Mulla on nyt pari vuotta ollut sellanen olo, että päässä on joku vialla. Kun olen asiaa netistä tutkinut, olen huomannut että oireet viittaavat kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Mutta koska te siitä oikeasti kärsitte, niin tiedätte varmaan paremmin ja toivoisin että luette juttuni ja kerrotte sitten mielipiteenne.
Ja jos osaatte sanoa, niin voisitte myös kertoa, onko minulla mielestänne jonkin sortin syömishäiriö tässä taustalla? Kiitos.
Depressiivinen kauteni:
nukun vähintään 12 tuntia yössä, varsinkin näin kesälomalla se on helppoa. Ja jos on koulua niin nukun sitten muutaman tunnin päiväunet. Silti pakkaa väsyttämään jatkuvasti. Syömiseni on iltapainoitteista, usein koitan olla päivän syömättä ja illalla sorrun. Ahmin kunnes meinaan oksentaa. Liikuntaa en jaksa harrastaa, kaikki masentaa.. Joten lihoan. Lihoan aina yhteensä pari-kolme kiloa, siinä vaiheessa usein depressiivinen kauteni loppuu. Välillä myös viiltelen jalkojani. En jaksa käydä päivisin missään, vaikka kaverit soittelevat ja pyytelevät viikonloppuisin ryypiskelemään. Olo on yleensä melko turta, en jaksa suuttua enkä ilahtua melkein mistään.
Sitten meneekin vähän aikaa hyvin. Haavat paranevat, paino tasaantuu, varsinkin kun en syö mitään ja liikun ihan sikana, että pääsisin vanhoihin mittoihini.
Maaninen/Hypomaaninen kauteni:
Unentarve vähenee, varsinkin näin kesällä tulee valvottua helposti 3-5 asti aamuyöllä. Pystyn kontrolloimaan syömistäni, ja usein laihdun pari kiloa. Tämän painon jojoilun huomaa parhaiten ehkäpä siitä että kuppikokoni vaihtelee aasta beehen säännöllisin väliajoin. Surullista. Olen melko energinen, jaksan käydä kylillä ja viikonloppuisin alkoholin käyttöni on runsasta. Sanon asiat kaikille hyvin suoraan, ja pakkaan uhittelemaan ihmisille myös hieman. Ärsyynnyn myös helpommin. Kärsin myös siitä, että mieliala voi olla suorastaan mahtava, mutta pienen vastoinkäymisen jälkeen meinaa tulla itku enkä jaksa tehdä mitään. (En siis itke, en oikein enää osaa). Ja näihin ryyppyiltoihin kuuluu myös pieni elämysten hakeminen, kaikki vaarallinen saa oloni sellaiseksi, että elän! Olen myös _hyvin himokas_ maanisena kautena. En harrastele irtosuhteita, pystyn kyllä hillitsemään itseni. Mutta lähellä se on ollut, monta kertaa.
Sitten taas olo alkaa tasoittumaan viikon-parin päästä.
Päätäni vaivaa myös ajatus siitä, että koska ymmärrän aivan täysin oireeni, niin en voi olla oikeasti sairas.
Kukaan ei myöskään ole tätä huomannut, sillä en puhu ongelmistani ihmisille, vaan patoan ne sisälleni. Ja olen uskomattoman hyvä näyttelemään. Ystäväni pitävät minua vahvana, elinvoimaisena ja terveenä. Luulevat ettei minulla ole yhtään ongelmaa. Ja he myös tykkäävät avautua minulle, "vähän ongelmia sunkin täydelliseen elämääs" on aika kuultu juttu.
Tuntuu etten jaksaisi kuunnella heidän avautumisiaan pienistä ongelmista, kun itse olen juuri syönyt kokonaisen valkosuklaapiirakan ja meinaan oksentaa näppäimistölle.
Ja äitini ei ole huomannut mitään, vaikka hän on lähihoitaja ja erikoistunut päihteisiin ja mielenterveyteen. Ehkäpä hän ajattelee että tämä on tätä murrosikää. Olen siis vasta 14-vuotias. Mutta toivon ettei tämä vaikuta siihen miten suhtaudutte tekstiini.
Siitä syömisestä vielä tällainen kokoonpano:
Välillä en välitä painostani tippaakaan, ja syön mitä sattuu, liikun miten sattuu ja kaikki on melko hyvin, en kumminkaan lihoa koska omaan hyvät geenit. Mutta kun olen depressiivinen, syön todella paljon, ja silloin koitan juuri olla syömättä kokonaan, koska pelkään jokaista ylimääräistä kiloa. Käyn myös depressiivisenä kautenani pro-ana-sivustoilla. Kun en oireile, tilanne tasottuu. Mutta kun olen maaninen, ruokahaluni ei ole suuri, ja jaksan myös liikkua. En tunne että laihduttaminen olisi vaikeaa, se käy helposti. Ja pro-ana-sivustot ovat jälleen kovassa käytössä.
Noniin, ehkä se siinä nyt pääpiirteisesti oli. Kiitos kaikille jotka jaksoivat lukea, kertokaa mielipiteenne :)
Ja jos osaatte sanoa, niin voisitte myös kertoa, onko minulla mielestänne jonkin sortin syömishäiriö tässä taustalla? Kiitos.
Depressiivinen kauteni:
nukun vähintään 12 tuntia yössä, varsinkin näin kesälomalla se on helppoa. Ja jos on koulua niin nukun sitten muutaman tunnin päiväunet. Silti pakkaa väsyttämään jatkuvasti. Syömiseni on iltapainoitteista, usein koitan olla päivän syömättä ja illalla sorrun. Ahmin kunnes meinaan oksentaa. Liikuntaa en jaksa harrastaa, kaikki masentaa.. Joten lihoan. Lihoan aina yhteensä pari-kolme kiloa, siinä vaiheessa usein depressiivinen kauteni loppuu. Välillä myös viiltelen jalkojani. En jaksa käydä päivisin missään, vaikka kaverit soittelevat ja pyytelevät viikonloppuisin ryypiskelemään. Olo on yleensä melko turta, en jaksa suuttua enkä ilahtua melkein mistään.
Sitten meneekin vähän aikaa hyvin. Haavat paranevat, paino tasaantuu, varsinkin kun en syö mitään ja liikun ihan sikana, että pääsisin vanhoihin mittoihini.
Maaninen/Hypomaaninen kauteni:
Unentarve vähenee, varsinkin näin kesällä tulee valvottua helposti 3-5 asti aamuyöllä. Pystyn kontrolloimaan syömistäni, ja usein laihdun pari kiloa. Tämän painon jojoilun huomaa parhaiten ehkäpä siitä että kuppikokoni vaihtelee aasta beehen säännöllisin väliajoin. Surullista. Olen melko energinen, jaksan käydä kylillä ja viikonloppuisin alkoholin käyttöni on runsasta. Sanon asiat kaikille hyvin suoraan, ja pakkaan uhittelemaan ihmisille myös hieman. Ärsyynnyn myös helpommin. Kärsin myös siitä, että mieliala voi olla suorastaan mahtava, mutta pienen vastoinkäymisen jälkeen meinaa tulla itku enkä jaksa tehdä mitään. (En siis itke, en oikein enää osaa). Ja näihin ryyppyiltoihin kuuluu myös pieni elämysten hakeminen, kaikki vaarallinen saa oloni sellaiseksi, että elän! Olen myös _hyvin himokas_ maanisena kautena. En harrastele irtosuhteita, pystyn kyllä hillitsemään itseni. Mutta lähellä se on ollut, monta kertaa.
Sitten taas olo alkaa tasoittumaan viikon-parin päästä.
Päätäni vaivaa myös ajatus siitä, että koska ymmärrän aivan täysin oireeni, niin en voi olla oikeasti sairas.
Kukaan ei myöskään ole tätä huomannut, sillä en puhu ongelmistani ihmisille, vaan patoan ne sisälleni. Ja olen uskomattoman hyvä näyttelemään. Ystäväni pitävät minua vahvana, elinvoimaisena ja terveenä. Luulevat ettei minulla ole yhtään ongelmaa. Ja he myös tykkäävät avautua minulle, "vähän ongelmia sunkin täydelliseen elämääs" on aika kuultu juttu.
Tuntuu etten jaksaisi kuunnella heidän avautumisiaan pienistä ongelmista, kun itse olen juuri syönyt kokonaisen valkosuklaapiirakan ja meinaan oksentaa näppäimistölle.
Ja äitini ei ole huomannut mitään, vaikka hän on lähihoitaja ja erikoistunut päihteisiin ja mielenterveyteen. Ehkäpä hän ajattelee että tämä on tätä murrosikää. Olen siis vasta 14-vuotias. Mutta toivon ettei tämä vaikuta siihen miten suhtaudutte tekstiini.
Siitä syömisestä vielä tällainen kokoonpano:
Välillä en välitä painostani tippaakaan, ja syön mitä sattuu, liikun miten sattuu ja kaikki on melko hyvin, en kumminkaan lihoa koska omaan hyvät geenit. Mutta kun olen depressiivinen, syön todella paljon, ja silloin koitan juuri olla syömättä kokonaan, koska pelkään jokaista ylimääräistä kiloa. Käyn myös depressiivisenä kautenani pro-ana-sivustoilla. Kun en oireile, tilanne tasottuu. Mutta kun olen maaninen, ruokahaluni ei ole suuri, ja jaksan myös liikkua. En tunne että laihduttaminen olisi vaikeaa, se käy helposti. Ja pro-ana-sivustot ovat jälleen kovassa käytössä.
Noniin, ehkä se siinä nyt pääpiirteisesti oli. Kiitos kaikille jotka jaksoivat lukea, kertokaa mielipiteenne :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Moro
Käy paiikallisessa tk:sa ja konsultoi lekuria.
Diagnoosi on F.31 ja lääkkeet 3 e/satsi.
Tsemmiä
Kuulostaa, että olet oikeassa analyysissäsi. Suosittelen lääkärinkäyntiä. Homma voi lähteä lapasesta pahan manian seurauksena. Seurauksia on sitten jälkeenpäin vaikea korjata.....
Mutta se on aika suuri kynnys mennä sinne lääkäriin. Muutenkin olen perheeni vitsi, jos vielä alan nappeja popsimaan niin eihän tästä tule vittuakaan! Pieni paikkakunta ja kaikki leviää nopeaan, uskokaa mua, veljeni levittäis sitä tietoa eikä sitä edes hävettäis.
Itselläni diagnostoitu kaksisuuntainen, mutta lääkkeet joudun maksamaan itse Kelan kattoon asti (n. 670 e/v). Lääkäri totesi, että et ole mielisairas - se on edellytys ilmaiseen lääkitykseen. Ilman lääkkeitä en pärjää. Aikanaan olen ollut monta kertaa sairaalassa, mutta sain silloin väärän diagnoosin. Niiden reissujen perusteella ei kuulemma enää voi anoa ilmaisia lääkkeitä. Ja silloin olin lähellä psykoosia... joten ilmaislääkityksen perusteet olisivat olleet olemassa.
Nyt lääkitys on kohdallaan, joten sairaalaan joutuminen ei ole kovin todennäköistä. Voi /&%¤(%!!!
Lääkitystä en uskalla keskeyttää, koska silloin tulen sairaaksi, enkä kestä sitä olotilaa. Ja lääkkeet pitäisi keskeyttää, jotta yhteiskunta näkisi, etten pysy kunnossa ilman. :-/
Hei!
Mielestäni ei ole.
Suhtaudut painosi tarkkailuun pakonomaisella tarkkuudella. Välillä painosi tarkkailu ei ole ajankohtaista ja ahmit ruokaa. Taas toisinaan painontarkkailusi on ajankohtaista ja lopetat syömisen ja alat kontrolloida sitä pakonomaisesti.
Ollessasi ahdistunut ja tarkkaillessasi painoasi pakonomaisesti alat myös viillellä itseäsi. Itsesi viiltely on keino hallita ahdistustasi. Joskus hyvin ahdistuneet ihmiset viiltelevät itseään hallitakseen ahdistustaan. Itsensä viiltely on hyvin tyypillinen oire syömishäiriöstä kärsivillä ihmisillä.
Mielestäni sinulla on syömishäiriö.
Toivottavasti saat apua ongelmasi kanssa. Ahdistusta voi helpottaa ahdistuslääkkeillä, mutta syömishäiriön hoitoon tarvitset terapeuttista tukea. Sitä voit hakea lääkärin kautta lähetteellä.
Hyvää kesää ja tsemppiä!
tekstisi oli hyvin paljon kuin omasta elämästäni viimeisen parin vuoden ajalta, vaikka olenkin sinua vuosia vanhempi. olen itsekin epäillyt kaksisuuntaista, mutta jaksamiseni/jaksamattomuuteeni taitaa sittenkin johtua muista asioista. toisinaan liikun ja touhuan paljon, olen yhteyksissä kavereihin ja tulen helposti juttuun kaikkien kanssa, samaan aikaan en paljoa nuku enkä syö. joskus taas unentarve ja syöminen ovat huipussaan, liikkuminen ja seurallisuus olemattomia.
en yllättynyt, kun kerroit syömistavoistasi, ja kuten edellinen kirjoittaja kertoi, kyse voi enemmänkin olla syömishäiriöstä kuin kaksisuuntaisesta. monella syömishäiriöisellä tosin on diagnosoitu kaksisuuntainen, tiedä sitten onko diagnoosi seuraus syömishäiriöstä vai syömishäiriö kaksisuuntaisesta. itselläni on ollut syömishäiriö koko sen ajan ja kauemminkin, kun olen kaksisuuntaista epäillyt, ja kun paino ja syöminen ahdistaa, olen viillellyt. tiedän, että kieltäminen on turhaa, mutta pro-ana-sivut eivät tee hyvää kenenkään tervehtymiselle, vaikka niistä tunteekin saavansa vertaistukea.
"Kukaan ei myöskään ole tätä huomannut, sillä en puhu ongelmistani ihmisille, vaan patoan ne sisälleni. Ja olen uskomattoman hyvä näyttelemään. Ystäväni pitävät minua vahvana, elinvoimaisena ja terveenä. Luulevat ettei minulla ole yhtään ongelmaa. Ja he myös tykkäävät avautua minulle, "vähän ongelmia sunkin täydelliseen elämääs" on aika kuultu juttu.
Tuntuu etten jaksaisi kuunnella heidän avautumisiaan pienistä ongelmista, kun itse olen juuri syönyt kokonaisen valkosuklaapiirakan ja meinaan oksentaa näppäimistölle."
ongelmien peittely ja patoaminen on myös tyypillistä syömishäiriöisille, ja luulen syömishäiriön johtuvan padotuista tunteista ja siitä, että yrittää näyttää kiltimmältä kuin onkaan. on hyvä, jos osaat kuunnella kavereitasi, mutta tehtäväsi ei ole ottaa heidän ongelmiaan kantaakseen. ihan ymmärrettävää, jos äitisi ajattelee käyttäytymisesi olevan tavallista murrosikää, ja moni äiti helposti haluaa sivuuttaa oman lapsensa ongelmat - valitettavasti. äitisi kuitenkin tietää asioista, joten olisi hyvä, jos puhuisit hänelle. tai ystävillesi, yllättävän moni käy päänsä sisällä samankaltaisia asioita, tosin ehkä hieman vanhempana kuin sinä.
sanoisin, ettei sun kannata ottaa paineita painostasi, olet kasvavassa iässä vielä monta vuotta, ja kroppasi tulee muuttumaan. itse laihdutin paljon hieman sinua vanhempana ja nyt kun painoni on tasaantunut, huomaan miten kroppani on näiden vuosien aikana muuttunut eikä pahaan suuntaan, näihin muutoksiin tottuminen vaan tuntuu typerältä nyt yli parikymppisenä. mietit asioita, joita tuskin kovin moni 14-vuotias miettii ja vanhemmillekin ne ovat vaikeita, jos ne pitää ihan sisällään. toivottavasti uskallat puhua äidillesi tai kenelle tahansa.
Hei kiitos kaikille vastauksista!
Sen verran vielä että tämä syömishäiriö on tullut tähän rinnalle vasta jälkeenpäin, joten en sitten tiedä.
Koitan saada syömisen ensin kuntoon ja sitten katsoa asiaa uusin silmin! :)
Ja pro-ana-sivustot lähtee kirjanmerkeistä NYT HETI.
suoraan psykiatrille, älä tk:n. Ja ei nykyisin AE ja YE-korvauksia saa automaattisesti kaksisuuntaisessa