Hermostuneisuushan on yksi ihastumisen merkki, mutta onko tavallista olla hermostunut silloin, kun on ihastuksen kohteena mutta jolloin ei itse ole ihastunut? Senhän pitäisi olla imartelevaa, mutta toisaalta jos tietää että joku vilkuilee/katselee jatkuvasti niin voihan se silti hermostuttaa, mutta kuitenkin mielestäni eri tavalla. Silloin ei kuitenkaan ole vaaraa että oma ihastuminen "paljastuisi", kun ei sitä kerran ole. Vai mitä mieltä olette?
Tällä vaan yritän selvittää kun itse olen ihastunut samanikäiseen tyttöön ja hän tuntuu olevan hermostunut tunneilla. Mitä aiemmin olen sattunut hänen kanssaa samoille kursseille, niin ei hän silloin ole kovin ujolta tuntunut. Olen kyllä itsekin hermostunut, mutta yritän peittää sitä, todennäköisesti huonolla menestyksellä. :)
Katseetkin meillä kohtaa usein, mutta lyhyiksi ne jäävät. Tuntuu vain että kumpikaan ei uskalla hymyillä tai katsoa pitempään, ennen kuin toinen tekee niin.
Tällä vaan yritän selvittää kun itse olen ihastunut samanikäiseen tyttöön ja hän tuntuu olevan hermostunut tunneilla. Mitä aiemmin olen sattunut hänen kanssaa samoille kursseille, niin ei hän silloin ole kovin ujolta tuntunut. Olen kyllä itsekin hermostunut, mutta yritän peittää sitä, todennäköisesti huonolla menestyksellä. :)
Katseetkin meillä kohtaa usein, mutta lyhyiksi ne jäävät. Tuntuu vain että kumpikaan ei uskalla hymyillä tai katsoa pitempään, ennen kuin toinen tekee niin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mä ainankin olen aina välillä tosi hermostunu ihastuessani...mutta empä ole ainankaa ikinä kuullu että kukaan olisi ollu herostunu jos on ihastumisen kohteena...ja en minäkään ole ujo muuten mutta kun on kyse tälläisistä asioista niin menen vähän lukkoon...ja hermostun. mutta kaikkein helpointa olis jos suoraan vaan kysyisit häneltä.
Tietty tuo kysyminen on seuraava askel, mutta sehän taas on luonnollisesti helpommin sanottu kuin tehty, kokematon kun oon. Toisaalta tuntuu että miksi en ole jo asialle tehnyt jotain, mutta toisaalta tuntuu että olen vain kuvitellut koko homman.
Pitäs saada omasta naamasta sitä hymyä edes vähän irti, jos hän hymyilisi takaisin niin mulle siinä olisi tarpeeksi rohkaisua kahville pyytämiseen... ehkä. :)
Epäröintiä ehkä eniten aiheuttaa se, että en itse tunne olevani aivan samassa sarjassa ulkonäöllisesti hänen kanssaan. Katsojan silmässähän se kauneus/komeus aina on, mutta silti. Häntä olen kyllä pitänyt todella hyvännäköisenä jo ennen tätä ihastumista.
se hymyileminen on mullekkin onkelma kun mulle on jotkut tuntemattomat ihmiset hymyilly ja mä oon menny ihan kipsiin...ja ajatus siitä että mä itse oma-aloitteisesti hymyilisin jollekkin tuntemattomalle tuntuu ihan mahottomalta...mutta tee jotain, jos keräät rohkeutta ni eiköhän se siitä:)