Olen useamman lapsen yh jo jonkun aikaa ollut. Ei elämässäni eron jälkeen työn määrä hirveästi ole lisääntynyt,sillä hoidin talouden ja lapset jo ydinperheaikaan. Päinvastoin, tuntuu,että jotkin asiat ovat helpottuneet. Elän toimeentulorajan kohdalla,eli raha pyörii mielessä jatkuvasti yleensä negatiivisessa mielessä.
Enempi huoleni ovat lapsia kohtaan. Lapsilleni on ilmaantunut käytöshäiriöitä ja vihaa. Eron jälkeen lapset olivat hyvin lojaaleja meitä vanhempia kohtaan ja kilttejä. Nyt on alkanut viha nostaa päätään ja lapseni uhkailevat tuon tuosta suuttuessaan minulle. "karkaan kotoa,kukaan ei välitä minusta", "minä haluaisin kuolla,kukaan ei piittaa" ja nimittelyä minua kohtaan "vitun ämmä", "tyhmä","ei kukaan halua sinua rakastaa"..Samalla paiskotaan ovia ja tavaroita..
Nämä tilanteet liittyvät aina ,kun asetan rajoja esim. kotiin tuloajat,peliajat, tyypilliset asiat joita lapsille joutuu sanomaan. Meillä vaan nykyään enempi ja uudestaan,ja taas uudestaan..syvä huokaus...
Lapset tapaavat nykyään isäänsä normaalisti,kun laadimme tapaamissuunnitelmat,mutta alussa isä ei ottanut lapsia ja perui tapaamisia...hänellä oli uusi onni..
Isä ei suoranaisesti sano lapsille vihaavansa minua,mutta epäsuorasti kyllä -> ei tule itse tapaamisiin paikalle,joka minusta ihan ok.
Onko teillä ollut lapsien kanssa ongelmia ja kuinka kauan ne ovat kestäneet?
Enempi huoleni ovat lapsia kohtaan. Lapsilleni on ilmaantunut käytöshäiriöitä ja vihaa. Eron jälkeen lapset olivat hyvin lojaaleja meitä vanhempia kohtaan ja kilttejä. Nyt on alkanut viha nostaa päätään ja lapseni uhkailevat tuon tuosta suuttuessaan minulle. "karkaan kotoa,kukaan ei välitä minusta", "minä haluaisin kuolla,kukaan ei piittaa" ja nimittelyä minua kohtaan "vitun ämmä", "tyhmä","ei kukaan halua sinua rakastaa"..Samalla paiskotaan ovia ja tavaroita..
Nämä tilanteet liittyvät aina ,kun asetan rajoja esim. kotiin tuloajat,peliajat, tyypilliset asiat joita lapsille joutuu sanomaan. Meillä vaan nykyään enempi ja uudestaan,ja taas uudestaan..syvä huokaus...
Lapset tapaavat nykyään isäänsä normaalisti,kun laadimme tapaamissuunnitelmat,mutta alussa isä ei ottanut lapsia ja perui tapaamisia...hänellä oli uusi onni..
Isä ei suoranaisesti sano lapsille vihaavansa minua,mutta epäsuorasti kyllä -> ei tule itse tapaamisiin paikalle,joka minusta ihan ok.
Onko teillä ollut lapsien kanssa ongelmia ja kuinka kauan ne ovat kestäneet?
Vastaukset 1
Vanhimmat
tottuu siihen että joutuu kaikki tekeen yksin, kahden työt. Mutta kyllä se siitä sitten normalisoutuu.
Itse jäin 4 lapsen yh aikanaan,ja aina oli väsynyt ja hermo kireellä ja rahaa ei ollut.
Mutta tilanne helpotttuu aikanaan.
Mies otti alkuaikana lapset monta kertaa viikossa, mutta kun löysi sitten laastarin itselleen, lapset jäi saman tien ja elarit meni sossuun maksettavaksi.
Kaikki loppui kuin seinään, eikä mies ollut enää sama ihminen joka raksti lapsiaan ja välitti.
Nyt on vuosia mennyt toistakymmentä ja lapset ovat aikuisia eikä isästä mitään havaintoa. Meillä kävi huonosti kun perheenrikkoja sotki elämämme, mutta sille emme voineet mitään. Mies on vastuussa mistä haluaa mitä ei. Lapsiaan hän ei enää halunnut tavata, sillä he pilasi hänen elämänsä.