Millä saan miehen

lapset tekemään kotitöitä? Omani tekevät mielellään mutta nämä miehen lapset eivät sitten millään. Syödä kyllä osaavat, mutta siivoomiset ym minun auttamiset on sitten toinen juttu.

Perustelevat sillä, että he joutuvat tekeen kahdessa paikassa kotitöitä, omassa kotona ja täällä isän luona,m utta taas minun lapseni vaan täällä yhdessä!

Minusta tuo ei ole pätevä syy kieltäytyä siivoomasta, kun kerran sotkevatkin. Haluavat vaanpäästä helpommalla ja siivottaa sotkunsa minun lapsillani.

Minusta he voisivat kotona jättää sitten siivoomiset äidille, sillä hänhän se on jonka pitäisi koti siistinä pitää. Kylässä on eri juttu. Olen yrittänyt hyvällä puhua ja pahalla puhua, antanut arestia ja tehnyt kaikkeni, mutta eivät tee mitään muuta kun laiskottelee ja sotkee.

Olen sanonut lapsilleni että opettaisi heitä siivoomaan ja antaisivat hyvän esimerkin, mutta sekään ei innosta.

Mulla ei ole enää kuria näköjään miehen lapsiin. Omilleni kun ei ole koskaan tarvinnut kuria pahemmin pitää. Niin on vähän omituinen tilanne.
3184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

siis, että kotonaan voivat jättää sotkunsa äidin siivottavaksi, koska "hänhän se on jonka pitäisi koti siistinä pitää."?

Äänestä

vaan tarvii monta kehoitusta ja sanomista monta kertaa, kun kerta ei mene perille! Jankuttaminen auttaa kun vaatii ja vaatii eikä anna periksi. Kyllä miehen lapset ovat velvollisia kotitöihin molemmissa paikossa, kotona että isän luona.
Ei lapsille pidä olla kaikki valmiina ja olo kuin hotellissa.
Sano miehelle lasten isälle, että tukee sinua kasvattamisessa, sillä jos exä ei ole osannut hommiaan kasvatuspuolella hoitaa, niin väistämättä ne jää sulle ja kyllä lapset aikanaan sua kiittää eikä äitiään.

Äänestä
  • exän päärooliin kun monesti kuuluu meikkaus ja laittautuminen, jotta saisi iskettyä sen miehen uudelleen, jonka on menettänyt, niin siksi ne lapset jäävät vaille kasvatusta.

    Exän kannattaisi keskittyä lapsiin eikä itseensä, sillä takasin miehet ei exävaimoo ota, ei ainakaan meillä, oli iloinen kun pääsi eroon ja löysi mut.

    Olisi iloinen miehen puolesta, eikä mörtsi ja lpasetkin ovat löytäneet hyvän paikan kasvaa, mutta ei osata iloita toisten onnesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äiti miehen lapsille kirjoitti:

lapset tekemään kotitöitä? Omani tekevät mielellään mutta nämä miehen lapset eivät sitten millään. Syödä kyllä osaavat, mutta siivoomiset ym minun auttamiset on sitten toinen juttu.

Perustelevat sillä, että he joutuvat tekeen kahdessa paikassa kotitöitä, omassa kotona ja täällä isän luona,m utta taas minun lapseni vaan täällä yhdessä!

Minusta tuo ei ole pätevä syy kieltäytyä siivoomasta, kun kerran sotkevatkin. Haluavat vaanpäästä helpommalla ja siivottaa sotkunsa minun lapsillani.

Minusta he voisivat kotona jättää sitten siivoomiset äidille, sillä hänhän se on jonka pitäisi koti siistinä pitää. Kylässä on eri juttu. Olen yrittänyt hyvällä puhua ja pahalla puhua, antanut arestia ja tehnyt kaikkeni, mutta eivät tee mitään muuta kun laiskottelee ja sotkee.

Olen sanonut lapsilleni että opettaisi heitä siivoomaan ja antaisivat hyvän esimerkin, mutta sekään ei innosta.

Mulla ei ole enää kuria näköjään miehen lapsiin. Omilleni kun ei ole koskaan tarvinnut kuria pahemmin pitää. Niin on vähän omituinen tilanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu