Päätin kirjoittaa että pääsevät ihmiset tänne "haukkumaan" ja kauhistelemaan :) Ei vaan, ei haittaa kenenkään kommentit mutta ajattelin kirjoittaa muille nuorille äideille oman kertomuksen :)
Minulla oli kaveri, jonku tunsin hyvin, mutta en ikinä olisi hänen kanssaa halunnut seurustella ym. eikä kyllä hänkään, mutta molemmat kaipasi hiukan hellyyttä ja siitä yhden yön jutusta seurasi poika. kerroin hänelle heti ja vähän aikaa mietittyään päätimme ruveta lapsen takia olemaan yhdessä. Se oli toisaalta kamalaa aikaa koska emmehän me halunneet olla yhdessä ja nyt olimme pakosta. Muutin asumaan yksin ja molempien vanhemmat tukivat, mieheni vanhemmat varsinkin :) Abortti ei tullut mieleenkään, koska rakastin heti lastani :)
Raskaus sujui hyvin ja kävin ammattikoulun ensimmäistä luokkaa, opo oli tosi ymmärtäväinen ja järjestimme koulun käyntini niin että sain jatkua sitä eli olen nyt koko ajan käynyt koulua mukautetulla opetussuunnitelmalla eikä lapseni ole siitä kärsinyt!
Kun mieheni kanssa olimme ns. "pakosta" yhdessä niin siinä hyvin tutustui toiseen ja tunteetkin tulivat mukaan ja nyt asumme yhdessä 8 kk vanhan mikko pojan kanssa. Miehen vanhemmat rupesivat rakentamaan taloa ja kun meillä kummallakin oli rahaa kun olimme saaneet perinnön niin ostimme puoliksi rakennetun talon ja teimme loppuun ja nyt olen 17 vuotta ja asun mieheni ja lapseni kanssa omassa omakotitalossa ja käymme molemmat koulua ja mies töissä :)
Minulla oli kaveri, jonku tunsin hyvin, mutta en ikinä olisi hänen kanssaa halunnut seurustella ym. eikä kyllä hänkään, mutta molemmat kaipasi hiukan hellyyttä ja siitä yhden yön jutusta seurasi poika. kerroin hänelle heti ja vähän aikaa mietittyään päätimme ruveta lapsen takia olemaan yhdessä. Se oli toisaalta kamalaa aikaa koska emmehän me halunneet olla yhdessä ja nyt olimme pakosta. Muutin asumaan yksin ja molempien vanhemmat tukivat, mieheni vanhemmat varsinkin :) Abortti ei tullut mieleenkään, koska rakastin heti lastani :)
Raskaus sujui hyvin ja kävin ammattikoulun ensimmäistä luokkaa, opo oli tosi ymmärtäväinen ja järjestimme koulun käyntini niin että sain jatkua sitä eli olen nyt koko ajan käynyt koulua mukautetulla opetussuunnitelmalla eikä lapseni ole siitä kärsinyt!
Kun mieheni kanssa olimme ns. "pakosta" yhdessä niin siinä hyvin tutustui toiseen ja tunteetkin tulivat mukaan ja nyt asumme yhdessä 8 kk vanhan mikko pojan kanssa. Miehen vanhemmat rupesivat rakentamaan taloa ja kun meillä kummallakin oli rahaa kun olimme saaneet perinnön niin ostimme puoliksi rakennetun talon ja teimme loppuun ja nyt olen 17 vuotta ja asun mieheni ja lapseni kanssa omassa omakotitalossa ja käymme molemmat koulua ja mies töissä :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Trolli
Täällä vähän samanlainen tapaus :) Reilu vuosi sitten vietimme ihan tavallista leffailtaa kotonani kaveriporukkani kanssa. Meillä oli todellaa hauskaa, eikä alkoholi liittynyt millään tapaa asiaan. Muiden lähtiessä yksi kuitenkin jäi vielä, ja juttelimme ja nauroimme pitkälle yöhön. Mekin olimme tunteneet jo useita vuosia, eikä mieleeni koskaan tullut, että saattaisimme alkaa seurustella! Olimme vain hyviä ystäviä. No, yöllä sitten kuitenkin tapahtui ihmeitä, ja pian huomasin, että olin raskaana. Kerroin heti lapsen isälle, ja hän halusi pitää lapsen, kuten minäkin. Emme alkaneet seurustella heti, vaan totuttelimme ajatukseen vauvasta ja keskustelimme asiasta paljon. Vanhempammekin alkujärkytyksen jälkeen ottivat asian hienosti, ja olivat tukena. Tunteemme alkoivat kuitenkin lämmetä melko pian molemmin puolin ja yhtenä iltana hän sitten totesi, että "Mä tykkään susta tosi paljon, et ois aika tyhmää olla kysymättä, et aletaanko seurustella ihan oikeesti" :) Niin me sitten alettiin. Pian muutettiin yhteen ja nyt meillä on 4kk vanha tytär :)
Waude miten hienoo! Kyllä teidän lapsen tulevaisuus on nyt VAKAALLA pohjalla!
Nyt kun te seurustelette ihan OIKEESTI niin kaikki on varmaan tosi hyvin!
Jos kirjoitit vakavissasi - mitä TODELLAKAAN en toivo - olen jokseenkin järkyttynyt.
Trollina aika turha.
edelliseen. Mielsetäni on kuitenkin perempi näin, kuin että lapsi olisi isätön tai muuta vastaavaa, ja ihan onnelliselta kirjoittaja vaikuttaa. Ja jos joskus kävisi niin, että vanhemmat eroaisivat, on lapsi ainakin osan elämäänsä saanut asua molempien vanhempiensa luona ja tutustua heihin molempiin. Eikä ikä katso sitä, eroavatko vanhemmat tulevaisuudessa vai elävätkö onnellisina elämänsä loppuun asti. Omat vanhempani olivat päälle 30v kun synnyin, enkä ole koskaan nähnyt isääni. Minulla on hänestä vain kirje, jonka hän on kirjoittanut muutamaa kuukautta syntymäni jälkeen. Siinä hän keroo, ettei halua ottaa vastuuta toisesta ihmisestä, ja pyytää anateeksi. Antaisin mitä vaan, että olisin saanut häneen tutustua, tai edes hetken tuntea. Toivotan onnea molemmille perheille!
Kolmekymppisen ihmisen mahdollisuudet selviytyä siitä yksinhuoltajuudestakin ovat kuitenkin erilaiset kuin teini-ikäisten haihattelijoiden. On turha vedota tyypilliseen tapaan "Voi muutkin erota..." Totta kai voivat! Kysymys onkin enemmän siitä, millainen se lähtökohtatilanne on ja siitä, millaisia mullistuksia raskaus & lapsen syntymä aiheuttavat.
Jotta lapsen elatuksesta ja kasvatuksesta voisi edes jotenkin olettaa selviytyvänsä, kyky jonkinlaiseen elämänhallintaan pitäisi olla. Teini-ikäisillä tuota mahdollisuutta nyt useimmiten ei vain ole.
Toivottavasti tänne kirjoittelevat teini-ikäiset tyttöset säilyttävät kirjoituksensa ja tarkastelevat niitä vaikkapa 10 tai 15 vuoden päästä uudelleen. Kokemus SAATTAA avartaa.,
äippa -93 niin toivon kaikkea hyvää, koska lapsi on maailma paras juttu minkä voi saada ja kokea :) Ja sitä voi olla jonkun ihmisen kanssa tosi onnellinen vaikka ei alkuun ihan niin kuvittelisi :) ja kiva kun kerroit omat tarinan, on kiva kuulla myös muitten tarinoita :)
Ja kiitos sinullekkin joka kerroit isästäsi, ikävä juttu.. Iloa ja onnea myös sinulle :)
Teille muille, joo nuoret paritkin voi erota ja niin myös vanhemmat, kaikki voi, ei ole iästä kiinni. Ja onhan se niinkin että mitä enemmän elänyt niit sitä enemmän on elämänkokemusta mutta se ei kerro sitä että kuinka vakaalla pohjalla parisuhde tai muukaa elämä on. myös nuorilla voi olla vakava suhde ja elämä ihan vakaalla pohjalla. Meillä ainakin menee ihan hyvin, kummatkin opiskelemme, eli saamme ammatin, olen käynyt ennen raskautta töissä ja mies käy nytkin ja minulle on tiedossa sijaisuuksia kun haluan mennä ja on luvattu jo vähän töitäkin ja niitää kyllä aina löytää, lapsi ei ole este opiskelulle tai työlle, elämästä voi joko tehdä ongelmaa ja esteitä mutta kun ei tee niin on paljon helpompaa. :) ja minun lapselle ainakin on varmasti koti, äiti ja isä ja isovanhemmat, muut sukulaiset ja kummit, ei ikä sitä katso :)
Ja kiitos sinullekkin joka kerroit isästäsi, ikävä juttu..