Itseluootamus

Minä pekään sukulaisiin menoa kuin kuolemantuomiota. Vaikka minulla pitäisi olla lääkitys hyvä paniikkihäiriöön en kuitenkaan voi mennä kyläilemään. Pystyn kyllä käymään huoltoasemalla kahvilla ja syömässä yleisisissä hampurilaispaikoissa. Olen ennen lääkitystä saanut kyläpaikoissa voimakasta ahdistusta ja paniikkioireita ja se on juurtunut niin syvälle mieleen, että se tuntuu täysin mahdottomalta. Kun meillä on käväissyt sukulaisia ole häipynyt aina jonnekkin. Minulla on xsanor1mg kahdesti päivässä, propral 40mg kolmesti päivässa ja efexsor depot 150mg. Olen joskus autoillessa ohittanut paikkakunnan jossa sukulaiseni asuvat pelkkä paikkakunnan kyltin näkeminen tekee pahaa. En ole käynyt sukulaisissa 20 vuoteen. :(
5208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kun itse olisin kaivannut jonkun joskus keskustelemaan lähelleni,oli haudassa makaava isoisäni ainoa vanhempieni lisäksi jotka viellä äitini siskon myötä ilmestyivät pahimpaan tilanteeseen. Nyt kun kuljen kaduilla tai missä vaan ihmismassoissa,tulee mieleen,että miksi minun nyt pitäisi tipan tippaa arvostaa tätä massaa? Toisaalta on pakko arvostaa pienen käytöksen verran tavoissa,heitäkin? Täysin tunteettomia ihmisiä likaisine rahoineen,pakokaasuineen ja meteleineen.

Äänestä
  • ihan niinku oisit lukenu mun ajatuksia!! lisäksi minulla on väkivaltaisia ajatuksia ihmisiä kohtaa jotka on ollut hirveitä ja paskamaisia mua kohtaa eikä tunne sääliä vaa pakottaa mut väkivaltaan

    Äänestä

Miksi et lopeta sitä kahvinjuontia, joka aiheuttaa ahdistuneisuutesi ja panikontisi? Xanor ja kofeiini muuten tehostavat toistensa solutuhoa aiheuttavaa vaikutusta. Tällä hoidolla pääset oireistasi alle viikossa, jos otat homman tosissasi.

http://qmies.blogit.fi/mielenterveyden-tehohoito/

Äänestä
  • En juo kahvia ollenkaan.

    Äänestä

Kärsit sosiaalisista peloista, koska et voi mennä sukulaisille. Tuttujen luona nähkääs pelkää eniten menettävänsä kontrollin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


zur... kirjoitti:

Minä pekään sukulaisiin menoa kuin kuolemantuomiota. Vaikka minulla pitäisi olla lääkitys hyvä paniikkihäiriöön en kuitenkaan voi mennä kyläilemään. Pystyn kyllä käymään huoltoasemalla kahvilla ja syömässä yleisisissä hampurilaispaikoissa. Olen ennen lääkitystä saanut kyläpaikoissa voimakasta ahdistusta ja paniikkioireita ja se on juurtunut niin syvälle mieleen, että se tuntuu täysin mahdottomalta. Kun meillä on käväissyt sukulaisia ole häipynyt aina jonnekkin. Minulla on xsanor1mg kahdesti päivässä, propral 40mg kolmesti päivässa ja efexsor depot 150mg. Olen joskus autoillessa ohittanut paikkakunnan jossa sukulaiseni asuvat pelkkä paikkakunnan kyltin näkeminen tekee pahaa. En ole käynyt sukulaisissa 20 vuoteen. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu