Toivon asiallisia mietteitä.
Olen 19-vuotta täyttävä ja olen aina etsinyt vastausta tuntemuksiini ja käyttäytymiseeni. Näitä asioita ei voi laittaa murrosiän piikkiin sillä sen koin hyvin varhaisessa vaiheessa ja minusta on kyllä tullut vanhemmiten vakaampi, itsevarmempi, myös jotenkin kierolla tavalla.
Minulla on kova temperamentti ja on vaikea hallita vihaa ja ärtymystä, syytän helposti muita ihmisiä koska minusta tuntuu siltä. Eniten tämä kohdistuu äitiini ja sisareeni. Empatiakykyni heitä kohtaan on hyvin häilyvä ja saatan suuttua jos jompikumpi itkee koska minä en tykkää siitä tai miten sen ikinä voi kuvaillakkaan. Kehuminen on minulle vaikeaa enkä koe tarvetta siihen. En vastaa puheluihin jos ei huvita ja koen, että minulla on oikeus asioihin joihin muilla ei ole. Parhaimpina päivinäni tunnen itseni voittamattomaksi, kauniimmaksi kuin kukaan ja kaikkeen pystyväksi.
Minä en tunne kauheasti surua, enkä välttämättä osaa lohduttaa muita vaan saatan mennä lukkoon tai tilanteet ovat minulle vaivalloisia. Koirianikin kohtaan käyttäydyn niin, että niiden on ansaittava välittäminen ja mennään minun säännöilläni tai ei ollenkaan. Haukkumista en siedä koska se haittaa minua, enkä myöskään siedä ihmisten kommentteja siitä, että koirilla on oikeus haukkua. Minun koirani eivät hauku jos minä niin sanon.
Ihmiset kokevat minut viehättävänä, sanavalmiina, vahvana, itsevarmana, minulle on helppo puhua ja pystyn vakuuttamaan ihmiset mistä tahansa. Olen myös erinoimaisen hyvä näyttelemään ja saatan elää omissa kuvissani.
Minulla on aina ollut masennusta, nyt ei vähään aikaan, nuorempana kylläkin vuodessa jaksoja. Olen aina ollut kauhean älykäs, sosiaalisesti fiksu ja minun on helppo lukea ihmisiä. Olen aina halunnut olla vanhempi ja vakuutan jatkuvasti ihmiset kypsyydelläni ja mielipiteilläni. Tiedän mitä olen ja en ole, enkä voi sietää jos minut leimataan. johonkin tiettyyn ryhmään.
Kävin nuorempana psykiatrilla ja hän sanoi minun olevan mieleenkiintoinen ihminen, joka kerta astuessani sisään ovesta olin erilainen persoona.
Olen myöskin perfektionisti ja se vaikuttaa kaikkeen mitä teen. En vaadi muilta ihmisiltä yhtä paljon kuin itseltäni ja koen olevani erilainen, ainutlaatuinen.
Minulla on tämä taito tiedostaa itsessäni asioita, sillä yritän ymmärtää kaikkea sitä mitä tapahtuu koko ajan. Pitäisi kai soittaa ja varata aikaa jos haluaisin tätä asiaa alkaa selvittämään. Vaikka jollain sairaalla tavalla olenkin mieltynyt asioihin itsessäni niin terve puoli itsessäni sanoo, etteivät ne ole asioita minkälainen haluan olla. Pelkään, että käy samalla tavalla kuin Anakin Skywalkerille ja muutun Darth Vaderiksi eli kadotan kaiken sen hyvän itsessäni.
Olen 19-vuotta täyttävä ja olen aina etsinyt vastausta tuntemuksiini ja käyttäytymiseeni. Näitä asioita ei voi laittaa murrosiän piikkiin sillä sen koin hyvin varhaisessa vaiheessa ja minusta on kyllä tullut vanhemmiten vakaampi, itsevarmempi, myös jotenkin kierolla tavalla.
Minulla on kova temperamentti ja on vaikea hallita vihaa ja ärtymystä, syytän helposti muita ihmisiä koska minusta tuntuu siltä. Eniten tämä kohdistuu äitiini ja sisareeni. Empatiakykyni heitä kohtaan on hyvin häilyvä ja saatan suuttua jos jompikumpi itkee koska minä en tykkää siitä tai miten sen ikinä voi kuvaillakkaan. Kehuminen on minulle vaikeaa enkä koe tarvetta siihen. En vastaa puheluihin jos ei huvita ja koen, että minulla on oikeus asioihin joihin muilla ei ole. Parhaimpina päivinäni tunnen itseni voittamattomaksi, kauniimmaksi kuin kukaan ja kaikkeen pystyväksi.
Minä en tunne kauheasti surua, enkä välttämättä osaa lohduttaa muita vaan saatan mennä lukkoon tai tilanteet ovat minulle vaivalloisia. Koirianikin kohtaan käyttäydyn niin, että niiden on ansaittava välittäminen ja mennään minun säännöilläni tai ei ollenkaan. Haukkumista en siedä koska se haittaa minua, enkä myöskään siedä ihmisten kommentteja siitä, että koirilla on oikeus haukkua. Minun koirani eivät hauku jos minä niin sanon.
Ihmiset kokevat minut viehättävänä, sanavalmiina, vahvana, itsevarmana, minulle on helppo puhua ja pystyn vakuuttamaan ihmiset mistä tahansa. Olen myös erinoimaisen hyvä näyttelemään ja saatan elää omissa kuvissani.
Minulla on aina ollut masennusta, nyt ei vähään aikaan, nuorempana kylläkin vuodessa jaksoja. Olen aina ollut kauhean älykäs, sosiaalisesti fiksu ja minun on helppo lukea ihmisiä. Olen aina halunnut olla vanhempi ja vakuutan jatkuvasti ihmiset kypsyydelläni ja mielipiteilläni. Tiedän mitä olen ja en ole, enkä voi sietää jos minut leimataan. johonkin tiettyyn ryhmään.
Kävin nuorempana psykiatrilla ja hän sanoi minun olevan mieleenkiintoinen ihminen, joka kerta astuessani sisään ovesta olin erilainen persoona.
Olen myöskin perfektionisti ja se vaikuttaa kaikkeen mitä teen. En vaadi muilta ihmisiltä yhtä paljon kuin itseltäni ja koen olevani erilainen, ainutlaatuinen.
Minulla on tämä taito tiedostaa itsessäni asioita, sillä yritän ymmärtää kaikkea sitä mitä tapahtuu koko ajan. Pitäisi kai soittaa ja varata aikaa jos haluaisin tätä asiaa alkaa selvittämään. Vaikka jollain sairaalla tavalla olenkin mieltynyt asioihin itsessäni niin terve puoli itsessäni sanoo, etteivät ne ole asioita minkälainen haluan olla. Pelkään, että käy samalla tavalla kuin Anakin Skywalkerille ja muutun Darth Vaderiksi eli kadotan kaiken sen hyvän itsessäni.
Vastaukset 16
Vanhimmat
"Pelkään, että käy samalla tavalla kuin Anakin Skywalkerille ja muutun Darth Vaderiksi eli kadotan kaiken sen hyvän itsessäni. "
Hih. Mitä vikaa Lordi Vaderissa? :)
Paras käänne koko elokuvasarjassa...( tottakai olen aina pahisten puolella, kuinkas muutenkaan. ;) )
Mitä tulee tekstiisi, niin enpä osaa sanoa juuta, enkä jaata.
Jotenkin ylikorostunut itserakkaus huokuu tekstistäsi, mutta mielestäni narsistit ovat pikemminkin (teennäisen) vaatimattomia. Tosin netissähän nyt voi sanoa mitä päähän pälkähtää, koska ei tarvitse piilotella todellista luonnettaan...
Olet kuitenkin nuori, joten sulla on vielä aikaa muuttaa asennettasi, koska luulen, että sun käsitys itsestäsi saattaisi olla vain hieman vinksallaan, ilman että olet narsisti. Ehkä ihannoit alitajuisesti pahuutta, haluat olla kylmä muita kohtaan, olematta sitä oikeasti...Ihminen voi myös sairastua "vahvuuteen".
Sinussa varmaankin on narsistisia piirteitä mutta epävakaa persoonallisuus, sekamuotoinen persoonallisuushäiriö voisivat myös aiheuttaa ongelmasi. Ilmeisesti Sinulla on kausia jolloin koet olevasi "vakaampi", koska kerrot että pelkäät menettäväsi hyvän itsessäsi.
Perheessäni on samaa vaivaa. Meillä lapsuuteemme liittyi hyvin ristiriitainen kasvatus ja päihdeongelmaa vanhemmilla. Miten Sinulla? Kerro lisää.
Se on kyllä paras kohta elokuvassa :) Ei sinäänsä itse henkilö (ole mitään vikaa) vaan se miten sille kävi on hyvin ikävää
Joinakin päivinä minusta todella tuntuu, että rakastan itseäni hyvin paljon, mutta oikeasti en kauheasti pidä itsestäni vaan haluan aina olla parempi. Asia on ristiriidassa juurikin siinä suhteessa, että minä olen hyvin itsevarma joka tapauksessa ja "parhaimpina" päivinä olen kaikki voiva.
Olen hyvä puhumaan itsestäni enkä vähättele asioita, enkä myöskään viihdy epävarmojen ihmisten seurassa enkä koe miellyttäväksi tai tehtäväkseni pönkittää muiden itsetuntoa. Minä en kuitenkaan normaalissa elämässä korosta itseäni enkä vaikuta itserakkaalta. Olen aina sanonut, että vihaan itsekkäitä ja itserakkaita ihmisiä, mutta nyt olen miettinyt, että saattaa johtua että heijastan niitä piirteitä.
Toi on kyllä ihan totta. Mulla on tapana pitää ihmiset kauempana, jottei muhun sattuis joten oon aina vähän kylmä, etäällä.
Mulla on tosiaan aina ollut epävakaa luonne ja erilaisia jaksoja, mutta samoilla piirteillä, mitä vanhemmaks tuun sitä varmemmaks ja kylmemmäksikin muutun. Varmuus on aina toki mukavaa, mutta kun ei voi olla varma mitä tästä vielä seuraa. Mussa on vihaa ja katkeruutta et ajattelen vielä satuttavani jotain kunnolla.
Prinsessa Leia:
Oikeilla jäljillä ollaan. Meillä oli/on äidillä alkoholi ongelma, seurasi minun murrosikääni. Se oli pahimmillaan silloin ja liittyi myös väkivaltaa siihen toiselta taholta (mies). Pidin huolta nuoremmasta sisaresta ja yritin olla vahva, sisimmissäni olin katkera koska minun täytyi tehdä niin. Me ei olla kauhean läheisiä. Niin ja vanhemmat ovat eronneita siitä asti ku oltiin nappuloita, isä oli tukena äidin romahduksessa.
Myöhäinen teiniangsti saattaa myös tulla kyseeseen...Joillakin se murrosikä alkaa vasta 25-vuotiaana, niin miks ei 19-vuotiaana. Aikuinen ei kiukuttele vanhemmilleen. :)
"Mulla on tapana pitää ihmiset kauempana, jottei muhun sattuis joten oon aina vähän kylmä, etäällä. "
Ite en ajattele noin, vaikka koenkin oloni epämukavaksi jos joku tunkee liian lähelle...Olen etäinen pikemminkin siksi, koska tietyt ihmiset on vain mulle yhtä kuin ilmaa. Olen hyvin tarkka siitä, kenen kanssa olen tekemisissä, kenen en.
Jos joku ihminen ei kuulu kaveri-listalleni, ei hänellä ole toivoakaan päästä mua "lähelle".
Vaikka ei siihen kukaan lopulta kykene. :)
Mulla oli murrosikä 12-vuotiaana. Kotoa muutin 16-vuotiaana.
Isälle en sano vastaan koskaan, sillä on sen verran vahva persoona ja merkittävä niin ja nähdäänkin harvoin.
Äiti on joskus kysynyt, että miks oon aina niin ilkee, vahingonilonen yms. en mä tiedä. Vihaa on vaikea hallita sadistinenkin saatan olla. Tykkään hallita kaikkea.
Jossain vaiheessa masennuskausia ajattelin, et mut on tuomittu tähän ja yritin vaan ymmärtää sitä kaikkea. Nyt en oo ollut masentunu, mutta en onnellinenkaan.
"Ite en ajattele noin, vaikka koenkin oloni epämukavaksi jos joku tunkee liian lähelle...Olen etäinen pikemminkin siksi, koska tietyt ihmiset on vain mulle yhtä kuin ilmaa. Olen hyvin tarkka siitä, kenen kanssa olen tekemisissä, kenen en.
Jos joku ihminen ei kuulu kaveri-listalleni, ei hänellä ole toivoakaan päästä mua "lähelle".
Vaikka ei siihen kukaan lopulta kykene. :)"
Aivan samoin on mullakin.
Joo mä ilmasin sen vähän väärin, eli tuota mä en halua (enkä hyväksy) olla herkkä ja avata itseäni muille. Pidän siis kaikista läheisimmätkin ihmiset etäällä. Enkä mä löydä tähän nyt lisä sanoja, mutta kerron heti kun tulee mieleen.
Minulla on vahva tunne nyt että kärsit samoista piirteistä ja samoista syistä kuin veljeni, hän on 35- vuotias tällä hetkellä. Kerronpa hieman hänestä.
Vanhempiemme avioeron jälkeen hän koki että hänen tulee ottaa paikka perheen päänä. Hän vaati siisteyttä ja järjestelmällisyyttä ja käytti nuorempiaan kohtaan väkivaltaakin päästäkseen pyrkimyksiinsä. Hän nautti aiheuttamastaan kärsimyksestä mutta toisaalta oli huolehtivainen ja koetti pitää perhettä kasassa. Hän muutti sekakäyttäjä-äitimme luota isän luo josta kuitenkin palasi pian kotiin mutta muutti 15-16 vuotiaana pois ja ryhtyi elättämään itsensä. Hänelle on jäänyt kaunainen mieli, humalassa se usein purkautui käsittämättöminä tekoina, hulluina uhkailuina ja väkivaltaisina tekoina. Tällä hetkellä asuu raittiina yksinhuoltajana, vaimo syytti veljeäni narsistiksi eron jälkeen ja varmasti olikin oikeassa. Avioliitto päättyi veljeni mukaan hänen vaimonsa mielialaongelmien ja alkoholiongelman vuoksi. Veljeni ei siedä yhtään kritiikkiä, mitään hänen toimiaan ei saa kyseenalaistaa. Jos näin tapahtuu, kosto seuraa pian. Hän asettaa kohtuuttomia vaatimuksia perheenjäsenilleen, esim. ruokailuun ja taloudenpitoon liittyen. Eläimiä kohtaan hän on sadistinen, mielellään ottaa lemmikin mutta ei huolehdi loppuun saakka. Kuset ja paskat väärään paikkaan niin elukka saa kunnon löylytyksen, lasten koiratkin kusivat pelosta alleen kun näkivät tuon miehen.
Juttua tulisi vaikka kuinka. Mutta eiköhän riittäne... Kuulostaako tutulta?
Samoja piirteitä, mutta ehkä ero on siinä, että olen nainen. Tai siis olen kyllä väkivaltainen, en halua varmaan myöntää sitä loppuun asti (ei minussa mitään vikaa ole, mitäs aukoi päätään) Koirat todellakin ovat saaneet osansa ja tähän mennessä olen pistänyt kaiken huonojen hermojen ja vihanhallinnan piikkiin. Joskus ajattelen jopa, että olisi parempi jos luopuisi vaan. No siitä koirasta tykkään luonnollisesti eniten, joka on vähiten ärsyttänyt minua. Eli olen kohtuuton, mutta kyllä nuo hyvässä kunnossa ovat.
Kritiikkiä oon huono ottamaan vastaan, varsinkaan kun se ei oo rakentavaa esim. töissä. Ja tunnen tosiaan tekeväni kaiken paremmin. Oon ilmeisen huono tekemään kompromisseja ja helppo ottaa johtajuus. Kusipäästä eroon sillä, et oon mukava kaikkia kohtaan ja sosiaaliset tilanteet ei ikinä ahdista. En tunne kateutta enkä voi ymmärtää naisia joiden itsetunto on niin huono ja jotka haukkuu muita. Se vaan pönkittää mun itseluottamusta. En pälyile ketään kulmieni alta koska mun ei tarvitse, enkä ikinä osottais sellasta epävarmuutta.
Näitä lauseita en välttämättä sanois kenellekkään koska vaikuttaisin itserakkaalta eli tänne kirjotan ihan suoraan miten asiat koen.
Nuorempana olin kännissä väkivaltanen, itsetuhoinen ja muutenkin todella rasittava, auoin päätäni ja yritin saada kaaosta aikaseksi. Nykyään oon tosi hilpee ja mulla vaan korostuu toi pelottomuus, mahtavuus ja maailman herruus.
Onko veljelläsi todettu juurikin narsistisia piirteitä esim. sekamuotoisessa persoonallisuushäiriössä?
Mieleen aika suurikin osa tätä persoonaani.
Mulla voi vaihtua mielipiteet ja mieltymykset aika nopeasti. Tykkään pohtia ja kehitellä mielikuvia ja suunnitelmia, mutta useimmatkaan ei toteudu ja saatan kyllästyä ajatukseen ja/jos se lakkaa ruokkimasta mun mieltä.
Mun ystävät vois joka tapauksessa luokitella mut monimutkaseksi, moniulotteiseksi. Oon aina erilainen, aina on jotain muuta. En tykkää jos joku sanoo et "Silloin oli toista mieltä" ja "Kyllä sä viimeks viä tykkäsit", se oli silloin, mä en halua muistutuksia mun "virheistäni".
Suunnitelmia on paljon, mutta pitkäjänteisyys puuttuu.
Epäonnistumisia en siedä. Sit teen sitä et pyyhin vaan ihmisiä elämästäni pois, jos en tykkää enään jostain ja seura ahdistaa (eli jos joku on kiinni, liian lähellä) niin en vastaa enään puheluihin enkä ota mitään kontaktia. Pyyhin asioita ja ihmisiä elämästäni noin vaan. En välttämättä sano mitään tai keskustele asioista, vaan teen miten se on helpointa.
Sitoutuminen on aina ollut vaikeaa, koska juurikin sen takia kun en halua, että mussa roikutaan. Vaan heikot ihmiset vaikuttaa olevansa riippuvaisia jostakin, ja mä en kaipaa heikkoja ihmisiä elämääni.
Olet tavallinen nainen :)
Haha, harmillista muille sinäänsä jos kaikki naiset ois samanlaisia kun minä.
En oo samaa mieltä, mä en ikinä myöntäis olevani tavallinen nainen. Oon vahvempi, itsevarmempi, enkä koe kateutta muista naisista.
JOS tuo kirjoittamasi on totta ja uskon sen olevan, niin olet ja pysyt narsistina. Et tunne empatiaa, et pysty rakastamaan ja mielestäni olisi parasta, että narsisti tappaisi itsensä. Ei muuta neuvoa, koska et parane ja susta on pelkkää haittaa ja vitutusta ympäristöllesi...............................tee se!
Enpä tiedä, oletko narsisti, narsistisia piirteitä ja jotain häikkääkin tunne-elämässäsi varmasti on.
Mutta mun käy sääliksi sun koiriasi, sulla ei ole mitään oikeutta kohdella niitä noin ja estää eläimiä elämästä eläimelle normaalia elämää.
Kyllä montakin kertaa nuoruudessa. Kiitos kuitenkin rakentavasta kommentista. Mitä jos vaikka näin "narstistina" sanoisin, että tuo suorastaan sytytti haluni olla itsekäs. Oli tilanne mikä tahansa niin mulle ei ikinä tulis mielenkään sanoa kellekkään et voisitko hei hipsiä laittamaan itsesi hengiltä, jotta meillä muilla ois parempi olla. Ehkä se sitten johtuu tästä ymmärtämisen kyvystä, oli empatiaa tai ei. Ei se välttämättä miltään tunnu, mutta helppo on silti asettua tuntemattomankin asemaan.
Eläytyminen on voimakas asia.
Voi voi, mun koirat on kyllä tyytyväisiä, saa liikuntaa ja hyvää ruokaa ja kyllä niitä huomioidaan hyvässä mielessä. Sunko mielestäsi kaikki koirat tai ihmiset saisivat käyttäytyä ihan miten vaan koska niitä huvittaa tai koska se on niille luonnollista?
Ihanaa oli taas kerran katsoa starwarsia, artoodeetoo, chewiw, ceetreepio, lord vader, prinsess leia, han solo...luke...
Jedi-aate!
Kun etsit yoda-mestaria, et löydä häntä, hän löytää Sinut jos olet arvollinen. Yoda-mestari on näennäisesti tyhmä, kyvyiltään pieni, hakkaa R2D2-robottiasi risuilla ja varastaa suklaasi. Pienin on suurin. Odottamattomin on todennäköisin :)
Starwarsin juonellinen epäjärjestys ei haittaa, näin tapahtuu real lifessakin, monet tapahtumat tajuaa paremmin jälkikäteen..