Vuodesta toiseen on tullut puskettua vaan läpi. Koskaan en ole töistä tai koulusta jäänyt pois masennuksen takia. Aina on vaan yrittänyt olla niinkuin normaalit ihmiset ja jaksaa, näytellä että kaikki on hyvin... Minulla on ollut taipumuksia itsetuhoisuuteen, mutta viime aikoina olen kovasti keskittänyt energiaa siihen, etten tee itselleni mitään. Nyt tuli sellainen stoppi hommalle, että en enää jaksa. En saa nukutta yhtään. Ahdistus tuntuu fyysisinä oireina, mm. tuntuu ettei saa henkeä ja oksettaa lähes koko ajan. En vain pysty menemään töihin. Tekee mieli vain käpestyä asunnon pimeimpään nurkaan ja nyhjöttää siellä kaukana ihmisistä. 8 vuoden jälkeen ajattelin, että ehkä olisi aika pistää oma terveys ja hyvinvointi muun edelle ja pyytää sairaslomaa (ja hei, mitä hyötyä minusta on töissä jos sinne meneminen itkettää, siellä oleminen tuntuu siltä että kuolee ahdistukseen ja lähinnä vain pakoilenkin töitä istumalla vessassa). Meninpä siis psykiatrille ja itkukurkussa, täristen lopulta kysyin sairaslomaa. Täti oli hyvin nihkeä sitä antamaan. Lopulta suostui antamaan viikon. Pidemmän ruinauksen jälkeen kaksi viikkoa. Ja totesi, että kyllä ongelmana nyt vain on se unettomuut ja helle. Siis mitä kettua? Rivienvälistä hän myös vihjasi, ettei minulla ole ongelmaa, koska tällä kertaa en ole viillellyt tai ottanut yliannostuksia... Tietysti illoiksi suositeltiin lääkkeitä (juuri kun muutama kuukausi sitten pääsin iltalääkkeistä eroon). Mistä voi johtua moinen, että ihminen ei muka tunne itseään eikä ole oikeutettu uupuneena taukoon...? Vaan pitäisi ensin yrittää vahingoittaa itseään ja doupata itsensä lääkkeillä (entistä enemmän)... Missä on ennaltaehkäisy? Missä on tervejärki? Tiedän, että on hetkiä jolloin järjen ääni itselläkin heikkenee, mutta tarvitseeko sinne asti mennä... Ja vieläkin ihmettelen tätä suomalaista systeemiä, jossa rangaistaan siitä, ettei syö lääkkeitä. Itselläni menee mielialalääkkeet ja olo on niiden takia aika tunnoton. Vierotusoireista on kärsitty jo moneen otteeseen, miksi siis taas ottaisin elämääni yhden lääkkeen lisää ja myöhemmin kärsisin siitä kun todellisuus ja vierotusoireet iskevät?? Mutta kaipa meistä vaan halutaan narkkeja...
Sairasloma
Elin_otsassa
5337
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Käypä vielä toisellakin lääkärillä. Ei ehkä kannata kovin mainostaa että on jaksanut puskea kaikki nämä vuodet töissä vaan kerrot mikä on nykytilanne. Jotkut lääkärit näyttää ymmärtävän asian niin että jos olet jaksanut viimeisillä voimillasi käydä töissä viime vuodetkin niin jaksat jatkossakin. Itselläni pahimmillaan toinen lääkäri oli laittamassa suoraan töihin ilman työkokeilua ja toinen suoraan sairaslomalta eläkkeelle vuosien oireilun jälkeen. Tässä asiassa on toivoa, yritä etsiä ymmärtävämpi lääkäri ja vaatia kunnon loma jotta saat ladattua akkuja.
Mistä sulla johtuu ahdistuneisuus? Mitä muistat lapsuudestasii tunne tasolla? Traumoja? Kaikessa psyykkisesssä oireilussa on syy-seuraus suhde. Lääkkeet yksistään auttavat hyvin vähän jos ollenkaan. Joskus lääkkeistä voi ollla enemmän haittaa kuin hyötyä. Tosin lääkäreille on kaikkein helpointa lyödä resepti kouraan, ei vaadi lääkäriltä yhtään mitään.
Sun kokonaistilanne vaikutti tosi kuormittuneelta. Viikko on lyhyt aika. Yritä löytää lääkäri joka ymmärtää. Helpommin sanottu kuin tehty. Paljon voimia sulle!
tuo:
>ihminen ei muka tunne itseään eikä ole oikeutettu uupuneena taukoon...? Vaan pitäisi ensin yrittää >vahingoittaa itseään ja doupata itsensä lääkkeillä (entistä enemmän)... Missä on ennaltaehkäisy? Missä on >tervejärki? Tiedän, että on hetkiä jolloin järjen ääni itselläkin heikkenee, mutta tarvitseeko sinne asti >mennä..
Ei tarvitse, eikä kannata! En minäkään tiedä miksi pitää olla niin helvetin kovapäinen sissi, että yrittää jaksaa viimeiseen asti ja lopulta maksaa siitä liaan kovan hinnan. Ehkä se johtuu omasta luonteesta, ehkä siitä että yrittää olla niin paljon muiden mieliksi. Ihan niin kuin koko maailma syyttäs ja halveksis jos et jaksa. Ja niin se syyttääkin ja nauraa vielä paskaset naurut päälle, kun ootkin päästäs sairas kun et kyennyt.
Mutta siis oikeesti. Älä anna ajautua katastrofiin. Hakeudu toiselle lääkärille ja mielellään yksityiselle. Sulla on ihan liikaa kuormitusta päällä. Ei irtiottoon viikko riitä. Tuo itkeskely ei mitään hyvää asiaa tarkoita.. Taidat ymmärtää sen varsin hyvin itsekin. Yritä saada avattua sille lääkärille oikeaa itteäs. Mainaan vaan, ettet esiintys sielläkin ihmisenä, joka esittelee ongelmiaan kuin nainen keittiön komeroita - jossa kaikki ojossa. Voimia :)
Olen törmännyt samaan ongelmaan, apua ei saa jos ei ole todella itsetuhoinen tai psykoosissa. Itselläni todettiin alku vuodesta keskivaikea masennus. Asiaa tutkittuani ja perehdyttyäni tajusin sasirastaneeni masennusta yli 10 vuotta (1/2 elämästäni). Ainoa apu(?) jota olen saanut on masennuslääkitys ja erittäin harvat tapaamis ajat hoitajalle. Tilannetta hankaloittaa se, että en ole koskaan aikaisemmin kertonut/näyttänyt kenellekkään mitä ajattelen ja miten huonosti todellisuudessa voin. Nyt haluaisin hoitoa olisin jopa valmis osasto jaksoon jos se vain olisi mahdollista. Nyt kun olisi voimia lähteä taistelemaan ja muuttamaan asioita parempaan. Mutta ei olen siihen liian "terve". Olen vielä nuori ja haluaisin viimein ruveta elämään "normaalia" elämää!
Kannattaa tiukasti pitää kiinni siitä, että jankkaa ja jankkaa sitä, että haluaa terapiaan. Että on valmis tekemään töitä sen eteen ja on halukas sen parantumisensa eteen tekemään töitä, tutkimaan itseään. Terapiaa varten tarvitsee saada se lääkärintodistus ja sitten vaan kelaan hakemusta vetämään! Osastojakso tuskin on tarpeellinen tai edes järkevä (eikä sinne lähetetä ns. hyvä kuntoista), mutta keskusteluavusta voisi olla hyötyä. :) Vaikka mulla on terapia ollu kivistä tietä, niin kyllä kai siitä jotain apua on ollut. Oon siis vuoden käynyt ja vaikeaa on ollut, koska oon unohtanut kaiken.. Ja lisäksi en osaa luottaa ihmisiin ja päästää moisia lähelle.. Silti, nyt kesätauko on tuskaa ilman terapiaa ja kaipaan kovasti sitä turvallisuutta minkä se elämään luo.