kummaltakaan vanhemmalta. Pitäisikö silti antaa anteeksi?
Ei rakkautta
Hakattu
22280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Otan osaa..Joskus vaan niin että, anteeksianto sillloinkin kun on kohdeltu väärin...Auttaa sitten jaksamaan elämässä eteenpäin....Katkeruus ja viha syövät ihmisen omia varoja tavallaan estävät sitä paranemista ja näkemästä uutta elämää...Mielestäsi sinun ei tarvitse ymmärtää...miksi vanhempasi ovat sinua väärin kohdelleet...mutta, tuohon anteeksi antamiseen....voit vain kuunella omaa sydäntäsi...
Rohkeutta sinulle...ajatuksin;)
tsau:Friidu
Mutta voi tietenkin aina antaa anteeksi, jos itsestä niin tuntuu. Vaikka sitten joskus. Pakkoa ei ole.
=DW=
helpottaa omaa pahaa oloasi.
Jos mitenkään olisi mahdollista löytää tietä ymmärtämiseen, miksi on sinua on kohdeltu niinkuin on. Kaikelle on syynsä, jos saisit juteltua vanhempiesi kanssa, elävätkö vielä?
Se ettei anna anteeksi, on vain yksi tapa näyttää ettet hyväksy sitä mitä sinulle tehtiin. Ainakin minusta tuntuu, että antamalla anteeksi samalla sanoo, että "ei se haittaa mitä olet tehnyt minulle".
Itsellesi sun pitää antaa anteeksi. Ei niin että olisit tehnyt mitään väärin ja siihen olisi syytä, vaan koska yleensä lapsi (tai kuka tahansa alistettu) ajattelee ettei edes olleet minkään muun arvoinen. Jos vanhemmat ei pystynyt sua rakastamaan, se ei ollut sinun vikasi.
Ovatko sun vanhemmat pyytäneet anteeksi sinulta?
kielitaidon oppitunteja, oikolukijan, mitä vaan. Huoks.
olen kuullut sellaista,että vanhemmilla voi olla vaikea näyttää rakkauttaan,jos eivät itse ole saaneet sitä aikoinaan omilta vanhemmiltaan..
Ei se kyllä aina mene niin..huomaan sen vain itseni kohdalta..
Anteeksi antaminen voi helpottaa omaa elämääsi.Anna itsellesi anteeksi se,ettet voi antaa anteeksi...
minun muistot äidistäni:
veljeni syntyi, muistan kun äitini sanoi ns. isälleni.. nyt meillä on poika mitä tehdään tuolle tytölle.. ns. isäni siihen.. pitäähän tytön saada kasvaa.. (olen jonkun vuoden veljeäni vanhempi)
erään kerran olimme äitini kanssa ylittämässä jokea, elettiin -60 lukua ja silloin oli semmosia puista tehtyjä siltoja josta justiinsa pyörällä ja jalan pääsi kulkemaan.. äitini mesosi kun en oikein uskaltanut mennä siltaa pitkin, virtasihan alla joki vuolaana virtana.. kuitenkin sitten loppujen pääsimme siitä läpi ja muistan kun tulimme kotiin, äitini sanoi.. ei edes siihen kuollut tuo tyttö..
muistan sitten joku aika tuosta eteenpäin mulle tuli korkea kuume ja umppari yritti puhjeta.. ns. isäni minut hoisi sairaalaan.. äitini ei laittanut tikkua ristiin.
-60 luvulla olisin päässyt keski-kouluun.. kävimme katsomassa valinta listaa.. äitini sanoi.. et sinä päässyt.. kun nimeni oli viimeisenä.. kun menin sitten kansakoulun puolelle.. minulle sanottiin miksi et tullut keski-kouluun.. kun sinua huudettiin..
lapsi kun olin uskoin äitiäni..
vuosia myöhemmin.. minä aloin elää omillani.. löysin miehen.. minulla ei ollut pyykin pesu mahdollisuutta.. menin kotiin että saisin pestä pyykkiä, äitini ajoi pois.. mutta löysin hyväsydämmisen anopin, joka antoi pestä pyykkiä, kun oma äiti ei antanut...
elämä jatkui..
löysin ystäviä ja menin töihin.... elämä hymyili.. unohdin äitini minulle lapsena aiheuttamat katkeruudet ja ikävät sanat..
kunnes tänä vuonna ne asiat ovat palanneet uudelleen.. vanhat asiat.. äitini soittelee joka päivä.. monia kertoja päivässä.. haukkuu ja sättii.. milloin milläkin syyllä.. välillä minusta tuntuu että hän jopa keksii asioita omasta päästään.. sillä muistan muutaman vuoden takaa tapauksen.. kun hän keskellä kesää soitti poliisit ja väitti yhden ohikulkijan varastaneen häneltä kukkia pihasta..
pihassa ei jäljen jälkeä ollut.. kyllä tuo ihminen johon äitini vihan kohdisti syyttä suotta oli tulistunut..
ns. isäni kuoli.. järjestikö äitini hautajaiset.. ei.. minun oli nekin järjestettävä.. kyllä äitini arkun ns. isälleni hommasi.. mutta lehti-ilmoitukset ym. oli minun laitettava..
minun on silti pitänyt äitiäni käyttää kaupassa.. minun on pitänyt haudoille laittaa kukkia.. minun on pitänyt tehdä hänelle veroilmoitukset.. minun on pitänyt äidilleni laittaa uudet sim-kortit kännykkään kun hän ei osannut latauksen jälkeen avata puhelintaa vaan se meni lukkoon...
minun on pitänyt silti soittaa hänelle monissa asioissa apua.. jopa kerran piti hoitaa hänen kissaansa.. kun hän makasi viikkokausia sairaalassa.. eikä ole kauaa.. kun hän soitti lääkärille ja tekeytyi sairaaksi jotta pääsi hemmoteltavaksi sairaalaan ja toisten passattavaksi.. sellainen on minun äiti..
sitä vain ihmettelen yhä.. nyt aikuisena ihmisenä.. että miksi oma äiti on ottanut silmätikukseen oman tyttärensä.. eikait minun syytä ole jos olen saanut alkuni ennen ns. isäni ja hänen avioitumista..
minä elän omaa elämääni.. ja rakastan niitä ihmisiä.. jotka minuakin rakastavat..
ovat kai useimmiten kinkkiset :) Sulla tuntuu olevan extra-hankalat.
Ei sun ole pakko kuunnella syyttelyjä, sanot vaan että vai olet tuota mieltä ja vaihdat puheenaihetta.
Tuosta avunannosta... Tavallaan ymmärrän jos äitisi ei jaksanut isäsi kuoleman jälkeen toimia niin kuin olisi pitänyt. Mutta noista muista jutuista, muista se, että sua ei kukaan voi pakottaa antamaan apua. Voit aina itse kieltäytyä jos tuntuu että sua vaan käytetään hyväksi. Auttaminen pitäisikin tulla aina omasta tarpeesta tehdä jotain hyvää jollekin, eikä siksi kun on pakko. Silloin ei jää kuin paha mieli. Jos autat siksi että haluat tehdä niin kuin on oikein, se tuntuu hyvältä.
Jos se yhtään lohduttaa, niin se että äitisi nyt tarvitsee sua, on myös eräänlainen rakkauden tunnustus. Vaikka hän ei luonteen puolesta ehkä osaa pyytää nätisti tai kiittää. Olen mii-sun kanssa samaa mieltä, mitähän hänen lapsuudessa on tapahtunut joka hänestä tuollaisen teki...
on pari tapausta,missä lapsen sukupuolen perusteella hyljeksitään.En voi ymmärtää tämmöstä,sillä on sama onko poika vai tyttö,niin pitäisi olla vanhemmilleen samanarvoisia..:(
Jos olisin sinä,niin nostaisin kissan pöydälle ja selvittäisin kaikki asiat kiertelemättä.Ellei toinen osapuoli muuttaisi käytöstään,niin sitten antaisin olla.
Minä itse aion panna välit lopullisesti poikki toiseen vanhempaan.Elän elämääni onnellisempana sen jälkeen..
kovastikin ainoata lasta. Ei siinä lapsessa muuta vikaa ollut kuin sukupuoli.
Poika olisi pitänyt olla, tuli tytöstä marilynin näköinen mies.
anteeksiantaminen ei ole mikään velvollisuus. Mutta opiksi voi ottaa ja olla itse parempi ihminen läheisiään ja muitakin kohtaan.
Iltaa ukkoosenhelteeseltä pohojanmaalta!
Oikiastaan tua Hopia vei sanat mun suustani, eikä siihen oo palijoa lisättävää. Sanootahan ny jotaan kuitenkin ku oon kirijoottamahan kerran ruvennu.
Antamalla mennehen anteeksi, niin siinä saa samalla armon myöskin ittelensä, jos täs asias ny tuomiosta pitää puhua.
Näin mä sen ajatteleesin. Sellaanen, voiko sanoa kauna kuluttaa ihimistä ja vie voimavaroja. Ja mennehelle ei kuitenkaan voi mitään, soon elettyä elämää ja ajaanrataasta ei saa pyöritettyä takaasin päin, ei sekuntiakaan.
Johonaan lauluus lauletahan, oliikoos sen Rautavaara ku lauloo notta. Päivääkään en vaihtaasi pois.
Jäläkikätehen ku ajatteloo niin kyllä mä muutaman antaasin, tai vaihtaasin niistä pois. Näin ainakin omalla kohorallani.
Sitä pitää vissihin osata kattoa kokonaasuutta, niin ne elämän arvetkin näyttää silloon siloosemmilta.
Elämää muutoonkaa pirä liikaa ajatella. Seppä vääntää vaan Scanian rattia niin siinähän sitä on filosoviaa jo aivan eherootellen ja katteloo ku mutkan jäläkehen tuloo pala suoraa ja taas kaartuu johonaan päin. Kesä jatkuu ja aurinko nauraa koko naamallaansa meille maanlapsille. Meille joilla on kusiaasen valtuuret maailmankaikkeures.
Hyvää illan jatkoa, eikä unohreta hymyä. Jossaan on hymynmaa, ettitähän sitä, kyllä se löytyy ku ei anneta periksi.
terv. seppä vaan täältä kotoa.
on aina niin lepposia, ettei taida seppää juuri pienet maalliset murheet painaa. Kaikilla ei ole sellaista taitoa ja kunnioitettava elämänasenne sinänsä. Anteeksi pyytäminen ja antaminen on tärkeä taito. Silti olen sitä mieltä, että ihan kaikkea ei tarvitse antaa anteeksi, varsinkaan, jos kukaan ei sitä ymmärrä pyytää. Anteeksi saaminen pitää ansaita.
Ei pelkästään siksi, että on synnyttänyt lapsen voi ansaita rakautta ja anteksiantoa. Kyllä se on joteenkin ansaaittava eikä omia lapsiakaan saa kohdella miten sattuu. En itkenyt äitini haudalla, kyneliä ei vaan tullut enkä viitsinyt tekoitkua vääntää. Kyllä arvet jäävät huonosta kohtelusta, lapsi on ensiksi avuton ja hankkii myöhemmin taitojaaan, jos häntä ei kannusta, voi olla ettei tule tulostkaan vaan kaikki opitaan kantapään kautta.
En silti muistele pahalla, onneksi olen ollut oppivainen...mitäpä tuolla asialla enää itseänsä kiduttamaan.
Vastoinkäymiset voi ottaa siltäkin kannalta, että se on opettanut jotain. Ilman niitä ei olisi sellainen ihminen kuin on.
Olen miettinyt tuota, että jos ei selvittele tuollaisia asioita ennen kuin toinen kupsahtaa, niin jääkö jotain silloin kesken? Ei ole sun tapauksessa jäänyt? Tulee mieleen, että mitä niitä selvittelemään kun se saattaa johtaa vaan syyttelyyn, mutta toisaalta tietoja on vaikeaa kaivaa esille jälkeenpäin kun toinen vie ne hautaan mukanaan.
Kyllä, koska elät.
Aika on aina aika, mutta ajassa on toinen aika.
sen rakkauden olisi pitänyt tulla esiin?
Kamala on, jos sinua hakattiin, se on jo jotain sairasta, minun mielestäni.
Enpä tiedä rakkautta, mutta jonkinlaista turvaa sain itse. Äiti oli suurperheen vanhin, tuskin oli oppinut kotonaan rakkaudenosoituksiin. Isäni taas romanttisempi, johon puolestaan ei voinut koskaan luottaa.
Isälleni olin joskus katkera, mutta kun näin hänen sisäisen alemmuudentunteensa, enpä ainakaan vihata häntä halunnut.
Rakkaita olivat, kumpikin laillaan.
Yritä päästä katkeruudestasi, vain sinua se syö.
Ei kokemusta, ihan MuTu pohjalta; tärkeintä ettei jäisi itsellesi paha mieli/huono omatunto..
sitten joskus..:/
hulluja hakkaajia ja isä vielä melkeinpä pedofiili. Nämäkö asiat pitäisi antaa anteeksi?
Jos eläisivät nostaisin syytteen, vaikka asioina vanhentuneet.
viisaasti sanoi....anna itsellesi anteeksi. Sinä olit lapsi. Ja täysin syytön. Et ollut syyllinen siihen miten vanhempasi sinua kohtelivat siis julmasti. Tärkeintä että, opit rakastamaan kaikesta huolimatta itseäsi. Olet arvokas ihmisenä tästä kaikesta julmuudesta huolimatta. Anteeksi anto sellainen juttu...jonka tuolla sinulle minäkin sanoi....kuuntele omaa sydäntäsi...jos et pysty antamaan anteeksi....kukaan ei voi sitä sinulta vaatia...Ei tarvitse ymmärtää myöskään sitä miksi vanhempasi sinua hakkasivat.....He tekivät väärin...et sinä...olit täysin syytön. He eivät olleet aikuisia. Vaikka sinusta vastuussa olivakin...Rakkauteen ei kuulu pahoinpitely eikä uhkaaminen eikä myöskään alistaminen...ei koskaan..
Voimia sinulle ajatuksin;)
tsau:Friidu
jos moni jo kertoi saman asian, niin miksi sinun piti kertoa sama asia?
Osaan toki itsekkin lukea.
vastasin sinulle. Tarkoitus ei loukata....eikä aliarvioida lukutaitoasi;) mitenkään.
tsau:Friidu