Ihminen, joka touhuaa maniassa, onko hän silloin oma itsensä vai onko ideat sairauden tuotetta? Lievässä maniassa tai hypomaniassa ihminen on idearikas ja erittäin tuttavallinen. Toteuttaako hän silloin mitä normaalina vain ajattelee eikä uskalla toteuttaa, vaiko onko se vain sairaan koheltamista? Itse olisin taipuvainen uskomaan, että ainakin osa on mitä ei terveenä kautena kehtaa tehdä tai sanoa.
Maniassa oleva
The moon
14834
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei todellakaan ole maniassa oleva ihminen oma itsensä. Minulla on kokemusta bipoa sairastavasta avopuolisosta. Depiksetkin on rankkaa katseltavaa, mutta mania se vasta inhottava tilanne onkin. Suuruudenhulluja ajatuksia ja nauttii huomiosta(varsinkin vastakkaisen sukupuolen). Tähän liittyen päätti sitten alkaa viettämään sinkkuelämää kertomatta allekirjoittaneelle mitään. Lähti iltaisin baariin ja hyvällä tuurilla kotiutui seuraavana päivänä. Tiedä missä vietti yönsä. Käräytin hänet pettämisestä ja esitin vedenpitävät todisteet. Siitä huolimatta valehteli ummet ja lammet että ei hän mitään pettäny ole ja yritti tehdä minusta sen hullun osapuolen. Tähän sitten vielä yhteisten rahojen holtiton käyttö ja myös muille ihmisille aiheutettu mielipaha. Duunipaikkakin oli vähällä mennä, kun ei suvainnut ilmaantua paikalle viikkoon.
Pitäisihän sairasta ihmistä yrittää ymmärtää, mutta katsoin yhteiselämän jatkamisen täysin mahdottomaksi. En olisi enää ikipäivänä voinut luottaa häneen. Sen verran olen jälkeenpäin kuullut, että hänellä on kova morkkis teoistaan mutta eipä voi mitään.
Usein kuulee, että sairasta tarvitsisi ymmärtää. Minusta mielisairasta on mahdotonta ymmärtää eikä edes tarvitse. Se että käsittää nyt kyseessä olevan sairaan on eri asia.
Missään nimessä kaikkea ei tarvitse suvaita ja käsittää. Marttyyrin ja uhrin roolit ovat jotenkin niin keskiaikaisia, ettei niihin kannata 2000-luvulla ihmisen alistua.
Idearikkautta ja sosiaalisuutta löytyy terveiltäkin ihmisiltä, miksi tehdä suurta numeroa sairasta
Sairas ihminen tarvitsee rajat. Ne synnyttää oikea lääkitys. Muu on turhaa sairauden mystifiointia. Valitettavasti. Sairasta ei saa tuomita, muttei kannustaa väärään suuntaan.
Niin voihan sairaan ihmisen tekoja yrittää ymmärtää sitä taustaa vasten, että ne teot on tehnyt sairas ihminen. Se helpottaa omaakin oloa, säästää mm itsesyytöksiltä. Niiden tekojen hyväksyminen onkin sitten ihan toinen juttu. Se ei ole edes suotavaa. Sairaskin tarvitsee rajat.
Samantapaisia kokemuksia takana. Exäni petasi selkäni takana suhteen ja ehdotti mulle 3kkn taukoa ja kun tämä uusi ehdokas sitten oli hänestä sopiva niin pitkä suhteemme katkesi todella ikävissä merkeissä...
Hän oli tuolloin maniassa, mutta ei se paljoa lohduta. En silti voi antaa anteeksi. Exä tahtoisi olla edelleen ystäväni, mutta mulle se on vaikeaa kaiken jälkeen ja tuskaa lisää, kun hän sanoo rakastavansa mua. Taitaa olla vain keino pitää mua tunnekoukussa ja hetkittäin saatan haaveilla, että palaisimme yhteen, sillä hän on/oli elämäni rakkaus.
Sadsad, Tekstis oli prikulleen kuin mun elämästä. Täällä muutenkin tuntuu olevan yhtä paljon tarinoita bipojen uhreilta kuin bipoilta itseltään. Hetkittäin tuntuu että maanisdepressiiviset pitäis sulkea loppuiäkseen laitoksiin tai vähintään kastroida ja steriloida, etteivät pääsis pilaamaan toisten elämää.
Oon tosi katkera kaikesta mitä tapahtui suhteemme aikana. Hän haki salaa seuraa netistä, lääppi työkamujaan kännissä ja kielsi tietysti kaiken! Mulle vakuutteli, että ei ole kiinnostunut muista eikä kyllästynyt suhteeseemme jne. Olin hänen elämänsä suurin rakkaus, hah-haa! Otti juopon ja vaihtoi laadukkaamman elämänsä ykstotiseen pubissa istumiseen uuden heilansa kanssa. Hänellä on tyttö, joka ennen oli hänen silmäteränsä. Nykyisin tyttö joutuu olemaan öitäkin yksin, kun juominen on nyt se ykkösjuttu! Miten pääsisin katkeruudesta?
Mun exäni on ollut kohta vuoden uuden kanssa ja silti tekstailee, että on ikävä ja rakastaa. Ollaan sekstailtu jokusen kerran. En tiedä, mitkä hänen syynsä ovat, mutta mä oon tehnyt sen heikkoudesta ja kaipuusta. Yritän laittaa välimme poikki. Mun hermot ei kestä epämääräistä peliä...en ole hakenut uutta kovinkaan aktiivisesti. Ehkä on hyväkin ensin tehdä surutyö loppuun tämän "kauhuexän" osalta? Ja sitten mun pitäisi muuttaa kauemmaksi ettemme törmäisi viikottain esim.kaupassa tai kadulla.
Exäni syö muuten myös Litoa, mutta juo silti, että ei se estä dokaamista ja sitten vähän pameja sekaan niin hyvää tulee! Elämä on niin epäoikeudenmukaista. Olisipa nappi, jota painaa, että rakkaus kuolisi!
Minäkin vielä joku aika sitten elättelin vielä pienenpientä toivoa, että jos tämä eksäni tulisikin järkiinsä ja ja voitais aloittaa alusta. Mutta kun luotto on kerran mennyt, niin se on mennyt. Kyllähän pikku virheet ja vilpit voi antaa anteeksi ja unohtaa, mutta minua kyllä petettiin niin törkeimmän jälkeen, etten voisi ikipäivänä luottaa siihen naiseen, vaikka miten yrittäisin.
Se tilanne vei minut itsetuhon partaalle ja päätin, että on selvintä katkaista välit täysin. Juuri se tilanteen epämääräisyys ja turhien toiveitten elättely minua raastoi. Nyt peli on selvä ja alkaa olla parempi olo ja olen jo katsellut uusia naisia. Eikä tästä lopullisesta välien katkaisusta ole kuin kuukauden verran. En tiedä, että onko viisasta vielä tässä vaiheessa harkita vakavampia juttuja, mutta olen minä tässä jo muutamaa naista nainut ja tutustunut vielä useampiin.
Toiveita oon mäkin elätellyt ja onko se ihme, kun toinen on lämmitellyt mua sopivin välein. Oon myös odotellut exäni järkiintymistä kovasti, sillä tiedän nykyisen kaverin olevan "luuseri" ja lapatossu, mikä ei kyllä luulisi kauaa exääni miellyttävän, mutta kun se dokaaminen on yhteinen harrastus...
Jouduin aloittamaan itse cipralexit joulukuussa, kun olin niin maassa erosta. En ole aiemmin joutunut lääkitykselle, vaikka vaikeuksia on ollut. Oon ollut ns.vahva persoona, mutta enpä ole enää. Niin kovasti on exäni sekoilut ja valehtelu yms. romahduttaneet itsetuntoa ja omanarvon tuntoani. Kaikista kauheuksista huolimatta rakkaus häneen on säilynyt, mutta siitä pitäisi nyt päästä!
Totta toinen puoli sanotaan. On sitä mitä aloituksessa sanotaan, on myöskin ihan toista eli sairautta. Maniassa oleva saattaa esimerkiksi ryhtyä sellaisen poliittisen puolueen ehdokkaaksi kuntavaaleissa, jota hän ei kannata terveenä missään nimessä. Samoin holtittomat kaupat, esimerkiksi ostaa vaikka betonimylly tai osamaksulla rakennustarpeita, vaikka ei aio rakentaa.
tarvitseeko katkeruudesta päästä sadsad, se kestää ajan minkä kestää ja sen jälkeen muuttuu samantekeväksi. Mieleltään sairas ei kykene vastuuseen vai onko teillä itsellänne ollut mania -tilanteessa tai sen jälkeen aitoa vastuun tai syyllisyyden tunnetta? Ei minulla ainakaan. Sairaan pitää olla sairaan kanssa, tasapeli. Ei sille mitään muuta voi. Ei. Eikä tarvitse. Sairas elää sen ajan mitä elää. Se ehkä rauhoittaa niitä, jotka meistä kärsivät. Menkää pois. Muu on valhetta.
Varma tapa saada itselleen mielisairaus on olla tietoisesti katkera. Ei aina pysty antamaan heti anteeksi, mutta kun haluaa antaa anteeksi, on jo voiton puolella.
tulla ja mennä..
voimia ja iloakin elämääsi toivon
sinulle, joka sairastat
myös sinulle potilaan läheiselle, joka olet joutunut kokemaan rankkoja ja kurjiakin asioita.