Miksi televisio on yhä synti mutta internet sallittu? Ja netin kautta saa katselal tv-ohjelmia?
televisio ja netti
Pieni kysyjä
65554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 65
Vanhimmat
En väitä, etteikö internetissä ole paljon turmiolista, suorastaan kavahdettavaa syntiä löytyy. Tietokone ja internet on kuitenkin monelle työkaluna tarpeellinen ja monissa harrastuksissa hyödyllinen. Esimerkiksi SRK.n kustantamat lehdet toimitetaan ja taitetaan nykyisin tietokoneella. Internetin välityksellä taitettu lehti myös toimitetaan painettavaksi, ja se on mahdollistanut käyttää myös kauempana Oulusta olevia painotaloja.
Ei kai nyt joku tekninen kirjapaino ole se tärkein mitä sähköinen viestintä voi hyödyttää Jumalan valtakunnan thyötä? Taavetti sinä puhut täyttä pötyä niin että hirvittää.
Ajattelin samaa. SRK:n olisi jo aika astua nykyaikaan ja perustaa oma TV-kanava. Aluksi se voisi toimia muutamissa kaupungeissa ja netissä.
Helpointa olisi tulla osakkaaksi TV7-kanavalle, jolloin sieltä voisi saada omia ohjelmapaikkoja. Tämä vaan vinkkinä.
Sinäpä taidatkin olla kova haukkuja ja kritisoija. Olet ylpistynyt henki ja luulet tietäväsi asiat paremmin kuin Jumalan seurakunta.
Tiit.3:15. "Mutta jos minä viivyn, ettäs tietäisit kuinka sinun pitää Jumalan huoneessa vaeltaman, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden patsas ja perustus".
Hebr.13:7. "Muistakaat teidän opettajianne, jotka teille Jumalan sanaa puhuneet ovat, joiden uskoa te seuratkaat, ja ottakaat vaari, millainen loppu heidän menollansa oli".
Täydennän vielä veli Wehan ajatusta. Internetin valtakunnallisissa rajoitustoimissa, kuten television suhteen on jumalanvaltakunnassa nähty tarpeelliseksi tehdä, on syytä olla erittäin varovainen. Sellaiset toimet johtavat helposti kohtuuttomuuksiin, kun on kysymys Internetistä.
Ei olisi mikään ongelma tehdä ohjelmaa joka jaettaisiin uskovaisiin talouksiin ja joka määrittelisi missä voidaan käydä ja missä ei. Tällä päästäisiin samalla asteelle kuin aikoinaan tehdylle televisiokiellolle. Kun ohjelma olisi asennettu menisi automaattinen kuittaus sähköpostitse SRK:lle joka näkisi heti, että nyt ohjelma on käytössä. Aikoinaan televisiokiellon aikanahan SRK lähetti työntekijöitään tekemään välillä tarkastuskierroksia uskovaisiin koteihin, että onko televisiokieltoa noudatettu. Nykypäivän tekniikalla päästään paljon helpommalla.
Esittämäsi idea SRKn ylläpitämästä ohjelmasta on huono ja jättäisi tosi paljon aukkoja. Esim jos kodissa on monta tietokonetta. Tai ei yhtään. Tai työnantajan tarjoama läppäri. Tai kännykän käyttö nettivastaanottimena. Ylipäätään Ajatuksena tuollainen kyttääminen tuntuu turhan DDRläisenä.
No jos idea on mielestäsi niin hyvä, kuin tunnut kuvittelevan, miksi et tee ohjelmaa ja tarjoa sitä SRK.lle, tai miksi et tarjoa ainakin ideaa sinne. Miksi sellaista pitää täällä ehdotella, ainakaan minulla ei ole valtuuksia eikä haluakaan moiseen.
Niin, eihän uskomme ole toisten vahtimisissa.
Kyllä eriseuroja syntyy, kun altetaan järkeilemään opin kysymyksiä, eikä seurakunnan neuvot kelpaa. Sitten luullaan tietävän asiat paremmin kuin kuin Jumalan seurakunnassa on opettettu.
Itse konehan on mainio väline jos ohjelmat olisivat sellaisia että hyvällä omallatunnolla voisi katsoa.
Jos katsoo syntiohjelmaa; mielestäni on ihan samantekevää, tekeekö sen TV:stä vai netistä. Syntiä yhtä kaikki.
Jos katsoo uutiset netistä tai TV:stä, se ei mielestäni ole syntiä.
Ei todellakaa. uskovaiset saa olla vapaita. Kun talostelee keskenään.
Jos hankkii kotiinsa TV:n, siitä pahennun, tiedän monien muidenkin pahentuvan. Ai miksi? No siksi, että tämä kaveri ei mielestäni tee niinkuin uskovainen, eli kuuntele seurakunnan ääntä.
Mikä olisi muuten mielestäsi oikea ratkaisu netin suhteen? TV:n "luvallistaminen" tasapainon vuoksi? Mielestäni se olisi huono vaihtoehto. TV on enimmäkseen pelkkää roskaa, eikä siitä ole juuri mitään hyötyä. Dokumentteja sekä uutisia tulee radiosta ja lehdistä ihan riittävästi.
Jeesus on luvannut olla seurakuntansa keskellä. Kuulkaat. Mitä Henki seurakunnille sanoo. Uskoisit sen.
Nettilukot ym ovat hyvä juttu.
Onko siis Jumalan syy, jos me tuomme kiusauksen kotiin ja turrutamme sen kautta omantuntomme? Hyvän ja pahan erottamisessa voi käydä niin kuin Amerikassa eräillä uskovaisilla tytöillä. He vuokrasivat työpaikkansa tähden huoneen, jossa oli talon puolesta tv. Tytöt olivat yrittäneet tätä rajaa pitää, mutta huomasivat, että se huonosti onnistuu ja tunto sairastuu. He tekivät sen ratkaisun, että katkaisivat saksilla johdot poikki.
voisi olla hyväksi. :-D
ja tehän ette vahdi toisianne!!
Jumalan sanaan ja hänen johdatukseensa. Ei sellaisia sääntöjä kenenkään tarvitse noudattaa jotka eivät ole lähtöisin Jumalasta. Näet varmasti itsekin, että määrätyt asiat eivät tahdo kestää päivävaloa.
"Kyllä eriseuroja syntyy, kun aletetaan" määrittelemään millainen on ainoa oikea uskonymmärrys. Raamatusta voi jokainen hyvin ymmärtää, että jokaisen sielun Jumala ajallaan koettelee ja kukin kasvaa uskossaan Taivasta varten. USKOMISEN ASIA ON ALUSTA LOPPUUN ASTI OMANTUNNON ASIA. Miksi siihen sitten pitäisi jatkuvasti toisten puuttua???
Kol. 3:23-25
23 Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille.
24 Muistakaa, että saatte Herralta palkan, osuutenne perinnöstä. Palvelkaa Herraa Kristusta.
25 Väärintekijä saa maksaa tekemänsä vääryyden, sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä. [Ap. t. 10:34 ]
Valtavan hienoja ajatuksia sinulla!
Eikö tuo juuri ole sitä kyttäämistä ja vahtimista?
"Dokumentteja sekä uutisia tulee radiosta ja lehdistä ihan riittävästi."
mikään ei voita lauantain alkuillan TV 1:n eläin- ja luontodokumentteja. Mitä mieltä sinä olet niistä?
Laitettiin sinut pannaan julistetuksi. Liian viksut kirjoitukset bannataan meillä aina. Jos joku on minua viksumpi niin se on jo syntiä.
SRK-ajattelun helmi oli kieltää televisioaparaatin käyttö kodin huonekaluna. Olisi edes kielletty huonojen ohjelmien esittäminen tai katsominen ja itse tuotettu kunnollista.
>Miksi sellaista pitää täällä ehdotella, ainakaan minulla ei ole valtuuksia eikä haluakaan moiseen.
Jos tarkoitat sanalla 'täällä' S24:n palstaa, niin vastaus on simppeli: tätä kautta saa ehdotuksensa helposti laajaan tietoisuuteen.
>USKOMISEN ASIA ON ALUSTA LOPPUUN ASTI OMANTUNNON ASIA. Miksi siihen sitten pitäisi jatkuvasti toisten puuttua???
Kysypä tuota niiltä, jotka taannoisen tv-kieltopäätöksen tekivät!
Kohtuuttomuuksiin?
koska et näe enää eroa sille, että uutisia ei saa katsoa mistään, vain kuunnella radiosta. Olette kieroja.
On huomatava vielä raamatunkohta
Matt. 9:
1 Ja hän astui haahteen, meni jälleen ylitse ja tuli omaan kaupunkiinsa.
2 Ja katso, he toivat hänen eteensä halvatun, joka makasi vuoteella. Ja kuin Jesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: poikani, ole hyvässä turvassa, syntis annetaan anteeksi sinulle.
3 Ja katso, muutamat kirjanoppineista sanoivat keskenänsä: tämä pilkkaa (Jumalaa).
4 Ja kuin Jesus näki heidän ajatuksensa, sanoi hän: miksi ajattelette pahaa sydämessänne?
5 Sillä kumpi on keviämpi sanoa: synnit annetaan anteeksi sinulle, taikka sanoa: nouse ja käy?
6 Mutta että teidän pitää tietämän Ihmisen Pojalla olevan vallan maan päällä synnit anteeksi antaa, (niin sanoi hän halvatulle:) nouse ja ota vuotees, ja mene kotias.
7 Ja hän nousi ja meni kotiansa.
Televisio kotona on nähty synniksi ja jo kauan sitten. Luulisi sinun sen tietävän miksi.
On toki esim. eriasia omistaa televisio, kuin nähdä sitä muualla. Eihän sitä silmiä voi pois laittaa siitä, jos on esim. epäuskoisen luona kylässä.
Mulla on kännykässä netti, sieltä voi katsoa ainakin youtubea; sen verran olen kokeillut. Mutta TV ei mielestäni ole sama.
Lättytelkkarit ja videoprojektorit antavat korville huonekalupäätökselle.
>Eihän sitä silmiä voi pois laittaa siitä, jos on esim. epäuskoisen luona kylässä.
Tulee muistaa Raamatun ohje; jos silmä viettelee, tulee se repäistä pois. Niin helppoa se on uskovalle.
luo ei kannata mennä kylään. Oletko jo syntinen, kun et huomaa että synti tarttuu. Epäsukoisethan ovat niin huonoja teihin verrattuna.
Saisit häipyä palstalta. En usko täällä olevan ketään jonka henkeä keskustelusi ravitsee.
Ilm. 2:7
Jolla korva on, se kuulkaan, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen, joka voittaa, annan minä elämän puusta syödä, joka keskellä Jumalan paradisia on.
Ilm. 2:11
Jolla korva on, se kuulkaan, mitä Henki seurakunnille sanoo: Joka voittaa, ei se toiselta kuolemalta vahingoiteta.
Ilm. 2:17
Jolla korva on, se kuulkaan, mitä Henki seurakunnille sanoo: sen, joka voittaa, annan minä syödä siitä salatusta mannasta, ja tahdon hänelle hyvän todistuksen antaa, ja sillä todistuksella uuden kirjoitetun nimen, jota ei yksikään tiedä, vaan se, joka sen saa.
Hepr. 10:25
Ei antain ylön yhteistä seurakuntaa, niinkuin muutamain tapa on, vaan neuvokaat teitänne keskenänne, ja sitä enemmin kuin te näette sen päivän lähestyvän.
Nykyisin kuulee puhuttavan ettei seurakunnan neuvoille tarvitse olla kuuliainen.
Raamattu todistaa vallan toisin.
Usein myös koroitetaan omaa omaatuntoa ja ,että se neuvoo uskovaista miten tulee vaeltaa. Mutta jos se omatunto ei ole sidottu Jumalan sanaan, Raamatun opetuksiin,niin se johtaa silloin vääriin valintoihin
Uskomme että Pyhä Henki opettaa seurakunnassa, aivan kuten alkuseurakunnan aikaan
Seuroissa Jumala avaa Sanaansa Pyhän Hengen kautta.
Matt. 18:17
Mutta ellei hän niitä tahdo kuulla, niin sano seurakunnalle; ellei hän seurakuntaa tottele, niin pidä häntä pakanana ja Publikanina.
Ilm. 1:20
Yksikään em. lauseista ei ole Raamatusta, korkeintaan kielenraiskaamiseen kehitetystä Bibliasta.
Sekä TV:ta, että nettiä työn puolesta käyttävänä ja hyvin tuntevana voin todeta, että kyllä netti on paljon suurempi synnin houkuttaja kuin TV. Jos tarkemmin ajatellaan niin niistä ei oikein voisi puhua edes samana päivänä.
Nyt en puhu "huonekaluista" vaan sisällöstä ja houkutuksesta joutua syntiä tekemään. Televisioistahan ei päivä eikä ilta-aikaan tule pornoa tai muutenkaan kovin turmelevaa ohjelmaa pois lukien nyt muutamat sarjat. Yhdeksästä eteenpäin tulee sitten enemmän tätä turmelevaa ohjelmaa. Sielläkään ei voi puhua pornosta niin kuin joku muistaakseni tässäkin keskustelussa mainitsi. Televisioistahan ei tule edes niin paljon mielenkiintoista ohjelmaa, että sitä jaksaisi aamusta yöhön seurata.
Netissä ei tarvitse kuin mennä MTV3:n tai vaikkapa Hesarin sivuille niin siellä jo näkyy hyvinkin "pornahtavia" kuvia vähäpukeisista ihmisistä ja löytyy linkkejä ties minne seksitarinoihin, yms. Netti on myös siinä mielessä pahempi kuin sitä voi käyttää helpommin salaa ja olla sopimattomilla sivuilla ja katsella sopimatonta materiaalia. Tänä päivänä vanhoillislestadiolaiset nuoret käyttävät hirveän paljon aikaa netin äärellä niin Youtubessa, keskustelupalstoilla, Irc-Galleriassa sekä ohjelmia, elokuvia ja musiikkia seuraten. Ei tarvitse kuin itsekin Facebook-päivityksiä lukea päivittäin niin näkee keskusteluita musiikista, sarjoista ja elokuvista. Itselläni taitaa olla noin pari-kolmesataa kaveria jotka ovat 13-23 vuotiaita.
Tämä netti-TV:n ja ohjelmien seuraaminen on todella yleistä vanhoillislestadiolaisten keskuudessa. Tässä tuleekin sitten tämä seurakunnan kahtia jako. On niitä, jotka eivät salli mitään dokumenttien tai urheilun seuraamista ja sitten niitä jotka katsovat sarjoja, elokuvia, urheilua, jne. Tämä toinen puoli joka näitä seuraa, ei uskalla tuoda näitä julki muuta kuin omassa kaveripiirissään ja niissä jotka tekevät samoin.
Jotkut jaksaa katsoa TV:tä, toiset taas ei katso; vaikkei olisi mitään vakaumuksellista syytä. ne muutamatkin ohjelmat riittävät langettamaan ihmiseen. Maksullisissa kanavapaketeissa on sitten runsaasti lisää saastaa. Esimerkiksi jos joku haluaa jonkin eurooppalaisen urheilukanavan, rinnalla voi tulla pornokanavakin
Sitä on kenenkään turha kieltää etteikö alunalkaen televisio laitteeenakin ollut synti,siis synti oli katsoa em naapurissa,kylässä tai missä hyvänsä mitään siitä oli tehdä parannus,näin opetettiin silloin.
En edes ole huomannut missä vaiheessa se onkin tullut luvalliseksi eli siis voi katsoa jotain kunhan laite ei ole kotona.,se on yllätys monelle joka muistaa ajan kun tv nousi oppi kysymykseksi.Muistan omalta kouluajastani em kun katsottiin jotain luonto dokumentteja elokuva koneesta luokka pimennettiin ja nauha pantiin pyörimaan,jonkun ajan päästä omat lapseni eivät voineet katsoa samoja dokumenntteja koulu tv,stä.Näin oli silloin.
Toinen asia on suhde nettiin,liian myöhään on todella herätty sen vaaroihin,jotka ovat toden totta toiselta planeeetalta tv,hen verrattuna.
Ja vielä otan kantaa tähän seurakunta käsitykseen, käsitteenähän se pitäisi olla koko joukko,ei vain johtokunta,ei valmiiden päätösten tuominen seurakunnalle ilman keskustelua ole koko seurakunta,näin maalaijärjellä ajateltuna.Johtokunnan jäseniäkin on liian vähän suhteessa auktoriteettisen päätöksen tekoon.
Siis sanalla sanoen jos oppi ei ole muuttunut nettikin pitäisi kieltää kotona sitähän voi käyttää työpaikoilla kirjastossa niitähän on joka paikassa,kunhan et roudaa sitä kotiisi.
Täällä nyt jostain televisiosta tehdään hirveä numero. Kun seurakunta ei ole sitä hyväksi katsonut uskovaisille ja uskovaiseen kotiin, niin siihen on varmasti ollut hyvät ja pätevät syynsä.
Sehän on eräänlaista viihdettä, jossa ihminen viihtyy. Se nyt on näin uskovaisilla.
Saattoi päätös syntyä alkujaan jo siitä, että uskovaisia jatkuvasti televisiossa parjattiin ja mollattiin, maailman taholta. Mistä sitä tietää.
Kyllä nyt vaikuttaa siltä, että olet ottanut sen vähittäisen kiristäjän roolin, sen jolla oli suuri vaikutus hoitokokousten vääristymiseen monilla paikkakunnilla. Juuri tuollaisilla otteilla monet, toisaalta yrittivät saada lupaa television hankintaan, mutta toisaalta aivan kuin peukaloruuvilla ahdistivat asian ja aiheen kerrallaan hoidettavaksi asiaksi. Haluatko tosiaan sellaista ylijyrkkää käytäntöä uudelleen?
TV -ohjelmat ovat pelkkää söpöä idylliä verrattuna siihen uskomattomaan törkyyn, jota on mahdollista ladata netistä. Kokeilkaa vaikka Googlessa hakusanaa porn, niin saatte sivukaupalla linkkejä tosi kovaan kamaan.
että netin sivustot voi valita ja siksi netti on siunaus. Miksiköhän se ei onnistu televisiolla?
emme vaan tee niin.
Olen ollut 1980-luvun lopulla poissa luokasta, kun ohjelmassa oli videoita. Syynä ei ollut TV-laitteen pitäminen syntinä. Ajatuksena oli, että jos alkaa katsoa hyviä ohjelmia, helposti katsoo pian huonojakin. Siksi on parasta olla katsomatta mitään, ts. välttää lihallisia himoja. Perustelu ei ole kenellekään liian monimutkainen ymmärtää, jos haluaa ymmärtää.
voitaisiin myös ratkaista siten, että kaikki ottaisivat SRK-nimiseltä operaattorilta valvotun yhteyden. Näin olisi tämäkin kiusaus hallinnassa.
Mikähän siinäkin muuten on, että Jumala ei kirjoittanut tarkoja elämänohjeita Raamattuun. Uskominen on siis VAPAAEHTOISTA. Siellähän olisi yhtä hyvin voinut lukea:
Älä meikkaa
Älä feikkaa
Älä osta telkkaria
,,,
Kaikki ohjeet olisi voineet lukea pilkun tarkasti ja kirjasta olisi tullut huomattavasti ohuempikin. Eikä kukaan menisi vahingoissakaan harhaan.
säälittävää. :((
"Olen ollut 1980-luvun lopulla poissa luokasta, kun ohjelmassa oli videoita."
Onko sinulla tietoa siitä miksi tämä koulu-video-synti kumottiin?
Voivatko muutkin synnit muuttua sallituksi ajan mittaan?
Tosiaan, erittäin hyvä kysymys.
Äärimmäisen hienosti ja viisaasti lausuttu.
Onko tämä AINUT SYNTI JONKA srk ON JOSKUS IHAN VIRALLISESTI ILMOITTANUT KUMOTUKSI?
Synti on syntiä vain nniin kauan kuin SRK:n johtokunta sitä pitää syntinä. jos se lakkaa pitämästä syntinä televisiota niin siitä hetkestä lähtien televisiosta tulee sallittu.
selittää pietarin portilla.. :huom.meillä ei ollut telkkaria niin kuin noilla pahoilla ihmisillä
vaan meillä oli netti tv.....!
Kyllä eriseuroja syntyy, kun altetaan järkeilemään opin kysymyksiä, eikä seurakunnan neuvot kelpaa. Sitten luullaan tietävän asiat paremmin kuin kuin Jumalan seurakunnassa on opettettu.
Syvällä päässäsi sinäkin Weha tiedät kyllä, miten kornilta ja säälittävältä jo koko sanakin kuulostaa: eriseura.
Tutkipa syvällä mielessäsi ikäänkuin ulokopuolisena vl-joukkion maailmankuvaa. Huomaat varmasti yhtymäkohdat totalitäärisiin järjestelmiin: oman identiteetin korostaminen, muiden leimaaminen vääräoppisiksi, ilmiselvien ongelmien ja epäloogisuuksien kieltäminen, oman ajatusmallin erehtymättömäksi julistaminen, ihmisten manipulointi jo lapsesta saakka.
On oikeastaan uskomatonta, että joku Suomessa vielä vuonna 2010 suostuu vanhoillislestadiolaisuuden kaltaiseen järjestelmään osaa ottamaan saati elämään lähes sairaalloisten normien ja tapojen viidakossa, jossa rajat ovat häälyviä ja omia aivoja ei saa käyttää, koska se on "haitallista" ja "eriseuraa".
Sinun täytyy olla provo, Weha. Ei ihminen voi oikeasti noin ajatella!
Ja ajattele nyt vielä: "Uskon kautta ymmärrämme..."
¤¤¤Syvällä päässäsi sinäkin Weha tiedät kyll䤤¤
wehalta liikoja.
>kun altetaan järkeilemään opin kysymyksiä, eikä seurakunnan neuvot kelpaa.
Pitääkö tuo sisällään sen, että seurakunnan neuvot ovat järjettömiä?
Pilkkaajako se siinä.
Usko nyt ihan kaikki mitä nämä pomomiehet sanovat. Jumalauta oletteko te kaikki jotain sisäsiittoista imbesilliä porukkaa?
ps. Jumalia ei ole. Ei ainuttakaan.
Sinänsä outoa rinnastaa joku yksittäinen aparaatti ja verkko laitteineen.
Sehän oli hupaisalla Vl foorumilla.
Sieltä on moni tullut nöyryytettynä pois.
Sitä sielä halutaankin!!!
Se ongelma on sillä selvä. Pelkästään tämä on omantunnon asia.