Olen pohtinut asiaa.
Kun ajattelen nykyistä habitustani ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Habitus ), missä olen taitava tai osaamaton, viisas tai tyhmä, komea tai ruma, uhri tai narsisti..jne..aina riippuen siitä kenen kanssa olen tekemisissä, ja minkälaista palautetta saan, niin mikä onkaan se objektiivinen totuus mikä olen(?)
Minä olen minä, tällaisena, ja omien vuorovaikutusteni keskellä.
Sijoitin itseni toisenlaiseen ympäristöön; Olen yksivuotias ja joudun autiolle saarelle. Ihmeen kaupalla selviän hengissä, syön mitä luonnosta löytyy. Ainoa vuorovaikutukseni muihin olioihin on saaren apinat ja linnut. Opin ehkä kävelemään nelinkontin (matkimalla apinoita). Suomenkieli ei periydy, koetan ehkä kommunikoida lintujen kanssa viheltelemällä.
En osaisi uida, ajaa pyörällä, autolla, lentokoneella..
Veden heijastuksesta näkisin että olen ”ihmisen” näköinen. Ehkäpä miettisin sitä missä muut ”minun” näköiseni ovat(?) Tai sitten ajattelisin että olen yksi osa saaren monimuotoista biosfääriä. Visioita minulla ei olisi, ainoastaan henkilökohtaisten tarpeitteni tyydyttäminen täyttäisi päiväni.
Ollessani 20-vuotias, saarelle tulee laiva, sen miehistö on kiikaroinut jonkun ihmisen olevan siellä. He löytävät minut puusta, sähisen ja pelkään. Minut otetaan kiinni ja ”pelastetaan” laivaan, sivistyksen pariin. Törmäyskurssi on väistämätön; minulle annetaan vaatteet, joita vieroksun, ruuaksi pizzaa, lasagnea, karjalanpaistia, mämmiä ja olutta. Syljen ne suustani. Huomaan hedelmävadin, ja ahmin nälissäni niitä suuhuni kaksin käsin. (Tarpeiden tyydytys; perimää, käytöstavat opittua).
Minulle näytetään kännykkä, heitän sen peloissani mereen, outo kapula. Laivan salongissa tapaan TV.n ensi kertaa, sen tapahtumat saa minut pois tolaltani. Pissaan ja kakkaan laivan kannelle, enkä ymmärrä perämiehen huutoa.
Kapteenilla on, tässä tarinassa, hemaiseva tytär, samoja ikiä. Kohtaan hänet, ja tunnen oudon tunteen. En tiedä mitä tehdä..tartun rintoihin kiinni..saan litsarin..(sukupuolivietti; perimää, rakastamisen/rakastelun taidot; opittua)
Ja voitte itse kuvitella miten tarina jatkuisi; autiosaari-yxex vietäisiin helsinkiin, laitettaisiin intensiiviseen opetukseen, ja terapiaan. Hän tutustuisi ihmisiin, oppeihin, teorioihin, yhteiskuntaan, lainalaisuuksiin, verotukseen, työelämään, sosiaalihuoltoon, hänelle rakennettaisiin visio mikä on tarpeellista, mikä ei. Oma ajattelu ei kannata, käyttäydy yhteiskunnan normien mukaisesti. Ole tuottava! Itseni tuntien, ja oman perimäni ansiosta, lopulta sopeutuisin ja oppisin elämään normi-ihmisen tavoin, jos psyykkaajina toimisi helläkätiset ihmiset. Jos minut laitettaisiin ”sirkukseen”(minusta otettaisiin hyöty), miettisin kuolemaani asti pakoa!
Loppupäätelmäni:
-jos narsisti, ja uhri, olisivat periytyvä ominaisuus, ihmisen ei kannattaisi yrittää muuttaa kohtaloaan, vaan tyytyä osaansa. Sama kohtalo olisi kaikilla muillakin, masentuneilla, skitsoilla, iloisilla, vittuuntuneilla..
-ulkonäkö, ja kyky tehdä ihmisen ymmärryksen piiriin kuuluvia tekoja, on perinnöllistä.
-ihminen voi muuttaa vain omaa henkistä itseään
-me kaikki muututaan, joka hetki, ihmisen tempperamentti ja luonne muuttuu, ja on hyvin riippuvainen minän ulkopuolella tapahtuviin tapahtumiin. Vain ”autiosaarella” voi toteutua tempperamentin stabiilius. Tosielämässä ihmis-suhteet on niin komplisoituneita, että evoluutio ”pakottaa” jokaisen muuttumaan.
-kaikki mitä olemme oppineet väärään suuntaan, siitä voi parantua!
-olemme kaikki puutteellisia, myös minä :)
-kaikki opittu (lapsuuden traumat, väkivalta, yksinolo, rakkaudettomuus) on korjattavissa!
-jos kohtaat vääränlaisen ihmisen (narsisti), (tai narsisti, joka kohtaa ”uhrin”), lähde pois, sinun tehtäväsi ei ole muuttaa häntä.
-jos kohtaat samankaltaisesi, osoita rakkautesi hänelle, äläkä yhtenäkään elämäsi päivänä tuudittaudu siihen illuusioon että kaikki toimii vaikken itse tekisi mitään!
Kun ajattelen nykyistä habitustani ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Habitus ), missä olen taitava tai osaamaton, viisas tai tyhmä, komea tai ruma, uhri tai narsisti..jne..aina riippuen siitä kenen kanssa olen tekemisissä, ja minkälaista palautetta saan, niin mikä onkaan se objektiivinen totuus mikä olen(?)
Minä olen minä, tällaisena, ja omien vuorovaikutusteni keskellä.
Sijoitin itseni toisenlaiseen ympäristöön; Olen yksivuotias ja joudun autiolle saarelle. Ihmeen kaupalla selviän hengissä, syön mitä luonnosta löytyy. Ainoa vuorovaikutukseni muihin olioihin on saaren apinat ja linnut. Opin ehkä kävelemään nelinkontin (matkimalla apinoita). Suomenkieli ei periydy, koetan ehkä kommunikoida lintujen kanssa viheltelemällä.
En osaisi uida, ajaa pyörällä, autolla, lentokoneella..
Veden heijastuksesta näkisin että olen ”ihmisen” näköinen. Ehkäpä miettisin sitä missä muut ”minun” näköiseni ovat(?) Tai sitten ajattelisin että olen yksi osa saaren monimuotoista biosfääriä. Visioita minulla ei olisi, ainoastaan henkilökohtaisten tarpeitteni tyydyttäminen täyttäisi päiväni.
Ollessani 20-vuotias, saarelle tulee laiva, sen miehistö on kiikaroinut jonkun ihmisen olevan siellä. He löytävät minut puusta, sähisen ja pelkään. Minut otetaan kiinni ja ”pelastetaan” laivaan, sivistyksen pariin. Törmäyskurssi on väistämätön; minulle annetaan vaatteet, joita vieroksun, ruuaksi pizzaa, lasagnea, karjalanpaistia, mämmiä ja olutta. Syljen ne suustani. Huomaan hedelmävadin, ja ahmin nälissäni niitä suuhuni kaksin käsin. (Tarpeiden tyydytys; perimää, käytöstavat opittua).
Minulle näytetään kännykkä, heitän sen peloissani mereen, outo kapula. Laivan salongissa tapaan TV.n ensi kertaa, sen tapahtumat saa minut pois tolaltani. Pissaan ja kakkaan laivan kannelle, enkä ymmärrä perämiehen huutoa.
Kapteenilla on, tässä tarinassa, hemaiseva tytär, samoja ikiä. Kohtaan hänet, ja tunnen oudon tunteen. En tiedä mitä tehdä..tartun rintoihin kiinni..saan litsarin..(sukupuolivietti; perimää, rakastamisen/rakastelun taidot; opittua)
Ja voitte itse kuvitella miten tarina jatkuisi; autiosaari-yxex vietäisiin helsinkiin, laitettaisiin intensiiviseen opetukseen, ja terapiaan. Hän tutustuisi ihmisiin, oppeihin, teorioihin, yhteiskuntaan, lainalaisuuksiin, verotukseen, työelämään, sosiaalihuoltoon, hänelle rakennettaisiin visio mikä on tarpeellista, mikä ei. Oma ajattelu ei kannata, käyttäydy yhteiskunnan normien mukaisesti. Ole tuottava! Itseni tuntien, ja oman perimäni ansiosta, lopulta sopeutuisin ja oppisin elämään normi-ihmisen tavoin, jos psyykkaajina toimisi helläkätiset ihmiset. Jos minut laitettaisiin ”sirkukseen”(minusta otettaisiin hyöty), miettisin kuolemaani asti pakoa!
Loppupäätelmäni:
-jos narsisti, ja uhri, olisivat periytyvä ominaisuus, ihmisen ei kannattaisi yrittää muuttaa kohtaloaan, vaan tyytyä osaansa. Sama kohtalo olisi kaikilla muillakin, masentuneilla, skitsoilla, iloisilla, vittuuntuneilla..
-ulkonäkö, ja kyky tehdä ihmisen ymmärryksen piiriin kuuluvia tekoja, on perinnöllistä.
-ihminen voi muuttaa vain omaa henkistä itseään
-me kaikki muututaan, joka hetki, ihmisen tempperamentti ja luonne muuttuu, ja on hyvin riippuvainen minän ulkopuolella tapahtuviin tapahtumiin. Vain ”autiosaarella” voi toteutua tempperamentin stabiilius. Tosielämässä ihmis-suhteet on niin komplisoituneita, että evoluutio ”pakottaa” jokaisen muuttumaan.
-kaikki mitä olemme oppineet väärään suuntaan, siitä voi parantua!
-olemme kaikki puutteellisia, myös minä :)
-kaikki opittu (lapsuuden traumat, väkivalta, yksinolo, rakkaudettomuus) on korjattavissa!
-jos kohtaat vääränlaisen ihmisen (narsisti), (tai narsisti, joka kohtaa ”uhrin”), lähde pois, sinun tehtäväsi ei ole muuttaa häntä.
-jos kohtaat samankaltaisesi, osoita rakkautesi hänelle, äläkä yhtenäkään elämäsi päivänä tuudittaudu siihen illuusioon että kaikki toimii vaikken itse tekisi mitään!
Vastaukset 24
Vanhimmat
No,...X, kerro mikä tekee sinusta erilaisen kuin minä? Vai ollaanko kenties samanlaisia?, olenko tänään eri Lottamari kuin eilen ja huomenna taas jotain muuta kuin tänään? Ja sinä taas huomenna jotain muuta kuin tänään. Muuttuuko luonteemme ja temperamenttimme? Olemmeko muuttuneet vuoden aikana täällä palstalla ollessamme?
Jos, temperamentti ja luonne voivat kaiken aikaa muuttua, niin silloinhan voisin muuttaa sinut millaiseksi tahdon ja sinä minut millaiseksi sinä minut tahtoisit. Jokainen yksilö saa perimässä vahemmiltaan oman ainutlaatuisen luonteensa ja temperamenttinsa, jota kukaan ei voi muttaa, eikä sitä voi itsekään muuttaa, sillä luonne on osa sinua, ja tekee sinusta juuri oman erityisen ja ainutkertaisen yksilön. Perimän kautta saatu luonne on jokaisella yksilöllinen ja muuttumaton. Opittuja tapoja voi muuttaa, mutta kenenkään perittyä luonnetta on mahdoton muuttaa.
Nyt kun puhut traumoista ja opituista tavoista, niin ne eivät ole sama kuin luonne ja temperamentti, vaan ne ovat osa peroonaamme, joka taas on laaja käsite siitä, miten ihminen kaikkine arvoineen, maailmankuvineen, luonteineen ja temperamenttineen on vuorovaikutuksessa ympäristöönsä ja miten hän sillä omalla perityllä luonteellaan ja temperamentillaan kohtaa ympäristöstä tulevat haasteet.
Autiolla saarella kuvasit X.n araksi ja pelokkaaksi. Yhtä hyvin hän olisi voinut olla agressiivinen, utelijas, tai muuta vastaavaa riippuen hänen perimästään. Hänen käyttäytymisensä oli kyllä opittua, mutta hänen luonteensa ja temperamenttinsa alaisena hän toimi pelokkaasti ja arasti. Eristäytyminen ei takaa sitä, että ujous, arkuus, pelokkuus ja muut negatiiviset piirteet olisivat vain olosuhteista johtuvia piirteitä. Ne ovat vain osa totuus, toinen puoli tulee perimästä, jolla on itseasiassa suurempi merkitys ihmisen käyttäytymiseen ja reakoimiseen erilaisissa tilanteissa.
Ei ole olemassa vääränlaisia ihmisiä, on vain olemassa erilaisia ihmisiä, joita toinen ihminen ei voi muttaa johtuen perimästä saaduista piirteistä ja ominaisuuksista. Samankaltaisuus luo turvaa, sillä kun tuntee itsensä voi samankaltaisuuden kautta tuntea toisen ja se helpottaa toistensa ymmärtämistä.
Niin, ja rakkautta pitää hoitaa ja vaalia muuten se lakastuu :)
"Perimän kautta saatu luonne on jokaisella yksilöllinen ja muuttumaton. Opittuja tapoja voi muuttaa, mutta kenenkään perittyä luonnetta on mahdoton muuttaa."
- Kun itseäsi täällä mainostat "genetiikan asiantuntijana", niin kerrohan minulle, minkälaisellä periytyvyysasteella yksilön perusluonne periytyy? Kirjoittelusi perustella on ymmärrettävissä, että pidät periytyvyysastetta hyvin korkeana.
Näyt myös väittävän, että koska luonteen periytyvyysaste on korkea, siihen ei voi vaikuttaa millään ympäristötekijöillä.
Olenko oikeassa?
Mulla on yhden miehen uskomus ja aate, eikä kenenkään tarvitse olla samaa mieltä. :)
"No,...X, kerro mikä tekee sinusta erilaisen kuin minä? Vai ollaanko kenties samanlaisia?, olenko tänään eri Lottamari kuin eilen ja huomenna taas jotain muuta kuin tänään?"
Meistä kahdesta pystyn analysoimaan vain itseäni, mutta uskoisin sinun muuttumiseesi, että tietyt asiat ja tapahtumat muuttaa sinua. Kyse ei ole siitä että toinen ihminen muuttaisi sua, vaan siitä että sä itse muutat itseäsi. Teet valintoja.
Mua hoiti lapsena sekalainen seurakunta ihmisiä, mutta erityisesti mun sisko. Tästä johtuen välimme tuli läheiseksi, teini-iässä olimme lähestulkoon telepaattisia, ymmärsimme sanatta toisiamme. Suhde säilyi aikuisuuteen, vaikka kumpikin perusti oman perheen. Isosiskoni sanoi mua isoveljeksi koska olin kookkaampi, ja mä häntä pikkusiskoksi :) Sitten eräänä päivänä hän kuoli. Se oli sellainen isku mulle että se tiputti mut polvilleen. Pimahtaminen oli varmaan lähellä. Tuntui että musta repäistiin irti korvaamaton sielunyhteys. Se oli elämäni yksi kulminaatiopiste. Pöyhkeästä, itsevarmasta, ikuisesti elävästä miehestä tuli huomattavasti nöyrempi elämää, ja kanssakulkijoita kohtaan. Luonne muuttui.
Jos heittää teräväsärmäisen kiven koskeen, se hankautuu siellä pyöreäksi, kiven luonne muuttuu.
Hyvä tietää että omassa päässäkin on limbinen järjestelmä. Kumpa vielä oppisin tuntemaan itseni! :)
Psykon säikähtämiskynnys oli mielenkiintoinen juttu. Voisiko sitä soveltaa puolisovalintaan(?) Että säikäyttäisi ensitreffeillä tutkimusmielessä.. :-D
"minä uskoisin sinun muuttumiseesi, että tietyt asiat ja tapahtumat muuttavat sinua. Kyse ei ole siitä että toinen ihminen muuttaisi sinua vaan siitä, että sinä itse muutat itseäsi, teet valintoja".
Aivan, rakkaani karvakorva, nyt et puhukaan luonteen ja temperamentin muuttumisesta, vaan kuten edellisessä kirjoituksessani totesin kyse on siitä tavasta miten perityllä temperamentillamme reakoimme ja luonteellamme kohtaamme ympäristöstä tulevat haasteet. Ihmisen persoona kehittyy synnynnäisen temperamentin ja ympäristön vaikutuksen tuloksena. Esim. sosiaaliset taidot ja steressin sietokyky ja itsetunto saadaan jo varhaislapsuudessa, mutta jokaisella yksilöllä on omanlaisensa temperamentti kohdata eri asioita eri tavalla ja tässä kohtaa ihmisen yksilöllisyys tulee esiin....kaikki eivät reakoi samalla tavalla asioihin. Kaikki eivät myöskään koskaan kykene muuttumaan vaikka sinä niin teitkin, se ei ole pelkästään tapahtumista ja ympäristöstä kiinni, vaan reaktio on vahvasti sidottu myös temperamenttiimme. Sinun luonteesi ei muuttunut, sinä reakoit sillä temperamentillasi ja luonteenominaisuudellasi tuohon tapahtumaan, joka oli sinun henkistä kasvuasi, ei luonteesi muuttumista.
Minä en myöskään ole muuttunut, kun läheisiäni on kuollut tai, kun erosin. Olen tänään se sama Lottis kuin aina ennenkin, luonteeni ja temperamenttini on edelleen se sama. Ainoa on iän mukanaan tuoma elämänkokemus, joka ei ole minun luonnettani pystynyt mitenkään muuttamaan, mutta on tuonut avarakatseisuutta hieman lisää :) henkistä kasvua...
Muuttuminen on yhtä kuin kasvaminen - näin minä sen ymmärrän. On kuitenkin ihmisiä, jotka eivät ikinä pysty kasvamaan ihmisenä yhtään. Jotkut kasvavat jonkin seisauttavan kokemuksen vuoksi ja joillakin vain on tarve löytää itsensä - kuten minulla on ollut. Nämä pysähtyneet persoonat eivät voi ymmärtää tätä kasvamisen riemua.
Itse en ole henkisesti sama ihminen kuin olin kymmenen vuotta sitten - enkä sama kuin kaksikymmentä vuotta sitten.
Persoonalliset tapani ovat muuttuneet ja hioutuneet - kuten sinäkin kuvasit - kiven luonne on muuttunut - mutta ensin pitää uskaltautua koskeen - luottaa itseensä!!
Tämän saa kokea jokainen henkisesti kypsä ihminen ja se on niin rikasta, että sen kuvaaminen on lähes mahdotonta - mutta ainahan sitä voi yrittää.
:)
En lukenut noita linkkejäsi, koska en usko niiden sisältävän yhtä ainutta minulle entuudestaan tuntematonta seikkaa.
Monoamiinioksidaasi, johon alussa viittaat, on juuri se "väkivaltageeni" (MAOA), jonka suomalaistutkimus kertoo alkoholiin yhdistettynä tuottavan väkivaltaista käyttäytymistä. Kyseisen geeni on kuitenkin polymorfinen.
En ihan nyt saa langan päästä kiinni, miten MAOA liittyy narsistiseen persoonallisuushäiriöön tai persoonallisuushäiriöihin yleensä - mutta ehkä kerrot sen minulle. Ainakaan minulla ei ole tiedossa, että ko. geeni aiheuttaisi persoonallisuushäiriötä - tai polymorfisuus huomioiden - pelastaisi siltä.
Tuolla perusteella minut ainakin leimattaisiin psykoksi. Ei hyvä. :)
Moni on yrittänyt säikytellä siinä onnistumatta, kai siihenkin turtuu, tai jotain...
=)
Ikuinen kiistakapula, mistä ihmisen käytös johtuu.
Narsistinen loukkaantumisen hetki saattaa olla niin lyhyt ja huomaamaton että se saattaa jäädä terävimmältäkin huomaamatta. Pieni lapsi, jonka vanhemmat antaa kaiken huomion uudelle vauvalle. Naps. Saattaa syntyä rakastan/vihaan ristiriitojen tuhoisa ketju..
"Aivan, rakkaani karvakorva" Hassua, juuri täsmälleen noita sanoja käytti siskoni sadat kerrat kun juttelimme! =) Taidan ulkoistaa sinuun animani. :-)
Miten mahtaa narsismin kannalta olla se, jos puoliso näkee sinut sisäisen miehensä/naisensa kautta, ja sinä haluat olla oma itsesi. Ainutlaatuinen, korvaamaton, kaunis. Hmm.. siitäkö ristiriidat ja taistelu, kumpikaan ei pysy siinä muotissa minkä mielikuvan on toisesta luonut..(?)
Itsekin koen oivaltamisen riemua! Musta elämä on se koski mikä meitä ihmisiä hioo. Joskus aivan pikkuruinen tapahtuma vaikuttaa minuun. Annan sen vaikuttaa. Joskus lyön panssarit kiinni. Masennun. Koen muuttuvani joka hetki. En hylkää juuriani, ja rakastan uusia pieniä oksiani.
:)
Tuskin opit. "Tieteen teko" sinun ja muiden samanlaisten kanssa tällä palstalla on äärimmäisen turhauttavaa....
Jos alkoholiongelmaisilla rikollisilla olikin todettu suurella osalla jonkin laatuinen persoonallisuushäiriö, se ei todellakaan tarkoita, että sen voisi suoraan soveltaa koskemaan väestönosaa ILMAN ALHOHOLIA ja rikollista taustaa ja osoittaa MAOA-geeni MYÖS persoonallisuushäiriön aiheuttajaksi! Tutkimus osoitti sen aiheuttavan vain (tässä tapauksessa vahvaa) TAIPUMUSTA (kuten geenit yleensäkin tekevät) impulsiiviseen väkivaltaan.
http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,2530,15595,7595,26489
Kippis tuolle tutkimukselle! ;-D
Tämä MAOA-geenihän tuottaa entsyymiä, joka hajottaa aivojen välittäjäaineita (tiedäthän - setotoniini, dopamiini jne) - kuitenkin mainittu taipumus on todettu vain yhdellä polymorfisen geenin muunnoksella - nk. MAOA-H-muunnoksella.
Tällä tutkimuksella ei tosiaankaan voida perustella minkään persoonallisuushäiriön syntyä yksinomaan geeneistä.
Eikä sitä muutenkaan voida käyttää juuri muussa kuin ehkä väkivaltarikollisten vaarallisuutta ja/tai uusimisriskiä arvioidessa.
Yhtä hyvin tuosta voi vetää johtopäätöksen että lapsuuden aikana väkivaltaa kohdanneet saavat persoonallisuushäiriön!
Tutkivat ja pitivät ne jopa faktana sitäkin, että homoseksuaalisuus ja vasenkätisyys kulkevat samassa geenissä. Jotkut uskovat siihen vieläkin - kuten siihenkin, että homoseksuaaliusuus on geeniVIRHE....eli poikkeama normaalista "seksuaalisuusgeenistä"...mikä sitten lieneekään.
Useat tutkimukset maailmalla osoittavat, että yksinhuoltajuudella olisi osuutta miesten homoseksuaalisuuteen....Huoh. Niinhän se menee, kun asioista ei tiedetä yhtään mitään.
Tämä meni jo ohi aiheen....
Mutta mikä oli ensin....muna vai kana? Se tuossakin lienee aiheellisin kysymys, johon temppuilijakaan ei kykene vastaamaan.
Enkä ainkaan minä, koska ihmisen hormoonituotanto (ja sen poikkeamat) on asia, joka on joskus lääkärillekin vaikea ymmärtää. Kun yhtä puuttuu, toista lisätään jne.
No joo, niinpä voisi, mutta Temppuilijalla ei ollut tarkoitus "todistaa" sellaista.
Joskin hyvä havainto.
Olen itsessäni huomannut saman paradoksi-ilmiön, mitä enemmän löydän tietoa, sen takaa löytyy yhä enemmän tietoa, tietoa, tietoa, ja sen vähemmän ymmärrän. Ihanaa eksyksissä oloa, sanoisin :-D
Geenejä ei voi totaalisesti irrottaa ympäristön vaikutuksesta eikä päinvastoin. Myös biologia vaikuttaa.
Persoonallisuushäiriöt ovat pääosin vuorovaikutuksen häiriöitä. Ihminen voi periä sosiaalisen luonteenlaadun, mutta yhtä hyvin hän voi menettää sen vääränlaisen vuorovaikutuksen seurauksena. Kasvatus ei ole kaikki kaikessa - suuri osa on myös muulla ympäristöllä. Nykyisin lapset viedään päiväkoteihin/-hoitoon noin parivuotiaana - aikana jolloin ensimmäiset moraaliset tunteet ja itsehallinta syntyvät. Samaan aikaan myös muiden esittämät mielipiteet lapsesta alkavat vaikuttaa hänen itsetuntoonsa.
Kasvatus ei ole sama asia kuin ympäristö.
Sitä paitsi olen itse lukenut täältä kirjoittamasi ajatuksen, jossa kerroit persoonallisuushäiriön olevan joko liian välittävän tai liian välinpitämättömän kasvatuksen tulosta - jaan saman näkemyksen silloin kun kyse on kasvatuksesta. Kuten edellä sanoin, lapsen persoonan kehittymiseen voi vaikuttaa jo parivuotiaasta asti monet muutkin kuin omat vanhemmat.
Nämä hormonaaliset asiat johdattavat meidät sikiön aikaisiin asioihin. Miten sikiö tuntee ja miten se vaikuttaa lopputulemaan....
Liian monia kysymysmerkkejä ainakin minulle, jotta voisin "luoda" loogisen janan, johon edes itse uskoisin.
Mitä mieltä, onko tuollainen hoito Tampereella tehokasta ja onko se pysyvää? Itse epäilen, että se on vain väliaikaista ja tila ajautuu taas siihen samaan hetken päästä, kun hoito on lopetettu??
http://www.mielenterveys-taimi.fi/kipunoita/2005_4/09.htm
Juuri näin, ulos tulee uuni tuore diplominarsisti ;))
En osaa sanoa kun en ole itse kokeillut, mutta hoitotulokset antaa positiivista palautetta.