Olen jo useamman vuoden ajan ollut sitä mieltä ettei elämässäni ole oikein mitään päämäärää. Olen käynyt kouluja mutta ns. säästöliekillä eli mennyt täysin siitä mistä aita on matalin, kaikki olen kuitenkin läpäissyt. Intoa opiskelussa ei ole ollut. Viime vuodet olen ollut työtön ja oikeastaan täysin tekemättä mitään. Tämän laiskuuteni vuoksi ei huvita toisaalta minnekään lähteä koska ympärilläni tuntuu olevan vain ihmisiä joilla on päämäärä.
Olen lähes täysin eristäytynyt yhteiskunnasta ja koen jopa oman kotipaikkakuntani vieraana vaikka olen asunut täällä jo reippaasti (useampia vuosia) yli 18 vuotta. Tuntuu kuin eläisin menneisyydessä, jossain omassa todellisuudessani enkä nykyisyydessä, tässä maailmassa, sillä muistelen paljon vanhoja hyviä aikoja kun kaikessa vielä tuntui olevan jotain järkeä. Viime vuosilta ei oikein mitään kerrottavaa olekaan.
Valehtelematta olen käynyt ystävieni luona tai ollut muuten heidän kanssaan tekemisissä alle 10 kertaa vuoden aikana, siis kokonaisen vuoden. Tarkoitan tällä siis muuta kuin sitä että moikkaan ohimennen jotain tuttua / puolituttua. Näen tosin joitain ystäviäni useimmiten humalassa ja viime ryyppykerrat ovatkin menneet siihen että jossain vaiheessa murrun ja tilitän kuinka paskasti menee, tämän seurauksena tietysti hävettää ja tuntuu kuin taakka kasvaisi kokoajan. Viime aikoina olen myös joutunut riitoihin jopa ihan vieraiden ihmisten kanssa kun käyn baareissa. En tarkkaan muista mitä olen sanonut ja onko edes minun puoleltani lähtöisin mutta jotenkin yhtäkkiä havahdun siihen kun on pientä kärhämää. Tappeluksi asti homma ei koskaan ole mennyt.
Mielessä on ollut ikäviä asioita, esimerkiksi minulle ilkeitä olleiden ihmisten murhaamisia. Jostain syystä olen myös käynyt useasti mielessäni läpi omat hautajaiseni, lähes nähnyt ne kuvina. Sillointällöin kun on hiljaista huomaan myös voivani pahoin ja minusta tuntuu kuin katsoisin itse itseäni ulkopuolelta, en osaa selittää miltä se tuntuu mutta tässä tilanteessa minun on pakko liikkua jonnekkin missä on ääntä tai jotain muuta mikä kiinnittää huomioni, vaikka esim. vieras ihminen kadulla.
Miten hoitoon oikein hakeudutaan? Olen vielä melko nuori ja voisi ajatella että jotain pelastettavaa olisi mutta en oikein tiedä minne soittaa ja miten polkaista hoito liikkeelle? Pitääkö käydä ns. tavallisen lääkärin luona joka määrää sitten ajan psykiatrille vai miten?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ainut neuvo jonka osaan antaa on että mene vaikka terveyskeskukseen josta saat lähetteen eteenpäin. On hieno juttu että haluat hakea apua :)