Luotatko kouluttajaan?

Minä en

10

271

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tottag

      Kouluttaja näkee koiraa kuitenkin vain hetken, oudossa tilassa ja tilanteessa, ainakin yleensä. Koira käyttäytyy siinä taatusti eritavoin kuin tutussa tilassa ja ympäristössä, samoin ohjaaja itse.

      Kun valitsen kursseja, ohitan heti ne, joissa ei nettisivuilla esitellä ja kerrota kouluttajan taustasta. Vastaan on tullut hyvin eritasoisia kouluttajia, toisilla on erinäkemys kouluttamistekniikoista kuin minulla.

    • emma s.c.

      Varsinkin nuoret ja ensimmäisen koiransa kanssa kurssille lähtevät ovat varmasti sormi suussa valitessaan sopivaa ja pätevää kouluttajaa. Isoilla paikkakunnilla on mistä valita, mutta pienemmissä paikoissa joutuu tyytymään siihen mitä löytyy. Se paikkakunnan ainoa kouluttaja voikin sitten olla joku vaan, joka vaan päättänyt et osaa, vaikkei osaisikaan. Onneksi nyt tulossa Suomeenkin eläintenkouluttajan osaamisalan tutkinto, jonka luulisi sitten takaavan edes jonkinlaisen tason.

      • perheen isä

        "Onneksi nyt tulossa Suomeenkin eläintenkouluttajan osaamisalan tutkinto, jonka luulisi sitten takaavan edes jonkinlaisen tason"

        Toivottavasti tuo tutkinto on hieman pilkottu osa-alueisiin eikä ole vain eläintenkouluttajan "yleistutkinto".

        Tason voi hyvin mitata siten, että miten kouluttajan ryhmä/ryhmät on pärjännyt kokeissa ja muussa.
        kouluttajan oma koira ei niinkään kerro tätä. Samoin pitää tarkistella, että edustaako kouluttajan koulutustyyli omaa arvomaailmaa.
        On suomessa paljonkin hyviä "amatöörikouluttajia", joilla on muu palkkatyö. Pätevyyttä löytyy pitkän kokemuksen kautta, jos siis puhutaan harrastamisesta. Eikä tämä "amatöörimäisyys" tee huonompaa tai parempaa kouluttajaa kun "tutkinnon" suorittanut.
        Itse en usko ammatikseen tätä koirakoulutus työtä tekevään, sillä ajan kanssa usein myös leipäännytään tähän kouluttamiseen ja itsensä kehittäminen sekä "päivittäminen" jää usein. Usein myös "jämähdetään" jo opittuun koulutustyyliin tai suuntaan. (putkinäkö)
        Itselläni on tutkinto/ja esim.hevosista. ja siinäkin näkyy monessa "hommassa" tämä leipääntyminen ammattipiireissä ja muussa tallitouhussa.

      • emma s.c.
        perheen isä kirjoitti:

        Hyviä pointteja. Varmasti pitkän linjan harrastaja on parempi kuin ihan nuori kokematon juuri valmistunut tutkinnollinen, mutta pidemmän päälle hyvä saada "villi" toiminta järjestyneeksi, jolloin valvontakin kohenee. Ja kun on valvontaa, niin myös sitten tutkinnollisen kouluttajan "päivitykset" ovat virallista tietoa, jonka asiakas voi sitten halutessaan tarkistaa. Luulen, että nämä uudet tutkinnolliset ovat pääosin niitä samoja, jotka ovat kouluttaneet ilman tutkintoa aiemminkin ja kai siinä edelleen toimitaan kuten harrastuksen kanssa eli päivätyöstä ei luovuta vaan homma jatkuu kuten ennenkin, vain virallisena. Tämä vaan helpottaa asiakkaan kannalta, kun voi tarkistaa kouluttajan tiedot luotettavasti.

      • perheen isä
        emma s.c. kirjoitti:

        Eläintenkouluttaja? (osaamis alantutkinto) Aika laaja käsitys....Missä nämä sitten työskentelee.

      • perheen isä
        perheen isä kirjoitti:

        Eläintenkouluttaja? (osaamis alantutkinto) Aika laaja käsitys....Missä nämä sitten työskentelee.

        Tuskinpa tuosta on hirveästi apuva tai jelppivä arkipäivän ongelmiin.
        Varmasti mennään vielä vuosikymmeniä seuravetoisesti.

      • zasxcqw
        perheen isä kirjoitti:

        Tuskinpa tuosta on hirveästi apuva tai jelppivä arkipäivän ongelmiin.
        Varmasti mennään vielä vuosikymmeniä seuravetoisesti.

        Eläinten kouluttajat ovat hyviä kun pitää opettaa koira tekemään mutta ne eivät osaa opettaa miten joku kielteinen toimin lopetetaan.

      • perheen isä
        zasxcqw kirjoitti:

        Eläinten kouluttajat ovat hyviä kun pitää opettaa koira tekemään mutta ne eivät osaa opettaa miten joku kielteinen toimin lopetetaan.

        "Eläinten kouluttajat ovat hyviä kun pitää opettaa koira tekemään"...asioita johonkin tilanteeseen jne..
        Edelleen itse luotan kokemuksen tuomaan taitoon koirissa. (koulutuksessa) muissa eläimissä eri juttu.

      • emma s.c. kirjoitti:

        Hyviä pointteja. Varmasti pitkän linjan harrastaja on parempi kuin ihan nuori kokematon juuri valmistunut tutkinnollinen, mutta pidemmän päälle hyvä saada "villi" toiminta järjestyneeksi, jolloin valvontakin kohenee. Ja kun on valvontaa, niin myös sitten tutkinnollisen kouluttajan "päivitykset" ovat virallista tietoa, jonka asiakas voi sitten halutessaan tarkistaa. Luulen, että nämä uudet tutkinnolliset ovat pääosin niitä samoja, jotka ovat kouluttaneet ilman tutkintoa aiemminkin ja kai siinä edelleen toimitaan kuten harrastuksen kanssa eli päivätyöstä ei luovuta vaan homma jatkuu kuten ennenkin, vain virallisena. Tämä vaan helpottaa asiakkaan kannalta, kun voi tarkistaa kouluttajan tiedot luotettavasti.

        Vaikea kuvitella,miten tuon toiminnan saa järjestäytyneeksi.Tarttis sitten suurinpiirtein joku lakiasetus tehdä.Pakottaahan ei ketään voi mitään tutkintoja tekemään,tai liittymään mihinkään yhdistykseen.Eikä kaikilla ole niihin mahdollisuus hakeutuakaan.Eli se sitten,jos sitä pelkästään käytetään jonkun mittarina,niin vaikea sanoa...
        Muutenhan idea on ihan hyvä,ja ne,ketkä tahtovat,saavat koulutusta halutessaan jo toimineilta.Edellyttäen,että haluaa toimia heidän parhaaksi katsomallaan tavalla.

        Linkin sivua kun tsekkasin,niin lähinnä oli nimenomaan ammattimaisesti tekevät.Ja aika moni sitä tekee nimenomaan ammatikseen.Pieni osa nykypäivänä taitaa olla niitä,jotka maksullisesti sivuhommanaan tekevät.

        Esim.koirayhdistysten kouluttajat ovat lähinnä niitä harrastuksekseen nimenomaan tekeviä .
        Aloituksen otsikko olikin siinä mielessä itselleni hämäävä,että linkki ja otsikko muodostikin eri kuvan asiasta.
        Kouluttajista kun yleensä tulee mieleen ihan yhdistyspohjalta harrastuksenaan toimivat ensimmäiseksi.

      • perheen isä
        molossi kirjoitti:

        "Kouluttajista kun yleensä tulee mieleen ihan yhdistyspohjalta harrastuksenaan toimivat "

        Niinpä ja yleensä näin tiedetään kuka ja miten kouluttaa. Koulutuksen tason yleensäkin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      872
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      801
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      667
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      9
      636
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      57
      619
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      594
    Aihe