Rakkaus ilman näyttöä

kyllä se sua jää vaivaamaan, varsinkin sen jälkeen jos saat kokea kunnon läheisyyttä, et jää kaipaamaan kylmää miestä. Parhaat miehet on just niitä, jotka tykkää suudella paljon ja seksin aikana. Yleensä sellaiset miehet vaan tuppaavat olemaan renttuja. Menestyvät ja miehiset miehet on kylmiä ja pelkän "reijän" perässä. Minun ensimmäinen mies oli tunnekylmä. Sen jälkeen olen kokenut lämpän miehen enkä enää ikinä huoli tunteetonta miestä, he ovat muutenkin surkeita sängyssä. Miehessä täytyy olla herkkä puoli, jolloin voi vasta kokea olevansa toista läsnä henkiselläkin tasolla.

Kuulostaa, että hänellä on jotakin henkisiä ongelmia, kun ei siedä kosketusta? Seurustelusuhteissa on tarkoitus näyttää tunteita ja halailla ja pussailla. Tietenkin eri pariskunnilla on omat tapansa ja hellyydenosoiteuksensa oma tyylinsä näyttää tunteita. Jos kuitenkaan toinen ei näytä tunteitaan (joudut tullkitsemaan ne hänen katsestaan) niin joku on vialla..

Kerro hänelle tunteistasi ja jos hän ei välitä miltä sinusta tuntuu, niin uskon, että miehen vaihto olis hyvä ratkaisus.

Olin pitkässä suhteessa vähän samankaltaisen miehen kanssa. Suhteen alkuaikoina olin aivan solmussa sen kanssa, että olisin kaivannut suutelemista, koskettamista, yleensäkin fyysistä läheisyyttä muutenkin kuin seksissä. (Meillä ei siis ollut edes alussa noita suutelumaratooneja, vaan kaikki aloitteet suuteluun tein minä ja ja mies vastasi niihin aika innottomasti.) Mullakin mies mainitsi joskus, että kosketus tuntuu epämiellyttävälle, kädet hikoavat ja muuta sellaista.

Ajan kanssa tilanne mutkistui. Me jopa muutimme yhteen ja menimme naimisiin. Oli iso ristiriita, kun läheisyyden puutteen takia tunsin koko ajan epävarmuutta siitä, rakastaako mies minua vai ei, toisaalta taas hän itse kosi ja halusi hankkia yhteisen kodin... Meillä oli kumminkin koko ajan omat makuuhuoneet, joten siinäkin kohden tietty välimatka säilyi jatkuvasti. Olin hullun rakastunut mieheen ja mietin pääni puhki, miten saisin läheisyyden toimimaan. Joissain vähän rituaalimaisissa jutuissa se sitten toimikin, mutta spontaanisti ei. Ja seksissä katsekontakti, pään ja kasvojen koskeminen olivat kokonaan pois. Se oli vain (ala)vartaloille.

Kaipasin muuta, mutta petyin ja lannistuin. Itsetuntoni ei alun perinkään ollut paras mahdollinen, ja suhteen aikana aloin epäillä, että vika on minussa. Suhde oli minun ensimmäiseni, joten mulla ei ollut kokemusta intohimoisesta läheisyydestä ja rakkaudesta. Mietin kovin sitä, vaadinko liikaa suhteelta ja olenko vaan vähän hullu, kun koko ajan on aivan kuin mies ei olisi ihan läsnä.

Lopulta mies lähti ilmoitusluonteisesti toisen naisen matkaan. En tiedä hänen ja tämän uuden rakkauden laadusta, mutta itse olen kärvistellyt katkeruuden kanssa. Olen katkera miehelle siitä, että multa meni vuosia odotellessa sitä läheisyyttä, joka ei ikinä toteutunutkaan. Viimeisimpien keskustelujemme perusteella mulle jäi sellainen käsitys, että olin hälle sellainen kompromissi, jota n*tiin paremman puutteessa.Toki oli omaa tyhmyyttäni, että jäin suhteeseen pitkäksi aikaa. Mutta suhteen aikana tosiaan kuvittelin, että läheisyyden puute jollain mystisellä tavalla olisi ollut minun ratkaistavissani.

Olen nyt uudessa suhteessa ja on ihan käsittämätöntä, miten hienolta läheisyys tuntuu, kun molemmat sitä haluavat eivätkä pelkää tai välttele sitä. Vika ei siis ollutkaan minussa, ex-miehelläni oli jokin este tässä kohden.

Omien kokemusteni perusteella pidän kovin epätodennäköisenä, että tämmöiset solmut ratkeaisivat ilman ulkopuolista apua. Todennäköisemmin solmu on ja kiristyy vaan vuosien mittaan.