Olen itse vielä normaalipainon ylärajoilla ja laihduttanut yli 40kg. Tiedän siis miltä tuntuu olla lihava.
Mutta. Minua rasittaa tämä ylipainoisten jatkuva valittaminen. Kun ei voi laihduttaa, kun ei laihduta, kun sitä ja tätä, aina löytyy syy miksi on ylipainoinen ja miksi dieetit eivät toimi, puhumatta näistä tapauksista jotka väittävät syövänsä terveellisesti/normaalisti ja silti lihovat tai eivät ainakaan laihdu.
Kuitenkin jos ruvetaan vahtimaan heidän syömisiään, näyttää heti, että he syövät väärin/liikaa eikä heidän tarkoittama terveellinen tai normaali ruoka olekkaan niin terveellistä ja normaalia. Olen keskustellut ja auttanut jo monia lihavia laihduttamaan kanssani ja avaamaan heidän silmänsä.
Olinhan minä itsekin siellä missä monet lihavat. Syytin kaikkea muuta paitsi itseäni lihavuudestani. Väitin että syön ihan normaalisti mutta silti lihon, mutta nyt taakse katsottuna söin ihan liikaa. Lautallinen makaroonilaatikkoa, valkoista riisiä ja kanakermakastiketta... eihän nämä ole lähellekkään terveellisiä ruokia!
Voin taata, että ihmiset heräisitte itsekin horroksestanne, jos rupeaisitte kirjoittamaan ylös kaiken mitä syötte. Tehkää vaikka yhdeksi kuukaudeksi päiväkirja, kirjoitatte aina siihen paljon syötte/juotte ja mitä syötte, miten paljon liikutte ja mitä näyttää sen kuukauden jälkeen paino. Olen lähes 100% varma, että jos paino nousee, syy varmasti löytyy sieltä päiväkirjasta.
Puhumatta siitä että olen itse syönyt masennuslääkkeitä koko tämän ajan kun olen laihduttanut, vielä eri merkkejä, joten pyydän että nämä masennuslääkkeiden syyttäjät eivät edes yritä syyttää lääkkeitään.
Mutta luultavasti tämäkin postaukseni ei saa muuta aikaan kuin vihaa ja ihmiset antamaan miinusmerkkejä. Onhan se helpompaa kääntää selkänsä kuin oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni.
Näin viimeiseksi haluaisin kuitenkin huomauttaa, että minusta lihavuus ei ole paha asia, jos olet sinut lihavuutesi kanssa. En väitä, että kaikkien pitäisi laihduttaa, kunhan ylipainosta ei ole terveydellisiä haittoja, mutta tämä on tarkoitettu niille, jotka tuntuvat vain valittavan ja valittavan painostaansa ja syyttävän kaikkea muuta, kuin omaa napaansa. Jos epäilette että teillä on jokin sairaus, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta, menkää tarkistamaan se silloin, älkää vain valittako kotonanne; mulla on varmaan kilpirauhasen vajaatoiminta, siks en laihu. Tehkää asialle jotain!!
Minä heräsin horroksestani ja rupesin oikeasti kirjoittamaan ylös mitä söin, kuinka paljon ja rupesin liikkumaan. Ja nyt, laihempana alan vihdoinkin ymmärtää, että elin oikeasti jossain lihavuushorroksesta, josta onneksi pääsin pois!

Vastaukset 9
Vanhimmat
sinä et voi sanoa, että esim. masennuslääkkeet jollain toisella eivät aiheuttaisi lihomista vaan sillä perusteella että ne eivät sinua lihottaneet!! On olemassa yksilökohtaista vaihtelua! On myös olemassa eri lääkkeitä vai oletko kokeillut kaikkia lääkkeitä??? Itse lihoin kilpirauhasen vajaatoiminnan myötä, nyt arvot kunnossa ja olen jo muutaman kilon laihtunutkin (ilman elämäntapamuutoksia, nyt tarkoitus laihduttaa myös loput kilot). Tuo on just tuota, kaikista ylimielisimpiä ja omahyväisimpiä ovat entiset "läskit", jotka katsovat oikeudekseen paasata ja jauhaa tuota samaa "syytä on turhaa etsiä muualta". Ole vaan tyytyväinen että nyt olet itse asian hoksannut äläkä ala ylimielisenä paasaamaan toisille. Anna muiden syyttää kiloistaan vaikka ilmastonmuutosta jos niin haluavat, kuten itse jo myönsitkin aivan samanlainen "kieltäjä ja ulkoistaja" olet aikoinaan ollut myös itse!
Siis yksikään pilleri ei lihota ! Pillerin paino on n. puoli grammaa ja se sisältää kaloreita vähemmän kuin yksi herne.
Lääkkeet sen sijaan voi aiheuttaa vaikka ruokahalun lisääntymistä, jonka vuoksi ihmiset syövät herkästi liikaa kun syövät pillereitä. Pillerit eivät lihota - syöminen lihottaa. Tietenkin esim. masennuksen aikaan on vaikea vielä ryhtyä kontrolloimaan syömistäänkin (varsinkin jos ruokahalu vielä kasvaa lääkityksen vuoksi), mutta siis siltikin lihominen lääkekuurin aikanakin on täsmälleen siitä kiinni, että syö enemmän kuin kuluttaa.
>
Jospa heillä olisi kokemusta siitä, miten he tekivät väärin kun olivat lihavia ? Jospa heidän ohjeet/kokemukset olisivat niitä kaikkein tärkeimpiä lihaville, jotka haluaisivat laihtua.
Kukaan ei varmasti tarkoita sitä, että se pilleri lihottaa, sen nyt tyhmäkin tietää, mutta viisas tietää pienten pillerien mahdolliset sivuvaikutukset, jotka aiheuttaa toisille lihomista tai järjetöntä ruokahalua.
Juuri näin. Pillittäminen ja muiden syyttely on erittäin aneemista toimintaa. Se on juuri sitä, mikä pitää teidät lihavina. Sitten kun ottaa vastuun omista syömisistä ja tekemisistä, niin silloin sitä sitten jo pääseekin tavoitteeseensa päin.
>
Niin tai, voihan olla, että tuokin on terveellistä ruokaa, mutta kun sitä pitäisi olla korkeintaan puoli lautasellista - ja laihduttajalla siitäkin vähemmän. Terveellinenkin ruoka lihottaa, jos sitä syö liikaa.
Hei älä ihmeessä "rasitu", sä olet hiffannut jotain oleellista ja onnistunut tekemään sellaista, mitä monet eivät. Sinä voit olla ihan aiheesta ylpeä, älä lannistu äläkä missään nimessä anna periksi.
Laihis tarkoittaa no. elämäntapamuutosta ja sen asian keksimistä, ymmärtämistä, että nyt on jotain mätää omassa toiminnassa. Jos sitä ei hokaa, niin laihis ei onnistu ikinä, koska ei tajua eikä käsitä, että lihavuus johtuu omasta väärästä asennemaailmasta.
Vie ihmeessä 'viestiäsi', ohjeitasi ja apuasi eteenpäin. Sinä jos kuka olet oikea ihminen kertomaan ja sanomaan, mitä pitää tehdä, mikä on oikein, mikä väärin tällä saralla. T s e m p p i ä !
Olet epäilemättä oikeassa. Itse havahduin samaan valitettuani ensin hidasta laihtumistani liikunnan aloitettuani. Kuvittelin syöväni oikein, mutta kun aloin pitää ruokapäiväkirjaa ja laskin kalorit, niin huomasin että siinä on paljonkin pielessä. Nyt laihtuminen on saanut vauhtia.
No mites sulla sitten ne kilot kertyi, kun noin erinomainen olet?
fat butterfly? Tuo viestisi kertoo kyllä jotain luonteestasi. Ehkäpä se huutomerkkimies oli oikeassa.
eikö koko viestini pointti ollut siinä, että kerroin miten päästä siitä lihavuudesta pois? en sanonut olevani erinomainen, kerroin vain miten pääsin siitä läskihorroksesta eroon, missä suurinosa tuntuu tälläkin palstalla olevan.
minä heräsin,minä avasin silmäni, te selvästi ette halua avata silmiänne ja vaan mielummin olette lihavia, kun että tekisitte jotain asialle. Minä lihoin syyttmällä kaikkea muuta kuin itseäni, nyt tiedän että en voi syyttää ketään muuta KUIN itseäni siitä että lihoin. Ei kukaan sitä ruokaa suuhuni väkisin laittanut, minä se oli joka ostin sen ylimääräisen suklaalevyn, tai söi sen toisen lautallisen ties millaista "normaaliruokaa" mikä sisälsi ties kuinka paljon kaloreita. Parasta oli, että MINÄ se oli joka myös ajatteli, että "nyt kun olen käynyt lenkillä, niin voinhan mä yhden jäätelötuutin ottaa"
Mutta heräsin. En minä mikään täydellinen ole, mutta ajattelin, että ehkä kirjoitukseni saisi edes YHDEN LIHAVAN heräämään horroksestaan. Kiva kuitenkin huomata, että minun kanssa ollaan samaa mieltä tälläkin palstalla. Kuitenkin mainitsin kirjoituksessani, että minua ei haittaa lihavat ihmiset, ihmisen pitäisi olla juuri sellainen kuin haluaa olla, on se sitten laiha tai lihava, kunhan sillä ei ole terveellisiä vaikutuksia, MUTTA tämä oli tarkoitettu niille, jotka inisevät miten he eivät laihdu vaikka haluaisivat, mutta eivät sitten tee asialle mitään.
Vai onko tämä palsta vain täynnä niitä lihavia henkilöitä jotka haluavat mennä siitä mistä aita on matalimmalla ja odottavat sellaista ihmelaihtumista? Tai että he mielummin valehtelevat itselleen, keksivät aina tekosyyn miksi he saisivat syödä jotain herkkuja, jotta saisivat yhä ihmetellä miksi eivät laihdu?