Mittani 160/41.6
Joudunko osastolle? .. :S
Tai siis jos näkevät mun painon joskus. ?? Tarkoitan terkkareita siis.
Joudunko osastolle? .. :S
Tai siis jos näkevät mun painon joskus. ?? Tarkoitan terkkareita siis.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Loppujen lopuksi kaikki on itsestä kiinni. Harvoja osastolle sentään kannetaan. Itse loppijen lopuksi suostuin menemään osastolle ja mittani olivat ensimmäisenä päivänä 172cm ja 38kg. Ei kovin hyvin mennyt.
Itse jouduin osastolle mitoilla 169/35. Riippuu kunnostasi. Jos veriarvot ja pulssi ovat mitä sun sattuu, niin osasto kutsuu... BMI:n toljottaminen ei ole ratkaisevaa, vaan fyysinen ja psyykkinen terveydentilasi.
Jep, eli ei osastolle menoon vaikuta bmi. Se on se kokonaisuus. Jos olet henkisesti pohjalla, eli hyvin masentunut, itsetuhoinen yms, tai fyysinen vointisi (Verenpaine, pulssi, veriarvot.) sekä myös perheesi mielipide. Jos vanhempasi ovat pulassa kanssasi ja ovat sitä mieltä, ettet pärjää/he eivät pärjää kotona, voidaan osastopaikasta neuvotella.
Mutta tosiaan, yleensä jos joku otetaan painon takia osastolle (Ilman siis, että siihen ovat vaikuttaneet fyysinen- tai psyykkinen vointi tai perheesi mielipide.) niin pitää olla todella huonossa kunnossa, bmi:n siis 14 tai alemman tienoilla. Mutta kaikki riippuu lääkäristä.
Itselläni on nyt kahden kuukauden osastojakso takana, painoindeksini oli tasan 15 155/35
Painoindeksin ainakin täällä oulun osastolla pitää olla 17, että pääsee pois osastolta kokonaan.
Älä vaan ikinä anna kenenkään nähdä painoasi, osastolla olo on yhtä helvettiä, eikä se auta yhtään!
Täyttä helvettiä? Jos haluaa parantua ja on motivoitunut niin osasto voi auttaa parantumisessa.
Ja ainakaa täällä etelä-suomessa ei ole mitään tiettyä rajaa paljonko painon pitää olla, että osastolta pääsee. Itse pääsin 14 bmi:llä pois osastolta, koska alkoi vointi koheta aloin syödä.
Mun mita sairaalaan joutuessa olivat 168 cm ja 44 kg. Veriarvot ja sydän ok!
mä pääsin sairalaan 51 kg /168, jollen olis menny olisin joutunu pakkohoitoon, veriarvot ja sydän veteli viimisiä
Ei se paino, vaan kunto yleensä. Itse päädyin osastolle mitoissa 165/39. Menin jopa melkee vapaaehtosesti, koska kaikki oli niin huolissaan. Sydänkäyrät ja veriarvot oli ihan päin metsiä ku menin sinne, joten sain kaks vaihtoehtoo; joko syöt 1200kcal (!!!!) päivässä tai lähet letkuruokintaa. Söin kyl sit, mut en heti ihan noin paljoo. Ja sieltä ei oikeesti päässy pois enneku oli BMI 18,5! Meni reilu puol vuotta siihe lihottamisee. Ja sit oli vielä seuraavat 6kk painokontrolli, sääntönä että jos paino tippuu yli 2,5kg ni joudun takasin osastolle niin pitkäks aikaa et paino taas nousee. Tulihan siel sit pari kertaa uudestaa käytyä. Tuollei ne taitaa aika monessa paikassa anoreksiaa "hoitaa". Ei hyvä.
Mä jouduin ossalle mitoilla 159/32 sekä myös todella heikon fyysisen kunnon takia, elimistö hylki ruokaa, sydämenpysähdys oli vain minuuteista kiinni. Mä jouduin mielenterveyslain määräämän pakkohoitoon eli M1-lähetteellä ensin tarkkailuun psykiatriselle osastolle, ja tarkkailun päätyttyä 3-4 vrk:n jälkeen kaks vaihtoehtoa: joko jään vapaaehtoisesti, tai sitten uudestaan pakkohoitoon. Eli jäin pakkosuosiolla.
Mä olen myös sitä mieltä, että osastolla oleminen on yhtä tuskaa, oli se sitten psyka- tai normiossa. Sisätaudeilla oli maailman tylsintä: viikkokaupalla maata vain sängyssä erinäisissä letkuissa ja piuhoissa, ja jos liikkua halusi, piti kutsua hoitaja paikalle kärräämään mut pyörätuolilla esim. vessaan. Ja siis varsinkin noilla somaattisilla osastoilla on semmonen pirunmoinen vaaka, jota vihaan yli kaiken. Sellainen pyörätuolin tapainen istuin, jonka selkämyksessä on vaakamittari niin, ettei potilas näe omaa painoaan. Ja sitä painoa on itse turha kysellä.
Mytta psykiatrisella se päivärytmi menee näin ainakin alussa: klo 7 herätys, punnitus ja aamutoimet, 7,30 aamiainen ja klo 8 lääkkeet. Lepoa. Noin yhdentoista-kahdentoista maissa on lounas ja lähes aina syömishäiriöistä kärsivillä on vähintään tunnin valvonta ruokailujen jälkeen, ainakin täällä Oulussa päin. Lisäksi heikkokuntoisilla voi olla lisäravinnejuoma joko tässä vaiheessa tai välipalalla, miten nyt on sovittu. Kahden maissa välipala. Neljältä päivällinen ja tunnin valvonta, seitsemältä iltapala ja kahdeksalta lääkkeet. Jos ei ole vapaakulkua (jota on edistyneemmänki potilaan aika hankalaa saada), on osastolla olo ihan helkkarin tuskasta.
Joku tuolla moitti sitä tekstiä, miten ossalla oleminen on yhtä tuskaa vaikka ihminen on menny sinne parantuakseen. Täysin omasta ERITTÄIN useasta kokemuksesta tiedän sanoa, että se on v*tun vaikeaa KAIKILLE alussa, oli sitten parantumismyönteinen tai ei. Kun elimistö on ollut pitkään jatkuvassa aliravitsemustilassa ja yhtäkkiä ruvetaan tunkemaan ruokaa kurkusta alas, on olo mitä hirvein.
Ai niin. Ja jos sun kohdalla päädytään 100% valvontaan, saat todellakin tuntea osaston ilot. Hoitaja seuraa sua JOKA PAIKKAAN! Kulkee perässä jopa vessaan, suihkuun, on huoneessa koko ajan yms.
Tuo bmi-kohtainen uloskirjaus riippuu hyvin paljon eri sairaalasta, sen menetelmistä, lääkäreistä sekä potilaan omasta motivaatiosta. Esim. silloin 32-kiloisena mä suostuin nostamaan painoani 8-9 kg, bmi oli n. 17 jolla yleensäkin täältä Oulun seudulta kotiutetaan. Mutta viime syksynä en ollut lähellekään niin hoitomyönteinen. En suostunut nostamaan painoa juuri yhtään. Semmoiseen kompromissiin päädyttiin, että kun paino on 39 kg, mut uloskirjataan. Mutta kappas, uloskirjauksessa painoa olikin 35 kg.
Helsingin Syömishäiriökeskuksessa bmi-tavoite on 20 - hei haloo!! Muutenkin hoito siellä on päin peetä. Pumpataan potilaat täyteen rauhoittavia ja psykoosilääkkeitä että hoitajat voi olla ite rauhassa.
Alkuun ossalle joutuminen on täys shokki, mutta mä sopeudun sinne melkoisen nopsaan, oon varmaankin luonteeltanikin sellainen henkilö.
Tsemppiä! :>
Olen vähän eri mieltä kanssasi osastolla olemisesta. Olen itsekkin ollut useita vuosia milloin missäkin, mutta oon vähän sitä mieltä, että toi "Potilaan työnnetään täyteen lääkkeitä ja rauhoittavia yms." on mielestäni ehkä mennyttä. Itselläni on hoidosta suht. ristiriitaisia. Toisaalta on aina ahdistavaa, että joutuu osastolle, jossa on pakko, keinolla tai toisella syödä, mutta toisaalta, jos potilas on siinä kunnossa, että kuolee, mitä muutakaan voisi tehdä? Antaa potilaan mennä rauhassa kotiin ja kuihtua siellä? alkuvaiheessa anorektikko voi olla niin huonossa kunnossa, ettei vain tajua mikä on tilanne. Silloin on ehkä pakko antaa rauhoittavaa, kunnes tilanne edes vähän rauhoittuu.
Mutta siis, pointtini on se, että usein sairaaloilta vaaditaan hirveästi, varsinkin anorektikkojen hoidossa. Mutta mitä enempää hoitajat voisivat tehdä, kuin yrittää saada potilaan syömään ja vahtia, ettei hän oksenna tai jumppaa itseään hengiltä. Itse henkinen työ on pakko tehdä itse, ja yleensä sitä varten potilas käy terapiassa.
Tarkoitan siis että äskeinen viesti oli suunnattu nimim. Ex-Anadja