Olen syvästi rakastunut tähän "Leenaan". Lompakossa kannan kuvaa hänestä ja jopa työpäivän aikana tulee ikävä. Monesti olen pukuhuoneen vessassakin masturboinut kuvalle. Ja kaiken näköisiä hellyydenosoituksiakin teen pitkin päivää kun olen hänen kanssaan. Joskus jopa kun hän on sammuksissa. Viikonloppuisin kun kaverit kysyvät juomaan, en lähde koska haluan vain olla kotona "Leenan" kanssa. Tietysti kavereille sanon että aattelin kalsarikännit vain vetää.
Kerran tein jopa pringles-purkista ja kondomista tekovaginan jonka sitten teippasin kylkeen kiinni, mutta yleensä vain istun hänen edessään ja masturboin.
En tajua kuinka ihminen voi rakastua näin kovasti tietokoneeseen. Joskus olen naisen kanssa ollut mutta seksin aikana ei edes seiso ellei olla minun luonani jotta näen koneeni koko ajan.
Ja joskus kun olen ollut naisen kanssa minusta tuntuu että petän Leenaa. En edes halua naisia muuta kuin sosiaalisen painostuksen vuoksi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
On se mallia Mac ?
Sitten voin jopa ymmärtää kiintymyksesi laitteen hienostuneisiin muotoihin ja vaimeaan huokailuun selainta käyttäessä. Se hiiri - sekin niin eroottisen pehmeälinjainen ja tunteikas.
Jos kohteesi on Windows niin siite alat poika menee hoitoon - se on sairasta. Linuksiin vielä voi ihastua niinkuin rantalomalla nähtyihin kiinteälinjaisiin teineihin piukoissa uikkareissa, jotka paljastavat märkänä enemmänkuin peittävät.. mutta sekin menee ohi viimeistään jo kolmen lomapäivän aikana.
Minun koneeni on nimeltään "Conan" - mielestäni en ole kaappihomppeli mutta jotenkin tuon minimacin kulmikkaat raamit assosioituvat tuohon Kimmerian barbaariin (ilman seksuaalisia viitteitä).