Ikäero.

ikäeroa on 2,5 vuotta. Esikoinen on melkoisessa uhmaiässä ja vaatii paljon huomiota ja aktiviteetteja, jottei tylsistyisi ja riehuisi siten vieläkin enemmän, eli vauva jää melko lailla paitsioon ja joutuu viihtymään paljon itsekseen. Onneksi vauva on tyytyväinen ja hyväntuulinen tapaus, ja nukkuu ja syö hyvin.

Meno kyllä helpottaa tulevaisuudessa kun esikon uhma hieman laantuu, mutta kyllä tämä rankkaa on ollut, varsinkin kun mies keskittää kaiken aikansa ja energian työntekoon.

Jos ikäeroa olisi ollut pari vuotta enemmän, olisi esikoinen ehkä ollut oma-aloitteisempi, eikä vaatisi niin paljoa huolenpitoa ja valvontaa. Saattaa olla, että äitinä olisin silloin päässyt helpommalla.

Halusin kuitenkin suht pienen ikäeron, jotta olisi sitten hieman myöhemmin seuraa toisistaan ja yhteisiä juttuja ja harrastuksia. Itse olen 2,5 vuotta vanhempi kuin siskoni, ja olemme aina olleet todella läheisiä ja vieläkin kolmikymppisinä parhaita ystäviä. Veljeni on minua 3,5 vuotta nuorempi ja hyvin hänkin silloin aikoinaan leikeissä mukana pysyi. ja vieläkin läheisiä ollaan.

Esikoisen ja kuopuksen ikäero on 2v2kk. Täytyy sanoa että haastavaa se on saada lapset pienellä ikäerolla mutta helpottaa ajan myötä koska sisarukset kasvaa todella läheisiksi ja ovat kehitystasoltaan kohtuu lähellä toisiaan niin ei tarvi keksiä niin monenlaista tekemistä eri-ikäisille sisaruksille.

ikäeroa oli 1,5v ja se tuntui todella loistavalta. Kakkonen ei osannut pitkään aikaan olla mustasukkainen, ei ollut uhmaikää vielä. Toisaalta osasi ja syödä ja oppi nopeasti pukemaan itse vaatteet, käveli sujuvasti jne. Pienempi olisi ollut paljon hankalampi, koska silloin olisi ollut tavallaan kaksi vauvaa ja olisi joutunut kahta kanniskelemaan jne. Kannattaa ottaa huomioon, mitä jos kaikki ei menekään ns. putkeen eli toinen onkin koliikkivauva, ei ole terve tai lapset sairastelevat paljon tms. Onko silloin voimavaroja ja tukiverkostoa auttamassa?

Meillä esikoisen ja kakkosen väliseksi ikäeroksi tulee 8 vuotta... ei mitenkään suunniteltu näin isoa eroa, mutta välillä luonto järjestää yllätyksiä.

Jos jotain hyvää hakee, niin esikoinen on todella innoissaan tulokkaasta ja pelko mustasukkaisuudesta on melko pieni., sillä koululainen osaa jo järkeillä asioita. Lisäksi esikoinen on jo sillä tavalla oma-aloitteinen ja omatoiminen, että ei kuormita äitiä liikaa. Toki hänet edelleen huomioidaan, häntä rakastetaan ja hänelle suodaan omaa aikaa äidin kanssa.

sekä isossa että pienessä ikäerossa on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta ehkä tossa lyhyessä ikäerossa on vähemmän kuitenkin huonoja puolia, ainoastaan varmaan rankkuus ja väsymys on suurempi ekan vuoden aikana jos pieni ikäero. Meille tulossa 1v6kk ikäeroa ja saas nähdä miten menee...olen kyllä asennoitunut niin, että alussa on tosi rankkaa (esikoinen oli vielä koliikkivauva), mutta onneksi meillä hyvät turvaverkot, muuten en olisi uskaltanut tähän ryhtyä.

Meillä on ensimmäisten välillä ikäero noin vuoden. Ensimmäinen vuosi kahden kanssa oli aika rankka, mutta en missään tapauksessa vaihtaisi sitä pois. Nyt ovat kymmenen ja yhdeksän ja ovat koko ajan olleet parhaat kaverukset ja aivan erottamaton kaksikko. Seuraava syntyi sitten lähes viisi vuotta myöhemmin ja silloin ensimmäisistä oli jo paljon hoitoapua, mutta mustasukkaisuuttakin ilmeni. Neljänteen jäi eroa kaksi ja puoli vuotta edellisestä. Jos nyt joutuisin aloittamaan lapsenteon alusta, niin tekisin ne niin peräkkäin kuin vain mahdollista (eikä se johtuisi pelkästään iästä). Mutta rankkaan vuoteen on syytä varautua. Kun juniori täyttää sen vuoden, niin sitten helpottaa huomattavasti, koska alkavat leikkiä keskenään eivätkä vaadi enää samalla tavalla huomiota. Siis yleensä, voihan olla poikkeuksiakin.

kellekin on sopiva, mutta meillä on ensimmäisen ja toisen välillä 6 v, toisen ja kolmannen välillä 1 v ja kolmannen ja neljännen 5 v.

Tietysti mitä lähempänä lapset ovat toisiaan, sen paremminheillä on aikanaan seuraa toisistaan.

Meillä on isoveljeni kanssa ikäeroa 2 v ja pikkusiskoni kanssa 1 v. Ollaan kaikki sitä mieltä, että ehdottomasti on ollut erittäin hyvä ikäero, kun on niin pienet. Aina ollut kaveria toisistaan ja vieläkin ikäero on paras. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä nuorimmalle taisi olla inhottavinta olla nuorin, mutta vuoden päästä oli jo mukana samoissa menoissa vanhempien kanssa.

Äiti taannoin sanoi, että jos nyt saisi päättää ei olisi tehnyt niin tiheään koska meidän kolmen ollessa pieniä se oli aika raskasta olla päivät yksin kolmen pienen kanssa kun iskä oli töissä. Mutta lapsena olen siitä erittäin onnellinen, että ikäeroa on niin vähän!