Mäkättävä mies

Suhde on kestänyt noin 10 vuotta avoiliitto 8 vuotta. On ollut ala ja ylä mäkeä. Nyt vikat 4 vuotta lähinnä loivaa laskua.
Kaksi lasta,omakoti talo kultainen noutaja..joops.
Ulkoisesti hyvin asiat ja naapurit kadehtii rakkauttamme.
Rakkaus on vaan kovilla, mies mäkättää niikun pahanen akka. Aiheet voivat olla mistä vaan POIENISTÄ ASIOISTA ISOIHIN.
Kaikki on päin peetä tein asiat miten vaan. Mikään ei kelpaa, ulkonäköni on kuulema rapistumassa,lapset olen huonosti kasvattanut??(minäkövaan??) Ruoka on pahaa mitä teen, en osaa maustaa oikein ikinä,asuntomme on epäsiisti vaikka olisin juuri siivonnut ymymymymym..
Koko avoiliiton ajan tätä jäkätystä on saatu kuulla. Alussa vaan ei kiinnittänyt huomiota kun oli tunteet pinnassa.

Puhe kun ei tunnu auttavan, terapeutilla on käyty yksi kerta. Terapeutti sitten sanoi vihoviimeisen jutun joka lähinnä jalat maasa olevaa nauratti. Horoskoopilta mies on leijona että siitä tämä johtuukin. Täydellisyyden halua on kuulema tähtimerkillä päälinmainen.
Itsellä vaan tuntuu että 10 vuotta on saannut olla roskapussi johon mies on roskansa kaatanut. Miehellä on ollut ainakin yksi syrjähyppy toisen lapsen synnyttyä kun seksi ei alkanut luistaa. Annoin tämä anteeksi, tietenkin yhden kerran voi antaa anteeksi.

Itse olen yleensä positiivinen ihminen ja löydän jopa pahassakin asiassa aina sen aurinkoisen puolen.
Seksiä suhteessa vaan silloin kun mies haluaa eli tosi harvoin. Valittaa siitäkin milloin mitäkin. Jopa emättimen löysyydestä..Miten paljon pitää kestää tätä sontaa.
Tätä jäkätystä ei jaksa kuunnella. Teen välillä pitkiä kävelyretkiä iltaisin ja vaan sen takia, että en jaksa olla kuulemassa sitä jäkätystä. Ainakin kroppa on pysyy hyvässä kunnossa vaikka mies väittää muuta.
Kun menen kotiin niin sitten se alkaa taas. Laiminlyön lapsia kun kävelen.
Kaikki miehen lauset alkaa: Tämäkin on pielessä jäkäti jäk..Ja vika on kaikissa muissa paitsi miehessä itsessään.
Masentaa ja ahdistaa tämä suhde.
Lähdeppä sitten tästä suhteesta.. Ei ole helppoa, mutta mielessä on käynnyt monesti.
3698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No kuulostaapa harvinaisen tutulta kerronnalta..oma ukko jaksaa kanssa "jäkätijäk" joka päivä ja pienimmistäkin asioista! Mikään ei ole koskaan hyvin...tekis ite hommat ku muka niin hyvin ne sitte osaa niin ei tartteis jäkättää, hiton rasittavaa kuunnella aina!Tuntuu että se hakemalla hakee asioita mistä voisi jäkättää..ja jos sille huomauttaa että tekis ite paremmin niin älytön riitahan siitä vaan syntyyn, kun mies ei kestä yhtään arvostelua..jaksaapa ihmeellisesti minua arvostella!!Sairasta, sanon minä!

Äänestä

...minä. Otin ja erosin ja elämä on hymyillyt minulle ja lapsille. Ei se ero kovin vaikea ollut, kun aikansa oli kestänyt kaikenlaista niin helpotus oli päästä eroon mäkättäjästä. Elintaso laski, mutta ei haittaa, toimeen tulen lasten kanssa ja se riittää. Minulla ero oli oikea ratkaisu (olin liki 20 vuotta naimisissa) ystävätkin ovat sanoneet, että sinulle ero teki todellakin hyvää.
Olen tyytyväinen ja onnellinen :)

Äänestä
  • siinä tilanteessa voi äijällä ollakin ihmettelemistä että mitäs nyt? ruuan laitto ym, onnistuuko enää?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ritvavm66 kirjoitti:

Suhde on kestänyt noin 10 vuotta avoiliitto 8 vuotta. On ollut ala ja ylä mäkeä. Nyt vikat 4 vuotta lähinnä loivaa laskua.
Kaksi lasta,omakoti talo kultainen noutaja..joops.
Ulkoisesti hyvin asiat ja naapurit kadehtii rakkauttamme.
Rakkaus on vaan kovilla, mies mäkättää niikun pahanen akka. Aiheet voivat olla mistä vaan POIENISTÄ ASIOISTA ISOIHIN.
Kaikki on päin peetä tein asiat miten vaan. Mikään ei kelpaa, ulkonäköni on kuulema rapistumassa,lapset olen huonosti kasvattanut??(minäkövaan??) Ruoka on pahaa mitä teen, en osaa maustaa oikein ikinä,asuntomme on epäsiisti vaikka olisin juuri siivonnut ymymymymym..
Koko avoiliiton ajan tätä jäkätystä on saatu kuulla. Alussa vaan ei kiinnittänyt huomiota kun oli tunteet pinnassa.

Puhe kun ei tunnu auttavan, terapeutilla on käyty yksi kerta. Terapeutti sitten sanoi vihoviimeisen jutun joka lähinnä jalat maasa olevaa nauratti. Horoskoopilta mies on leijona että siitä tämä johtuukin. Täydellisyyden halua on kuulema tähtimerkillä päälinmainen.
Itsellä vaan tuntuu että 10 vuotta on saannut olla roskapussi johon mies on roskansa kaatanut. Miehellä on ollut ainakin yksi syrjähyppy toisen lapsen synnyttyä kun seksi ei alkanut luistaa. Annoin tämä anteeksi, tietenkin yhden kerran voi antaa anteeksi.

Itse olen yleensä positiivinen ihminen ja löydän jopa pahassakin asiassa aina sen aurinkoisen puolen.
Seksiä suhteessa vaan silloin kun mies haluaa eli tosi harvoin. Valittaa siitäkin milloin mitäkin. Jopa emättimen löysyydestä..Miten paljon pitää kestää tätä sontaa.
Tätä jäkätystä ei jaksa kuunnella. Teen välillä pitkiä kävelyretkiä iltaisin ja vaan sen takia, että en jaksa olla kuulemassa sitä jäkätystä. Ainakin kroppa on pysyy hyvässä kunnossa vaikka mies väittää muuta.
Kun menen kotiin niin sitten se alkaa taas. Laiminlyön lapsia kun kävelen.
Kaikki miehen lauset alkaa: Tämäkin on pielessä jäkäti jäk..Ja vika on kaikissa muissa paitsi miehessä itsessään.
Masentaa ja ahdistaa tämä suhde.
Lähdeppä sitten tästä suhteesta.. Ei ole helppoa, mutta mielessä on käynnyt monesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu