Voisitteko arvoisat vl:t unohtaa edes hetkeksi, että olette absoluuttisen totuuden ja Jumalan pyhyyden harvinainen ilmentymä täällä maapallolla. Ja myös ne kynsien ja hiusten värit ja koristenapit korvissa ja sen kenelle voi sanoa "Jumalan terve". Ja miettiä hetken syntyjä syviä.
Pahuutta syntyy ahneudesta, itsekkyydestä, vallanhalusta, rakkauden puutteesta, pelosta, katkeruudesta, alistamisesta, tuomitsemisesta ja niinsanotuista ihmisen kehittelemistä uskonnollisista kuvioista ja kuvitelmista. Siinä kierre, jota jokaisen kannattaa miettiä.
Pahuutta syntyy ahneudesta, itsekkyydestä, vallanhalusta, rakkauden puutteesta, pelosta, katkeruudesta, alistamisesta, tuomitsemisesta ja niinsanotuista ihmisen kehittelemistä uskonnollisista kuvioista ja kuvitelmista. Siinä kierre, jota jokaisen kannattaa miettiä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Eniten pahaa tässä maailmassa syntyy kuitenkin siitä, että ihminen uskoo vilpittömästi olevansa oikeassa ja taistelevansa hyvän puolella pahaa vastaan.
Enin paha vl-liikkeessäkin on tehty tuosta syystä.
Valitettavasti on näin, ja tästä riesasta emme taida päästä niin kauan kuin ihmisiä täällä maailmassa keikkuu. Meidän ymmärryksemme kun on niin rajallinen.
ja kun vl:tkin ovat niin voi..voi, voi vaivalloisia matoja matkamiehiä maan, mutta kun Jumala nyt kumminkin heille on antanut valtuudet täällä tuomaroida ja mestaroida niin tulokset näkyy... Varmaan näin tosiaan on, että niin kauan kuin ihmisiä täällä keikkuu, niin mestaroijia riittää, mutta silti kannattaa kai yrittää tuoda tätäkin esiin, jos edes joku heräisi.... Jos omaan tuntoon tulisi piinaava kysymys, joka vaatisi etsimään ja tutkimaan sydämen tilaa ja asioita vähän syvemmältä.
Heh. Oletko vilpittömästi oikeassa ja taistelemassa hyvän puolesta pahaa vastaan? On niin kiva vähän mestaroida muiden sydämiä. Tällaisiahan me ollaan.
Pitäisi vain puhua asioista ja jättää muiden ihmisten sydämet rauhaan. Jumala niitä herättelee jos herättelee.
Pitäisi, mutta vaikeaa se on.
ja rakkaudella kyllä yritän tölväistä... Ja Jumala herättelee jos herättelee. Mutta aidosti kyllä välitän erilaisesta kärsimyksestä, joita vl aiheuttaa ja niistä jotain tiedänkin.
Jokainen tekee itse omat ratkaisunsa; toivon vain että ne tuovat ihmisille todellisen rauhan ja taitoa vaalia pieniä ihmistaimiakin rakastamaan itseä ja muita Luojan luomia. Ja kyllähän ihminen voi "kehittyä" kun saa kuulla muitakin mielipiteitä kun suljetun porukan eristäytyvän totuuden, lapsesta saakka aivopestynä ja riippuvuuden tunnekoukun ja pelottelun kautta sisäänajettuna. Kai saa kertoa, että itse on löytänyt jotain parempaa. Ja toivoo sitä aidosti muillekin. Ei kai tarvi yksin jättää siksi, ettei MITÄÄN uskalla puhua peläten aivopesevänsä itsekin...?
En halua mestaroida, vaan kutsua ihmistä etsimään omassa elämässään ja uskossaan rakkaudellisia ratkaisuja ja jättämään tuomitseminen isompiin käsiin. Ja kun toistemme kanssa olemme samassa maailmassa, niin toinen toisiimme suhtautuminen kuuluu kyllä tavallaan kaikille, eikä kyllä edes omassa suljetussa porukassa voi ja saa aivopestä esim. heikommassa asemassa olevia.. Vl ja sen kieroumat ovat tietenkin vain yksi asia, maailmassa, jossa ongelmia on paljon paljon... Pyrkimyksemme pitäisi kuitenkin olla tukemassa toinen toisiamme elämän myllerryksissä myötätunnolla ja rakkaudella aina kun pystymme.
Olen kasvanut vl-kodissa, mutta vanhempani olivat kääntyneet siihen uskoon vasta naimissa ollessaan. Kummankin koti oli ollut täysin maallinen, eikä suvuissa ollut vl-uskoa. He yrittivät kasvattaa meidät lapset "siihen parempaan, jonka olivat löytäneet", mutta kun ympäristössäkään ei ollut kovin paljon vl-ihmisiä, vähän puolinaiseksi se jäi... En siis tiedä, millaista on kasvaa pinttyneen vanhoillislestadiolaisessa ympäristössä. Varmaan aivopesu on totaalinen.
Silti... Kaikki vanhemmat kasvattavat lapsensa omaan kulttuuriinsa ja vakaumukseensa. Kaikki tulevat enemmän tai vähemmän aivopestyiksi. Ihmiselämää ei olekaan ilman uskoa ja kulttuuria. Valtakulttuuri sitten aina määrittelee, mikä on se "oikea tapa", kunnes kulttuuri muuttuu ja tilalle tulee jotain muuta...
Mitä selvemmin jokin vähemmistö erottuu valtakulttuurista, sitä "vääremmässä" se on.
Taidan tässä jaaritella asian vierestä. Tarkoitan jotakin sellaista, että loppujen lopuksi aina on kyse siitä, mihin ihmiset uskovat. Muita yritetään sitten käännyttää omaan uskoon (enkä tarkoita uskolla vain uskontoja) ja ollaan varmoja omasta oikeassaolosta. Siitä voi syntyä pahaa jälkeä. Ihmissuhdeongelmatkin ovat pohjimmiltaan uskonsotia.
Siksi olisi parempi keskustella tai riidellä niistä uskoista ja jättää ihmiset itsensä rauhaan. Se taitaa kyllä olla aika utopistinen toive. Ei onnistu täälläkään.
" Kaikki vanhemmat kasvattavat lapsensa omaan kulttuuriinsa ja vakaumukseensa."
Ei pidä paikkansa. Monetkin vanhemmat opettavat lapsilleen itse aikanaan valitsemaan oman maailmankatsomuksensa ja suhtautumaan kriittisesti kaikkiin tuputuksiin. Kaikki eivät todellakaan tule enemmän tai vähemmän aivopestyiksi.
"Ihmiselämää ei olekaan ilman uskoa ja kulttuuria"
Eiköhän sitä kuitenkin ollut ihmiselämää ensin. Ihminen on kehittänyt kaikki uskonnot ja myöskin kulttuurin.
Kumpi sisältyy kumpaan ja on sidoksissa toiseen?
Oikea usko?
Mahdollinen käsite?
"" Kaikki vanhemmat kasvattavat lapsensa omaan kulttuuriinsa ja vakaumukseensa."
Ei pidä paikkansa. Monetkin vanhemmat opettavat lapsilleen itse aikanaan valitsemaan oman maailmankatsomuksensa ja suhtautumaan kriittisesti kaikkiin tuputuksiin. Kaikki eivät todellakaan tule enemmän tai vähemmän aivopestyiksi."
Siinä mielessä olet oikeassa, että ilmaisin asian huonosti. Olisi pitänyt sanoa, että "kaikki vanhemmat kasvattavat lapsensa oman kulttuurinsa ja vakaumuksensa m u k a a n".
Jos siis vanhemmat opettavat valitsemaan itse oma elämänkatsomuksensa ja suhtautumaan kriittisesti tuputuksiin, se on sitä heidän vakaumustaan ja kulttuuriaan pintatasolla. Syvemmällä tasolla heilläkin on se uskonsa, johon yleensä huomaamattaan kasvattavat lapsensa ihan sokeasti (esimerkiksi, että henkiset elämänkatsomukset jokainen voi valita vapaasti, mutta ajallisen hyvinvoinnin turvaaminen on itsestäänselvyys, josta ei sovi tinkiä).
Muuten, monet niistä, jotka on lapsista saakka kasvatettu valitsemaan itse oma maailmankatsomuksensa, etsivät vartuttuuaan epätoivoisina sitä katsomustaan ja päätyvät usein johonkin fundamentalistiseen oppiin, koska saavat siitä sen turvallisuudentunteen jota olivat lapsina vailla, kun valmiita vastauksia ei annettu mihinkään. Suo siellä ja vetelä täällä.
Jokainen ihminen tässä maailmassa tulee tavalla tai toisella aivopestyksi, koska ihminen ei pysty tavoitteelliseen toimintaan ilman uskoa ja kulttuuria. Voidakseen tehdä jotakin hänen täytyy tietää, miksi sen tekee ja miten sen tekee.
""Ihmiselämää ei olekaan ilman uskoa ja kulttuuria"
Eiköhän sitä kuitenkin ollut ihmiselämää ensin. Ihminen on kehittänyt kaikki uskonnot ja myöskin kulttuurin.
Kumpi sisältyy kumpaan ja on sidoksissa toiseen?"
Olet puhunut tässä ketjussa uskosta, joka on paljon laajempi käsite kuin uskonnot. Jonkun usko on esimerkiksi se, että työn avulla saavutetaan hyvä ajallinen elämä, ja muusta ei niin väliä, koska kaikki muu on pelkkää uskomusta.
Ihmisen tietoisuus, usko ja kulttuuri kehittyivät käsi kädessä. Aluksi ne olivat ihan alkeellisia. Joku alkuihminen osasi jo käyttää avukseen kättä pidempää, esim. keppiä tai kiveä. Hän oli oppinut ja siis uskoi, että sen avulla saa sitä mitä tavoittelee. Siitä se lähti.
"Oikea usko?
Mahdollinen käsite?"
Noista en tiedä, mitä niillä tarkoitat.
kulttuureita (ja uskontoja) ja se on rikkaus. Totta. Mutta kun kyseessä on eristäytyvä ja ulkopuoliset tuomitseva kulttuuri, tilanne ei ole niin yksinkertainen. Sisältäpäin vl on sitä vielä enemmän kuin moni asiaa tuntematon ulkopuolinen edes käsittää. Ja kun se vielä perustuu pelotteluun helvetin tulella. Ei myöskään siinä tapauksessa, että kulttuuri olisi esim. rikollinen jollain tavalla. Laitkin ovat tietysti kulttuurien tuotosta. Oikeudentuntoa voimme itse mielissämme jokainen omalla kohdallamme miettiä...
Vanhemmat saavat todellakin kasvattaa lapsia mielestäni myös uskontoon, mutta, mutta... ei pelottelulla, ei eristäytymisellä, ei ulkopuolisten mustamaalaamisella ja tuomitsemisella. Se on sairasta. Eikä myöskään mestaroinnilla ja lyttäyksellä pikku asioissakin, samalla vaieten isoista asioista, jotka ehkä askarruttavat lapsen mieltä. Eikä niistä tietenkään lapsi saisi edes puhua, koska kaikki koetaan uhkaavana. Miksiköhän muuten?
Tuo on toinen puoli vl-liikkeestä, ja jotkut näkevät sen pelkästään tuollaisena.
Toinen puoli on se, että se on monille oikeasti turvallinen ja lämmin usko ja yhteisö, ja he haluavat pysyä siinä läpi elämänsä ja kasvattaa siihen lapsensakin.
Sitten on niitä, jotka näkevät sen mustan ja valoisan puolen suunnilleen fifty-fifty, kuten minä.
Riippuu kai kokemuksista kotona ja vl-yhteisössä, millaisena liikkeen näkee.
En tiedä, oletko sama jonka kanssa tässä alunperin keskustelin, mutta jos olet, sinulla tuntuu olevan oma uskosi, jonka valossa asioita arvioit. Olen saanut sen käsityksen, että se on tämä nykyään vallalla oleva "ihmis-usko", jossa ihminen on kaiken keskipiste, niinkuin keskiajalla uskottiin maapallon olevan maailmankaikkeuden keskipiste. Tarkemmin sanottuna kaiken keskipiste on ihmisen oma ego. Sen pitäisi saada säilyä haavoittumattomana.
Minä en usko noin. Minusta tuo on vahingollinen ja (anteeksi) lapsellinen usko, joka synnyttää itsekkyyttä ja etäännyttää ihmisiä toisistaan. Uskon, että ihmisen tulee päinvastoin painaa alas omaa egoaan ihmistä suuremman edessä.
Tämä meni taas vähän sivuraiteille.
keskustelija. Tunnen vl:ää sisältäpäinkin ja voin sanoa, että positiivistakin löytyy. Erityiseesti ihailen tapaa, että mutkattomasti toinen toisilta pyydetään anteeksi esim. iltaisin ennen nukkumaanmenoa aina muilta perheenjäseniltä. Kun on tullut loukattua ja väärin toimittua itse kunkin taas tänäkin päivänä... Toivoisin tätä tapaa muuallekkin, se on todella hienoa.
Tietty nöyryys puhuttelee. Ja kyllähän voi välttyä joiltain maailman pahuuksiltakin pysyttelemällä mukana liikkeessä. Jos itsellä on kaikki asiat hyvin, eikä liikaa halua muuta ajatellakaan kuin omaa porukkaa, voi varmasti kokea turvallisuutta.
Mutta... Onko niin, että nöyryys ja anteeksipyyteleminen syntisyydestä onkin enimmäkseen sitä, että siitä saa hyvän mielen ja uskonvarmuuden tunteita. Ei muuta. Kun eristäytyy, ei tarvitse pelätä, että 'oikeat syntiset' ulkopuolella liikkeen, tulevat häiritsemään tätä onnea, likaamaan omat puhtoiset varpaat. Siksi on vahdittava tarkasti rajoja. Esim. kynsilakka viittaa uhkaavaan perkeleen lähestymiseen, samoin liikkeen ulkopuoliset uskovaiset, jotka asettavat eristäytymisen kyseenalaiseksi.... Uhkaavaa tulee kuplan sisältä ja ulkoa kuplan...
Mutta eikö Jumala anna meille juuri rohkeuttaa rakastaa ja laittaa itsemme alttiiksi? Jumala haluaa hajoittaa omahyväisyytemme saviruukun, jotta hänen rakkautensa meidät löytää. Ja voimme hänen rakkauttaan välittää elämässä eteenpäin?
Pelkäsit, että näin lapsellinen rakkautta korostava usko synnyttää itsekkyyttä ja etäännyttää ihmisiä toisistaan. Oma kokemukseni on toinen. Vl:ssä minua ahdisti juuri eniten tämän tuomitseminen, joka tuntui julmalta, ihan konkreettisesti julmalta. Todellisuudessa rakkaudessa elämisen pyrkimys on tehokkain tapa hioa ihmisestä itsekkyyttä. Tarvitsemme myös Kristuksen tarjoamaa armoa, kuten enemmän tai vähemmän uimataidottomat räpiköijät pelastusrengasta valtameren aalloissa.
Psykologisena tosiasiana kuitenkin totean sen sinulle, kommentiksi oman itsensä rakastamisesta, että ihmisen on rakastettava myös itseään, jotta voisi rakastaa muita. Ja saatava rakkautta, että voi sitä muille antaa. Myös Jumalan rakkautta. Et halunnut puhua ihmisten "sydämistä", vaan asioista. Mitä pelkäät?
Mielestäni vl:ien ongelmana on tuomitsemisoppi, joka on kaikkein määräävin asia siellä ja saa aikaan rakkaudettomuuden, eristäytymisen tarpeen sekä mestaroinnin tarpeen ja pikkumaisuuden.
Minäkin tunnen vl-liikettä sisältäpäin, koska olen elänyt siinä syntymästäni saakka yli kaksikymppiseksi. Kokemukseni siitä ovat enimmäkseen myönteiset. En vain uskonut heidän oppiinsa, enkä muutenkaan haluaisi elää siinä joukossa mukana. Lapsena ja teini-ikäisenä se oli vielä ihan jees.
Minua on häirinnyt se, että olet ilmaissut halusi mestaroida toisten ihmisten mieliä. Minusta sellainen ei ole rakkautta, vaan itsekkyyttä. Se on vähän kuin Jumalaksi asettumista Jumalan paikalle. Sanaa rakkaus käytät samassa merkityksessä kuin vl:t käyttävät silloin, kun he "lähestyvät toista alhaaltapäin rakkaudella", eli haluavat sorkkia tämän sydämentilaa. Se on siis vallanhalua.
Tuo kuvailemasi itsensä rakastaminen on minusta sitä ego-uskoa. Siinä rakastetaan omaa egoa. Toistenkin egoja voidaan rakastaa niin kauan kuin he eivät toimi oman egon tarpeita vastaan. Jos he tekevät niin, he ovatkin yhtäkkiä pahoja ihmisiä, eikä heitä tarvitse kohdella hyvin. Kauna voidaan naamioda "rakkauteen", jonka avulla heidät yritetään muuttaa itselle mieleisiksi.
Tuossa kaikessa hallitsee niin sanotusti ihmisen oma liha ja veri. Kristuksen rakkautta se ei ole. Kristuksen rakkaus ei ole tästä maailmasta. Siitä ihminen pääsee osalliseksi vasta, kun jättää syrjään oman lihansa ja verensä pyyteet.
Tuomitseminen ei ole koskaan häirinnyt minua vl-uskossa. Se johtuu kai siitä, että lapsena ja nuorena en kiinnittänyt siihen huomiota, ja myöhemmin he ovat minun puolestani saaneet uskoa niinkuin haluavat. Itse uskon omalla tavallani.
Käsitän kyllä, että monille aiheuttaa kärsimystä se, minkä he kokevat tuomitsemiseksi. Mutta jos ei usko vl-tavalla, ei sen luulisi hetkauttavan. Jos taas uskoo vl-tavalla, hyväksyy sen.
Minusta katselet vl-liikettä ja -uskoa vain inhimilliseltä kannalta. Silloin et osu maaliin. Uskosta eli hengellisestä puolesta heillä on kysymys, vaikka siinä myös inhimillinen raadollisuus pukeutuu uskon kaapuun.
Pitäisi puhua heidän uskostaan ja opistaan, koska siitä kaikki juontuu.
nyt vielä, että rakkaus mistä puhuin tarkoittaa mielestäni nimenomaan suvaitsevaisuutta eikä missään nimessä mestarointia siinä mielessä. Ymmärrän kyllä että itsekeskeinen rakkaus ja itsen palvominen on ristiriidassa Jumalasta lähtevän rakkauden kanssa. Ja siihen ihminen helposti lankea...
Tietenkin voi ja pitää arvostella sellaista mikä on esim. ihmisoikeuksien vastaista. Mielipiteitä saa olla. Jokaisen on myös sen tähden hyvä tuntea omatuntonsa ja omat tunteensa ja myös kunnioittaa niitä, koska usko on sitä. että asioiden takana voi olla kokonaisena ihmisenä. Ei pelkkää oppia ja ulkokohtaista uskoa. Kyllä Kristuksen rakkauskin ihan tässä maailmassa ihmisten keskellä on olemassa ja pitää olla. Meidän puutteellisten ihmisten keskellä. Ja kyllä meidän sitä tulta on valvottava ihan omassa sydämessämme.
Kauna ei ole minun motiivini arvostella vl:ää, vaikka ymmärrän että monella näin perustellusti onkin. Sanot, että jos ei usko vl-tavalla, ei tuomitsemisen aiheutt. kärsimyksen luulisi hetkauttavan. Mutta minua hetkauttaa. Siksi, että välitän niistä jotka siitä kärsivät. Ja välitin myös niistä ulkopuolisista ihmisistä, joita katselin seurapenkistä aikoinaan, kun he kulkivat ulkona ja minä istuin kuuntelemassa heidän tuomitsemistaan helvettiin. Se koski. Omaantuntoon. Minulle merkitsee paljon se, että en asetu kenenkään yläpuolelle. Toivon vain maailmaan vähemmän kärsimystä. En halua olla sitä omalta osaltani lisäämässä kenenkään elämään. Ja uskon, että sillä on merkitystä mitä teemme ja mitä ajattelemme toisistamme.
Että fyysinen ja psyykkinen kehomme pysyy tasapainossa, on meidän kuunneltava myös niistä lähteviä tarpeita ja rakastettava siten myös itseämme. On omituinen ajatus tuo esittämäsi, että ihmisen on jätettävä syrjään kaikki oman lihansa ja verensä pyyteet. Olemme ihmisiä. Silti Jumalan pyhyys ja rakkaus voi meitä ohjata elämässämme.
"usko on sitä. että asioiden takana voi olla kokonaisena ihmisenä"
Tuossapa se ero juuri on. Tuo on sitä ego-uskoa, ei kristinuskoa. Kristinuskon mukaan uskovainen on kaksiosainen, hänellä on uusi ja vanha osansa. Ne ovat jatkuvassa ristiriidassa keskenään, ja Jumalan armo opettaa ja antaa voiman hylätä vanhan osan eli lihan ja veren pyyteet. Silti se vanha osa pyrkii jatkuvasti niskan päälle ja paljolti siinä onnistuu. Ihminen ei todellakaan ole siinä "kokonaisena ihmisenä". "Kokonainen ihminen" on uudestisyntymätön.
Tuo ihmiskuvasi on maallinen psykologian ihmiskuva, joka perustuu Freudin ateistiseen ihmiskuvaan (Freud oli ateisti). Uskonto kyllä kelpuutetaan sen päälle kuorrukkeeksi niille, jotka sitä haluavat, mutta se on vain kuorruke. Sen alla on ihminen itse, hänen egonsa, koskemattomana ja itseään ja omia pyyteitään täynnä kuin pieni lapsi.
Minusta tuo on vahingollinen ihmiskuva. Se on tullut Suomessa vallitsevaksi maallistumisen myötä, ja seuraukset näkyvät jo. Itsekkyys ja yksinäisyys ovat lisääntyneet huimaa vauhtia, eikä se ole ihme, kun ihmisille on vartavasten taottu päähän, että sinä itse, sinä itse, kuuntele itseäsi ja omia tarpeitasi, pidä puolesi äläkä anna muiden talloa sinua. Ihmiset ovat sen oppineet, ja jokainen yrittää vain kuunnella itseään ja toteuttaa omia tarpeitaan. Muita kohtaan ollaan kyllä suvaitsevaisia ja "rakkaudellisia" niin kauan kuin he eivät toimi noita minun egoni tarpeita vastaan. Puhutaan kauniisti kuin helisevä vaski ja kilisevä kulkunen rakkaudesta ja suvaitsevaisuudesta ja altruismista ja ties mistä, mutta todellisuudessa toimitaan toisin.
Paratiisia ei tänne maailmaan saa pystyyn, koska ihminen on ihminen. Hänen pitäisi olla edes rehellinen ja nähdä oma parantumaton raadollisuutensa. Omat luulot siinä vähän karisisivat, ja siihen "kokonaiseen ihmiseen" voisi tulla särö, josta pääsisi sisälle Jumalan armo tuota raadollista otusta kohtaan.
luet tekstejäni tarkkaan, huomaat, että tästä raadollisuudesta olen puhunut ja siihen viitannut. Myös tarvitsemaamme armon pelastusrenkaaseen. Silti voimme parhaamme mukaan pyrkiä toteuttamaan Jumalalta saamaamme rakkautta myös tässä elämässä. Enhän ole väittänyt, että se olisi helppoa ja siinä koskaan hyvin onnistuisimme. Kuitenkin meidän on tärkeää se muistaa mielessämme ja siihen myös pyrkiä. Se ei ainakaan sitä LISÄÄ itsekkyyttämme tosielämässä, päinvastoin.
Alussa kirjoitin, mikä mielestäni erottaa meitä Jumalasta. Ei lista varmaan nyt mikään tyhjentävä ole, mutta kuitenkin. Listani alkoi ahneudella, itsekkyydellä, vallanhalulla, joten en näitä todellakaan vähättele. Listaan lisään toisten tuomitseminen hengellisesti kuolemaan (helvetin tuomio) tai ihmisarvon menettämiseen tai supistamiseen. Seuraa rakkaudettomuutta, katkeruutta, pelkoa ja alistamista myös uskonnollisten oppien avulla. Ihminen ei pysty koskaan näkemään toisen sieluun. Synti kasvaa ja laajenee...
Nämä asiat ei todellakaan vahvista sidettämme Jumalaan, vaan erottavat eli ovat syntiä.
Mielipiteeni on, että tällainen (yllämain.) tuomitseminen ei kuulu ihmiselle, siitä seuraa aina pahaa. Voi vain lukea historian kirjoja, niin huomaa kyllä. Mieluummin rakkaus, ystävällisyys, tukeminen. Johtavat aina parempaan tulokseen. Silloin kun ihminen loukkaa toista, tekee rikoksen, tuomitaan tietysti maallisten tapojen ja lakienkin mukaan ja siihen on velvollisuutemme puuttua. Lopulta se on myös tekijälle parhaaksi..
Mielestäni ei ole kenenkään etu eikä oikein, että kukaan antaa talloa itseään. Koska olemme lihallisia ihmisiä, myös psykologinen ja biologinen ihmiskuva on totta meissä. Tottakai hengellinen, ikuinen, sielumme on ristiriidassa "lihastamme" kumpuavien ahneuden tarpeiden kanssa. Silti esim. ahneus ei oikeasti ole edes ruumiimme saatikka psyykkisen tasapainomme EDUN mukaista. Hengellinen turvallisuus sen sijaan palvee myös fyysistä ja psyykkistä terveyttämme. Jumala on meidät ihmisiksi luonut ja meidän pitää luomistyötä kunnioittaa, eli pitää huolta omasta ruumistamme ja psyykestämme. Me olemme sekä ihmisiä, joilla on oikeus pyrkiä fyysiseen ja psyykkiseen tasapainoon, että henkisiä Jumalan rakkautta ja kosketusta halajavia olentoja. Omatunto on meille annettu, ettei meidän tarvise uskoa vain ulkokohtaiseen opetukseen pelon hengessä....
Vaikka et sanasta pidäkään..., nimimerkkini on...
Tiedätkö, minulle tuo kirjoituksesi oli niin ympäripyöreää sanahelinää, että tuntuu, että on vaikea saada otetta mistään. Tiedän, ettet niin tarkoittanut, mutta näin sen koen. Yritän vastata kuitenkin jotain.
Korvaan särähti esimerkiksi tuo:
"voimme parhaamme mukaan pyrkiä toteuttamaan Jumalalta saamaamme rakkautta myös tässä elämässä"
Tuo on minusta farisealaisuutta, omien tekojen oppia. Emme me itse, meidän lihamme ja veremme, pysty toteuttamaan rakkautta. Jos yritämme, se on aina itsekkyyttä, vaikka olisi kuinka rakkaudeksi naamioitunutta. Omat pyyteet siinä aina ovat taustalla, koska ihminen ei muuhun pysty; hän on siten rakennettu. Jos kahden tai useamman tuolla tavalla toisiaan "rakastavan" ihmisen tarpeet käyvät tarpeeksi paljon yksiin, he luulevat rakastavansa toisiaan, vaikka tosiasiassa jokainen rakastaa vain itseään. Se on tätä maallista rakkautta.
Armahdetuksi itsensä tunteva ihminen ei pyri rakastamaan, vaan rakkaus vuotaa hänestä, koska hän on itse ensin tullut rakastetuksi. Hän näkee muut samanlaisina kelvottomina mutta armahdettuina. Rakkauden toinen nimi on armo, armahtaminen.
Maallistuneet ihmiset eivät pysty armahtamaan (en pysty itsekään kuin vähän vain, koska tuo vanha aatami on niin äänekäs), vaan ollaan vaatimassa kostoa niille, jotka koetaan väärintekijöiksi, ja mieluiten nähtäisiin heidät kurjina armoa itseltä anelemassa. Sota ihmisten välillä on loputon, koska jokainen on omasta mielestään se hyvä ja oikeassa.
Siitä listastasi, mikä erottaa meidät Jumalasta, olin samaa mieltä muuten, paitsi että lisäisin siihen ehdottomasti ainakin kateuden ja epärehellisyyden. Sen lisäksi poistaisin siitä hengellisen tuomitsemisen, koska sellainen on pelkkä katsomusasia, ja jos joku pitää omaa uskoaan ainoana oikeana, ei hän tietenkään voi pitää toisin uskovaa pelastuvana. Se ei estä häntä itseään uskomasta Jumalan armoa omalle kohdalleen. Jos joku on riippuvainen tuosta hänen tuomitsemisestaan, hän ei ole tarpeeksi selvillä vesillä oman uskonsa kanssa.
Tuosta kirjoituksesi lopusta en saanut oikein tolkkua. Se oli minusta sitä niin ympäripyöreää.
Otetaan vaikka tämä:
"Hengellinen turvallisuus sen sijaan palvee myös fyysistä ja psyykkistä terveyttämme."
Tottakai palvelee, mutta ne ovat vain sen seurausta. Kirjoituksestasi saa sen kuvan, niinkuin pitäisit niitä vähintään yhtä tärkeinä kuin kuolematonta osaamme. Eivät ne ole. Ne ovat vain maallista. Tottakai niistä täytyy pitää huolta, mutta tarkoitan, että ne ovat arvojärjestyksessä kakkossijalla.
"Omatunto on meille annettu, ettei meidän tarvise uskoa vain ulkokohtaiseen opetukseen pelon hengessä...."
Ulkokohtaiseen opetukseen ei pidä mielestäni uskoa missään hengessä, ei pelon eikä muun. Ei sellaiseen uskominen mitään omakohtaista uskoa ole. Vain siihen, mihin oma sydän ja omatunto vastaa aamenta, voi aidosti uskoa.
Kirjoitan vielä viestin, kun häivyn pariksi päiväksi.
Ihmisen uskon määrää se, mitä hän pitää päämääränään. Minusta näyttää, että sinun päämääräsi on tasapainoinen ja onnellinen ajallinen elämä. Hengellisyyttä käytät siihen apuvälineenä.
Minun päämääräni on iankaikkinen elämä, josta voidaan päästä uskon kautta osallisiksi jo täällä ajassa.
Se on useimpien uskovien ihmisten päämäärä, mutta keinot sen saavuttamiseksi eli uskonopit ovatkin sitten moninaiset, ja ihmisten itsensä väsäämiä opinkappaleita on loputtomiin. Itse uskon vain, että ihmisten synnit on sovitettu, se riittää.
monesta asiasta tässä ketjussa, mutta tärkein asia ja päämäärä on tietenkin, että "Isä" pysyisi luonani ainiaan ja minä hänen luonaan. Nyt ja aina. Häntä ilman en saata olla....
Olemme suurelta osin samoilla linjoilla. Ainoa mikä ihmetyttää on se, ettet usko, että ihminen voi rakastaa ja että se on tärkeää Jumalan työtä täällä maailmassa.
Eikö Raamatussakin sanota - Rakastakaa lähimmäistänne niinkuin itseänne. Minun mielestäni se on tärkeää. Tärkeä käsky. Ei helppoa, mutta Jumala siinä meillä on tukenamme.
että Isä pysyisi paitsi minun myös sinun ja kaikkien ihmisten luona ainiaan. Ja he, jotka eivät ole häntä vielä viereltään löytäneet, löytäisivät. Aamen.