Minulla oli vuoden pituinen suhde miltei parikymmentä vuotta sitten,suhde päättyi ja lyötiin kantapäät yhteen ja lähdettiin erisuuntiin, ja ihan mitään kaunistelematta siinä kävi näin.
Normaalia elämää iloineen ja suruineen tässä näihin päiviin saakka olen elänyt, kaikki on ihan hyvin elämässäni,on vaimo ja lapset.
Kuitenkin elämäni on ajoittain tuntunut tyhjältä, mutta sellaista se vanheneminen on ja siihen totuttelu.
Kaikki muuttui noin kuukausi sitten, eräs kaverini kertoi tuon nuoruuden rakkauden olevan Fb:ssä, tai pikimminkin kysyi minulta onkohan hän se sama henkilö?
Illalla menin sitten innokkaana katsomaan, kuinka elämä on kohdellut vanhaa heilaani, yllätyin,,,hän oli edelleen varsin kivan näköinen pakkaus, täytyy myöntää ,mikäli kuva oli tuore.
Varmaan kukaan ei ymmärrä, ettei kyseessä ole rakkaudesta perinteisellä tavalla, vaan olin kiinnostunut kuulemaan hänestä jotain, onko perhettä, aviomiestä etc.
Kiinnostuin hänestä, ehkä liikaakin ,ja rupesin asiaa pohdiskelemaan mitä hänelle kuuluu, ja uskaltaisinko ottaa yhteyttä ja kysyä?
Taistelin mielessäni useita iltoja ja öitä, uskallanko lähestyä häntä, kuinka hän suhtautuisi jne...
Lopulta laitoin hänelle sähköpostin, kohteliaan sellaisen , ettei siitä pitäisi vaikeuksia koitua vaikka sen joku muukin sattuisi näkemään.
Jotenkin kuvittelin että hän vastaa minulle hyvinkin nopeasti jotain, koska nuorempana hän oli juuri sellainen rohkea mitään pelkäämätön sosiaalinenluonne.
Mutta mitään vastinetta ei häneltä kuulunut, ei kerrassaan mitään ?
Päättelin ettei hän halua olla kanssani missään tekemisissä, ja tunsi viestini uhmaavan perhettään ja yksityisyyttään..
Minua jäi tämä episodi vaivaamaan , onkohan hän ihan täysin unohtanut minut, eikö hänellä ole mitään kiinnostusta kuulla minun elämästäni ,kuinka joku voi täysin unohtaa ja vieraantua?
Olen asiaa miettinyt omalta kannaltani, ja ainakin minua kiinnostaisi paljonkin kuulla mitä kaukaisille kavereilleni kuuluu, henkilöille joita olen tuntenut kauan sitten, oli ne sitten tyttökavereita taikka kaverin kavereita, mutta he kuuluvat osana elämäntaipaleeseeni ja on hyvin nostalgistakin saada tietoa jostain vanhasta ajastani !
Mutta olemmeko me ihmiset erillaisia, vai ovatko miehet ja naiset tunteiltaan erillaisia??
Tunnen itseni typeräksi, kuinka saatan mietiskellä tälläisiä asioita ensimmäistä kertaa elämässäni, harkitsin jopa uutta viestiä, jossa selittäisin viattomat tarkoitusperäni hänelle, mutta luovuin ajatuksestani ja järkeilin asiat uudemman kerran.
Kurkkasin vielä kerran hänen Fb kuvaansa, huomasin hänen vaihtaneen sen, kuvaan joka oli varmaan aikakaudelta , kun meillä oli romanssimme...
Olin jo vaipumassa kuvitelmaan että kuva oli tarkoitettu minulle , mutta ehei,,,se oli varmaan sattuman oikku.
Järkeilin asian niin, hän ei halua olla enää yhteyksissä kanssani ,muutoin hän olisi kyllä vastannut,eikä minunkaan kannata asiaa enää vatvoa, ollutta ja mennyttä !
Yksi kuva sai aikaan tälläisen stoorin , se sai myös tunteeni sisälläni hetkeksi sekaisin , ilon-surun, ja jo kadotetun amorin tunsin kipristelevän suonissani ja vatsani olevan täynnä perhosia....,muistui mieleeni tapauksen johdosta rakkaus, miten ihana tunne se olikaan, kun oli nuori ja sai olla rakastunut, sen olin unohtanut jo kymmeniä vuosia sitten, kuinka keväinen mahla virtaa rakastuneen suonissa.
Taidan olla typerys, vai mitä?
Normaalia elämää iloineen ja suruineen tässä näihin päiviin saakka olen elänyt, kaikki on ihan hyvin elämässäni,on vaimo ja lapset.
Kuitenkin elämäni on ajoittain tuntunut tyhjältä, mutta sellaista se vanheneminen on ja siihen totuttelu.
Kaikki muuttui noin kuukausi sitten, eräs kaverini kertoi tuon nuoruuden rakkauden olevan Fb:ssä, tai pikimminkin kysyi minulta onkohan hän se sama henkilö?
Illalla menin sitten innokkaana katsomaan, kuinka elämä on kohdellut vanhaa heilaani, yllätyin,,,hän oli edelleen varsin kivan näköinen pakkaus, täytyy myöntää ,mikäli kuva oli tuore.
Varmaan kukaan ei ymmärrä, ettei kyseessä ole rakkaudesta perinteisellä tavalla, vaan olin kiinnostunut kuulemaan hänestä jotain, onko perhettä, aviomiestä etc.
Kiinnostuin hänestä, ehkä liikaakin ,ja rupesin asiaa pohdiskelemaan mitä hänelle kuuluu, ja uskaltaisinko ottaa yhteyttä ja kysyä?
Taistelin mielessäni useita iltoja ja öitä, uskallanko lähestyä häntä, kuinka hän suhtautuisi jne...
Lopulta laitoin hänelle sähköpostin, kohteliaan sellaisen , ettei siitä pitäisi vaikeuksia koitua vaikka sen joku muukin sattuisi näkemään.
Jotenkin kuvittelin että hän vastaa minulle hyvinkin nopeasti jotain, koska nuorempana hän oli juuri sellainen rohkea mitään pelkäämätön sosiaalinenluonne.
Mutta mitään vastinetta ei häneltä kuulunut, ei kerrassaan mitään ?
Päättelin ettei hän halua olla kanssani missään tekemisissä, ja tunsi viestini uhmaavan perhettään ja yksityisyyttään..
Minua jäi tämä episodi vaivaamaan , onkohan hän ihan täysin unohtanut minut, eikö hänellä ole mitään kiinnostusta kuulla minun elämästäni ,kuinka joku voi täysin unohtaa ja vieraantua?
Olen asiaa miettinyt omalta kannaltani, ja ainakin minua kiinnostaisi paljonkin kuulla mitä kaukaisille kavereilleni kuuluu, henkilöille joita olen tuntenut kauan sitten, oli ne sitten tyttökavereita taikka kaverin kavereita, mutta he kuuluvat osana elämäntaipaleeseeni ja on hyvin nostalgistakin saada tietoa jostain vanhasta ajastani !
Mutta olemmeko me ihmiset erillaisia, vai ovatko miehet ja naiset tunteiltaan erillaisia??
Tunnen itseni typeräksi, kuinka saatan mietiskellä tälläisiä asioita ensimmäistä kertaa elämässäni, harkitsin jopa uutta viestiä, jossa selittäisin viattomat tarkoitusperäni hänelle, mutta luovuin ajatuksestani ja järkeilin asiat uudemman kerran.
Kurkkasin vielä kerran hänen Fb kuvaansa, huomasin hänen vaihtaneen sen, kuvaan joka oli varmaan aikakaudelta , kun meillä oli romanssimme...
Olin jo vaipumassa kuvitelmaan että kuva oli tarkoitettu minulle , mutta ehei,,,se oli varmaan sattuman oikku.
Järkeilin asian niin, hän ei halua olla enää yhteyksissä kanssani ,muutoin hän olisi kyllä vastannut,eikä minunkaan kannata asiaa enää vatvoa, ollutta ja mennyttä !
Yksi kuva sai aikaan tälläisen stoorin , se sai myös tunteeni sisälläni hetkeksi sekaisin , ilon-surun, ja jo kadotetun amorin tunsin kipristelevän suonissani ja vatsani olevan täynnä perhosia....,muistui mieleeni tapauksen johdosta rakkaus, miten ihana tunne se olikaan, kun oli nuori ja sai olla rakastunut, sen olin unohtanut jo kymmeniä vuosia sitten, kuinka keväinen mahla virtaa rakastuneen suonissa.
Taidan olla typerys, vai mitä?
Vastaukset 17
Vanhimmat
halusin vastata tähän koska .itselleni sattui eräs asia myös ,jotenkin saman kaltainen.aikaa oli kulunut noin 23 vuotta .jotenkin eräs ihminen joka oli kuulunut nuoruuteeni tuli mieleeni.löysin jopa hänestä muutaman valokuvan muistojen laatikostani johon olen laittanut ja säästänyt kaikki muistoni,valokuvat .kirjeet kaikki.päätinpä sitten että yritän etsiä henkilön ja kysyn mitä hänen elämäänsä kuului .lopulta kovan hakemisen kautta sain hänen puhelin numeronsa ja kyllä siinä minäkin mietin ja pyörittelin puhelinta kädessäni .laitanko mitään vai en.aikaa kun oli tosiaan kulunut 23 vuotta ja se on todella pitkä aika.itse olen naimisissa ja tarkotukseni oli tosiaan vain kysyä kuulumiset ja miten on elämä mennyt.en halua sotkea kenenkään elämää.itse olisin ainakin todella iloisen yllättynyt jos joku kyselisi kuulumisia noinkin monen vuoden jälkeen ja olisin hänen mielessään jollain tavoin.no viesti meni sitten.odottelin...ei tullut vastausta.pettymys oli aika suuri.ja vähän jäi kiusaamaan mitä hän ajatteli ja muuta.mutta se jäi arvoitukseksi.johon en saa ikinä vastausta .toista viestiä en laittanut.koska jos ei vastaa ekaan tarkoittaa se että kyseinen henkilö ei halua ja unohtanut.varmaan järkyttynyt myös mutta ei hyvällä tavalla.et ole typerys .itse tein saman .se on vaan niin että kaikki ei halua muistella menneitä vaikka ne olisivat hyviäkin ja se on vaan hyväksyttävä.minulla myös kesti aikani pyörittäen asiaa ja vatvoen. nyt annan asin olla muuta ei voi.sulle sanoisin samaa .anna olla.hän ottaa yhteyttä jos haluaa joskus jotkut saattaa vaa sulatella asiaa pitempään ja sitten vastata....ehkä.aika näyttää.mun tapauksessa en saa ikinä vastausta.
Kiitos erittäin paljon kommenteistasi. kivaa kun huomaa ettei olekkaan yksin samankaltaisten ajatustensa kanssa, en sitten kai olekkaan typerys vaan kaikki tämä kuuluu asiaan.
En ymmärrä omaa käytöstäni, kun joku asiaa jää kiusaamaan mieltä , eikä menekkään omien kuvitelmien mukaan tulee pettymys joka herättää useita kysymyksia.
Tärkein niistä lienee se , onka mahdollista että toisessa ei herätä minkäänlaisia tunteita yli kahdenkymmenen vuoden takainen henkilö, joka vielä on ollut hyvinkin läheinen.
Minullahan ei ole tarkoitus kaivella menneitä , ei yrittää näyttää kuinka olen pärjännyt, syyni on pikimminkin kiinnostus tätä aiemmin tuntemaani ihmista kohtaan ja kuinka sitten kävikään kun läksimme eri teille.
Ja kun asiaa on pyöritellyt mielessäni, muistaa yllättävän paljon toisen luonteesta, meillähän hänen puoleltaan olisi halukkuutta jatkaa ystävinä, minä en siihen pystynyt koska rakkaus raastoi liikaa.
Muistan myös hänen reippautensa, ja vilkkautensa keskustella milloin vain ja kenen kanssa vain, sikäli tässä tapauksessa asiat ei käy yksiin , koska se ihminen jonka tunsin olisi enemmänkin kuin minä ollut halukas kuulemaan kuulumisia ja puhumaan itsestään , siksi ainoaksi syyksi jää ettei hän halua olla kanssani missään tekemisissä koska hänellä on niin paljon muuta elämässään juuri nyt , ja ilmeisesti hän ihmettelee mitä olen vailla hänestä ??
Kun tähän ikään on elänyt, on useita vanhoja kavereita mennyt manan majoille, ja harmittaa vietävästi kun heidän elämästään ei tiennyt yhtään mitään .
Arvoitukseksi kai tämäkin juttu jää, vanhan rakkauden jäljet päättyvät vuoteen 86, ja sen jälkeen kaikki on mustaa.., surullista mielestäni mutta asiat on hyväksyttävä, ja jonkun mielestä voisi sanoa että eihän hänen asiat enää sinulle kuuluisikaan, mutta siihen sanoisin että olen sellaista ihmistyyppiä jota on aina kiinnostanut mitä kenellekkin aina kuuluu .
luin just tossa sun kirjoituksen .ja mietin et mun juttu menee myös jossen väärin tulkinnut 86 luvulle.omasta puolestani sanon että kyllä minäkin noita samoja mietin joita tossa kirjoitit.se vaiva ja muu sinnikkyys et löysin oikean henkilön ja ajatus että saa vastauksen .ei mitään.sit mietin saiko kyseinen henkilö viestini.siihenkään en saa ikinä vastusta.henkilö jolle viestin lähetin kyseli minusta joskus ystävältäni ja mitä minun elämääni kuului ,lähetteli terveisiä.sit en ole hänestä kuullut mitään,en itse kyllä muista kaikkia ihmisiä joita olen elämässäni tavannut,mutta jostain syystä tämä ihminen on kulkenut muistoissani yli 20 vuotta.se ajatus leikki mennä siihen aikaan ja muuta.ne on hyviä muistoja.valitettavaa että me ihmiset ollaa vaan niin erillaisia ajatuksiltamme ja toiset ei halua niin sanotusti penkoa menneisyyttä.itse mietin paljon ja aina pitäisi saada vastaus muuten asia jää kiusaamaan ,kyllä tässä on miettinyt minkä näköinen kyseinen mies on tänään ja muuta,fb: stä en häntä löytänyt.kun kirjoitit että tämä johon otit yhteyttä ihmettelee mitä haluat hänestä?luulen että näin naisen näkökulmasta katsottuna hän ajttelee että yrität uutta suhdetta häneen.vaikka kirjoitit ihan asiallisen viestin niinkun minäkin.(eli olen nainen 44.v)omalta kohdaltani tuli myös sama kysymys kun viestini laitoin että mitä haluan näin pitkän ajan kuluttua .en muuta kun olisi kiva vaan ollut vaihtaa kuulumisia sanoa toiselle että olet ollut miellessäni yli 20 vuotta.missää nimessä en halua kenellekkään mitää harmia en rikkoa mitään.kyse ei ole siitä.oman viestini laitoin kesäkuun lopussa.joten aikaa on jo kulunnut .älä ole surullinen .odotellaan jos vaikka joskus saataisiin vastukset .täytyy jo välillä heittää vitsiksi että kokeilenko 20 vuoden päästä uusiksi.oletko muuten laittanut sen jälkeen mitään hänelle?itse laitoin vain yhden kerran enkä uskalla toista laittaa.ja kyllä se hyvinkin on mahdollista että toisella osapuolella ei ole enään mitään tunteita niin mikspä sitä sitten vastaisikaan.näin se vaan menee vaikka ei haluisikaan.
Aika samankaltasia juttuja mielissämme pyörii, sääli vaan ettet ole juuri hän, sehän olisikin ollut oikea kohtalon irvikuva.
Todellakin harkitsin pitkään että laittaisin uuden viestin ,perustelisin syitä yhteyden ottooni ym.
Sitten mietin että jospa hän ei ole saanutkaan jostain syystä viestiäni, mutta kaikki tämän suuntaiset päätelmät olivat oman mielen kehittämää tekosyytä sille ettei halua uskoa asian oikeaa laitaa.
En sitten laittanut enää mitään, koska totuus mielestäni on että olen heittänyt pallon hänelle, ja jos hän haluaa , hän kyllä siihen jotain vastaa.., miksi siis jatkaisin, koska sellainen saattaisi vaan lisätä hänen ahdistustaan ja saada minut jonkinlaisen vainoajan rooliin.
Minua myös suunnattomasti kiinnostaa sama asia mikä sinua , miltä hän mahtaa näyttää ja kuullostaa tänään, koska omassa päässäni hän nuori energinen nainen, pukeutumistyyliä myöden.
Joskus kuvittelin etten koskaan unohda hänen ääntään, hänen puhe tapaansa, mutta nyttemmin kun asia nousi mieliini, täytyy sanoa etten löydä sitä muististani miltä hän kuullosti.
Se mitä toivoin,salaisesti, kai sen voin tunnustaa, että hänestä ja minusta olisi tullut kaverit, olisin saanut juttukaverin silloin tällöin, hänen kanssaan kun muistini mukaan oli mukava jutella koska ajattelimme aika samankaltaisesti ja pidimme samoista puheen aiheista.
Mutta parempi kai oli ettei se toteutunutkaan, olisinpa saattanut ruveta kaipaamaan keskusteluja hänen kanssaan aina vaan enemmän ja enemmän, ja sehän olisi ongelma nykyisen perheeni kannalta myös?
En usko että hänestä enää koskaan kuulen, itse aion jättää asian tähän , hän oli sen tyylinen että toimi aina nopeasti, ja kyllä sieltä viesti olisi tullut jos halua olisi löytynyt !
on jossain sydämen sopukoissa
ja pulpahtaa esille kun ei olisikaan tarpeellista
hyvää yötä
en suosittele uuden viestin laittamista.täytyy kyllä sanoa että itse harkitsin samaa että kysyn saitko viestini,tulin siihen tulokseen että en laita.menee vainoomiseksi ja alkaa olla jopa epätoivoista.pallo on täälläkin heitetty ja jos ei vastata ei halua .se on selvää kieltä jonka jokainen ymmärtää.odotettava on ehkä joskus saadaan edes jompi kumpi yhteyden otto elämä voi joskus heittää myös iloisia yllätyksiä.itse laitoin valokuvat muistojen laatikkoon ja sanoin itsekseni että menet sinne minne kuulutkin,mä odotan.tää voi ehkä kuulostaa lapselliselta mutta joskus iltaisin varsinkin nyt kun on valvonnut paljon on mennyt ajassa taakse päin ja ajatellut sitä ihmistä.sit tulee realiteetit esiin hitto et liian pitkä aika .ehkä meidän kummankin kohdalla aikaa on mennyt liikaa yli 20 vuotta on meinaan tosi pikä aika.ihan kauhistuin ajatusta .mutta jotkut ihmiset vaan jää mieleen ja mun mielestä ajalla ei silloin ole merkitystä mutta sehän on mun ajatus vaan.sekin mieli kuva mikä mulla on siitä ihmisestä on kiltti hiljainen.ja valokuvat joita katson näen ihanat söpöt todella tummat ruskeat silmät .todella loistava ihminen.se on vaan harhaa tiedän sen me muututaan myös minä ei tässä enään olla 20 vuotiaan kuosissa olla.muistan jopa hänen autonsa (punainen datsun 100 A )minusta sun ajatuksissa että olisitte olleet ystäviä ja jutelleet vaan netissä ja jos yhteisiä ajatuksia on ei ole mitään pahaa,itse olen avio liitossa ja saahan nyt olla juttu seuraa kukaan ei toista omista.ei tässä mitään aviorikoksia olla tekemässä.tämäkin vaan voi olla vaan pieni asia arjesta pois.tavallaan irtiotto todellisesta elämästä.mä jatkan elämää eteen päin ja toivon että myös sinä.katsellaan mitä tuleman pitää.mut täytyy sanoa että oli todella mielenkiintoista miten sulla oli saman kaltaisia ajatuksia kun mullakin :D
Järkeilin tuossa asioita, ja huomasin sellaisen asian joka olisi pitänyt ymmärtää minunkin.
Ja nyt tunnen taas itseni typerykseksi, miksi mennä puuttumaan asioihin jotka eivät kuulu enää minulle, kuinka moni vanha heila ottaa yhteyksiä pitkien aikojen perästä kun molemmilla on uudet omat elämät ja rakkaat ,sehän on tavallaan väärin häiritä ihmistä joka on jo mennyt menojaan.
Tämä seikka selkeytti ajatuksiani paljon, on osattava erottaa ystävä ja parisuhde, ystävään pidetään ja voi pitää yhteyttä, mutta katkennut parisuhde on kuin kaksi erilleen irtaantunutta leipä palasta, ei niitä enää sido mikään asia yhteen.
Vaikka moni puhuu että ollaan exän kanssa vieläkin kaverit,soitellaan kuulumisia silloin tällöin, niin tässä tapauksessani on siihen nähden erottava tekijä se ettei ystävyyttä muodostunut pikaisen eron takia, miksi se pitäisi sitten solmia uudestaan näinkin pitkän ajan jälkeen ?
Tämän vuoksi ymmärrän hyvin exäni haluttomuuden yhteyden pitoon, ja minä itsekkäästi halusin muodostaa yhteyden jota ei koskaan ole edes ollutkaan omien hetkellisten tunteideni vuoksi.
Toinen seikka oli mainitsemasi asia, että olet ajatellut exääsi nämä vuodet pätee myös tavallaan minunkin tapaukseeni, olen myös jotenkin tuntenut aina että välillemme jäi jokin side rakkaudesta ja että hänellä olisi myös tuollainen samanlainen tunne sielussaan , tavallaan olen tuntenut selittömättömällä tavalla että hän ja minä rakastetaan vielä toisiamme , ja kumpikin tuntisi vieläkin vetoa toisiinsa aika ajoin, jotain kaunista yhdessä koettua olisi kummankin mielissä aika ajoin.
Tunnen itseni itsekkääksi, ikäänkuin tietäisin toisen tuntevan samoin kuin minä.
Mikähän se outo sisäinen tunne on, sitä voisi nimittää vaiston tapaiseksi tuntemukseksi..
Mutta kai siinäkin on omien halujen ja tunteiden luoma valheellinen toive ajattelu virhe, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, vaikka suurissa rakkaus kertomuksissa kerrotaan että kumpikin tunsivat sisällään rakastavansa edelleen toisiaan vaikka elivät tahoillaan , ikään kuin rakkaus olisi joku ihmeellinen henkinen asia, jota ei voi selittää...ja sen voima kantaa..
Luulen että olet pohtinut samoja asioita, koska sinullakin on ilmeisesti ollut samanlainen tunne sisälläsi kuin minulla, joku kumma etiäinen johon alkaa lopulta uskomaan ja toivomaan sen olevan totta.
Järkevästi ajatellen , kai se asia niin on ettei mitää selittämätöntä näkymätöntä yhteyttä sielujen välillä ole, vaan kaikki perustuu omiin tuntemuksiin joita aivot haluamallaan tavalla muokkailee itselleen sopiviksi, antavat tavallaan sitä mitä halutaan uskoa.
Luulen että minun tapauksessani syy löytyy siitä, että rakkaus vietiin pois kun olisin halunnut sitä vielä, ja jäin sitä niin kaipaamaan että tunne ei kuollut vuosienkaan päästä ja aivot eivät voineet hyväksyä sitä että se päättyi jo.
Eriskummalliseksi , tai mystiseksi asian tekee vielä se,etten tunne samalla tavalla muita , jopa pidempi aikaisia rakkauksiani kohtaan, niistä ei jäänyt tulta kytemään, vai oliko niin että ne loppuivat kannaltani haluamallani tavalla , ja niihin ei jäänyt janoa..., tiedä sitä sitten..
Olisi kiva , jos vielä kommentoisit , kun tuntuu mukavalta ettei ole yksin näiden outojen tuntemuksiensa kanssa.
Oli pakko kommentoida vielä,,
Olet varmaan oikeassa, me muututaan ja imetään elämän mukana uusia asioita sisäämme, luulen että mikäli olisin saanut keskustella tänään hänen kanssaan, olisin tuntenut keskustelevani aivan vieraan ja erillaisen persoonan kanssa.,mutta se olisi saattanut olla hyväkin asia, olisikohan silloin viimeistään katkennut tuo outo tunne häntä kohtaan?
meillä oli aikoinaan tapana sanoa toisillemme, että olemme samalla aallon pituudella toistemme kanssa kanssa , se oli varmaan syy että osasimme viihtyä hyvin kahdestaan, ei aika käynyt koskaan pitkäksi, mutta mikäli olisimme olleet yhdessä pidempään, olisi tietenkin arki saattanut tuonkin asian muuttaa.
Juttu kumppania vaan on niin ikävä hänessä, vaikka rakastan vaimoani, ei keskustelut ole koskaan olleet niin antoisia hänen kanssaan, tavallaan kemiamme eivät ruoki toisaan , en tiedä ymmärrätkö mitä tarkoitan, luulen että ymmärrät.
Mutta päätin sellaisen asian, keskityn nyt omaan elämääni ja nautin siitä, ja mikäli häneltä kuukausien päästä vastaus tulee, en aio siihen enää vastailla, mikäli se ei ole sitten sen luontoinen että tuo rakkauden näkymätön tunne on ollut myös hänessä nämä vuodet, silloin on pakko uskoa että on olemassa yliluonnollisia tuntemuksia jotka ovat tuon tunteen aiheuttaneet, MUTTA,,,en usko kyllä siihen tällä hetkellä.
Kun kirjoitit että jotkut ihmiset vaan jää mieleen, muistin taas vanhoja tuntemuksiani, alkuun en ollut hänestä tippakaan kiinnostunut, ulkoisesti hän ei edes ollut minuun vetoavaa tyyliä , hän juoksi perässäni, ja lopulta rakastuin juuri tuohon ihmiseen hänen luonteensa vuoksi, hänen kanssaan tunsin olevani kaikkialla kotona,omieni parissa.
sanoa että jos fb kautta viestiä yrittää laittaa niin henkilö on saattanut muutta asetuksiaan ettei ole koskaan viestiä edes saanut..
täytyy kyllä sanoa että enpä ole tavannut miestä joka ajattelee noin syvällisesti ja ja uskaltaa kertoa tunteistaan noin aidosti.mä olen edelleenkin sitä mieltä että ajalla ei ole mitään merkitystä vaan mitä tuntee.itsekkyyttä ei ole se jos ottaa yhteyttä.mä itse olen aina ollut sellainen haaveilija ja tavallaan kun irti maasta.niin helppo on tehdä harhakuvia itselleen ja pitää niitä yllä se on niin monta kerta koettu.tiputus on kova luulee oppivavansa mutta ei.jos itse juttelisin tämän miehen kanssa luulen että ei ole sama enään mä olen vaan luonut itselleni kuvan hänestä,niinkun jo sanoin tossa aiemmin me muututaan .ulkonäkö ajatukset ,kaikki.toivottavasti kyseinen henkilö ei vaan tunnista itseään kun kirjoitin autot ja kaikki pitää mua ihan seko päänä.mutta mä olen itselleni päättänyt että mä haluan nähdä miten hän on muuttunut mun on pakko en saa mielen rauhaa muuten.tää ei nyt tarkota sitä että olisin jonkun pakkomielteen vallassa ja jokin ahdistelija.mut ennen en anna periksi.mä luulen että sun olisi kans hyvä jos sellainen mahdollisuus tulee niin päästä juttelemaan ja nähdä miten muuttunut hän on.ennen et saa rauhaa.tai edes näkisit hänet kuvasta.älä luovuta vielä .mulla on vaan tunne ja vahva sellainen että tullaan pettymään kummatkin .ja tosi pahasti,kyllä meillä sellaiset haavekuvat on me nähdään vaan se kuva mielessämme mitä nämä henkilöt ovat olleet joskus nuorena.mä toivon että sä katot tän näytelmän loppuun niinkun minäkin ettei tarvi toista 20 vuotta odottaa.;D
vielä lisätäkseni mä olen joka päivä katsonut fb:stä josko hän olisi laittanut kuvansa sinne.mutta ei.mainitsin hänelle puhelin viestissä että yritin etsiä sieltä kautta .oma kuvani ja yhteys tietoni ovat siellä jos on käynyt katsomassa.(jos tunnistaa,tai muistaa edes nimeäni)
koskaan ei tiedä miloin on muutosten aika..ja milloin muutokset tapahtuu vai onko kenties jo tapahtuneet..
Sain itse muutama vuosi sitten viestin ex-hoidoltani. Sinkkuvuosina tapailin häntä muutaman kerran, mutta hän itse lopetti suhteen ennenkuin se oikeastaan alkoikaan; hän oli niihin aikoihin varattu. Vuosi-pari tuon jälkeen hän SOITTI minulle tuosta vaan ja kysyi, muistanko hänet. Aika röyhkeää toimintaa ottaen huomioon, että silloinen miesystäväni istui vieressäni ja oli kummastunut, kun ilmoitin puhelimeen soittajan erehtyneen henkilöstä.
Muutamia vuosia tuon puhelun jälkeen sain häneltä sähköpostiviestin - jossa kysyttiin mitä kuuluu - laitoin hänelle tosi tylyn vastauksen. Ensimmäinen ajatus oli todellakin "mitä se musta nyt haluaa" johtuen varmaankin "suhteemme" laadusta (tai laaduttomuudesta pikemminkin). Olin saanut oman elämäni järjestykseen, enkä halunnut minkään entisen tulevan kummittelemaan ja sotkemaan mielenrauhaani. Tässä tapauksessa olen ihan vakuuttunut, että hänen tarkoitusperänsä olivat kaikkea muuta kuin kysyä viattomasti kuulumisia. Minua ei vanha suola janottanut...
Ehkä tässä sinunkin tapauksessasi asia on niin, että toinen osapuoli on tyytyväinen elämäänsä, eikä halua entisiä heiloja sotkemaan sitä. Naisen ajatuksenjuoksu on joskus kummallista, mutta näin se vaan menee. =D
haluisin vastata sulle tähän että lukisit kirjoitukset alusta .tarkoitus tässä ei ole se mitä vastasit.kukaan ei ole tässä mitään ottamassa ei rikkomassa.on vain ihmisiä jotka jäävät lähtemättömästi mieleen.halu kysyä mitä kuuluu ja miten elämä on mennyt.en minäkään joka exän perään kysele kuulumisia.mutta on ihmisiä joilla on eri ajatus maailma kun sinulla.olen myös nainen mutta ajatus maailmamme on täysin erillainen.kun itse selvitin kyseisen ihmisen numeroa mutkien kautta juttelin asiasta langan toisessa päässä oleva henkilön kanssa.sanoi hän minulle että ihanaa kun joku kyselee noinkin pitkän kun yli 20 vuoden jälkeen.toivotti minulle onnea että saisin vastauksen.jos minulle tulisi viesti noin pitkän ajan päästä .olisin todella otettu.vastaisin kyllä hänelle kohteliaasti .oma elämäni on täysin kunnossa enkä minä ajattelisi että joku tulee sen sotkemaan.jotkut saavat vaan väärän käsityksen viestin sisällöstä mutta se tapa vaan millä se tulkitaan ja miten se kirjotetaan on oleellista.usein ihmiset saavat heti väärän käsityksen et hei mitä toi minusta haluaa.oma viestini oli ainakin ihan neutraali ja ystävällinen ja varmasti tarkotus meni perille .että tälläistä on minun ajatus maailma naisena.
Uskon että "naisena sanoisin tähän" osuu aikalailla oikeaan , laittamani viesti on koettu rasitteena ja uhkana,ei sovi elämääni nyt asenteella.
Järkeillyt olen enemmän asiaa, kun aikaakin on kulunut ja aivot alkaa toimimaan järkevämmin tuon pahan pettymyksen jälkeen .
On aina hyvä vastaavissa tilanteissa kääntää asia käänteisesti, kuinka suhtautuisin jos joku hetkellinen tyttökaverini ottaisi yhteyttä yli 20v jälkeen,henkilö jota olisin pitänyt suhteen päättymisen jälkeen rasittavana virhearviointina jo suhteen alkuvaiheessa,,,hmmnnn..., mitä tekisin,noh,varmaan ajattelisin heti että mitä se nyt minusta haluaa,haluaako se iskeä minut takaisin vai mikä on yhteydenoton syy, mutta olen aivan varma että olisin ystävällinen ja vastaisin hänelle, olisin valmis vaikka tapaamankin ja pitämään yhteyksiä jatkossakin, mutta heti alkuun tekisin selväksi että suostun ainoastaan ystävänä,ja olisin ystävällinen häntä kohta totta kai.
Varmaan meitä ihmisiä on moneen junaan, toiset vaan on niin itsekkäitä ja ajattelevat aina omaa napaansa ,ystävyys kelpaa kun on sopiva hetki itselle, ja kuulumisia halutaan vaihtaa kun on sopivasti itsellä siihen mielenkiintoa ,maailma pyörii minuuden ympärillä.
Mielestäni tälläiset ihmiset ovat itsekkäitä.
Kuinka monelle on tuttu tilanne kun olette soittaneet jollekkin kaverille, hän lupaa soittaa paremmalla ajalla takaisin,muttei soittoa koskaan kuulu, sitten vuosien päästä tuon kaverin tilanne onkin muuttunut ja hänellä löytyykin aikaa,ja hän soittaa olettaen että siellähän se toinen odottaa ainoastaan MINUN soittoani.
Itsekästä!!
Pieni rupattelutuokio,tai viestiin vastaaminen ei vie montaa minuuttia,mutta sellainen saattaa antaa vastapuolelle hyvin paljon,sillä saa toisen iloiseksi, ja pienellä vaivalla, miksei siis voisi olla ystävällinen ja kohtelias jos sillä saa toiselle hyvän mielen?
Aina tälläinen pitkän ajan päästä yhteydenottaja mielletään olevan jotain vailla olevaksi luuseriksi,miksei siitä voisi olla myös iloinen jos joku tykkää ja ajattelee, silti voi olla rehellinen ja tehdä selväksi että ollaan vaan ystävinä niin kaikki on okay.
Itse en koe olevani ruikuttaja, olen kohtalaisen varakas ja kuulema komeakin ,yhteydenottooni oli vaan syynä asia, jonka ilmeisesti vaan "yönvalvojatar" ymmärtää koska on kokenut samanlaisen tunteen kuin minäkin.
Missään nimessä en olisi aloittanut mitään vanhan lämmitystä entisen heilani kanssa, asioita jäi joskus selvittämättä ja toinen katosi planeetalta, siinä syitä mielenkiintooni,jos joku ymmärtää?
Mutta,taidan monien mielestä olla se TYPERYS.
et ainakaan minun mielestä ole mikään typerys ajatteleva ihminen vaan joka pohtii asioita syvemmin.eipä tänä päivänä paljon löydy tuollaisia ihmisiä.hyvä että ajattelet jo asioista toisin ehkä kirjoituksesi sai sinut tavallaan silmät auki tilanteelle .niinkun tässä moneen otteeseen on jo mainittu aina ei saa vastauksia vaikka haluisi ja se jää sitten kiusaamaan mutta ajan kanssa ne haalenee.teet niinkun minäkin laita "muistojen laatikkoon"ehkä niin on parempi.kun puhuit tossa ystävistä/kavereista.mä heitän että mitä se on?????onko niitä.jos omalta kohdaltani puhun yhteyden otosta aina on kiire ,mihin?on monesti käynyt niin että parhaalle kaverilleni yritin soittaa kolme viikkoa kun ei oltu nähty,aina oli jotain,mä sanon aina itselleni että mä en ole mikään hätä vara että sit kelpaan kun muuta ei ole.olet oikeassa sen verran löytyy jokaisella aikaa että kerkii hetken jutella tai viestin laittaa.mulle on kahden kuukauden aikana tullut todella paljon ajatuksia ,elämän arvot mennyt uuteen järjestykseen.sen verran ikävä asia tapahtui laittoi mietityttää.kun puhuit hyvästä mielestä jopa pieni hymy voi toiselta ihmiseltä saada hyvälle mielelle .ne on vaan pienia asoita mutta mun ystävä sanoo aina mulle että herkät ihmiset huomaa tuollaiset ja se on tavallaan rikkaus ihmisessä että on iloinen ja osaa nauttii pienistä asioista.
Ehkä näin on,että toiset meistä on enemmän antennit haralla ja huomaavat paljon enenmmän kuin muut, tavallaan herkkiä aistimaan ja ajattelemaan asioista hieman laajemmin, ja siksi tuollaiset ihmiset yleensä kärsivätkin enemmän tästä piirteestä , olisi varmaan helpompaa olla tunteettomampi .
Mutta sen on minulle elämä opettanut että aina jokainen joutuu altavastaajan asemaan,aikaa siinä saattaa kulua, mutta aina on nokitus mahdollisuus tulevaisuudessa, jos sen haluaa sitten käyttää?
Minä ennustan itselleni tapahtuvaksi niin, viestini kohde tulee jossain vaiheessa myös uteliaaksi viestistäni ja hänelle käy samoin kuin minulle nyt, siihen menee aikaa varmaan paljon, ja silloin jää nähtäväksi käytänkö nokitukseni vai en!