Mietityttää...

Monen seesteisen vuoden ja kahden lapsen jälkeen (ovat nyt melkein kouluiässä molemmat) vaimo on kuitenkin vielä aika nuori (33v) ja sille on nyt tullut sellainen kova tarve nähdä siskojaan ja kavereitaan. Vähän niinkuin ottaa korkoineen takaisin "menetettyä" aikaa, kun piti lapsia hoitaa kotona.

Kuinka ollakaan molemmat siskot on edelleen lapsettomia ja monet kaverit myös ja hakevat sitä elämänsä miestä baareista ja kaiken maailman bileissä bilettämällä.

On ihan normaalia, että vaimo lähtee jo torstaina tai hyvissä ajoin perjantaina viikonlopun viettoon "rakkaiden" siskojen kanssa - laatuaikaa ja tyttöjen kesken höpöttelyä. Ja muuta sellaista.

Kyllähän toki vaimooni luotan ja rakastan - mutta ilmeisesti nykyisen tasa-arvon aikana on turha ryttyillä ja leikkiä sen enempää miestä. Tekisi välillä mieli laittaa seinälle joku lukujärjestys tms.

Koen, että mustasukkaisuus ilmentää vain ja ainoastaan heikkoutta miehessä. Siksi olen alkanut olla välinpitämätön - muuten alan liikaa pohtimaan ja miettimään asioita.

Mitä enemmän pohdin ja mietin - etäännyn siitä omasta ihannekuvasta mitä tulee parisuhteeseen.

Vittu, että joskus ottaa pattiin. Taidan taas tehdä vanhanaikaiset ja keskittyä työntekoon ja unohtaa yliromanttiset kuvitelmat uskollisuudesta ja kaikesta muusta. Olisin vaan niin halunnut säilyttää illuusion.
4534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kenen käsky?

Äänestä

itse olit "vapaalla" silloin kun lapsesi olivat pieniä? Entä oliko vaimollasi silloin mitään mahdollisuuksia omiin menoihin? Viikonloppumenot ei läheskään aina tarkoita pettämistä, sitä kun voi tehdä ruokatunnillakin.

Äänestä

Alkakaa mennä yhdessä? Kai sitä nyt lapset saa hoitoon siksi aikaa?

Jos ei ole ollut tapana mennä yhdessä etkä ole järjestänyt yhtään lastenvahtia että teillä olisi ollut mahdollisuus mennä yhdessä, on nainen varmaan katkeroitunu jonkin verran. Nyt on hyvä hetki aloittaa lastenvahdin etsintä ja alkaa järjestää jotakin mukavaa vaimolle:)

Toi on just toi kriittinen hetki kotiäiteen elämässä. Koittakaa kulkea yhteen suuntaan yhdessä. Älkää päästäkö toisianne erkaantumaan!!!

Äänestä

Jos teillä on yhteistä elämää eli keskusteluyhteys toimii, on seksiä ja tunteita välillänne, ei kai ne viikonloppumenot silloin teitä kaada. Mutta jos lähinnä vaihdatte "moimoit" ulko-ovella toisen tullessa ja toisen lähtiessä, herää tietty kysymys mikä parisuhde...
Joku kommentoi hyvin: koittakaa kulkea yhdessä samaan suuntaan. Se ei tientenkään tarkoita että teidän molempien täytyy nyt alkaa bilettämään viikonloppuisin kuin viimeistä päivää, mutta jotain yhteistä menoa myös teille yhdessä, ei vain vaimolle.

Se on totta että pettää voi vaikka ruokatunnilla, poissaolon ajankohta ja pituus ei siihen liity, mutta itse en katselisi hyvällä jatkuvia yön yli poissaoloja. Siis niin että lähdetään juhlimaan ja ilmaannutaan seuraavana päivänä kotiin. Vaikka oltaisi kuinka oltu kaverin/siskon tms. sohvalla nukkumassa, herää kysymys miksei reissusta voi kotiutua oman prheen luokse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TOSiluuseri kirjoitti:

Monen seesteisen vuoden ja kahden lapsen jälkeen (ovat nyt melkein kouluiässä molemmat) vaimo on kuitenkin vielä aika nuori (33v) ja sille on nyt tullut sellainen kova tarve nähdä siskojaan ja kavereitaan. Vähän niinkuin ottaa korkoineen takaisin "menetettyä" aikaa, kun piti lapsia hoitaa kotona.

Kuinka ollakaan molemmat siskot on edelleen lapsettomia ja monet kaverit myös ja hakevat sitä elämänsä miestä baareista ja kaiken maailman bileissä bilettämällä.

On ihan normaalia, että vaimo lähtee jo torstaina tai hyvissä ajoin perjantaina viikonlopun viettoon "rakkaiden" siskojen kanssa - laatuaikaa ja tyttöjen kesken höpöttelyä. Ja muuta sellaista.

Kyllähän toki vaimooni luotan ja rakastan - mutta ilmeisesti nykyisen tasa-arvon aikana on turha ryttyillä ja leikkiä sen enempää miestä. Tekisi välillä mieli laittaa seinälle joku lukujärjestys tms.

Koen, että mustasukkaisuus ilmentää vain ja ainoastaan heikkoutta miehessä. Siksi olen alkanut olla välinpitämätön - muuten alan liikaa pohtimaan ja miettimään asioita.

Mitä enemmän pohdin ja mietin - etäännyn siitä omasta ihannekuvasta mitä tulee parisuhteeseen.

Vittu, että joskus ottaa pattiin. Taidan taas tehdä vanhanaikaiset ja keskittyä työntekoon ja unohtaa yliromanttiset kuvitelmat uskollisuudesta ja kaikesta muusta. Olisin vaan niin halunnut säilyttää illuusion.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu