Harrasteet

Olen aina ollut kiinnostunut monista asioista. Mainittakoon laitesukelleus, matkailu, kotiseudun historia, melonta, hiihto, psykologia, jääpurjehdus, luonnossa retkeily m.m. Toivoisin että voisin jakaa ainakin osan näistä kiinnostuksista lasteni (18 ja 21 v) kanssa. Mutta heidän mielestään olen täysi kahjo ja tekemäni asiat ovat ihan perseestä. Onko muilla samoin?
13254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Meitsi kun tällanen joka-asian asiantuntija ja yleisnero. Siis omasta mielestäni. Eip ole ihan helppoa elo läheskään aina ollut. Hitto kun joutuu sivistymättömien ja tyhmien ihmisten kanssa kinaamaan jostain yksinkertaisesta asiasta, mistä muilla on tietoa lähinnä serkkupojan puheitten mukaan ja ite on lukenut hyllymetreittäin kirjoja aiheesta :DDDD

Kun minä pölvästi tein silleen, että aattelin, että tieto on valtaa. Ja oon tutustunut, opiskellut, perehtynyt vaikka mihin. Mutta eipä siitä mitään hyötyä ole ollut ikinä. Hyvin harvoin tapaa ihmisiä, joitten kanssa voi omista mietteistään edes keskustella. Moni sanonut tän legendaarisen "En tajua sanaakaan mistä sä puhut"- lausahduksen :DDD

Mainittakoon, oli sunkin litaniassa monia juttuja, mihin olen edes jonkinverran koittanut perehtyä. Hetk.

Luin litanian uudellee. Ainoa asia, mistä en paljoakaan tiedä on toi Jääpurjehdus. Tiedän mitä se on ja miten se tapahtuu, ei vaan itteä ole ikinä kiinnostanut ollenkaan. Mut just jokin melonta... Mä en ikinä ole istunut kanootissa, hyvä kun osaan soutaa. Mutta sattuu yks edesmennyt kaveri olleen sm- tason koskimeloja :DDDD Tiedetään, mitä tarkoittaa stoppari ja miten pitäisi tehdä intiaanikäännös :DDD

Vitunko hyötyä mulle tuostakaan tiedosta ikinä on oillut? No ei kerrassaan mitään.

On meitä aika paljon. Jotka ei tee numeroa itestään. Ne on ne kapea-alaiset yhden asian tyypit, jotka keuhkoo itestään ja saa kunniaa ja mainetta. Mainitaan nyt sitten vaikka kuka tahansa huippu-urheilia. Se osaa urheilla, mutta mitäs sitten kun ura on ohi? Kysele Myllylältä tai Nykäseltä. Kusessa ne on olleet uran loputtua. Kun eivät tajua mistään muuta kuin jostain vitun suksista.

Katkera tilitystä. No tokikin. Mutta tällaista tää elämä on :DDDD

=DW=

Äänestä
  • Olisit nyt vähän edes.:-D))))))))))

    Äänestä

Asialla on kaksi puolta, sillä lapsilla on toinen puoli, kyllä se on varmaan aivan kaikilla niin.

Äänestä

luontaisesti ole kiinnostuneita vanhempiensa harrastuksista. Eivätkä todellakaan harrastamaan yhdessä vanhempiensa kanssa samoja lajeja. Aivan eri asia harrastaa noitakin yllämainitsemiasi lajeja oman kaveriporukan kanssa.

Äänestä
  • Parikin asiaa. Yks sun kirjoitukseesi liittyvä, toinen mikä liittyy mun kirjoitukseeni.

    Siis sun kirjoitus.Mistä asti psykolokia tai historia on olleet jotain urheilulajeja? Nehän on ihan eri asia, samatenkin kuin luonnossa vaeltelu tai matkailu :DD

    Ja sen mun juttu siitä, että kapean-alan ihmiset on kapea-alaisia. Tää jotenkin liittyy muuten tohon vähän vanhempaan ketjuu, missä ihmeteltiin miksi vanhat miehet haisee, Ja siihen toiseen ketjuun, missä ihmeteltiin ihmisten kultaista eläkeikää :DDD No kato nyt tota tyyppiä ja mieti sen haastattelua:

    http://www.mtv3.fi/urheilu/ralli/uutiset.shtml/arkistot/ralli/2010/07/1160428

    Mä meen tupakille, nätti ilta.

    =DW=

    Äänestä

Sama juttu, ei yhteisiä harrastuksia jälkipolven kanssa. En tosin niitä sille tyrkytäkään.

Äänestä

DDDDDDD,
joka paikassa törmää....
Huuli pyöreenä? Naurua?
Mitä?

T: vanhus

Äänestä
  • Elikkäs hymiö. Toi :DD tarkoittaa röhönaurua. ;D on jotain kiusantekoa tai kaveeraamista nauru suussa jonkun kans, leikillään.

    Tää on nettislangia. Alunperin kuvat ei oikein liikkuneet netissä, käytettiin kaikenlaisia näppikseltä saatavia symbooleja tai yhdistelmiä. On ne vieläkin käytössä. LOL= nauraa kurkkusuorana, alunperin englantia... KVG= kato vittu googlesta, WTF on sellainen alatyylinilmaus, lyhennys englantilaisista sanoista :DDDD

    Ja sitten on kaikenlaista muuta, on tageja ja sellaisia. Mulla oli aikanaan tagina tää: >:/ Nyt on =DW= jne. Toikin mun nykyinen kuittaus tuli aikanaan täällä, kun valopäät otti ja muutti kaikki kirjautumissääntönsä. Ennen mulla oli nimmarina =Dreamweaver=, sitten kielsivät erikoismerkkien käytön On mulla edelleen olemassa rekisteröity nimmati Dreamweaver, en käytä sitä juuri koskaan missään yhteydessä. Kuittaan jos kuittaan, muttas jos kuittaan se on sitten =DW=.

    Tää on omanlaistaan murretta, kaikkea ei voi tietää.

    Laitan parit linkit, ehkä selventää (tai sotkee) asioita:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Hymiö

    http://addons.miranda-im.org/files/screenshot/84-1-1180815744-preview.png

    http://fi.wikipedia.org/wiki/LOL

    Jnejne. Hyvää illanjatkoa :DD


    =DW=

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Elikkäs hymiö. Toi :DD tarkoittaa röhönaurua. ;D on jotain kiusantekoa tai kaveeraamista nauru suussa jonkun kans, leikillään.

    Tää on nettislangia. Alunperin kuvat ei oikein liikkuneet netissä, käytettiin kaikenlaisia näppikseltä saatavia symbooleja tai yhdistelmiä. On ne vieläkin käytössä. LOL= nauraa kurkkusuorana, alunperin englantia... KVG= kato vittu googlesta, WTF on sellainen alatyylinilmaus, lyhennys englantilaisista sanoista :DDDD

    Ja sitten on kaikenlaista muuta, on tageja ja sellaisia. Mulla oli aikanaan tagina tää: >:/ Nyt on =DW= jne. Toikin mun nykyinen kuittaus tuli aikanaan täällä, kun valopäät otti ja muutti kaikki kirjautumissääntönsä. Ennen mulla oli nimmarina =Dreamweaver=, sitten kielsivät erikoismerkkien käytön On mulla edelleen olemassa rekisteröity nimmati Dreamweaver, en käytä sitä juuri koskaan missään yhteydessä. Kuittaan jos kuittaan, muttas jos kuittaan se on sitten =DW=.

    Tää on omanlaistaan murretta, kaikkea ei voi tietää.

    Laitan parit linkit, ehkä selventää (tai sotkee) asioita:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Hymiö

    http://addons.miranda-im.org/files/screenshot/84-1-1180815744-preview.png

    http://fi.wikipedia.org/wiki/LOL

    Jnejne. Hyvää illanjatkoa :DD


    =DW=

    kiitos sinulle
    sukulaissielu

    mites se meni ;DD

    Äänestä

muksuja eikä puksuja, joten saan vapaasti harrastaa, tai olla harrastamatta.

Mutta, tuskinpa tämän ikäisten ihmisten lapsien tarviikaan vielä harrastaa vaikkapa ruumisarkunvuolentaa, joka tuntuu olevan muodissa.

Äänestä

No eix noi nyt aika perseestä ookkin. Treenaisit mieluummin skedee ja Kampin nuorisotalolla lorvimista.

Äänestä

Kolkytvuotiaan kanssa voi jo sitä kotipaikkakuntaa, retkeilyä luonnossa ja matkailua harrastaakin yhdessä, mutta ehkä siinä kahdenkymmenen ässä kiinnostaa vielä muut asiat. Odottele rauhassa sitten kun tulee lastenlapsia, niin kyllä sä sitä harrastusseuraa kotipaikkakunnan matkailuun ja retkille tuut niistä lapsista ja lapsenlapsista saamaan. Mutta siihen saa kyllä varautua, että itse hoitaa matkakustannukset, joten kannattaa alkaa jo säästämään sitä matkakassaa.

Äänestä

Miehestä moneksi,kokeileppa joskus savusukelusta simulaattorissa on aika kiinostavaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mees tänavalt kirjoitti:

Olen aina ollut kiinnostunut monista asioista. Mainittakoon laitesukelleus, matkailu, kotiseudun historia, melonta, hiihto, psykologia, jääpurjehdus, luonnossa retkeily m.m. Toivoisin että voisin jakaa ainakin osan näistä kiinnostuksista lasteni (18 ja 21 v) kanssa. Mutta heidän mielestään olen täysi kahjo ja tekemäni asiat ovat ihan perseestä. Onko muilla samoin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu