoisinta on haahuilla pisin eurooppaa etsien seikkailuja;D

    • reilix2

      Olen nyt 25-vuotias ja oon ehtiny jo 2 kuukauden mittaista reilireissua tekemään, molemmat saman ystävän kanssa. Kun lähtee kuukauden reissulla jonkun kanssa, on ehdottoman tärkeää, että luottamus on ja pysyy koko reissun ajan eikä sukset mene ristiin. Meillä toimii kemiat mahtavasti ja hienoja reissuja molemmat!
      Suosittelen lämpimästi reilausta kaikille, jotka haluaa nähdä mahdollisimman paljon Eurooppaa ja edullisin hinnoin :)

    • matkustuss

      Olin viime kesänä 4,5 vk kaverin kanssa reilaamassa mm saksa, tsekki, italia, ranska ja espanja sattu matkan varrelle. Praha ja Barcelona tuolta reissulta jäi parhaite mieleen, suosittelen! Ens kerralla suuntaisin ehkä Itä-Eurooppaan, halvempien hintojen takia ja muutenki Puola ja Kroatia kiinnostais.

      Matkaseura kannattaa valita tarkkaan, ja jos ei tunnu sopivaa kaveria löytyvän rohkaisen kyllä vahvasti lähteen yksin reissun päälle! Tutustut varmasti paljon enemmän uusiin ihmisiin kuin kaverin kanssa matkustaessa ja muutenkin yksin reissaaminen "kasvattaa" vähä enemmän. Turhan paljon ei reissua kannata suunnitella, mutta esim hostellit kannattaa varailla päivää (jos mahollista niin kahta) ennen jotta saa varmasti katon päänsä päälle, ainakin jos matkustat heinäkuussa :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      806
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      531
      749
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      75
      674
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe