Eniten huumausaine keskustelussa herättää sen kahden ääripään piipplakit. Eli vaikkapa ns. kannabisheebot, jotka eivät näe oman aineensa merkitystä kokonaiskuvioissa. Ja sitä mitä kannabiksen hankita kuvio voi tuoda mukanaan ja aiheuttaa vaikkapa nuorten ihmisten yksityiselämässä muutakin, joka voi olla tietynlaisena altisteena vaikkapa huumauainealakulttuuriin ja moniin muihin yksityiselämän epätoivottuihin ilmiöihin.
Toisena ääripäänä on sellaiset keskustelijat, jotka eivät tiedä, että aineilla on eroa.
Sitten siinä välimaastossa on keskustelijat, jotka yrittävät pitää esillä monipuolista keskustelua samankin vaikka tietyn aineen tai aineiden osuudesta monenlaisten ihmisten elämäntilanteissa. Ja tämä olisi joku sellainen yksilölähtöinen ongelmanratkaisu ja syy-yhteyksien ymmärtämiseen perustuva tapa pitää asiaa esillä.
Jotenkin varsinkin huumausaineista keskusteleminen on kovasti pistaloitunutta. Ja siinä onkin vaikeaa tuoda esille kokonaisvaltaista kuvaa, koska se on mm. viranomaistenkin taholla pirstaloitu niin moniin eri osa-alueisiin. Sosiaaliviranomaista, poliiseihin, syyttäjiin jne. Lisäksi on olemassa esim. alan tutkijoita jotka tietävät vaikkapa aineiden vaikutukset ja niiden käytössä ilmenevät kulttuuriset tavat ja sosiaaliset vaikutuksetkin myös huumausaineita käyttävien lähipiirissä, mutta tällöin joskus voi taas unohtua viranomaisnäkökulma asiasta. Ja voidaanhan väittää, että on olemassa myös kaikkien ilmiötä käsittelevien näkökulma ja jopa motivaatiotekijät käsitellä asiaa.
Ja jos näistä pitäisi vetää jokin yhteinen linja, niin ainakaan se ei mun mielestä saisi olla se, että vaikkapa kannabis erityisesti erotettaisiin hyväksi huumeeksi. Vaan se, että tietoutta siitä voitaisiin jakaa, että monenlaisissa sosiaalisissa tilanteissa olevat ihmiset kokevat monenlaisia asioita alaotsikon huumausaineidenkäyttö alla. Ja myös sellainen ärsyttää, että jotkut tuoda toitottavat esille vain sitä, että huumauaineiden käyttö on vain pelkkä kriisi. Jota se tietysti voi todellakin olla. Mutta he eivät osaa tuoda tässä asiassaan yhtään konkreetista ratkaisumallia esille, kuinka on olemassa tietoa ja taitoa siitä kuinka asioissa voidaan edetä oikein, jos tällaisia tapauksia ilmenee vaikkapa perheen nuorilla.
Sellainen voisi ollakin aivan oman tiedotuksensa arvoinen asia vanhemmille ja kouluille kuinka toimia oikein huumausaineasiassa, jos sellainen tulee ilmi ja kuinka siinä tulisi edetä? Mutta ongelmana tässä on juuri tämä viranomaistoiminnan pirstaloituneisuus. Ja se, että sen nykyinen toiminta ei edes välttämättä tuekaan tällaista asiaa. Ja siksi varmaan tämä tehtävä voisikin luonnollisesti kuulua perheille. Mutta he tarvisivat oikeaa tietoa niistä toimenpiteistä kuinka heidän tulisi menetellä sellaisen asian edessä, josta heillä ei välttämättä ole tietoa.
Ja, myös se on hieman hukassa että huumausaineet kuitenkin yhdessä ovat osa tiettyä kokonaisuutta, ja asiaa voidaan myös ajatella siltäkin näkökannalta, mikä oikeastaan onkin ainoa mahdollinen kriittinen näkökanta. Että onko siinä mukana oleminen enää tämän kokonaiskuvan ymmärtämisen jälkeen sellainen ajatus, että sitä tahtoo itsekään olla tukemassa missään muodossaa?
Vai onko olemassa toisenlaisia vaihtoehtoisia tapoja toimia? Ja sellaisia malleja edes esillä, että päihteettömyyskin voi olla ja on yksi mahdollinen elämäntapa valita? Jolla voidaan kehittää ja rakentaa ihmisen identiteettiä jä vaikkapa käyttää sitä jopa kannanottona? Ja joka on myös sisältörikasta ja täyttä elämää.
Eikä ainoastaan joku "itsenäinen", "tiedostava" tai "kapinoiva" maailman tuskaa tunteva yhteiskunnassa etabloitunut hahmo, jolla on omakohtainen suhde päihteisiin. Paljon realistisempi ja haastavanmi maailmankuva on päihteitä käyttämätön elämäntapa ja ne sen sankarit, jotka kohtaavat ilot, surut ja muuta asiat päiväkerrallaan rakentamatta itselleen siihen erityyppisiä päihteidenkäytön traditoita.
Joten ainoa todellinen valinta ihmisellä on riittävän ymmärryksen hankkiminen molemmista elämäntavoista ja niihin perustuva ratkaisu asiassa.
Toisena ääripäänä on sellaiset keskustelijat, jotka eivät tiedä, että aineilla on eroa.
Sitten siinä välimaastossa on keskustelijat, jotka yrittävät pitää esillä monipuolista keskustelua samankin vaikka tietyn aineen tai aineiden osuudesta monenlaisten ihmisten elämäntilanteissa. Ja tämä olisi joku sellainen yksilölähtöinen ongelmanratkaisu ja syy-yhteyksien ymmärtämiseen perustuva tapa pitää asiaa esillä.
Jotenkin varsinkin huumausaineista keskusteleminen on kovasti pistaloitunutta. Ja siinä onkin vaikeaa tuoda esille kokonaisvaltaista kuvaa, koska se on mm. viranomaistenkin taholla pirstaloitu niin moniin eri osa-alueisiin. Sosiaaliviranomaista, poliiseihin, syyttäjiin jne. Lisäksi on olemassa esim. alan tutkijoita jotka tietävät vaikkapa aineiden vaikutukset ja niiden käytössä ilmenevät kulttuuriset tavat ja sosiaaliset vaikutuksetkin myös huumausaineita käyttävien lähipiirissä, mutta tällöin joskus voi taas unohtua viranomaisnäkökulma asiasta. Ja voidaanhan väittää, että on olemassa myös kaikkien ilmiötä käsittelevien näkökulma ja jopa motivaatiotekijät käsitellä asiaa.
Ja jos näistä pitäisi vetää jokin yhteinen linja, niin ainakaan se ei mun mielestä saisi olla se, että vaikkapa kannabis erityisesti erotettaisiin hyväksi huumeeksi. Vaan se, että tietoutta siitä voitaisiin jakaa, että monenlaisissa sosiaalisissa tilanteissa olevat ihmiset kokevat monenlaisia asioita alaotsikon huumausaineidenkäyttö alla. Ja myös sellainen ärsyttää, että jotkut tuoda toitottavat esille vain sitä, että huumauaineiden käyttö on vain pelkkä kriisi. Jota se tietysti voi todellakin olla. Mutta he eivät osaa tuoda tässä asiassaan yhtään konkreetista ratkaisumallia esille, kuinka on olemassa tietoa ja taitoa siitä kuinka asioissa voidaan edetä oikein, jos tällaisia tapauksia ilmenee vaikkapa perheen nuorilla.
Sellainen voisi ollakin aivan oman tiedotuksensa arvoinen asia vanhemmille ja kouluille kuinka toimia oikein huumausaineasiassa, jos sellainen tulee ilmi ja kuinka siinä tulisi edetä? Mutta ongelmana tässä on juuri tämä viranomaistoiminnan pirstaloituneisuus. Ja se, että sen nykyinen toiminta ei edes välttämättä tuekaan tällaista asiaa. Ja siksi varmaan tämä tehtävä voisikin luonnollisesti kuulua perheille. Mutta he tarvisivat oikeaa tietoa niistä toimenpiteistä kuinka heidän tulisi menetellä sellaisen asian edessä, josta heillä ei välttämättä ole tietoa.
Ja, myös se on hieman hukassa että huumausaineet kuitenkin yhdessä ovat osa tiettyä kokonaisuutta, ja asiaa voidaan myös ajatella siltäkin näkökannalta, mikä oikeastaan onkin ainoa mahdollinen kriittinen näkökanta. Että onko siinä mukana oleminen enää tämän kokonaiskuvan ymmärtämisen jälkeen sellainen ajatus, että sitä tahtoo itsekään olla tukemassa missään muodossaa?
Vai onko olemassa toisenlaisia vaihtoehtoisia tapoja toimia? Ja sellaisia malleja edes esillä, että päihteettömyyskin voi olla ja on yksi mahdollinen elämäntapa valita? Jolla voidaan kehittää ja rakentaa ihmisen identiteettiä jä vaikkapa käyttää sitä jopa kannanottona? Ja joka on myös sisältörikasta ja täyttä elämää.
Eikä ainoastaan joku "itsenäinen", "tiedostava" tai "kapinoiva" maailman tuskaa tunteva yhteiskunnassa etabloitunut hahmo, jolla on omakohtainen suhde päihteisiin. Paljon realistisempi ja haastavanmi maailmankuva on päihteitä käyttämätön elämäntapa ja ne sen sankarit, jotka kohtaavat ilot, surut ja muuta asiat päiväkerrallaan rakentamatta itselleen siihen erityyppisiä päihteidenkäytön traditoita.
Joten ainoa todellinen valinta ihmisellä on riittävän ymmärryksen hankkiminen molemmista elämäntavoista ja niihin perustuva ratkaisu asiassa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.