Tokaisempa vain tähän väliin, että tätä palstaa luettuani olen vihdoinkin varma siitä etten koskaan halua joutua synnyttämään. Järjetöntä itsensä kiduttamista. Minulle ainakin tuo alapään värkkini on sen verran tärkeä, etten kestäisi henkisesti sitä jos se joskus repeäisi aivan riekaleiksi ja käyttökelvottomaksi. Kauhukertomukset kuin suoraan kauhuelokuvista. Ja nuokin jotka ovat kertojan itsensä mukaan sujuneet kuin suoraan oppikirjasta papukaijamerkein, niin saavat minut yökkäilemään. Kuvottaa jo ajatuskin jonkin tunkeutumisesta ulos alapäästäni ulosteen ja veren roiskuessa ympäriinsä. Ei ihmekään että seksielämä hiipuu synnytyksen jälkeen, ja varsinkin miehen halut vähenee mikäli on joutunut ihan vierestä seuraamaan.
Valitettavasti luonto on ihmisen niin muovannut, että lapsi on liian suuri syntyessään ja naisten paikat taas liian pieniä sen kokoisen ulos pullauttamiseen. Hyvillä mielin voin siis valita sektion.
Valitettavasti luonto on ihmisen niin muovannut, että lapsi on liian suuri syntyessään ja naisten paikat taas liian pieniä sen kokoisen ulos pullauttamiseen. Hyvillä mielin voin siis valita sektion.
Vastaukset 25
Vanhimmat
niin käy joskus ;))
Toivon, että et ikinä päädy hankkimaan lapsia/synnyttämään.
Olethan itsekin tullut ulos verisestä aukosta..
Kaikkea hyvää valitsemallasi tiellä.
Minä ainakin valitsen sektion. Enkä ole tullut myöskään itse "verisestä aukosta ulos" vaan ihan normaalisti leikkauksella synnyin!:)
Toivon että ihmiset vihdoinkin tajuaisivat miten turvallista lapsen on syntyä leikkauksella, ja jäisivät ne turhat vammautumiset pois kun väkisin alakautta yritetään synnyttää. Lapsen ja äidin vammautumiset siis, ja pahimmassa tapauksessa kuolemat.:(
"vaan ihan normaalisti leikkauksella synnyin!"
No sehän on myös verinen aukko :)) , eikö.
muuten synnytys, se vain on toinen synnytystapa.
"Tokaisempa vain tähän väliin, että tätä palstaa luettuani olen vihdoinkin varma siitä etten koskaan halua joutua synnyttämään."????
"Hyvillä mielin voin siis valita sektion. " Ei se niin vain käy, ei sitä sectiota valita...
Typerä provo
Taitaa kiukuttaa ja turhauttaa kun pitää noin pikkuasioihin takertua.
HUOM! Tarkkuutta, tarkkuutta. Kun puhuttaan synnyttämisestä (kuten itsekin ensimmäisessä viestissäni tein), tarkoitetaan "normaalia" alatiesynnytystä. Vain siten nainen voi synnyttää. Sektio eroaa synnytyksestä siten, että siinä nainen ei synnytä, vain ainoastaan vauva syntyy. Miten voikaan olla noin yksinkertaisia ihmisiä ettei ole tuollaista asiaa jaksanut ajatella? Miksi kaikki pitää ajatella niin yksinkertaisesti eikä keskitytä ajattelemaan?
Ja kyllä, sektion voi valita. Minulla on monia ystäviä joiden lapset ovat syntyneet sektiolla. He eivät siis itse ole synnyttäneet, mikäli ymmärsit. ;) Ja sitä paitsi, luonnollinen alatiesynnytys rasittaa liikaa naista ja on epäterveellistä pidemmän päälle. Ja minun mielestäni vain luonnotonta ja ei-järkeenkäypää sen kokoista juttua alkaa puskea niin pienestä paikasta ulos. Valitettavasti ihminen ei ole muovautunut luonnossa niin kätevästi, että tuollaisenkin asian hoituminen onnistuisi helposti ja turvallisesti. Jos luonnollinen alatiesynnytys on muka ihan "normaalia" niin sen tulisi voida tapahtua kivuttomasti ja helposti, ei niin että sekä synnyttäjä että synnytettävä voivat kuolla. Jos Jumala olisi luonut ihmisen, se olisi ajatellut tuotakin asiaa paljon pidemmälle eikä jättänyt näin keskeneräiseksi kuin luonto.
Sinun on aivan turhaa kiukutella mikäli joku harva uskaltaa ilmaista oman muista eroavan asiankantansa julkisesti, vaikka tietäisi voivansa tulla pilkatuksi. On turhaa moittia äitejä jotka eivät halua imettää, se ei ole lapselta pois eikä silloin äidiltäkään. En itsekään haluaisi kenenkään lapsen koskevan rintoihini, se tuntuisi sairaalta pedofilialta laitta nyt lapsi imemään omia rintojaan. Nykyään tiedetään, että äidinmaidosta lapsi ei edes saa mitään terveydelle ja vastustuskyvylle hyödyllisiä aineita.
Olen aina ihmetellyt miksi ns. luonnollisesti synnyttäneistä naisista tulee synnytyksen ja etenkin lapsen myötä ylimielisiä ja he saavat jostain sen maailmanvaltias-asenteen. "Minä tiedän kaiken, koska olenhan äiti. Minä olen todellakin synnyttänyt! Sinä et tiedä mitään, ja sinun mielipiteesi ovat vääriä." Ja mitään neuvoja ei haluta ottaa vastaan, vaan reaktio niihin on pohjaton loukkaantuminen siitä, että muka pidetään huonona äitinä. Yhyy. Eihän sitä kaikkea voi tietää. Vaikka kuvittelisi olevansa kuinka kaikkitietävä, tulisi olla myös kiitollinen siitä, että on ihmisiä jotka haluavat jakaa tietämystä ja ovat kiinnostuneita toisten voinnista. Etenkin juuri jälkimmäisinä mainitsemiani ihmisiä on nykymaailmassa hyvin vähän.
Tuo mitä kirjoitin aloitusviestissäni on todellakin totta, vaikka sinun pienet aivosi eivät riittäisi sitä käsittelemään. Koeta kestää.
"Nykyään tiedetään, että äidinmaidosta lapsi ei edes saa mitään terveydelle ja vastustuskyvylle hyödyllisiä aineita. "
Tämän vedit omasta hatusta. Eiköhän nuo tutkimukset juuri ole osoittaneet, että 6kk täysimetetyt lapset sairastelevat vähemmän.
En..? Tarvitseeko aina vetäistä omasta hatusta jotakin jos sattuu olemaan muuten vain kiinnostunut ottamaan selvää asioista vaikka ei omaa elämää vielä koskettaisikaan. Onhan tuosta jo pitkään puhuttu. Ennenvanhaankin sanottiin, että äidinmaitoa saanut lapsi välttyy allergioilta ja muilta, mutta vasta nykypäivänä kun on oikeasti osattu jo sitäkin tutkita niin on voitu todeta ettei äidinmaidolla ole todellakaan niin suurta terveydellistä vaikutusta. Se on vain JOTAIN mitä syöttää lapselle. Tietysti säästää hieman rahaa antamalla sitä kuin ostamalla maidonkorvikkeita.
"Eihän sitä kaikkea voi tietää."
Tässä olet todellakin oikeassa.. Ethän itsekään tiedä kaikkea vauvoista yms selvästikkään.. Synnytystapasi valintaan en puutu, se on jokaisen oma asia.. Mutta kyllä se on silti LUONNOLISTA synnyttää alakautta.. Jos ei olisi näin, niin miksi niin on tehty iät ja ajat??
Ei kaikki luonnollinen ole kivutonta..
Tuo on nimnenomaan SINUN mielipiteesi, jota et voi yleistää.. Et todellakaan...
"Toivon, että et ikinä päädy hankkimaan lapsia/synnyttämään. "
Onpa äärimmäisen rumasti sanottu. Sietäisit hävetä puheitasi.. Tuollaista en toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleni. Se, että toivoo toiselle lapsettomuutta on selkein ylimielisyyden merkki ihmisessä. Minäkin toivon, etten päädy synnyttämään, mutta toivoisin että minullakin olisi mahdollisuus saada yksi lapsi vaikka meitä ihmisiä onkin täällä maapallolla jo liikaa. Edes yksi, niin on edes yksi syy elää vanhuuteensa asti.
"Se, että toivoo toiselle lapsettomuutta.."
Ja missäs kohtaa viestiäni näin sanon!?
Ja taas, jos toinen on nimen omaan viestissään toivonut, että ei joutuisi synnyttämään, niin onko väärin tukea hänen hartainta toivettaan..?
Jos jotakin toivon, niin sitä, että niin epäkypsältä vaikuttava ihminen kuin ekan viestin lähettäjä on (luultavasti provo) ei tulisi lapsia hankkineeksi. Olen omin silmin nähnyt sitä lapsen tuskaa, kun hän jää vanhempansa hylkäämäksi.. kun vanhemmalle on ollut tärkeintä hän itse.
Luetteko te ihmiset ylipäätään näitä koko ketjun viestejä ajatuksella ennen kuin älähdätte jollekin yksittäiselle kommentille!!??
"toivoisin että minullakin olisi mahdollisuus saada yksi lapsi "
Sijoitusvanhempia etsitään jatkuvasti, lähes epätoivoisesti. Sanon tämän aidosti ja välittäen ja kaikkea hyvää elämän varrelle toivottaen.
Toiovn todella että pystyt linkittämään tähän tuon kyseisen tutkimuksen, jonka mukaan imetyksestä ei ole mitään hyötyä. Täällä on viime päivinä moni väittänyt kovin kummallisia väitteitä, joita ei sitten ole pystynyt toteen osoittamaan. Joku raja sentään valehtelullakin pitäisi olla. Tämä on oikeasti vakava asia. En toivoisi että kukaan laskee sillä leikkiä edes provo mielessä :(
Miten joku voi kokea imetyksen pedofiliana.
Rinnat ovat lapsen imettämistä varten EI MIESTEN VIIHDYTTÄMISEKSi.
Rintoja ei pitäisi liittää seksiin, varsinkaan silloin kun kyse on myös lapsesta.
Oot niin oikeassa! En ymmärrä tätä keskustelua, että muka imetys olisi vastenmielistä, outoa ja suorastaan pedofiilista. Rinnat on imettämistä varten naisella olemassa, täytyykö tosiaan näin yksinkertaista asiaa edes jollekin tehdä selväksi. Kertoo jotain ihan sairasta tästä yhteiskunnasta, että rinnat on esineellisetty pelkiksi seksisymboleiksi ja miesten viihdykkeeksi ja unohdettu niiden oikea tehtävä.
Kaikki muu näköjään on nykyään ihan sallittua, kunhan se vain liittyy seksiin, mutta imetys sitten muka ei... Hohhoijaa!
Peukku sulle, ollaan aivan samoilla linjoilla! Mikä ihme siinä onkin, että jotkut luulevat saavansa kirkkaamman kruunun ja taivaspaikan puskettuaan hirveällä tuskalla lapset tähän maailmaan? Sitten pullistellaan ja väheksytään niitä, jotka valitsevat sektion tai kuten minä, olla hankkimatta lapsia lainkaan. Ilmeisesti vituttaa, kun omat paikat ovat tuusan nuuskana ja pissaa lorahtelee tahattomasti jo pikku yskäisystä. Sitä vitutustako ylimielisyys ja vähättely projisoivat?
Ps. Olen NIIN varma, että joku todellinen supermamma haukkuu minut tämän viestin takia alimpaan helvettiin ja kommentoi, että hyvä vaan, kun et hanki lapsia, et ole kelvollinen äidiksi *silmien pyörittelyä, roll eyes...*
Juuri tuli tutkimustulos, että alateitse syntyneet lapset ovat terveempiä kuin sektiolla syntyneet johtuen siitä, että synnytyksessä lapsi saa vastustuskyvyn laajalle bakteerikannalle, mitä sektiovauva ei saa. Tänään tuli juusi WHO:n suositus, että vauvaa pitäisi imettää jopa 2-vuotiaaksi, koska siitä on niin paljon terveysetuja. Uutisia kun lukee, niin tulen koko ajan vakuuttuneemmaksi, että vaikka olisin kuinka mukavuudenhaluinen, niin silti yritän synnyttää ensin alakautta ja sektioon mennään vain hätätapauksessa, ei mukavuussyistä. Sitä paitsi vaikka tehtäisiin sektio, niin naiselle tulee silti normaalit supistukset yms.
Eikö rinnat merkitse teille todellakaa mitään muutakuin että niiillä ruokitaan lasta..?? Todella outoa. Minulle rinnat ovat yksi upea naiseuden merkki. Ne ovat todella kauniit ja itsekkin tykkään niitä kosketella ja nautin suunnattomasti kun mieheni niitä hyväilee. Se on osa minun seksuaalisuutta. Ei minulla ole tarvetta niitä esitellä tai muutenkaa viihdyttää miehiä niillä. Ne osa minun ihanaa kehoani. Ja tietenkin jos vaan maitoa tulee rinnoista, niin toki niillä annetaan maitoa rakkaalle lapselle.
No en ole supermamma enkä aio haukkua alimpaan helvettiin :D Nauratti vain tuo tekstisi sävy :)
Vaikka olenkin synnyttänyt kaksi lasta alateitse, ei se tarkoita että olen supermamma. Tuskin kukaan on. Eiköhän se ole oma valinta miten lapsen haluaa saattaa maailmaan :) Voisin ihmetellä että eikö ihmisille ole tärkeintä että lapsi syntyy jollakin tavalla ja on terve?
Ja ps. raskausaikakin löysyttää jonkin verran alapään lihaksia, joten älkää unohtako sektionkaan jälkeen jumppausta :)
ja pps. Ei kaikki synnytykset ole kivuliaita ;) Eikä kaikilla alapää mene pilalle, vaikka niin monet luulevat :)
Olen siis todella järkyttynyt lukiessani tätä keskustelua.Voiko tätä enää keskusteluksi kutsuakaan.
Itse olen normaalisti alateitse lapseni synnyttänyt enkä nyt ymmärrä että mikä siinä olisi ollut itsensä kiduttamista (lapseni oli kuitenkin suht hyvänkokoinen n.4kiloinen poika).Itselläni ei siis ole pahaa sanottavaa normaalista synnyttämisestä ja meillä ainakin seksi on vain parantunut synnytyksen myötä.
"En itsekään haluaisi kenenkään lapsen koskevan rintoihini, se tuntuisi sairaalta pedofilialta laitta nyt lapsi imemään omia rintojaan. Nykyään tiedetään, että äidinmaidosta lapsi ei edes saa mitään terveydelle ja vastustuskyvylle hyödyllisiä aineita."
Voihan asian tietysti näinkin kokea.Itse olen kuitenkin mennyt siitä mistä aita on matalin.Helpointa on ottaa lapsi rinnalle,tissimaito kun sattuu aina olemaan mukana,aina oikean lämpöistä eikä tarvitse miettiä pullojen pesemistä ja keittämistä.Koska oma lapseni on saanut rintamaitoa ei lapseni ole koskaan huutanut mahaansa saati puklaillut.Surullista että jotkut ihmiset ajattelevat näin kun toiset taas haluaisivat imettää mutta maitoa ei vain tule.
Haluaisin myös tietää tästä tutkimuksesta missä on todettu että äidinmaito ei ole hyväksi?Linkkiä kehiin kiitos :)
Hyvä vaan jos on tällä laillakin ajattelevia, eivätpähän sitten lisäänny. Maailmassa on jo liikaa ihmisiä ja liikaa syntyy koko ajan, parempi että yhä useampi päättäisi pysyä lapsettomana, vaikkapa sitten tämmöisen synnytysyökötyskammon takia.
Ja noiden imetyskammoisten voin vain sanoa olevan taas yksi esimerkki lisää siitä, että ihmiskunta on hyvin vieraantunut luonnosta ja juuristaan. Eläimiähän me loppujen lopuksi olemme ja nisäkkäitä, synnytämme ja imetämme jälkeläisemme. Kaikki muu on keinotekoista.
Miten te aikuiset ihmiset jaksatte riidellä keskustelupasltoilla siitä, mikä on oikea synnytys tapa? Eikö pääasia kuitenkin ole se että lapsi saadaan ulos terveenä tavalla tai toisella? Kysympä vaan.
Ei ne repeämät aina ole pahoja, tottakai niitä tulee, kyllähän sen järkikin jo sanoo.
Oma synnytykseni oli pitkä mutta kumminkin synnytin oman lapseni, pienet repeämät ei minua ainakaan haittaa.
"Miten te aikuiset ihmiset jaksatte riidellä keskustelupasltoilla siitä, mikä on oikea synnytys tapa? "
Mielestäni tässä ei nyt riidellä oikeasta tavasta synnyttää vaan siitä, miten joku voi kokea kaiken synnytykseen ja pienen lapsen hoitoon liityvän noin negatiivisesti kuin, mitä ekan viestin kirjoittaja kokee.
jahas. Joku Tuksu on taas saanut mukavan keskusteluidean päähänsä. Imetys on pedofiliaa ja synnytys pelkkää kidutusta. Eiköhän olisi niin, että jos sectio olisi parempi vaihtoehto sillä hoidettaisi synnytykset? miksi niin ei tehdä? koska halutaan rääkätä naisia? ei, vaan koska se on vaarallisempi vaihtoehto. Eikö vau.fi sivustolla ollut vasta tutkimusta siitä, miten alatiesynnytys vaikuttaa äidin aivoihinkin.. On nämä "totuudet" ja faktat kyllä niin omituisia täällä. Ei normaali synnytys varmasti ole mitään silpomista ja kidutusta nykyaikana, eikä siihen nykyään terve ihminen kuole.
jep. Minä kuulun niihin jotka esikoistaan odottaessa vannovat tulevansa synnyttämään luomuna ja ei sitten mitään kipulääkitystä ja helpotusta ym. ja on vaan upea kokemus vaikka vähän sattuiskin. Vaikka se kidutus kesti vaan 10 tuntia niin se riitti. En minä ole unohtanut sitä kipua nytkään kahden v uoden jälkeen. Ei mulla auttanu epiduralit eikä ilokaasut. Olin jotenkin ihan musertunut sen "ihanan" ja "ainutlaatuisen" kokemuksen jälkeen, ja myös henkisesti rikki! En halunnut katsoa alapäätäni piktiin aikoihin sen jälkeen koska en vain pystynyt. Saamani repeämä ei muka ollut pahin luokassaan, mutta istuessani sen jälkeen tunsin kipua pitkän aikaa. Minulla oli kamalan syyllinen olo kun mietin miten olin antanut itseeni sattua ja rikkoa itseä. Lisäksi sain synnytyksen jälkeen uskomattomat selkä- ja lantiokivut joille ei ole loppua näkyvissä. Käyttämäni tukivyö on ainut joka vähän helpottaa, lääkkeet tekee olon niin huonoksi ja kun olisi jaksettava vielä hoitaa lasta.
Jos IKINÄ enää koskaan teen lapsia, haluan varmasti sen sektion.
Minusta on turha kaunistella asiaa ja miten se muka on niin luonnollista ja kivut ja kaikki kuuluu siihen. Ihan kuten eka kirjottaja sanoo, niin naisen vartalo vaan on tällänen..vähän kun keskeneränen. Synnytys ei hoidu yhtä helposti kun eläimillä luonnossa. On onni että saa valita sektion.
Tuosta äidin maidon olemattomasta vaikutuksesta en tiedä sitten mitään.
kasva hiukan niin voi jo mietteet kummasti olla toisenaliset. Sektio ei sun tapauksessa poista ongelmaa, eli KYPSYMÄTTÖMYYTTÄ!