Kuhahan on todella vielä naimisissa aidosta rakkaudesta? Oletko sinä? Kuinka moni on taloudellisten seikkojen vuoksi? Kuka on sosiaalisista syistä eli on hienoa sanoa olevansa naimisissa koska arvo naisena nousee. Eli ei ns.vanhapiikana eli nykyisin sinkkuna. Kuka on yksinäisyyttä paossa? Kuka on naimisissa kun naapurikin on? Kuka lasten vuoksi? Kuka narraa itseään koko elämän. Uskon aitoon rakksuteen mutta lottovoittoon sitä voi verrata.
Lotto
voitto
51094
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Moni menee naimisiin kun ei osaa olla yksin. pikaeron jälkeen kolmekymppisillä hirveä kiire, vanhaksipiiaksi leimautuminen pelottaa!!!Otetaan suhteeseen ensimmäinen ehdokas,yhteensopivuudesta viis. Sitten vingutaan kun ollaan niin yksinäisiä suhteessa. Missä mennään??
Totta. Pyyteetöntä, aitoa, epäitsekästä rakkautta on varmaan aika vähän. Yhtä todennäköinen asia kuin lottovoitto.
Olisikohan suurin osa ihmisistä naimisissa juuri noista muista syistä tai itsekkäistä syistä ja kuvittelevat sitä rakkaudeksi?
Olin yhdessä ja sittemmin naimisissa 17 vuotta alunperin ihan mukavan naisen kanssa, hyvän kaverin. Kaikki toimi, kunnes vaimoni sairastui.
Kaikki päättyi traagisesti ja siinä mylläkässä rakastuin. Myrskyisä suhde, joka kaatui omaan mahdottomuuteensa. Tämä nainen valitsi edellisen miehensä, turvallisen ja sosiaalisesti hyvin arvostetun perhe-elämän. Itse en ole tuosta rakastumisesta päässyt tunteena yli, mutta elämän on jatkuttava.
Mitä siis haen. Haen uutta hyvää kaveria! Väitän kokemuksesta, että kaveripohjalta voi rakentaa paremman, tai ainakin turvallisemman, liiton kuin rakkaudesta. En enää koskaan uskalla päästää naista niin lähelle kuin tein. Samalla kun tiedän, että tuon rakastamani naisen kanssa voisin elää elämäni onnellisena, niin nyt etsin hyvää kaveria, jonka kanssa voin elää helpomman ja silti ihan kohtuullisen kivan elämän.
Aivan, kun juttelee ihmisten kanssa ja lukee kaiken maailman ihmissuhdepalstoja lehdistä tai täältä, niin tuntuu, että meitä lottovoittajia on suhteellisesti yhtä paljon kuin itikanpisua Itämeressä.
Minä todella rakastuin mieheeni joskus varmaan 25 vuotta sitten, hetki nuorina teineinä seurusteltiin, mutta nykyisen mieheni ollessa intissä kestänyt suhteemme alkoi. Todellinen rakkaus on ollut molemmin puolista heti alusta alkaen.
Hyvää kevättä kaikille, onnea ja menestystä elämässä - lottovoittoja itsekullekin, mitä kukin nyt sitten lottovoitolta toivoo.
Kiva kuulla, että tälläista on olemassa. Kiva kun vastasit. Tahtoo tulla aina vaan ne negaativiset asiat esiin. Sinulla on käynyt hyvä säkä.