Olen yksinäisyyteni ja rikkoutuneen itsetuntoni myötä jo menettänyt kykyni tutustua ikäisiini ihmisiin. Tuntuu että muut ystävystyvät helposti ja saavat kavereita, menevät illalla bailaamaan, viettämään synttäreitä jne. Työpaikalla tämä oikein korostuu. Isossa joukossa olen ujompi, mutta vaikka joskus onnistun vähän tutustumaankin ja saan uusia facebook-kavereita, niin silti vapaa-ajalla olen yksin... :(
Tuntuu etten edes osaa aloittaa kunnolla keskustelua. Räiskyvillä persoonilla ja "hyvillä tyypeillä" on enemmän kysyntää, valitettavasti...
Tuntuu etten edes osaa aloittaa kunnolla keskustelua. Räiskyvillä persoonilla ja "hyvillä tyypeillä" on enemmän kysyntää, valitettavasti...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Allekirjoitan täysin tuon puheenvuorosi. Myös minä olen menettänyt uskoni siihen, että osaisin edes ne jutut enää miten uusiin ihmisiin tulisi tutustua oikeaoppisesti. Ettei heti tule tyrmätyksi, että onks toi ihan pimee vai...
Myös minun itsetuntoni meni ja sitä nyt yritän haalia jotenkin kasaan. Vaikka tiedän olevani ihan hyvä tyyppi, en osaa tulla ulos ihmisten ilmoille, kun aina koen vain ettei minua hyväksytä sellaisena kun olen. Vapaa-aikana olen siis aina yksin. Olen jo 46 vuotta täyttävä nainen ja olis kiva jos tässä vaiheessa elää täyteläistä elämää nauttien ystävienkin seurasta eikä vaan pelätä niitä vapaapäiviä, että mitenköhän taas ahdistaa yksinäisyys.
En ole päällepäsmäri enkä keskipiste joten ei minua huomata missään. Mulla on 2 ystävää joilla perheet joten aika on aika rajallista. Uudessa työpaikassani edustan ainoana tätä sukupuolta joten luonteeni ei oikeastaan helpota ihmisiin tutustumista sielläkään. Olen sielläkin enimmäkseen yksin. Kukaan ei halua seuraani. Pystyn small talkata helposti jonkun kivan ihmisen kanssa, mutta en ole koskaan tarpeeksi mukava ja kiinnostava että kukaan haluaisi tavata minua toista kertaa. En oikein kuulu miesten enkä naisten joukkoon, vaikka hetero olenkin, olen epätyypillisellä alalla sukupuoleeni nähden. Tämä aiheuttanee ongelmat koska oman sukupuoleni kanssa en oikein löydä yhteistä säveltä ja vastakkaisen kanssa on muuten vaan hankala ystävystyä. Olen aina yksin. Aina.
saanko kysyä mistä päin olet?
Ap vai joku vastaajista?
"Olen yksinäisyyteni ja rikkoutuneen itsetuntoni myötä jo menettänyt kykyni tutustua ikäisiini ihmisiin. Tuntuu että muut ystävystyvät helposti ja saavat kavereita, menevät illalla bailaamaan, viettämään synttäreitä jne. Työpaikalla tämä oikein korostuu. Isossa joukossa olen ujompi, mutta vaikka joskus onnistun vähän tutustumaankin ja saan uusia facebook-kavereita, niin silti vapaa-ajalla olen yksin... :( "
Mulla itselläni on ollut myös koko ikäni just tämä sama ongelma ja oikeastaan se on vaan vielä pahentunut tässä aikuisiällä, mitä enemmän on joutunut tekemään erilaisia valintoja ja ratkaisuja elämässään kun ikää on tullut. Itse en ole oikein koskaan onnistunut missään tutustumaan ihmisiin, vielä kun joka paikassa ihmiset tuntuvat niin pinnallisilta, ettei heitä edes kiinnosta yhtään mun tylsät harrastukset ja mielenkiinnon kohteet. Itse kun en tätä nykyä enää juurikaan käy baareissa, enkä ole liittynyt facebookkiin, niin sehän rajoittaa jo heti tutustumista varsinkin oman ikäisiini nuoriin aikuisiin.
Vaikeeta on tutustuminen kun siihen tarvitaan uskallusta keskustella vieraan kanssa
Sitten kun on niin paljon yksin alkaa keskustelutaito olla heikko.
Taas on mennyt monta päivää etten ole jutellut kenenkään kanssa.
No mitäpä sitä valittamaan, It's my life
Keskustelemaan oppii keskustelemalla, eli oletko hakeutunut tilanteisiin joissa tulee juteltua muiden kanssa? Jos et keksi mitään parempaa, voit mennä vaikka vapaaehtoiseksi ulkoiluttamaan vanhainkodin asukkaita. Osa niistä on hiljaisia, osa höpisee vähän mitä sattuu mutta osa on vielä henkisesti pirteitä ja puheliaita, joten opit varmasti jotain itsekin samalla kun ilahdutat tunkkaisiin huoneisiin suljettuja vanhuksia. Sitä mukaa kun keskustelutaitosi kehittyy ja saat vähän itsevarmuutta, opit tulemaan paremmin toimeen myös itsesi ikäisten ihmisten kanssa. Ja jos se vanhainkoti ei nappaa, keksi joku muu paikka tai harrastus tai vastaava... Jostain löytyy varmasti jotain sopivaa, jos et asu ihan keskellä erämaata. Aikaa se vaatii, mutta kehityt kyllä jos vaan sinnikkäästi yrität.
Mä tarjouduin ulkoiluttamaan vanhuksia, mutta ne vaati ensiaputaitoja. No olen sitten soitellut musaa vanhuksille, siinä ei kylläkään sillä tavalla sosiaaliset taidot kehity, kuin kahden kesken jonkun kanssa. Mutta voitinpahan ainakin esiintymispelon vähäksi aikaa.
Mä olen niin ujo etten oikein saa sanottua mitään, vaikka pitäis.
On se vaan niiin ahdistavaa kun tulee tilanteita jossa " normaali" sanois edes jotain
mutta ei vain saa sanaa suustaan. Näin varsinkin jos on isompi ryhmä.
Kahden kesken juttu sentään jotenkin luonnistuu, ainakin jos on
ennestään jollain lailla tuttu.