Haluatko koskaan

Viime aikoina on ollut kova syyllisyys siita etta olen taysin kyllastynyt lasteni seuraan suurimman osan ajasta. Olen siis kotiaiti, ja olen siita nauttinut kovasti, mutta nyt on tullut joku seina vastaan. Minulla on kaksi poikaa, 4- ja 8-vuotiaat, ovat todella villeja ja nuoremmalla suuria keskittymisvaikeuksia ellei jopa add. On vaan alkanut tuntua silta etten jaksa kiinnostua heidan jutuistaan, tappeluitten setvimisesta olen saanut tarpeekseni, enka tunnu loytavan motivaatiota siihen etta joka ikinen paiva suurin missioni on se etta saa lapset laittamaan kengat jalkaan tai syomaan. Kyllastyttaa aivan loputtomasti se etta puhetta ei kuunnella, kaikki kestaa hiton kauan, syoda ei voi kunnolla, kaikki unohtuu ja kaikesta pitaa muistuttaa, valitusta saa kuunnella ruoasta ja milloin mistakin jne. Tiedan etta tama on sita lapsiperheen arkea, mutta onko tavallista etta siita saa vaan valilla ihan tarpeekseen? Monina iltoina haluan vain olla yksin, se etta lapset tulevat lahelle jotain pyytamaan tai vaikka vaan leikkiseuraa on aivan liikaa ja sanon vaan etta aiti haluaa olla yksin vahan aikaa. On ihan hirvea olo etta nain tunnen. Myonnan etten ole ollut kovin hyva hankkimaan aikuisten aktiviteetteja, ja se on varmaankin osasyy miksi on mitta taynna. Tunnetteko te muut aidit koskaan nain? Mina haluaisin vaan vahan aikaa olla niin ettei tarvitsisi organisoida kuin itseni eika kaikki olisi niin hankalaa ja aikaa vievaa. Tasta tulee varmasti tulistunutta palautetta, mutta sekin tuntuu nousseen pintaan viime aikoina etta suurin osa mista lapseni juttelevat ei kiinnosta minua. Kaipaan aikuisten maailmaan ja se on nyt pakko myontaa vaikka se olisi millainen tabu. Vuodatuksen lisaksi olisi kiva kuulla jos jollain olisi vinkkeja miten helpottaa ja tasapainoittaa tilannetta. Ei tallainen ole reilua lapsia kohtaan, he ansaitsevat paljon enemman kiinnostusta ja energiaa aidiltaan.
3221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itsellä ei ole kuin yksi lapsi ja toinen vasta tulossa, mutta kyllä sitä itsekin välillä tai useastikin kaipaisi "omaa aikaa ja rauhaa". Mutta kukaan ei tule sitä antamaan, vaan se oma aika ja yhteinen parisuhdeaika on itse otettava ja vaadittava. Meille se tarkoittaa sitä, että mies vie illalla lapsen ulos leikkimään, jotta voin rauhassa tehdä "omia juttujani" ja ennen raskautta kävin vähintään kerran viikossa jumpassa yksin ja ehkä kerran kuukaudessa näin ilman lasta kaveriani (esim. shoppailemassa tai leffassa). Tyttö 1v3kk on ollut myös pariin kertaan yöhoidossa, jotta me vanhemmat saamme kahdenkeskistä aikaa ja olemme sopineetkin, että kunhan seuraava lapsi vähän kasvaa, niin me vanhemmat otamme 2-4 kertaa vuodessa "omaa aikaa" eli lähdemme miehen kanssa kahdestaan vaikka hotelliin yöksi. Jos kovin kyllästyt kotona olemiseen, älä pode huonoa omatuntoa, vaan mene töihin!

Äänestä

lapsillesi salaisuus nuo tuntemuksesi.

Lapset kuulevat ja näkevät sen mitä et sano.

Äänestä
  • Luulenpa että et ole kovin poikkeava tuntemukissasi, etenkin jos arkeen ei tule mitään muutoksia. Ei äitiys tarkoita sitä että se nainen osa meistä kuolee tai aikuispuoli ja olemme lopun elämäämme vaan iloisia lapsista ja niiden seurasta.
    Meillä neljä lasta ja etenkin nyt kun on kesäloma, eikä saa edes viiden minuutin rauhaa, tuntuu että päivät on yhtä ja samaa riitojen selvittelyä jne.
    Olen itse sairaslomalla ollut kuukausia, joten eipä muitakaan vaihtoehtoja ole.
    Pitää vaan yrittää keksiä jotain ihan omaa...itse loikin metsään poimimaan yksin marjoja, käyn ajelemassa pyörällä, liikun koirien kanssa ja yritän kehitellä syksylle jotain omaa. Miehen kanssa otamme edes joskus harvoin kahdenkeskistä aikaa. Näillä jutuilla ehkäisen rähjäämisen lapsille.Tsemppiä sulle, et ole tosiaan yksin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapsista eroon? kirjoitti:

Viime aikoina on ollut kova syyllisyys siita etta olen taysin kyllastynyt lasteni seuraan suurimman osan ajasta. Olen siis kotiaiti, ja olen siita nauttinut kovasti, mutta nyt on tullut joku seina vastaan. Minulla on kaksi poikaa, 4- ja 8-vuotiaat, ovat todella villeja ja nuoremmalla suuria keskittymisvaikeuksia ellei jopa add. On vaan alkanut tuntua silta etten jaksa kiinnostua heidan jutuistaan, tappeluitten setvimisesta olen saanut tarpeekseni, enka tunnu loytavan motivaatiota siihen etta joka ikinen paiva suurin missioni on se etta saa lapset laittamaan kengat jalkaan tai syomaan. Kyllastyttaa aivan loputtomasti se etta puhetta ei kuunnella, kaikki kestaa hiton kauan, syoda ei voi kunnolla, kaikki unohtuu ja kaikesta pitaa muistuttaa, valitusta saa kuunnella ruoasta ja milloin mistakin jne. Tiedan etta tama on sita lapsiperheen arkea, mutta onko tavallista etta siita saa vaan valilla ihan tarpeekseen? Monina iltoina haluan vain olla yksin, se etta lapset tulevat lahelle jotain pyytamaan tai vaikka vaan leikkiseuraa on aivan liikaa ja sanon vaan etta aiti haluaa olla yksin vahan aikaa. On ihan hirvea olo etta nain tunnen. Myonnan etten ole ollut kovin hyva hankkimaan aikuisten aktiviteetteja, ja se on varmaankin osasyy miksi on mitta taynna. Tunnetteko te muut aidit koskaan nain? Mina haluaisin vaan vahan aikaa olla niin ettei tarvitsisi organisoida kuin itseni eika kaikki olisi niin hankalaa ja aikaa vievaa. Tasta tulee varmasti tulistunutta palautetta, mutta sekin tuntuu nousseen pintaan viime aikoina etta suurin osa mista lapseni juttelevat ei kiinnosta minua. Kaipaan aikuisten maailmaan ja se on nyt pakko myontaa vaikka se olisi millainen tabu. Vuodatuksen lisaksi olisi kiva kuulla jos jollain olisi vinkkeja miten helpottaa ja tasapainoittaa tilannetta. Ei tallainen ole reilua lapsia kohtaan, he ansaitsevat paljon enemman kiinnostusta ja energiaa aidiltaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu