Virkamiesrikollisuus

lisää paljastumassa

http://keskustelu.suomi24.fi/debate/5670

http://sanomat24.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=13410&Itemid=176

" Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on tuominnut Suomen mittaviin korvauksiin liiasta sananvapauden rajoittamisesta.

EIT katsoi antamassaan tuomiossa, että suomalaiset tuomioistuimet eivät olleet kyenneet perustelemaan valittajan sananvapauteen puuttumista riittävällä tavalla. Lisäksi oikeudenkäynnit olivat kestäneet aivan liian kauan.

Yhdessä Suomen valtiolle langettamassa tuomiossaan EIT kumosi rovaniemeläisen entisen verotarkastajan, veroasiantuntija Liisa Mariaporin saaman kunnianloukkaustuomion hänen vuonna 1998 julkaistusta Verottaja tappolinjalla -kirjastaan.

EIT antoi poikkeuksellisen kovaa kritiikkiä suomalaisille tuomioistuimille sen johdosta, että Liisa Mariapori oli tuomittu vankeusrangaistukseen sananvapautensa käyttämisestä.

Ihmisoikeustuomioistuin määräsi Suomen valtion korvaamaan Mariaporille aineellisista kärsimyksistä ja henkisistä vahingoista yhteensä lähes 50 000 euroa. "

Yhteiskunnan rakenteita (oikeuslaitos) käytetään tarkoituksellisesti rikollisen toiminnan välineenä kansalaisia kohtaan (rakenteellinen väkivaltaa).
Medialle on syötetty satua, jonka mukaan kirjat on hävitetty polttamalla.

Tämä on talousrikos meitä laskun maksajia kohtaan.

Miten media on asiaan tarttunut?
Mitään ei ole ollut havaittavissa. Johtopäätöksenä on, että mediat (toimittajat) ovat piippu ohimolla.

4

418

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AdaFlink

      ... menetellä, kun EOK (etenkin Juntusen setä kera muitten EOK:n huru-ukkojen) haluaa rajoittaa sananvapautta? Pitäskö EOK:n lähettää itselleen jokin maksullinen valvontailmoitus?

      Ja mitaan ette voi...

    • ongelmaa

      viranomaisten virheistä nostetaan liiankin suuria juttuja mitätömistä aiheista, onkohan tullut ite harrastettua vähän pientä vilppiä, jota viranomaiset tutkivat ja se vähän kismittää, että pitää täälä elämöidä?

      • rehelliset

        Ylimpien toimijoiden (valtakunnansyyttäjä, eduskunnan oikeusasiamies, korkein oikeus, poliisijohto) asenne on se, että virkamiesten rikolliset toimet (ja samalla omat) salataan mahdollisimman pitkään ja lopullisesti kiinnijoutuneet käytännössä pyritään pelastamaan (armahtamaan).

        Ylimpien toimijoiden asenneilmasto leviää velvoittavana alempiin asteisiin (alemmat asteet ovat velvoitettuja noudattamaan ylempien ohjeita; näin monet tekevät vaikka tietävät rikkovansa parlamentissa säädettyjä lakeja).

        Oikeamielisille ja rehellisille virkamiehille ja -naisille tilanne on raastava. Monet ovat lähteneet. Toivottavaa on, että oikeamieliset ja rehelliset kestävät, jotta mielivaltainen meno maassamme saadaan loppumaan.

        Virheitä tekevät kaikki ja ne ollaan valmiita pitkällekin hyväksymään. Sen sijaan luotetun aseman tahallinen väärin käyttäminen ja velvoitteiden laiminlyöminen on petturuutta. Tähän lajiin näyttää mm. korkein oikeus olevan erikoistunut (valtakunnan syyttäjä, poliisjohto ja eduskunnan oikeusasiamies seuranaan).

        Maahamme tarvitaan virkarikostuomioistuin ja perustuslakituomioistuin.
        Suoranaista parlamentarismin halventamista on se, että poliisin tekemisiä tutkii vain poliisi.
        Lakivaliokunta - herätys.

      • rehelliset kirjoitti:

        Lakeja säädetään vuosittain paljon ja kymmenessä vuodessa 10 kertaa enemmän joka puolestaan johtaa virkamiesten lisätarpeeseen.
        Joidenkin on puolestaan töitäkin tehtävä jotta palkat saadaan kokoon.

        Mitä enempi on virkamiehiä sitä enempi myös virheitä.

        Esim. liikennejärjestelyjä tehdään koko ajan nopeus ja paikoitus asioissa jotta lautakunta olisi palkkionsa ansainnut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      9
      1667
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1078
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      262
      943
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      70
      814
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      778
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      75
      741
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      686
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      651
    9. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      647
    10. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      609
    11. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      62
      606
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      588
    13. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      118
      568
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      538
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      42
      524
    16. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      48
      519
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      509
    18. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      503
    19. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      488
    20. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      483
    Aihe