Kun tässä ajattelen elämääni taaksepäin, olen aina tainnut olla n.s. hyväntahtoinen hölmö. Olen lähes aina pyrkinyt tukemaan ja auttamaan lähipiiriini sattuneita ihmisiä. Nyt varsinkin kun ajattelen viimeaikaista elämääni (sen kun vielä muistaa), niin avuliaisuudesta (todellisesta) olen saanut lähes säännönmukaisesti palkakseni tavalla tai toisella, suoremmin ja epäsuoremmin suoranaista putkivittuilua. Olen sitä kurkkuani, tai paremminkin päälakeani myöten täynnä, jo riittäisi, en jaksa enää...
Hyväntahtoinen hölmö?
1+1=2?
46699
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Mielikuvat tilanteesta ja mahdollisista sattumuksista jäävät aika hatariksi kertomuksesi perusteella.
Kertoisitko vähän tarkemmin?
Tulin joskus ihan samaan lopputulokseen. Aina perkele kuunnellut muitten harmit ja koittanut autella ihmisiä. Juomattomia konjakkipulloja on kai vaatekaupillinen. Aina joku luvannut jotenkin korvata avun, mutta lupaukseksi se on aina melkein jäänyt. Ei ole konjakkipulloja näkynytkään.
Vaan, kun joskus harvoin itellä onkin ongelmia, eipä kukaan oikein ehdi niitä edes puhelimessa kuuntelemaan. Melkein kaikki ihmiset on niin pirun itsekeskeisiä ja ilmeisesti jopa älykkyysosamäärältään niin typeriä, että ei niihin kannata uhrata omia voimiaan. Jää yksipuoliseksi koko homma.
Vaan, kun nyt ei ole sattunut syntymään kusipääksi ja koittaa elellä omasta mielestään normaalia elämää muitten kanssa, tällaistapa tämä nyt sitten on.
Vinkki.Opettele sanoamaan EI. Se auttaa aika paljon.
Paljolti on samaa luonnevikaa minullakin. Toisaalta, jos en edes jeesaisi näitä toisia, niin aivan yksin saisin olla. Nyt sentään sen verran muistavat, että apua pyytävät kun tietävät vastikkeettomasti saavansa... No, ehkä yksi poikkeus on...
Niin, ja yhden konjakkipullon olen tosiaan vuosia (yli 20) sitten saanut avusta, jonka mielestäni piti mennä pelkkänä vastikkeettomana vaihtona. Ja yhden viinipullon, joka korkkaamattomana odottaa juhlahetkeä, jota ei koskaan tule.
Itse jos apua tarvitsen, ei minulla ole muuta mahdollisuutta kuin palkata joku jostakin huijarifirmasta suurella rahalla auttamaan oli homma kuinka pieni tahansa. Nämä apuani tarvinneet ovat kaikki enemmän tai vähemmän raihnaisia, kaukana, kiireisiä tms; ei heiltä voi pyytää mitään, ei pienintäkään palvelusta.
Pitäisikö minun lopettaa kaikki naapuriapu ja muukin apu vai jatkanko samaan tapaan luonnevikaani viljellen? Sanokaa te viisaammat painava sananne!
voihan sitä noinkin ajatella,mutta hyvä sääntö on olla katsomatta liikaa taaksepäin. Sitä elämää ei enää ole, joten miksi kaivella. Kuitenkin me kaivelemme, sillä järki ja tunteet ovat kaksi eri asiaa. Jos omalla kohdallani tuumaan tätä juttua, niin saamapuolellahan sitä ollaan yksioikoisesti tuumattuna. Itsensä puolta on hyvä pitää ja se on luontaista. Kaikki olemme itsekkäitä. Muut ovat minua varten, heh. Mutta olenko todella saamapuolella?
Muisti on merkillinen, se on valikoiva ja muistaa paremmin pahat kuin hyvät asiat. Lisäksi tässä iässä alkaa unohdella, koskapa sinne muistiin on kertynyt tavaraa paljon. En ole sittenkään ihan varma,että olen tosiaan saamapuolella. Voi olla,että puntit on tasan tai peräti olen kiitollisuudenvelassa jollekin, mitä en muista, ainakin elämälle itselleen, hyville ja huonoille päiville. Eivätkö ne kuitenkin ole tehneet minusta sen, mitä olen, enemmän kuin palvelukseni muille tai muiden reaktiot siihen tai tähän.
Jos hyvästit sanoo kaikille ihmissuhteille ja tuumaa,että paskaahan tämä pääasiassa on ja lisää tulee, tulevaisuus on kovin synkkä. Sanoisin,että sitä ei sitten ole. Kun ei odota muilta mitään, ei pety ja kaikki kiva, mikä tapahtuu on kuin lahjaa,mitä se tosiasiassa onkin. Pyyteettömiä hyväntekijöitä ei ole. Aloittajakin on odottanut jotakin palveluksia tehdessään. Niin kai me kaikki, päänsilitystä ainakin tai sitä kuulua kiitosta, muistamista. Tiedän,että en itse ole kiittänyt niin paljon kuin olisi pitänyt, joko tyhmyyttäni tai huomaamattomuuttani.
Elämässä pitää oppia löytämään hyvä olo muualtakin kuin ihmisistä ja ihmissuhteista. Naiivia ja banaalia, tiedän, mutta totta. Näen ihmissuhteeni ikäänkuin kakun kuorrutuksena, mutta sisältö on tärkeämpää kuin kuorrutus. Kovat sanat ja hylkääminen sattuvat, mutta ne ovat sittenkin vain pintaa. Mitä ihmiset minusta ajattelevat, olenko yhtä hyvä kuin muut, olenko hyvä vai paha ihminen, miksi muut eivät minua huomaa enkä saa arvostusta, jonka ansaitsen, miksi en ole suosittu? Eivätkö tällaiset kysymykset kuitenkin ole vain osoitus omasta turhantärkeydestä, osoitus siitä, että kissankulta on tärkeämpää kuin tämä elämä tässä, minun elämäni, ei kenenkään muun. Näin tänään.
Näin se vaan on. ainakin kirjoituksesi perusteella pika-analyysin ajatelleena kiertäisin sinut kaukaa. Et ole edes mukavaa tai viihdyttävää seuraa.
On aina hauskaa löytää ihminen, joka hampaita kiristellen etsii jotakuta loukatakseen, kuten sinä nyt yrität tehdä. Ei ole edes tullut mieleen yrittää viihdyttää ketään, enkä taatusti ole pyytänyt sinusta seuraa. Miksi olet noin vihainen ja käytät nimimerkki smile, hymy eli olet paradoksi? Kierrä hyvä ihminen minut kuinka kaukaa tahansa, mutta miksi yleensä vastasit - parhaiten kierrät, kun et reagoi lainkaan. Tässä vain hyväntahtoinen neuvo, jotta et pömpeliisi pakahdu. Ajatella,että joku yli kuusikymppinen päästää tuollaisen raivoreaktion irti täysin tuntemattomalle. Smiling all the time...
"rusetti päässä" = oikein oivalettu elämän asenne, samoin autan mielelläni, en odota vasta palvelua, itselle tulee hyvämieli.
Tyytyväisyys elämään löytyy vain itsestä.
"smile " on katkera ihminen, odotukset ollu itseen ja toisiin suuria, molemmat ei ole toteutuneet, luulen !
Eikö kuitenkin yleensä auteta sellaisia, joilta ei johtuisi mieleenkään odottaa vastapalvelusta tai kiitostakaan, vaan autetaan omien mahdollisuuksien mukaan koska auttaminen on itsestään selvää ja luontevaa. Pohdiskella voisi enemmänkin sitä, kuinka toimia niin, ettei autettava todellakaan tunne olevansa kiitollisuudenvelassa.
Jonkun mielestä auttaminen on itsekästä, mutta kyllä kai auttamatta jättäminen on huomattavasti itsekkäämpää. Jos kerran tietää avun tarpeen eikä sen antaminen ole mitenkään vaikeaa.
Kilisyttääkö edes sanat kunnia, vastuuntunto, velvollisuus mitään kelloa, jos rakkaus ja myötätunto eivät?
Vai nouseeko ensimmäisenä tosiaankin mieleen kiitoksenkipeys, turhantärkeys ym.?
Sinulle on tärkeintä tämä elämä tässä, sinun elämäsi, ei kenenkään muun. Kaikki muu on sinulle pintaa, kakun kuorrutusta, sisältö on tärkeintä? Ja siellä sisällä on...?
Kohtuullisessa määrin lienee näin, mutta kun aina ja jatkuvasti vain toistuu ja toistuu ja toistuu...
laitettava rajat. Normaalissa naapuri- tai ystävyys- tai sukulaissuhteessa sen ei pitäisi kovin vaikeaa olla.
Jos itsestä tuntuu, että ihan tavallisissa seurustelukuvioissa ja vuorovaikutussuhteissa ei mene tekemiset ja kustannukset tarpeeksi tasan tai muuten oikein, niin siitä pitää sanoa. Muut eivät välttämättä ole sitä edes tajunneet.
Hyvin vaikeaa ja raskasta on silloin kun asiat liittyvät jonkun persoonallisuuteen. Silloin vasta onkin ehdottomasti tehtävä selväksi, missä menee raja. Aina uudelleen ja uudelleen, mitä todennäköisimmin. Pitää säästää itseään mahdollisimman paljon, kun ethän häntä kokonaan hylätä voi, kaikki muut ovat sen ilmeisesti jo tehneet. Taukoa ja välimatkaa on syytä välillä pitää. Voi sanoa suoraan, että nyt olet käyttäytynyt niin, etten jaksa toistaiseksi olla kanssasi tekemisissä, soita kun olet paremmissa aatoksissa.
mitä kirjoitit.
Piti vaan vierailla täällä, hyvä kun tulin.
Kiitos kirjoituksestasi, eletään ja ja tehdään se hymyillen :))
Kiitos sanoistasi.
T: Liisa
poikkeuksellisen rohkaiseva. Ehkä joskus kaikki kaltaisesi kiertävät minut kaukaa ja siihen loppuu putkivittuilu. Kiitos!
minä vastapalvelusta odotakaan, kunhan ei edes putkivittuiltaisi jokaisesta palveluksesta, jonka hömlöyttään on antanut.
se mikä naisen on tehtävä. Vaikka vittuilupalkallakin.
Mutta jos itse koet tehneesi jotain vain pelkkää hölmöyttäsi, niin kannattaako jatkaa.
olevani hyväntahtoinen hölmö. Luulin hyväntahtoisuuttani tekeväni esimerkiksi kavereilleni hyviä palveluksia. Mutta kun he eivät edes oikein ole osoittautuneet kavereiksi, vaan esimerkiksi periaattesta ylemmyydentuntoisiksi sanoisiko rumasti perhanoiksi. Pitäisihän sitä kyllä vihollisiaankin rakastaa, mutta kun ei jaksa.
On harmillista jos elämäänsä taaksepäin katsellessa katkeruudenjuonteet syvenevät,tapahtuneet ovat ja pysyvät tapahtuneina ei niitten muistelu ainakaan mieltä nostata!Olisiko mukavampi aloittaa päivänsä tavallaan puhtaalta pöydältä joka-aamu hampaitten kiristelyn ja pettymyksistä märehtimisten sijaan?On nimittäin loputon suo joka vie kyllä elämänilon vuorenvarmasti.
Itsekin jeesailen paljon tuttuja ja osa on sellaisia,etten saa sitä auttamisena takaisin(huonokuntoisia)Sen saan sitten rahassa,jos siis usein auttamisia.Eikä yhtään väärin ole ottaa rahaa.Sitten on sellaisia esim.sisko,jota jeesailen,niin on kivampi mennä hälle saunotteleen tai kyläileen ja saunankin monesti lämmitän.Hän on aikanaan jeesaillut minua yhdessä jos toisessa asiassa.Itselle saa hyvän mielen.Molemmin puolinhan se toimii(jos on toimiakseen)Tarkoitan,että rahaa otan siksi,kun olen työttömänä ja pyydetään useimmin apua.
Minkälainen on puhdas "pöytä".
Leivätön...
Aivan samat kokemukset, kauan ottaa ennenkuin opii, jos koskaan.
Tunnus: Ole valmis! - Aina valmiina.
Partiolaisen lupauksiin kuuluu olla toisille avuksi. Yksi hyvä teko joka päivä, se voi olla itselle pieni, mutta toiselle suuri.
Vai onko minä, vain minä, tärkein?
Mitä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.
Olisiko mielestäsi se yksi hyvä työ päivässä vaikkapa muutamien tuntien shoppailukyyti pikkuautolla kaupungissa esimerkiksi kerran viikossa ja jatkuvasti? Säästyy bussirahat kun hyväntahtoinen hölmö kuskaa autollaan monta tuntia ilmaiseksi. Tai pitempi mökin- tms katselukyyti kerran pari kesässä (ilmaiseksi ja henkilöautolla, tottakai); mitään ei kuitenkaan osteta. Kun rahaakaan ei ole.
Tai miten olisi muutamia päiviä putkeen ilmaisena renkinä? Vaikka nyt kauempaakin (muutamia satoja km) tulisi rengiksi?
Tai muutamien vuosien papereitten selvitystyön tekeminen (itselle) ja niistä toisen haluamien tulosten perkkaaminen (ainakin yksi täysi työpäivä) ja antaminen ilmaiseksi. Ei edes kiitosta kuulu koskaan.
Oletko sinä btl itse valmis tällaiseen ja muuhun vastaavaan? Joka päivä?
Aivan varmasti?
Voithan kieltäytyä, kertoa rehellsesti ettei käy , mikä vaikeus siinä on ???
Eihän siinä muuta, mutta sitten saa olla ihan aina ilman yhtään puhekumppaniakaan...
Onko hölmöys?
Vain auttaminen hölmölle?
Kysymys kuka on hölmö, onko se raha vai viisaus?
Sinä olet hölmö.
Hyvää yötä.
taas mene ohi. Rietoo vain, kun ei enää kestä hölmöyttään ja joutuu hylkäämään "hyviä" ystäviä, tai ei enää ollenkaan pidä heistä, aina se kirpaisee ainakin minua ja syvältä.
näköjään katsotaan hölmöksi, joka ilman voitontavoittelua jeesaa!
ystäviä ollenkaan? Tuntuu hyödyntämiseltä! Jos he pyytää apuun, sano iloiseen, että sinulla on menoa, tai käsi kipeänä nyt juuri. Sitten katsot kaipaavatko he muuten vaan tavata sinua.
Voi mennä aikaa, ennenkuin tajuavat, tai pyytävät jonkun muun auttamaan vuorostaan. Jos eivät pidä yhteyttä ja kaipaa sinua ihmisenä, eivät he olleet tosi ystäviä. Yksikin hyvä ystävä riittää meille. Onnea elämääsi:D
on erilainen kuin entinen. Meidän ikäiset ovat järjestään hölmöjä, useimmin hyväntahtoisia. Eipä vielä 50-luvullakaan lapsille opetettu, että kaikki on saatava heti eli otettava heti, ettei mikään ole pyhää, ettei kenenkään tavara ole kenkenkään kuin lainassa, kunnes sen toinen vie, että kaikilla on velvollisuus auttaa minua, ja minulla ei ole velvollisuutta korvaani loksauttaa toisten tarpeille, että on vain minä ja minun napani tärkeät, kaikki muu halpaa ja hyväksikäytettävää tai hävitettävää. Ettei tarvitse kiittää, ei oll kiitollinen mistään, vaan antajalle voi lyödä nyrkin nenuun ja nauraa räkäisesti.
Nuoremmat ovat saaneet toisenlaista opetusta.
10-vuotiaat Jon Venables ja Robert Thompson tappoivat raa'asti ostoskeskuksesta sieppaamansa 2-vuotiaan James Bulgerin vuonna 1993.
Vuonna 2001 vankilasta vapautunut Venables sai perjantaina lontoolaisessa Old Baileyn tuomioistuimessa kahden vuoden vankilarangaistuksen lapsipornon hallussapidosta.
- Olen taas vapaa ennen kuin täytän 30 vuotta, 27-vuotias Venables oli kommentoinut uutta tuomiotaan The Daily Express -lehden mukaan.
- Hän on hyvin ylimielinen ja suhtautuu asiaan naureskellen ja vitsaillen, eikä hän osoita vähäisintäkään katumusta. Se kuvottaa kaikkia, vankilan työntekijä paljasti The Daily Expressille.
(stt.)
Vapauduttuaan vuonna 2001 vankilasta Venables ja Thompson saivat uudet henkilöllisyydet.
Venablesia jäi vuonna 2008 kiinni tappelusta ja huumerikoksesta, mutta hän vältti vankilan. Lopulta poliisit löysivät hänen tietokoneeltaan suuren määrän lapsipornoa.
Mitä maailma on tänään ja mitä maailma oli ennen. Aikaisemmin oli paljon suuria sotia ja tappamista ei satoja vaan satojamiljoonia kuoli tavalla tai toisella. Kun katsotaan nyt on tämä sotiminen vähentynyt, mutta ei loppunut, onko kenelläkään tullut mieleen kuka on sotien takana, siis oikeat tappajat.
Kyllä se hyvin näkyy ketkä ovat kaiken pahuuden takana ex työttömyys, taloudelliset vaikeudet jne.
Kuka on hölmö. Mikä on talous kautta aikojen, sillä kaikki näkyy... luultavasti siksi että hölmöys kasvaa, kuinka saadaan tämän suuntauksen poisto. Sama kuin eläimillä. Hyvät suuntaukset idässä sekä lännessä, mutta vain aika näyttää apinalle missä tulee viisaus.
Olisiko uusi aika sammakot, jotka huutavat nyt vesialtaissa, tai onko ihminen koko ajan yhtä hölmö?
Vai näkeekö suomalainen hallitus missä on ratkaisu ja mihin vertaa...
niin me yli 60..
petin ja hain avioeroa -8O luvulla, mieheni oli silä hetkellä työttömänä. Minä pienellä toimistoihmisen palkalla hain eroa. Minulla tuomari, hänelle hommasin maksuttoman oikeuden käynnin. Hän vastusti eroa, oli käsittelyssä oikeudessa 3 kertaa. Maksoin pienestä palkastani silloista rahaa n. 10 000 mk. hän ei mitään. Vuosien päästä kuulin, että hänelle oli syntynyt lapsi meidän oikeusjutun alkuaikoina.
Tunsin silloin itseni täys tolloksi, näin voidaan vedätää hyväuskoista ihmistä.
petin???? oli alku...
Osaatko suomea?
Kyllä se on parasta ku antaa periksi, luopuu kaikesta , antaminen on ilomme.
mitä sanaa et ymmärtänyt?
Da. niitä on näkynyt.
Mutta mikä olet itse???
Olen ollut epäjohdonmukainen.
Aika vähän ja silloinkin sattumanvaraisesti, usein pikkuasioissa olen autellut.
Joskus ventovieraita ilman sen kummempaa odotusta, pyrkien vielä sellaiseen tapaan ettei kiitollisuuden velkaa synny. Toivottavasti vain hyvä mieli.
Sama on koskenut myös omia lapsiamme.
Eivät ole koskaan odottaneet meiltä mitään eivätkä laskeneet sen varaan olemistaan, edes opiskeluaikana.
Tulevia veroja ajatellen olemme tehneet muutamia järjestelyjä.
Ilmeisesti johtuen sattumanvaraisuudesta ja vähäisestä volyymistä en ole kohdannut pettymyksiäkään, keljuilusta tai lisävaatimuksista puhumattakaan.
Anoppini oli hieno ihminen ja hänen pitkän leskeytensä aikana sain monasti itselleni hyvän mielen pystyessäni olemaan avuksi, milloin pienemmissä, milloin suuremmissa asioissa.
kuvittelin minäkin itsekkäänä ihmisenä, kutn me kaikki olemme kuitenkin pohjimmiltamme, että auttamisesta tulee ainakin hyvä mieli, mutta kun ei sitäkään...
Kuka on apina?
Kyllä näkyy?
Suomalainen on siinä mielessä apina, että häneen ei voi luottaa. Historia on se , ja yleensä nuolia-kansa, anteeksi vain mutta näin se on - historia- tänään ja nyt.
Siksi en ole suomalainen.
Hyvä kysymys suomen nollille historiassa, siis suomalainen on aina ollut hölmö. Mikä oli venäjän vaatimus?
Vain pieni osa, ja sitten saada suuri osa.
Kansan jolla ei ole koskaan ollut järkeä. Ulkomaalaiset ovat koko ajan johtaneet, kuinka on tänään?
Kysymys kuka johtaa Suomea tänään?
Suomea johtaa tänään juutalainen illuminaatti marionetteinaan täkäläiset bilderbergiläiset Jykä Käteinen ja muut. Näin se on, vaiika ette minua halua uskoakaan,