Jakopää

Ostin vanhan escortin ja huoltokirjassa oli merkintä jakopääremontista, mutta vesipumppu oli nähtävästi jäänyt vaihtamatta kun alkoi vuotamaan. Remppa meni uusiksi vesipumpun kanssa ja vein auton merkkikorjaamoon. Työ kesti vuorokauden pidempään. Lopuksi minulle selitettiin, että moottorissa pitää olla jotakin vikaa esim. kampiakseli vääntynyt, koska jako piti laittaa ainakin yhden hampaan pieleen, että auto käynnistyisi. Onko moista vikaa olemassa vai mistä voi olla kyse?

Alunperin kustannusarviossa oli aivan eri osanumerokin joka loppujenlopuksi asennettiin.
295436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Vesipumppu ei mitenkään liity jakopääremonttiin.
Kampiakseli ei mitenkään väänny. Kampiakselin ja sen hammas/hihnapyörän välistä on saattanut jollakin tumpelolla jäädä kiila pois ja siksi jako pielessä tai jotain häslinkiä. En ole purkanut kyseisen moottorin jakopäätä niin en tiedä tarkemmin. Mitä ihmeellisimpiä töppäilyjä kyllä saattaa tulla vastaan kun tehdään sellaista, mitä ei osata ollenkaan...

Äänestä
  • puhuu taas paskaa!!!!!!!! Vai ei vesipumppu kuulu jakopää remonttiin, kaikissa moottoreissa joissa jakohihna pyörittää vesipumppua, pitää tarkastaa/vaihtaa vesipumppu!!!!!!! Esim. vw:ssä, fordeissa, opeleissa jne jakohihna pyörittää vesipumppua!

    Äänestä

  • mekaanikko kirjoitti:

    puhuu taas paskaa!!!!!!!! Vai ei vesipumppu kuulu jakopää remonttiin, kaikissa moottoreissa joissa jakohihna pyörittää vesipumppua, pitää tarkastaa/vaihtaa vesipumppu!!!!!!! Esim. vw:ssä, fordeissa, opeleissa jne jakohihna pyörittää vesipumppua!

    merkki ei sano mitään, se on täysin moottorikohtainen asia pyörittääkö jakohihna pumppua vai ei.

    Äänestä

  • turha yleistää kirjoitti:

    merkki ei sano mitään, se on täysin moottorikohtainen asia pyörittääkö jakohihna pumppua vai ei.

    mitenkään merkkiä, vaan mainitsin merkkejä missä merkeissä jakohihna pyörittää vesipumppua!!!!!!!!!!!!!! Tälläkin hetkel työn alla (jakohihnan vaihto) VW jossa jakohihna pyöritää vesipumppua!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • mekaanikko kirjoitti:

    mitenkään merkkiä, vaan mainitsin merkkejä missä merkeissä jakohihna pyörittää vesipumppua!!!!!!!!!!!!!! Tälläkin hetkel työn alla (jakohihnan vaihto) VW jossa jakohihna pyöritää vesipumppua!!!!!!!!!!

    Kaveri jauhaa täyttä paskaa.FIKSUMMAT näkee,että tuskin sitroen on tähän vastannut.
    Mä veikkaan enemmänkin,yhtä idioottia,laittaa tarinan,ja vastailee siihen itse
    huvittava kun on.Etkä sä oo mikään mekaanikko,ennemminkin mun silmissä kuspää
    Täytyy varmaan lukita oma nimmari,ennenkuin joku kuspää kirjoittelee sielä omiaan
    toisten nimikirjaimia käyttäen
    Tai voihanse olla,että olet jakomielitautinen,ja uskot asiaasi

    Äänestä

  • mekaanikko kirjoitti:

    puhuu taas paskaa!!!!!!!! Vai ei vesipumppu kuulu jakopää remonttiin, kaikissa moottoreissa joissa jakohihna pyörittää vesipumppua, pitää tarkastaa/vaihtaa vesipumppu!!!!!!! Esim. vw:ssä, fordeissa, opeleissa jne jakohihna pyörittää vesipumppua!

    Minkähän alan mekaanikko sinä olet? Et ainakaan autoalan!

    Minulla on auto, jossa mittarissa yli 400 000 km. Jakohihna vaihdettu 60 tuhannen välein (hinta 13,50 Motonetissä, työ ilmainen itse tehden), kiristinrulla kahdesti ja alkuperäinen vesipumppu. Kaikki eivät ole niin toopeja, että vaihtelevat kaikki osat "varmuuden vuoksi" tai kun varaosamyyjä suosittelee.
    Ja kaikki autot eivät ole wolkkareita, foorteja eikä opeleita vaikka jakohihna pyörittäisikin vesipumppua.

    Äänestä

  • mar44u kirjoitti:

    oonki tirööri

    muuten rättäri vitun pässi kun et osaa lukea!!!!!!! Merkit oli esimekkejä joissa jakohihna pyörittää vesipumppua!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Silloin pitää tarkastaa vesipumpun kunto ja vaihtaa tarvittaessa! Kuten keskustelun aloittaja mainitsi että jakohihnan vaihdon jälkeen alkoi vesipumppu vuotaa, joten vesipumpun tarkastus ja vaihto oli jäänny tekemättä!!!!!!!! Mistä tiedät rättäri että kulkuneuvos vesipumppu on alkuperäinen? Et varmasti ole huoltanu sitä koslaas uudesta asti!!!!!!!!!!!!!! Monesti puhut täällä paskaa RÄTTÄRI MULKKU!!!!!! Tietääkö rättäri miten asennetaan esim. mersun 2,5 litrasen jakoketjun kiristin paikalleen ja mitä sille pitää tehdä sitä ennen???????? Et taida tietää!!!!!!!

    Äänestä

  • kugyif kirjoitti:

    Kaveri jauhaa täyttä paskaa.FIKSUMMAT näkee,että tuskin sitroen on tähän vastannut.
    Mä veikkaan enemmänkin,yhtä idioottia,laittaa tarinan,ja vastailee siihen itse
    huvittava kun on.Etkä sä oo mikään mekaanikko,ennemminkin mun silmissä kuspää
    Täytyy varmaan lukita oma nimmari,ennenkuin joku kuspää kirjoittelee sielä omiaan
    toisten nimikirjaimia käyttäen
    Tai voihanse olla,että olet jakomielitautinen,ja uskot asiaasi

    se vasta jakomielitautinen olet! Olet ilmeisesti karannu hesperian suljetulta osastolta!!!!!!! Sinä kugyif olet itse idiootti, kusipää ja kaiken lisäks äitis nussia!!!!

    Äänestä

  • mekaanikko kirjoitti:

    muuten rättäri vitun pässi kun et osaa lukea!!!!!!! Merkit oli esimekkejä joissa jakohihna pyörittää vesipumppua!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Silloin pitää tarkastaa vesipumpun kunto ja vaihtaa tarvittaessa! Kuten keskustelun aloittaja mainitsi että jakohihnan vaihdon jälkeen alkoi vesipumppu vuotaa, joten vesipumpun tarkastus ja vaihto oli jäänny tekemättä!!!!!!!! Mistä tiedät rättäri että kulkuneuvos vesipumppu on alkuperäinen? Et varmasti ole huoltanu sitä koslaas uudesta asti!!!!!!!!!!!!!! Monesti puhut täällä paskaa RÄTTÄRI MULKKU!!!!!! Tietääkö rättäri miten asennetaan esim. mersun 2,5 litrasen jakoketjun kiristin paikalleen ja mitä sille pitää tehdä sitä ennen???????? Et taida tietää!!!!!!!

    hitsin mekaanikko.kerro meille miten itse tarkistat vesipumpun kunnon,jos ei vuoda
    ennen jakopääremonttia.Otatko sen kenties irti,varmuuden vuoksi,ja kääntelet sitä
    kädessäsi?
    Tosin,jos osaat asentaa mersuun kiristimen,olen mykistetty,ja suurta ihailua täynnä

    Äänestä

  • waler kirjoitti:

    tyhmii kun ette tiedä miten vesipumpun kunto tarkastetaan!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • 9+16=25 kirjoitti:

    tyhmii kun ette tiedä miten vesipumpun kunto tarkastetaan!!!!!!!!!!!!

    kerro ihmeessä miten itse olet sen tarkistanut?
    Täytyy myöntää,että mun ymmärrys loppui tähän.
    TOI yhteenlasku tekee seitsemän

    Äänestä

  • waler kirjoitti:

    kerro ihmeessä miten itse olet sen tarkistanut?
    Täytyy myöntää,että mun ymmärrys loppui tähän.
    TOI yhteenlasku tekee seitsemän

    Tarkastus menee näin: Kun jakopää on auki niin vesipumpun siivapyörää pyötitetään käsin ja mikäli tuntuu/kuuluu rohinaa tarkoittaa se, että pumppu on vaihdon tarpeessa.

    poju takas ala-asteelle opiskelee matematiikan yhteenlaskua!!!!!!

    Äänestä

  • Namulaari kirjoitti:

    joku tietävän miten vesipumpun kunto tarkastetaan!!!

    Äänestä

  • Namulaari kirjoitti:

    Tarkastus menee näin: Kun jakopää on auki niin vesipumpun siivapyörää pyötitetään käsin ja mikäli tuntuu/kuuluu rohinaa tarkoittaa se, että pumppu on vaihdon tarpeessa.

    tarkastus menee näin.vaihtakaa vesipumppu varmuuden vuoksi,koska alan ammattilaiset
    osaavat jo pyörittelemällä todeta sen kunnon.tosin,jos jakoremmin kanssa yhteteydessä
    vaihtaisin sen itsekkin varmuuden vuoksi

    Äänestä

  • 8+17=25 kirjoitti:

    poju takas ala-asteelle opiskelee matematiikan yhteenlaskua!!!!!!

    Sä et varmaan ymmärrä ironiaa,vaikka se työnnettäisiin sun pyllyyn
    Ja koska tämä ei nykyään ole mikään auttamispalsta,enemmänkin nykyään vittuilu
    sellainen,KYSYISIN mitä koulua olet itse käynyt.Voidaan sitten vertailla.

    Äänestä

Kannattaa tarkistaa onko nokka-akselin sekä kampiakselin kiilat ehjiä ja ovatko ne paikallaan. tuo hampaan heitto voi aiheuttaa koneen tuhoutumisen.

IKINÄ ei ammattiasentaja laita jakoa pieleen VAAN otaa siitä selvän, mistä epäjako aiheutuu.

Jos kiilat murtuu jommalta kummalta akselilta on edessä konetuho.

Äänestä
  • Saivat jo nyt aikaiseksi satasen kalliimman korjauksen josta sovittiin. Heidän mielestä jako oli jo pielessä sinne vietäessä ja että vian selvittäminen vaatisi enemmän purkamista asiakkaan laskuun. Lopuksi totesivat ja jopa kuittiin kirjoittivat, että jako on hampaan pielessä ja ettei he ole tehneet asennusvirhettä.

    En ole mikään automekaanikko, mutta mieleeni tulee vanha bemarini, jossa vuosi imusarjan tiiviste. Osa maksaa parisen kymppiä ja asentaminen varmasti viidenkympin luokkaa. Loppujenlopuksi korjaaja oli asentanut toisen malliin kuulumattoman kaasuttimen kotitekoisilla tiivistevirityksillä, jotka ei nekään toimineet. Vanhasta kaasarista pyydettiin uuden korvauskaasarin hinta ja asennukseen oli lisätty työtunteja jopa niiltä osin kun asennukseen tuhraantui epäonnista yrittämistä. Sain tingattua laskua pienemmäksi joskaan autoa e itarvinnut enää koskaan viedä siihen korjaamoon.

    Aika harva vie korjamoon täysin ehjää autoa muuta kuin öljyn vaihtoon. Mikäli ajan kolarin ja lokasuoja ruttaantuu, niin asennetaanko tilalle uusi lokasuoja jota rutataan siksi, että vanhakin oli kolhuilla?

    Äänestä

  • Kiila ei siirrä mitään voimia tai momentteja vaan se ohjaa osat oikeille kohdilleen. Tämä selviää jo ammattikoulupohjalla. Varsinainen osien kiinnitys tapahtuu muulla tavoin, yleensä jonkinlaisella mutterilla tai muutamalla ruuvilla.
    Jos kiila on murtunut, syynä on se että kiinnitysmutteri on jäänyt löysälle.

    Vesipumpun tarkastuksesta sen verran, että jos laakerista kuuluu tai tuntuu pyöritettäessä jotain krohinaa tai vaihtelevaa jäykkyyttä, se yleensä jo vuotaakin. Tai ainakin pian vuotaa. Tämä tarkastus luonnollisesti kuuluu tehdä ilman eri mainintaa aina kun paikkoja on avattu niin, että se helposti onnistuu.
    Ja omassa yli 400 000 km ajetussa pikkuautossani on edelleen se sama hammashihnakäyttöinen vesipumppu kuin siinä oli ostaessani sen käytettynä vuonna 1993 mittarilukeman ollessa noin 60 000. Sitten kun vikaa tulee, niin sitten vasta uusin pumpun. Todennäköisesti ei enää kauaa kestä.

    Äänestä

  • Asenne... kirjoitti:

    Saivat jo nyt aikaiseksi satasen kalliimman korjauksen josta sovittiin. Heidän mielestä jako oli jo pielessä sinne vietäessä ja että vian selvittäminen vaatisi enemmän purkamista asiakkaan laskuun. Lopuksi totesivat ja jopa kuittiin kirjoittivat, että jako on hampaan pielessä ja ettei he ole tehneet asennusvirhettä.

    En ole mikään automekaanikko, mutta mieleeni tulee vanha bemarini, jossa vuosi imusarjan tiiviste. Osa maksaa parisen kymppiä ja asentaminen varmasti viidenkympin luokkaa. Loppujenlopuksi korjaaja oli asentanut toisen malliin kuulumattoman kaasuttimen kotitekoisilla tiivistevirityksillä, jotka ei nekään toimineet. Vanhasta kaasarista pyydettiin uuden korvauskaasarin hinta ja asennukseen oli lisätty työtunteja jopa niiltä osin kun asennukseen tuhraantui epäonnista yrittämistä. Sain tingattua laskua pienemmäksi joskaan autoa e itarvinnut enää koskaan viedä siihen korjaamoon.

    Aika harva vie korjamoon täysin ehjää autoa muuta kuin öljyn vaihtoon. Mikäli ajan kolarin ja lokasuoja ruttaantuu, niin asennetaanko tilalle uusi lokasuoja jota rutataan siksi, että vanhakin oli kolhuilla?

    Yllättävän hyvin tunnut tietävän autoista,vaikket mekaanikko olekkaan

    Äänestä

  • mar44u kirjoitti:

    Kiila ei siirrä mitään voimia tai momentteja vaan se ohjaa osat oikeille kohdilleen. Tämä selviää jo ammattikoulupohjalla. Varsinainen osien kiinnitys tapahtuu muulla tavoin, yleensä jonkinlaisella mutterilla tai muutamalla ruuvilla.
    Jos kiila on murtunut, syynä on se että kiinnitysmutteri on jäänyt löysälle.

    Vesipumpun tarkastuksesta sen verran, että jos laakerista kuuluu tai tuntuu pyöritettäessä jotain krohinaa tai vaihtelevaa jäykkyyttä, se yleensä jo vuotaakin. Tai ainakin pian vuotaa. Tämä tarkastus luonnollisesti kuuluu tehdä ilman eri mainintaa aina kun paikkoja on avattu niin, että se helposti onnistuu.
    Ja omassa yli 400 000 km ajetussa pikkuautossani on edelleen se sama hammashihnakäyttöinen vesipumppu kuin siinä oli ostaessani sen käytettynä vuonna 1993 mittarilukeman ollessa noin 60 000. Sitten kun vikaa tulee, niin sitten vasta uusin pumpun. Todennäköisesti ei enää kauaa kestä.

    Kukaan ei kai ole edes esittänyt, että kiila olisi jotenkin osana voimansiirrossa, ja vesipumpun vaihto siinä tapauksessa kun se on erillään jakohihnasta, voidaan vaihtaa kun on tarvetta.
    Jakohihnan käyttämä pumppu vaihdetaan aina kun hihnakin, ei siksi että se olisi rikki, vaan varmuuden vuoksi.
    Vaikka 90 % pumpuista kestäisi koko auton iän, niin sen 10 % aiheuttama vahinko voi tehdä maineelle niin suurta vahinkoa, että uusiminen katsotaan pienemmäksi haitaksi.

    Kummallista että tällaisesta asiasta täytyy käydä erillistä keskustelua, jokainen voi autollaan ottaa sellaisen käyttöriskin kuin haluaa, valmistaja yleensä tietää tuotteensa ominaisuudet parhaiten, eikä siihen vaikuta joidenkin käyttäjien yksityiset mielipiteet mitään

    Äänestä

  • Waler kirjoitti:

    Yllättävän hyvin tunnut tietävän autoista,vaikket mekaanikko olekkaan

    Kokemusta ikävä kyllä tulee joka auton kanssa erikseen. Saisimpa joskus uuden auton, niin ei tarvitsisi räpätä.

    Äänestä

  • kaada vaan ittelles kirjoitti:

    Kukaan ei kai ole edes esittänyt, että kiila olisi jotenkin osana voimansiirrossa, ja vesipumpun vaihto siinä tapauksessa kun se on erillään jakohihnasta, voidaan vaihtaa kun on tarvetta.
    Jakohihnan käyttämä pumppu vaihdetaan aina kun hihnakin, ei siksi että se olisi rikki, vaan varmuuden vuoksi.
    Vaikka 90 % pumpuista kestäisi koko auton iän, niin sen 10 % aiheuttama vahinko voi tehdä maineelle niin suurta vahinkoa, että uusiminen katsotaan pienemmäksi haitaksi.

    Kummallista että tällaisesta asiasta täytyy käydä erillistä keskustelua, jokainen voi autollaan ottaa sellaisen käyttöriskin kuin haluaa, valmistaja yleensä tietää tuotteensa ominaisuudet parhaiten, eikä siihen vaikuta joidenkin käyttäjien yksityiset mielipiteet mitään

    Höpöhöpö, pojuseni.
    Oletkohan edes koskaan nähnyt rikkinäistä vesipumppua? Tiedätkö miten vika ilmenee, mitä sitten seuraa ja miten pitää menetellä?

    Jos minä olisin sinun puppukirjoitustesi mukaan toiminut, olisi tässäkin autossani vaihdettu vesipumppu jo 6 kertaa turhan takia ja kiristinrulla 4 kertaa turhan takia. Paljonko se olisi maksanut tähän mennessä turhan takia? Kiristinrullan vaihto ei työtä lisää jos se tehdään hihnanvaihdon yhteydessä, mutta erikseen tehtynä työaika on sama kuin hihnan vaihdossakin. Vesipumpun vaihto vie extra ajan, koska jäähdytysneste joudutaan poistamaan, pumppu vaihtamaan, neste lisäämään koneeseen ja järjestelmä ilmaamaan.

    Sekö sinua harmittaa, kun olet joutunut varaosamyyjän huijaamaksi ja maksanut itsesi kipeäksi tyhjästä?

    Vaikka sellainenhan se ihminen on, että kun A huijaa B:tä ja sitten C kertoo B:lle, mitä on tapahtunut, niin B suuttuu hirveästi. Ei suinkaan A:lle vaan C:lle!
    TÄMÄN voi jokainen huomata asiasta kuin asiasta!

    Eikö yksinkertaiseen kalloosi vieläkään muotoutunut mitään järkevää kuvaa asiasta.
    Sillä asialla että sinä tai joku muu voisi säästää muutaman sentin, ei ole vähäisintäkään vaikutusta siihen, mitä huolto-ohjelmaan kuuluu, tai katsotaan järkeväksi tehdä, sen enempää kuin ketään edes kiinnostaa mitä nyhräät romusi kanssa, tai onko kenen autossa edes jakohihnaa.
    Jos mielipiteesi poikkeaa joskus muiden mielipiteestä, niin onko aivan mahdotonta edes ajatella että väärässä olija ei aina löydy muualta.

    Äänestä

  • kaada vaan ittelles kirjoitti:

    Kukaan ei kai ole edes esittänyt, että kiila olisi jotenkin osana voimansiirrossa, ja vesipumpun vaihto siinä tapauksessa kun se on erillään jakohihnasta, voidaan vaihtaa kun on tarvetta.
    Jakohihnan käyttämä pumppu vaihdetaan aina kun hihnakin, ei siksi että se olisi rikki, vaan varmuuden vuoksi.
    Vaikka 90 % pumpuista kestäisi koko auton iän, niin sen 10 % aiheuttama vahinko voi tehdä maineelle niin suurta vahinkoa, että uusiminen katsotaan pienemmäksi haitaksi.

    Kummallista että tällaisesta asiasta täytyy käydä erillistä keskustelua, jokainen voi autollaan ottaa sellaisen käyttöriskin kuin haluaa, valmistaja yleensä tietää tuotteensa ominaisuudet parhaiten, eikä siihen vaikuta joidenkin käyttäjien yksityiset mielipiteet mitään

    Kaikissa merkkikorjaamoissa ei vesipumppua vaihdeta varmuuden vuoksi. Myöskään uudemmissa autoissa ei käytetä enään kiiloja ohjaamaan hihnapyöriä paikoilleen, valitettavasti. Mielestäni ehjien osien vaihtaminen uusiin ei ole hyödyllistä.

    Äänestä

  • mar44u kirjoitti:

    Kiila ei siirrä mitään voimia tai momentteja vaan se ohjaa osat oikeille kohdilleen. Tämä selviää jo ammattikoulupohjalla. Varsinainen osien kiinnitys tapahtuu muulla tavoin, yleensä jonkinlaisella mutterilla tai muutamalla ruuvilla.
    Jos kiila on murtunut, syynä on se että kiinnitysmutteri on jäänyt löysälle.

    Vesipumpun tarkastuksesta sen verran, että jos laakerista kuuluu tai tuntuu pyöritettäessä jotain krohinaa tai vaihtelevaa jäykkyyttä, se yleensä jo vuotaakin. Tai ainakin pian vuotaa. Tämä tarkastus luonnollisesti kuuluu tehdä ilman eri mainintaa aina kun paikkoja on avattu niin, että se helposti onnistuu.
    Ja omassa yli 400 000 km ajetussa pikkuautossani on edelleen se sama hammashihnakäyttöinen vesipumppu kuin siinä oli ostaessani sen käytettynä vuonna 1993 mittarilukeman ollessa noin 60 000. Sitten kun vikaa tulee, niin sitten vasta uusin pumpun. Todennäköisesti ei enää kauaa kestä.

    Esim. Volvon B230 moottorissa kampiakselin päässä on yksi pultti joka estää mielestäni vain hihnapyörää liikumasta ulospäin.

    Äänestä

  • jotain itse tehnyt kirjoitti:

    Esim. Volvon B230 moottorissa kampiakselin päässä on yksi pultti joka estää mielestäni vain hihnapyörää liikumasta ulospäin.

    Vieläkö täällä väitellään.Huvittavaa.Vai kiiloja?

    Mielipiteeni vielä kerran:Vesipumppu kannattaa remminvaihdon yhteydessä vaihtaa AINA,
    jos JAKOREMMI pyörittää sitä.Jos ei,vaihto ei ole valttämätön,kunnes vuotaa.Kun jakoremmi
    pyörittää pumppua,pumppu rikkoutessaan rikkoo jakoremmin,joten venttiilit saavat kyytiä,tosin riippuen paljonko tilaa on mäntien ja venttilien välissä(VANHAT AUTOT!!!!

    Eiköhän sieltä B 230.sestä joku(kiilakin löydy):B koneet siitä hyviä,remmi poiketessaan ei riko
    venttiileitä.
    kiilat ,pultit,epäjako??? huvittavaa.

    Näkyy jollakin olevan vikaa muussakin kuin luetun ymmärtämisessä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Remontissa kirjoitti:

Ostin vanhan escortin ja huoltokirjassa oli merkintä jakopääremontista, mutta vesipumppu oli nähtävästi jäänyt vaihtamatta kun alkoi vuotamaan. Remppa meni uusiksi vesipumpun kanssa ja vein auton merkkikorjaamoon. Työ kesti vuorokauden pidempään. Lopuksi minulle selitettiin, että moottorissa pitää olla jotakin vikaa esim. kampiakseli vääntynyt, koska jako piti laittaa ainakin yhden hampaan pieleen, että auto käynnistyisi. Onko moista vikaa olemassa vai mistä voi olla kyse?

Alunperin kustannusarviossa oli aivan eri osanumerokin joka loppujenlopuksi asennettiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu