Te jotka koodaatte, onko työ nykyään suurimmaksi osaksi itsenäistä työskentelyä kotona vai menettekö työpaikalle naputtelemaan kahdeksasta neljään? Jos tulee ongelmia, niin auttaako kukaan vai pitääkö kaikki ottaa selville itse?
Koodaajat!
10
535
Vastaukset
- RKMK
Kasista neljään toimistolla. Ekassa työpaikassa olisi ollut mahdollisuus tehdä kotoa etätöitä koeajan jälkeen, mutta en silloin sitä mahdollisuutta käyttänyt. Nykyhommissa ei enää onnistuisi.
Apua saa kysymällä. Eipä kukaan vielä ole pois ajanut jos on kysymään mennyt. - itorjaaag
Varmaan puolet toimistolla ja puolet kotona. Kotona silloin kun jotain asioita hoidettavana tai lapsia pitää kuskata tms. Toimistolla vähintään niinä päivänä ku jotain paltsua. Monet paltsut tosin käydään Skypellä kun osallistujia myös toiselta puolelta maailmaa niin sit on ihan sama missä itekin on. Kesällä tullu tehtyy mökiltäkin hommia. Toimistolla istumisessa se hyöty, että näkee ees vähän muita ihmisiä ja työn ja vapaa-ajan ero on selvempi.
- Ingenjöör
Minä menen toimistolle 8-10 välissä, kun ollaan Scrum-tiimin kanssa näin sovittu. Lähden sitten pois 16-18 välillä. Kotona työskennellään harvemmin, kun Scrum-menetelmä perustuu jatkuvalle interaktiolle eli tiimin tulee olla samassa tilassa. Tästä syystä etätyöt ovat harvemmin Scrumissa mahdollisia vaikkakin ei mahdottomia. Sama koskee muitakin agiileja ohjelmistokehitys menetelmiä jotka ovat nykyään suurimmassa suosiossa. XP eli Extreme Programming menetelmällä etätyöt ovat vieläkin mahdottomampia.
Työt tehdään Scrum-tiimissä saman pöydän äärellä eli omia toimistoja ei ole, koska tämä estäisi jatkuvan interaktion mikä on menetelmässä yksi keskeinen tekijä. Puhelut ja muut hiljaiset asiat voidaan hoitaa sitten omissa niille varatuissa hiljaisissa huoneissa.
Scrum-tiimin interaktio auttaa ongelmien selvittämisessä ja meillä toimii Scrum-menetelmä todella hyvin sillä firman johto tukee sitä ja antaa työrauhan joten saamme oikeasti noudattaa sitä ilman ulkopuolista painostusta. Aikaisemmissa työpaikoissa se ei ole näin toiminut vaan joku johtoporukasta on aina puuttunut siihen negatiivisin seurauksin joten tällaiseenkin kannattaa varautua. Jos onnellisesti pääset tällaiseen paikkaan, jossa homma toimii, saatte aina 2-4 viikon sprinteissä tehdä hommianne Scrum-tiimin kanssa keskenään mikä on suorastaan mukavaa mikäli tiimin henkilökemiat matchäävät. Tämän jälkeen esittelette niitä sitten tuotteenomistajalle eli Product Ownerille. Oman tiimisi Scrum Master huomioi sinut, taitosi ja kehittymisesi kyllä, jos hän on asiansa osaava.
Mutta se Scrumista lyhyesti. Halusin tästä kertoa sillä siihen tulet urasi aikana mitä suuremmalla todennäköisyydellä törmäämään. Mitä voidaan sanoa koodarien auttavuudesta, menetelmästä riippumatta, että koodarit on ongelmissa olevien kanssatyöläisten kanssa pääsääntöisesti erittäin auttavaa väkeä. En ole uralla törmännyt yhteenkään koodariin erikseen jolle tästä ei voisi kiitettävää arvosanaa antaa. Apua on tullut vaikka henkilökemiat eivät aivan aina ole matchänneet.
Täytyy lisätä, että asioiden itse selvittäminen kuuluu alaan. On kuitenkin ymmärrettävää, että uutena tulevia asioita nuorempi suunnittelija kysyy, sillä vanhemmilla suunnittelijoilla on monesti kokemusta enemmän asiasta. Näin myös vältetään karkeiden virheiden tekeminen, kun se Googlella löydetty sivu olikin jonkun väärin tuottamaa koodia. Jos olet motivoitunut alalle, niin muutamassa vuodessa osaatkin jo itse ratkaista ongelmia jo huomattavasti paremmin ja opit uudet asiat kuin itsestään sillä monilla eri tarkoitukseen tehdyillä teknologioilla on samankaltaisuuksia. Vähän niin kuin varmaan vanhempasi painiskelevat uusien elektroniikkalaitteiden käyttöliittymien kanssa, kun sinä taas opit ne ohjekirjaa katsomatta. Eikös se näin teilläkin perheessä mene?
Itse jo vanhempana suunnittelijana ollaan muiden kanssa on otettu tavaksi, aina uusia asioita otettaessa käyttöön, keskustellaan mahdollisesta toteutuksesta ja kaikki saavat puheenvuoron. Tämä keskustelu on lähes poikkeuksetta hedelmällistä ja lisää merkittävästi ohjelmiston laatua. Valitettavasti tämä tosiaan sitten vaati hyvän keskinäisen tiimi-ilmapiirin jota ei aina välttämättä löydy. Siksi pitääkin olla alalla nöyrä, koska nämä all-knowing tyypit ovat niitä jotka tämän ilmapiirin tuhoavat.
Monesti myös koodia katselmoidaan, ja sitä ei tehdä kiusatakseen sinua vaan laadunparannustarkoituksessa. Joskus arviot saattavat tuntua melko ikäviltäkin, mutta harvemmin kukaan sinua simputtaa vaan haluaa edistää näin oppimistasi ja ehdottaa parempia käytäntöjä toteutuksesta. Vanhemmilla suunnittelijoilla joilla jo ns. ”huumori” riittää saattaa keskinäisissä arvioinneissa hommat mennä jo vitsailun puolelle, että ”Etkö tuotakaan osannut tehdä tuota paremmin?” :)
Toivotan onnea alalle ja toivottavasti viihdyt!- Muotihuumetta
Eli sinä olet näitä täyshuijareita, joka myyvät noita Scrum-menetelmiä?
Nuo pienprojektimenetelmät sopivat pienprojekteihin paremmin kuin suurprojektimenetelmät. Projektimenetelmäthän kehitettiin ensin suurprojekteja varten. Suurprojektimenetelmät ovat liian hitaita pienprojekteja varten ja pienprojektimenetelmillä ei taasen suurprojekteista tule yhtään mitään.
Scrummin heikkous on siinä, että se Scrum-masterin duuni on ihan epärealistisesti määritelty. Kaikki Scrumin heikkoudet on siirretty sen ihmeäijän ratkottavaksi.
Toinen huolestuttava juttu Scrumissa on, että näköjään sitä markkinoivat jotkut bimbot. Ja bimbothan eivät saa mitään aikaiseksi. - asdasdasdaasasdssd
Muotihuumetta kirjoitti:
Eli sinä olet näitä täyshuijareita, joka myyvät noita Scrum-menetelmiä?
Nuo pienprojektimenetelmät sopivat pienprojekteihin paremmin kuin suurprojektimenetelmät. Projektimenetelmäthän kehitettiin ensin suurprojekteja varten. Suurprojektimenetelmät ovat liian hitaita pienprojekteja varten ja pienprojektimenetelmillä ei taasen suurprojekteista tule yhtään mitään.
Scrummin heikkous on siinä, että se Scrum-masterin duuni on ihan epärealistisesti määritelty. Kaikki Scrumin heikkoudet on siirretty sen ihmeäijän ratkottavaksi.
Toinen huolestuttava juttu Scrumissa on, että näköjään sitä markkinoivat jotkut bimbot. Ja bimbothan eivät saa mitään aikaiseksi.millaisella projektimenetelmällä itse tekisit projektia, jossa on noin 10 koodaajaa hiukan yli vuoden ajan? Nyt mennään Scrumilla, tosin meillä on sen käytössä kaikenlaisia ongelmia, koska ei oikeasti osata sitä kovin hyvin. Mitään järjellistä ja merkittävästi erilaista vaihtoehtoa en kyllä sille keksi.
Varsinkin lyhyet iteraatiot ovat ihan pakollisia, koska asioista päättävät eivät osaa tehdä päätöksiä näkemättä toimivaa softaa. Scrum master rooli on kyllä aika vaikea...
Scrummia markkinoivat bimbot. Bimbot eivät saa mitään aikaiseksi. Mitään aikaan saamattomat ihmiset markkinoivat scrummia. jne. Jep, jep. Heitäs nyt jotain oikeita vaihtoehtoja kehiin. - Ingenjöör
Muotihuumetta kirjoitti:
Eli sinä olet näitä täyshuijareita, joka myyvät noita Scrum-menetelmiä?
Nuo pienprojektimenetelmät sopivat pienprojekteihin paremmin kuin suurprojektimenetelmät. Projektimenetelmäthän kehitettiin ensin suurprojekteja varten. Suurprojektimenetelmät ovat liian hitaita pienprojekteja varten ja pienprojektimenetelmillä ei taasen suurprojekteista tule yhtään mitään.
Scrummin heikkous on siinä, että se Scrum-masterin duuni on ihan epärealistisesti määritelty. Kaikki Scrumin heikkoudet on siirretty sen ihmeäijän ratkottavaksi.
Toinen huolestuttava juttu Scrumissa on, että näköjään sitä markkinoivat jotkut bimbot. Ja bimbothan eivät saa mitään aikaiseksi.Trollille vastattakoon seuraavaa: Vastasin aloittajan kysymykseen omasta näkökulmasta enkä yrittänyt mainostaa Scrumia. Kerroin aloittajalle Scrumista ja myöhemmin puhuin alasta yleisemmin, jos luit viestini loppuun. Syy miksi puhuin Scrumista on se, että hän tulee alalla siihen mitä todennäköisemmin törmäämään.
Paremmuusjärjestykseen menetelmää en laittanut ja tämä keskustelu ei ole aloitettu aloittajan toimesta kysymyksellä: "Mikä on paras projektimalli?" tai vastaavalla, että menehän poikanen muualle trollailemaan.
- Niiiinn
Riippuu ihan työpaikasta ja firmasta.
Etätyön suurin este on siinä, että työnantaja epäilee työntekijöitään laiskoiksi juopoiksi. Kuitenkin hyvin harvoissa firmoissa markkinoinnin tuhlarijuoppoja on kielletty poistumasta työasioissa toimistostaan.- asdasdasdaasasdssd
Meillä ainakin suurin este on, että kotona oleva superkoodaaja jää ihan irti projektista ja muilla on kova homma keksiä tarpeeksi irrallisia töitä hänelle. Päivä viikossa kotona on ihan ok, mutta enimmäkseen haluan kyllä tiimini samaan paikkaan. Töiden jakaminen muuttuu automaattiseksi, kun ollaan samassa paikassa.
- Ingenjöör
Ensimmäisessä työpaikassa olisi saanut tehdä etätöitä meilläkin. Näin ainakin mainostettiin! Todellisuus oli sitten aivan eri: Projektipäällikkö ei koskaan antanut lupaa tehdä töitä kotona. Tuli kanssa vähän semmoinen olo, että epäiltiin, kuten aikaisempi kirjoittaja sanoi, laiskaksi juopoksi. Yleensä etätyöt tosiaan tuntuvat kaatuvan luottamuksen puutteeseen.
- Tuu mulle töihin.
Niin saat niin paljon vapauksia kuin haluat.
Voit tehdä kotona, iltaisin, öisin, ... kunhan vaan tulosta syntyy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1221701
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161382Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR329982- 61980
- 65826
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen78816- 1770
- 46741
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9671Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta62658