Mulla oli tänään taas mahdollisuus tavata ihmisiä ja jutella ja syödä heidän kanssaan. Mutta en mennyt, sillä ajatus siitä alkoi ahdistaa. Pakenin kotiin ja täällä nyt olen, yksin. Voisin hyvin nauttiakin olostani, mutta joka ainoa minuutti tunnen suurta ja selittämätöntä syyllisyyttä siitä, että petän jatkuvasti kaikkien odotukset. En halua, että ihmiset pitää mua ylpeänä, mutta toisaalta... Mitä muutakaan vaihtoehtoa olen antanut?
Mua kiusattiin koulussa 10 vuotta. Joka päivä mun oli pakko mennä sinne ja kuunnella ja katsoa, miten mua haukuttiin ja vihattiin. Kaikki se tuska, mitä ikätovereilla syystä tai toisesta oli kannettavanaan, kaadettiin mun niskaani. En ymmärrä, miten jaksoin. Nykyään kun mulla on vaihtoehtojakin eikä ole pakko mennä muualle kuin töihin, jään mieluummin kotiin. En luota ihmisiin enkä halua tai jaksa enää yrittää. Kohtalotovereita?
sposti: [email protected]
Mua kiusattiin koulussa 10 vuotta. Joka päivä mun oli pakko mennä sinne ja kuunnella ja katsoa, miten mua haukuttiin ja vihattiin. Kaikki se tuska, mitä ikätovereilla syystä tai toisesta oli kannettavanaan, kaadettiin mun niskaani. En ymmärrä, miten jaksoin. Nykyään kun mulla on vaihtoehtojakin eikä ole pakko mennä muualle kuin töihin, jään mieluummin kotiin. En luota ihmisiin enkä halua tai jaksa enää yrittää. Kohtalotovereita?
sposti: [email protected]
Vastaukset 1
Vanhimmat
kohtalontoveri, mutta en oikein silti tiedä, mitä vastaisin sinulle. Oletkohan sinäkin tottunut pienestä pitäen ottamaan toisten taakat kantaaksesi, ei aina niin tietoisestikaan, vaan herkkänä ympäilläsi oleville ihmisille pyrit olemaan siten, ettet aiheuttaisi heille mitään harmia tai mielipahaa.
Olet varmaankin oppinut elämästä enemmän kuin kiusaajasi ja vaikka se ei lohdutakaan, mutta sillä on ehkä jokin merkitys. Silti sanoisin, että sinulla on oikeus olla sellainen ihminen, jolla on omat tunteet ja omat ajatukset, eikä sinun tarvitse aina luopua niistä jonkun toisen hyväksi. Ei ole hyvä olla liian kiltti, joskus on tarpeen laittaa rajat sille, mitä toiset saavat sinulle sanoa tai tehdä. Voit osoittaa sen lujasti ja ystävällisesti tai sitten myös vihaisesti, jos siltä tuntuu ja sallit sen itsellesi.
Koet nyt olevasi turvassa, kun eristäydyt ihmisistä, mutta pidemmän päälle se alkaa satuttaa. Liika yksinäisyyskään ei ole hyväksi. Jospa löytäisit jotain tekemistä, mihin liittyy muitakin ihmisiä ja mikä todella kiinnostaa sinua ja lähtisit sitten pienin askelin kohti sellaista ihmistä, jotka todella olet. Tiedän, että pystyt siihen, jos todella haluat. Se vaatii paljon, mutta se myös antaa paljon.