Tässä oon nyt vähän aikaa miettiny sellasta tuskallista asiaa, kuin koiran pois antaminen. En nyt jaksa luetella syitä miks alun perin otin koirani mun elämään, joten kertokaa mielummin mielipiteenne tästä aiheesta. Siitä ois oikeesti hyötyä. Kerron vähän faktoja, joista oonki kysyny jo mielipidettä yhessä aikasemmassa keskustelussa. Siellä kommentit ei ollu positiivisia.
Koira joutuu olla kotona yksin joka arkipäivä n. 9 tuntia työmatkojen ja töiden takia. Tän jälkeen oon sen kanssa valveilla noin puoleenyöhön saakka, meen nukkumaan, herään, vien sen ulos ja lähen töihin. Viikonloput on periaatteessa samanlaisia, oon asioilla n. 8 tuntia ainakin lauantaisin, sunnuntaisin oon usein koko päivän kotona. Tiedän kyllä et pakkohan se on jollaki tavalla kärsiä tälläsestä elämäntyylistä.
Mulle kuitenki tulee jo tätä kirjottaessa kyyneleet silmiin, en vois kuvitellakaa kertaa, jolloin Sulo ei oo mua vastassa ku tuun töistä. Mitä mun pitäis tehä? Ajattelen ehottomasti Sulon parasta ja rakastan sitä niin paljon. Oon täysin varma että se sopeutuis hyvin uuteen kotiin, se on vasta 1,5 vuotta vanha ja erittäin kiltti koira.
Asiassa on siis kaks puolta, pystyykö koira elämään hyvän elämän mun luona vai onko sen parempi muualla? Mistä voin olla varma, että seuraava koti on Sulolle parempi? Pyytäisin rehellistä mutta asiallista mielipidettä. Niinku hyvin arvaatte, tää aihe vetää mielen aika matalaks mutta koiran parasta ajatellaan. Sen perusteella siis mielipiteitä. Kiitos.
Annanko koiran pois?
6
390
Vastaukset
- MK
Haukkuuko koirasi yksin ollessaa tai tuhoaako se paikkoja? Nämä voivat olla merkkejä turhautumisesta ja tylsistymisestä, jotka taas johtuvat siitä, että koira ei kotonaoloaikanasi saa tarpeeksi tekemistä (fyysisesti ja älyllisesti). Pelkästään tuo yhdeksän tunnin yksiolo ei mielestäni ole syy koirasta luopumiseen, monilla työssä tai koulussakäyvillä on koira, joka on työpäivän ajan yksin kotona (juurikin siis tuon yhdeksisen tuntia). Tärkeintä on se mitä teet koiran kanssa kun olet kotona. Saako se tarpeeksi liikuntaa ja älyllistä aktivointia? Sanoit käyttäväsi sen aamulla lenkille, mutta ehdittekö iltaisin kunnolla ulos (mielellään pitkälle lenkille, jonka aikana koira saisi olla vapaanakin) sekä tietysti vielä lyhyemmälle pissalenkille? Harrastatko koirasi kanssa jotain, tai teetäthän sillä jotain missä se joutuu käyttämään myöskin päätään?
Jos nuo perusjutut ehdit koiran kanssa tehdä, niin en näe mitään syytä koirasta luopumiseen, samanlaisia koiranomistajia on tämä maa pullollaan. Jos koirasi kotona yksin viettämä aika ahdistaa, niin jätä sille päiväksi tekemistä, esim. luu kaluttavaksi tai jokin aktivointilelu. Voit myös yrittää aamulla hieman teettää sillä jotain älyllisesti haastavaa, jolloin se väsyy (paremmin kuin pelkällä lenkittämisellä) ja lepäilee rauhassa sinun ollessa poissa.
Hienoa on, että vaivaidut todella pohtimaan tätä asiaa, se osoittaa sen, että välität todella koirasi hyvinvoinnista ja olet valmis myös epäitsekkäästi harkitsemaan koirasta luopumista mikäli et pysty sille tarpeeksi hyvää elämää tarjoamaan. Äläkä välitä niistä olet huono koiranomistaja, sinun ei olisi koskaan koiraa pitäny hankkia jne. kommenteista. Niitä jakelevat idiootit, jotka eivät luultavasti ole koiraa koskaan omistaneetkaan ja joilla ei ole mitään parempaakaan tekemistä, kuin yrittää loukata muita. Tsemppiä päätöksentekoon! Ja muistathan, että sanottiin tai neuvottiin täällä, tai muualla, mitä tahansa, sinun itse on päätös tehtävä. Sinä olet se joka koirasi parhaiten tuntee ja näin ollen sinä olet paras päättelemään ja päättämään saako se luonasi koiran arvoisen elämän. - E&J
Hei!
En tiedä aikaisemmista kirjoituksistasi mitään. Moni koirahan on 8h.päivässä yksin, juurikin töiden takia. Loppu onkin siitä, kuinka paljon sinulla siis on aikaa koiralle työpäivän päätteeksi? Rotukin jo kertoo jotain. Monet pienemmät rodut tyytyy vähempään, mutta onpas noita berhandilaisiakin jotka ovat aika vässyköitä :)
(tästä nyt tietenkin kaikki suuttuu, tottakai koira kun koira tarvitsee liikutaa aktiviteettia muutenkin)
kysehän nyt on sun koirasta. Miksei pysty elämään hyvää elämää, jos sinä olet sille se kaikista tärkein ja pystyt antamaan koirallesi sen tarvitseman aktiviteetin? Kirjoituksen perusteella välität kumminkin koirastasi.
Jos rakastat sitä, se ei terrorisoi asuntoa ollessasi poissa, saa tarvitsemansa liikunnan ym.. niin on varmasti tyytyväinen.
Jos taas et näitä pysty antamaan, voi toinen koti olla parempi. Tuo on totta, et voi tietää mihin se menisi. Onko tuttavapiirissä halukasta koiran omistajaa? näin ainakin takaisit koiralle hyvän kodin.
Ei kukaan pysty sanomaan kumpi ratkaisu on parempi, kun itse parhaiten tiedät teidän olot. Mielestäni vaan jos voit täyttää koiran vaatimat tarpeet, kotisi on hyvä paikka Sulolle :)- ParempiElämäKoiralle
Sulossa ei onneks näy enää lainkaan turhautumisen merkkejä. Aikasemmin se puri hiukan matonkulmia ja sohvanreunustaa, mutta ainaki pari kuukautta on kulunu ilman minkäänlaisia tuhoamisia. Sitä ennenki tuhoaminen oli pitkään rajottunu vaan siihen matonkulman puremiseen.
Kiitos kovasti kannustavista viesteistä, niistä sai paljon toivoa tän tilanteen suhteen. Oon kyllä tosi pettyny itteeni siinä mielessä, että leikin Sulon kanssa liian harvoin. Olisko teillä antaa vinkkejä älyllisten leikkien harrastamiseen? Minkälaisia niiden tulis olla? Sulolla on kyllä sellanen pallo, johon laitetaan herkkuja ja jotka se itse pyörittää ulos.. Tykkää myös melkosesti vetoleikeistä, en tiedä onko rodulla merkitys siinä suhteessa kun se on englanninbulldoggi. :)
Sulo ei oo oikeestaan mikään himoliikkuja, niinku rodun puolesta voitte kuvitella. Kun ulos mennään, niin tykkää toki haistella ja vähän juoksennella, mutta usein matelee ja vaikuttaa siltä että haluais takasin kotiin. Tai sanotaan näin, etten oo totuttanu sitä kamalan pitkiin lenkkeihin. Näin kesäaikaan ollaan oltu aika lyhyitä aikoja ulkona, syksyllä sitten tehdään vähän pitempiä lenkkejä ku ilmat viilenee.
Mulla ei oikeestaan tuttavia tai sukulaisiakaan löydy, jotka vois Sulon ottaa. Sekin tekee pois antamisesta vaikeempaa, kun se joutuis täysin tuntemattomien ihmisten luo. - E&J
ParempiElämäKoiralle kirjoitti:
Sulossa ei onneks näy enää lainkaan turhautumisen merkkejä. Aikasemmin se puri hiukan matonkulmia ja sohvanreunustaa, mutta ainaki pari kuukautta on kulunu ilman minkäänlaisia tuhoamisia. Sitä ennenki tuhoaminen oli pitkään rajottunu vaan siihen matonkulman puremiseen.
Kiitos kovasti kannustavista viesteistä, niistä sai paljon toivoa tän tilanteen suhteen. Oon kyllä tosi pettyny itteeni siinä mielessä, että leikin Sulon kanssa liian harvoin. Olisko teillä antaa vinkkejä älyllisten leikkien harrastamiseen? Minkälaisia niiden tulis olla? Sulolla on kyllä sellanen pallo, johon laitetaan herkkuja ja jotka se itse pyörittää ulos.. Tykkää myös melkosesti vetoleikeistä, en tiedä onko rodulla merkitys siinä suhteessa kun se on englanninbulldoggi. :)
Sulo ei oo oikeestaan mikään himoliikkuja, niinku rodun puolesta voitte kuvitella. Kun ulos mennään, niin tykkää toki haistella ja vähän juoksennella, mutta usein matelee ja vaikuttaa siltä että haluais takasin kotiin. Tai sanotaan näin, etten oo totuttanu sitä kamalan pitkiin lenkkeihin. Näin kesäaikaan ollaan oltu aika lyhyitä aikoja ulkona, syksyllä sitten tehdään vähän pitempiä lenkkejä ku ilmat viilenee.
Mulla ei oikeestaan tuttavia tai sukulaisiakaan löydy, jotka vois Sulon ottaa. Sekin tekee pois antamisesta vaikeempaa, kun se joutuis täysin tuntemattomien ihmisten luo.Luultavasti jos koirasi olisi todella kyllästynyt tilanteeseen, se oisi tuhonnut paikkoja paaaljon enemmän :) Tuo aktivointilelu on hyvä. Meneppäs käymään eläinkaupassa ja pyydä myyjä paikalle, siellä on paljon erilaisia virikkeitä. Mutta niitä voi tehdä itsekkin. Jätin pennulleni aikanaan namupaloja mattojen alle, piilottelin sen leluihin yllätyksiä, maitopurkkiin herkkuja ja sen kanssa se touhusi ja repi, kunnes sai herkut itselleen. Näin joutuu yksin ollessaan vähän pähkäilemään.
Eriasia haluatko siis luopua koirasta? -jos et todellakaan, niin pidähän poika itselläsi. Tokihan nämäkin vaatii liikuntaa, mutta eivät niin paljon kuin vaikka rotikat. Ja kuten itse sanoit, se löntystää mielummin perässäsi.
Ja voithan aina koiran ottaa mukaan kun menet kyläilemään, näin saa koirakin vaihtelua :)
Tsemppiä teille :) - bnrtsg
E&J kirjoitti:
Luultavasti jos koirasi olisi todella kyllästynyt tilanteeseen, se oisi tuhonnut paikkoja paaaljon enemmän :) Tuo aktivointilelu on hyvä. Meneppäs käymään eläinkaupassa ja pyydä myyjä paikalle, siellä on paljon erilaisia virikkeitä. Mutta niitä voi tehdä itsekkin. Jätin pennulleni aikanaan namupaloja mattojen alle, piilottelin sen leluihin yllätyksiä, maitopurkkiin herkkuja ja sen kanssa se touhusi ja repi, kunnes sai herkut itselleen. Näin joutuu yksin ollessaan vähän pähkäilemään.
Eriasia haluatko siis luopua koirasta? -jos et todellakaan, niin pidähän poika itselläsi. Tokihan nämäkin vaatii liikuntaa, mutta eivät niin paljon kuin vaikka rotikat. Ja kuten itse sanoit, se löntystää mielummin perässäsi.
Ja voithan aina koiran ottaa mukaan kun menet kyläilemään, näin saa koirakin vaihtelua :)
Tsemppiä teille :)Olennaista on miten vietät sen ajan, jonka olet läsnä, koiran kanssa. Jos silloin panostat koiraan. Hanki kirjoja, esim T Kaimio, käy kursseja ja googlaa, voit tehdä esim makkarajälkeä koirasi kanssa. Se on aivotyötä, rauhoittaa koiraa ja monelle koiralle mieluisaapuuhaa, lujittaa myös suhdettanne.
- 9
ParempiElämäKoiralle kirjoitti:
Sulossa ei onneks näy enää lainkaan turhautumisen merkkejä. Aikasemmin se puri hiukan matonkulmia ja sohvanreunustaa, mutta ainaki pari kuukautta on kulunu ilman minkäänlaisia tuhoamisia. Sitä ennenki tuhoaminen oli pitkään rajottunu vaan siihen matonkulman puremiseen.
Kiitos kovasti kannustavista viesteistä, niistä sai paljon toivoa tän tilanteen suhteen. Oon kyllä tosi pettyny itteeni siinä mielessä, että leikin Sulon kanssa liian harvoin. Olisko teillä antaa vinkkejä älyllisten leikkien harrastamiseen? Minkälaisia niiden tulis olla? Sulolla on kyllä sellanen pallo, johon laitetaan herkkuja ja jotka se itse pyörittää ulos.. Tykkää myös melkosesti vetoleikeistä, en tiedä onko rodulla merkitys siinä suhteessa kun se on englanninbulldoggi. :)
Sulo ei oo oikeestaan mikään himoliikkuja, niinku rodun puolesta voitte kuvitella. Kun ulos mennään, niin tykkää toki haistella ja vähän juoksennella, mutta usein matelee ja vaikuttaa siltä että haluais takasin kotiin. Tai sanotaan näin, etten oo totuttanu sitä kamalan pitkiin lenkkeihin. Näin kesäaikaan ollaan oltu aika lyhyitä aikoja ulkona, syksyllä sitten tehdään vähän pitempiä lenkkejä ku ilmat viilenee.
Mulla ei oikeestaan tuttavia tai sukulaisiakaan löydy, jotka vois Sulon ottaa. Sekin tekee pois antamisesta vaikeempaa, kun se joutuis täysin tuntemattomien ihmisten luo.koiran viihdyttämiseen. Tai esitetäänpä asia toisinpäin eli miksi et ottaisi koirasta kaikkea hyötyä irti? Eli opettaisit sen noutamaan kenkäsi, hihnansa, hanskasi, olutpullon, postin jne. Nostamaan erilaisia tavaroita jotka "putoavat" lattialle, kuten kynät, paperit, niittarit, reijittäjät, ym. Entä jos koira osaisi pyynnöstä viedä roskat roskikseen tai pyykit pyykkikoriin? Helposti hajoavia ei kuitenkaan kannata opettaa käsittelemään. Ei vaan onnistu vaikka kännykän tai kaukosäätimen ojentaminen koiralta ilman erittäin suurta rikkoutumisvaaraa. Ne hampaat...
Jos koiralla on vähänkään miellyttämishalua, niin se on ihan mielellään "palvelijanasi" ja auttajanasi. Jopa oma tosi riistaviettinen pystykorvani suostuu em. "töihin" kotona. Ulkona sillä onkin sitten omat kujeet mielessä, ja niistä ei kotoisat pikkuaskareet ole todellakaan päällimmäisinä.
Joskus vähän ihmettelen kun ihmiset sijoittavat isojakin summia kaikenmaailman koirankestäviin aktivointileluihin, ja sitten ihmetellään kun koira ei teekään niillä yhtään mitään eikä viihdy niiden parissa. Koirahan viihtyy parhaiten omistajan kanssa ja tekee mitä vain hänen puolestaan.
Eli se vähä aika jonka voit olla koiran kanssa kannattaa käyttää yhteiseen tekemiseen ja käyttää koiraa hyödyksi omissa askareissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 833288
Nainen olet minun
Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli352639- 612258
Sille ei voi enää mitään
Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.732239Harmi jos ei enään nähdä
Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki512181Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun
mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??1102153Vau miten upea nainen!
Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.191927- 621904
Kunpa minä tietäisin
Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv201859- 861632