Tai nuoret aikuiset kissat, kun ikää noilla on jo n.10kk. Miten tai saako mitenkään kissoja rauhoittumaan tai lopettamaan mun seuraamisen ympäri kämppää murmattaen huomiota nonstoppina? En ole vain tottunut näin riippuvaisiin kissoihin, kun edellinen kissa näytti jo siltä jos sitä yritti silittää, että kohta tulee turpaan. Nää pennut taas ei silittelystä rauhoitu mihinkään vaan vaativat koko ajan huomiota, ja saan olla rauhassa oikeastaan vaan kun ne tai minä nukun.
Outo valituksen aihe kenties, ja onhan se söpöä kun ne on sellaisia sylivauvoja, mutta omistajana minussa on se vika etten osaa arvostaa sitä tarpeeksi, ja alan ärsyyntyä. Toistaiseksi olen vain yrittänyt harhauttaa lelulla tai nostaa lattialle ja jopa sulkea oven huoneesta, jonka taakse yritän päästä niitä pakoon.
Ehkä tämä mun suhtautuminen vielä muuttuu, mutta jos ei, eivätkä kissat hellitä, niin onko tällaiseen mitään ratkaisua?
Outo valituksen aihe kenties, ja onhan se söpöä kun ne on sellaisia sylivauvoja, mutta omistajana minussa on se vika etten osaa arvostaa sitä tarpeeksi, ja alan ärsyyntyä. Toistaiseksi olen vain yrittänyt harhauttaa lelulla tai nostaa lattialle ja jopa sulkea oven huoneesta, jonka taakse yritän päästä niitä pakoon.
Ehkä tämä mun suhtautuminen vielä muuttuu, mutta jos ei, eivätkä kissat hellitä, niin onko tällaiseen mitään ratkaisua?
Vastaukset 11
Vanhimmat
No miksi sitten olet ottanut kissoja? Koristeeksi vai? Itselläni TODELLA huomionkipeät kissat ja olen tosi happy happy. Ensimmäinen, nyt jo 12v. kissani myös suurinpiirtein puree kun silittää mutta nämä kaksi uusinta ovat niin ihania ja rakastettavia karvakasoja; aina suu auki huutamassa kosketusta ja rapsutusta ja hyurina kuuluu. Toinen kisu silittelee tassuillaan kasvojani (ja yrittää nuolla naamaa myös) Otin lemmikit siksi että saa jakaa kunnolla rakkautta pyytettömästi sinua rakastaville lemmikeille :) ja riittää rakkautta silti miehellekin ;) Toivottavasti löydät ratkaisun tähän karrrrmaisevaan ongelmaan :D
Minäkään en ap:n tapaan voi sietää ylisosiaalisia kissoja jotka roikkuu lahkeessa ja tunkee naamaan. Yleensä kissat ovat kuitenkin itsenäisempiä ja jos naaman nuolijan tahtoisin ottaisin koiran. Kissaa ottaessa moni odottaa saavansa itsenäisen lemmikin, siksihän moni kissoja rakastaakin! Ymmärrän siis täysin ap:ta. Ja kis kisssss :):lle, minun kissani on lemmikki, ei koriste, sen kanssa kyllä leikitään, touhutaan, rapsutellaan ja sylitellään, mutta luojan kiitos se on itsenäistä sorttia eikä juokse perässä kaikkialle huutaen kun pieni lapsi. Tästä syystä en lapsia aiokkaan tehdä (:P) ja mieheksikin olen valinnut yksilön jolla on myös oma elämä.
Ap:lle vinkkinä ei kai voi sanoa kun jätä huomioimatta sillon kun huomio on liiallista. Jos kissa seuraa perässä ja huutaa älä juttele sille äläkä huomioi tätä vaatimusta silittelyllä. Älä edes kiellä tai anna muuta negatiivistä huomiota, sillä sekin on kissasta huomion osoitus. Jos kissa tulee liian tielle voit hellästi työntää sen jalalla sivuun, mutta muuten älä reagoi mitenkään. Sylittele sitten vaikka sohvalla ja anna paljon huomiota esim leikkiessä.
ja kissat hankin edellisen kissan kokemuksen mukaan, että kissat ovat itsenäisempiä, ja siksi en itsekään koiraa haluaisi hankkia, kun aikani ja kärsivällisyyteni ei riitä 15-vuotta kestävälle vauva-vaiheelle.
Ja ensimmäiselle kirjoittaneelle:
tuo on vähän huono argumentti heittää aina silloin, kun asiat ei mene niin kuin odotti, että "miksi sitten hankit-...". Aion vaan sopeutua tän tilanteen kanssa, jonka itse henkilökohtaisesti, koen ongelmalliseksi.
Valitettavasti tämä on myös lemmikin omistajan luonnekysymys. Hyvän kodin kissat ovat saaneet, siitä ei ole epäilystäkään, mutta lemmikkien kanssa mä aion silti pysyä "lauman johtajana", vaikkei kissoilla varsinaisesti sellaista olekaan, ja kun haluan omaa tilaa - mä sitä myös aion hankkia, vaikka yrittämällä opettaa kissat antamaan sitä tilaa.
Ja ehkä sitten kun helteet hellittää, mä kestän paremmin niiden huomionkipeyttä.
Minä en ottanut lemmikkejä lapsien korvikkeeksi, eli en ole innostunut "halimaan ja suukottelemaan" niitä jotta saisin jaettua ylimääräistä rakkautta niille, vaan otin ne koska halusin tarjota niille hyvän kodin. Eläimet eivät varsinaisesti rakkautta tunne, mutta ne tuntee huolenpidon. Se että mä en halua rakastaa lemmikkejä kuin pieniä vauvoja, ei tarkoita sitä että olen huono omistaja.
Tällä palstalla tunnutaan monesti olevan sitä mieltä, että kissojen pitäisi antaa tehdä täysin mitä ne haluaa ja kaikenlainen rankaiseminen, estäminen ja ohjaaminen haluttuun suuntaan on kissan luontaisen käytöksen rajoittamista. Ihan kun se kissa kuoli siihen jos ei pääse sänkyyn nukkumaan tai joka päivä viisi kertaa valjaslenkille. Monet täällä pitävät kissojaan lähes jumalana jonka tassuja suutelevat.
Minulle kissa on ensisijaisesti lemmikki, se ei ole ihminen enkä inhimillistä sitä, koska se on eläin. Tietenkin pidän kissastani huolta, ruokin mahdollisimman hyvin, siivoan laatikon, leikitän, silittelen ja jopa juttelen kissalleni. Ymmärrän kuitenkin ettei kissa tajua hölkäsen pölöystä jutuistani eikä kissa koe samanlaisia tunteita kun me ihmiset. Kissani tuskin minua rakastaa, se varmasti jollain tasolla on minuun kiintynyt, tietää, että huolehdin siitä ja olen sille ystävällinen, mutta jos se jostain syystä joutuisi minusta eroon se tuskin kaipaisi kovin kauan vaan sopeutuisi uuteen ympäristöön. Meillä siis saa vesisuihkusta ja EI-karjaisua jos uskaltaakin mennä pöydälle, tiputella tavaroita, syödä kukkia tms. Kissa sopeutuu talon tapoihin, ei talon tavat kissaan, turvallisuus tietenkin huomioiden.
Hyvä esimerkki ihmisen ja lemmikin erosta on sairastuminen. Jos kissani sairastuisi vakavasti tod.näk. lopettaisin sen, en pistäisi tuhansia ja tuhansia euroja lääkärillä ramppaamiseen jos tauti olisi jäädäkseen ja vaikeasti hoidettava. Toki perussairaudet ja helpot esim. virtsakivet ja munuaisongelmat hoidettaisiin, mutta rajansa kaikella. Toisaalta, kannatan myös ihmisten eutanasiaa. Enkä näe hirveän pahana erilaisia luonnonmullistuksia tai epidemioita joissa ihmisiä kuolee. Luonnon tapa karsia. Onneksi kehittynyt ihminen voi kuitenkin tehdä paljon itsensä ja lemmikkinsä eteen, mutta... rajansa kaikella. :)
Viimeisin teksti tuli suoraan kuin omasta päästäni.Olen tuore kissanpennun omistaja ja ekasta päivästä lähtien eläimelle opetettiin mihin saa mennä ja mihin ei.Napakka käsien läpäytys,"ei" tai lopulta vesisuihku ovat toimineet mainiosti,itse olen myös sitä mieltä että pöydät ja sänky eivät ole kissan paikkoja.Mikään muu lemmikki ei saa hyppiä pöydille,miksi kissan pitäisi??Johdonmukaisuus ja säntillisyys on henkisesti raskasta,kotona ei saa ihan täysin rentoutua koska näin alussa täytyy olla kärppänä kieltämässä,toisaalta taas kehumassa jos pentu on esim.oman raapimispuun kimpussa.Se mikä on kiellettyä,tulee olla joka kerta kiellettyä.Tuovathan ne selkeät rajat tuevallisuuden tunnetta lapsellekin.:)
Heikkounisena en halua kissan nukkuvan samassa sängyssä.Ääniin en herää mutta en halua herätä siihen että kukaan kävelee naamallani.Mutta eipä pentu ole kuin kerran yrittänyt tulla ja kun en päästänyt,meni omaan petiinsä ja on hissukseen siihen asti että ihmiset alkavat heräillä.Kuuntelen kauhuissani työkavereiden juttuja siitä miten kissat herättelevät yöllä kun nälkä yllättää tai hiekkalaatikko on mukamas liian likainen.Ja mitä ihminen tekee?Nousee ja palvelee.Ja jos kissa repii tapetit,hyökkäilee pureskellen lasten kimppuun tai on luonnevikainen,se on ymmärrettävää koska onhan se sentään kesyttämätön kissa.Jos koira tekisi samaa,se vietäisiin samantien piikille.Niinkuin melkein mikä tahansa eläin.
Kissaa ei ehkä voi opettaa istumaan käskystä mutta käytöstapoja sille voi ja tulee opettaa.Jos ruvetaan antamaan erivapauksia,homma menee helposti niin överiksi että lopulta kaikki arkitoiminnot suoritetaan kissaa palvoen.
Monet kissat voi opettaa istumaan käskystä. ;) Kaikkia ei toki huvita temppuilu, mutta oma kissani osaa vajaa kymmenen erilaista temppua, istuminen, tassu jne. Kissani nauttii näistä tempputuokioista ja tekee tempun mielellään kunhan palkkioksi saa herkkukinkkua. Lyhyitähän nämä tempputuokiot on, kissa tekee tasan sen aikaa kun sitä kiinnostaa. :)
Eläimet ja lapset on yllättävän samanlaisia, molemmat tarvitsevat rajansa.
Mutta on jotenkin koomista että joku viitsii valittaa liian sos. kissoista :DDDD Meillä ei myöskään kissat saa tulla sänkyyn, eikä pöydille ja suihkupulloa käytetään jos hyppivät pöydillee tai kirjahyllyille ym. (rajat ne on meillä ihmisilläkin), mutta minä pidän jokaista eläintä maan päällä yhtä arvokkaina kuin meitä ihmisiä. En aja edes hiiren päälle autolla. Siksi olen mielestäni yksi parhaimmista lemmikinomistajista mitä maa päällään kantaa. Tosin, en tiedä onko lemmikki tarpeeksi arvostava sana näille kotonani asuville jössiköille...? Perheenjäseniä ovat, eivät lapsen korvikkeita (niitäkin tulee aikanaan) ja aion ottaa mahdollisimmin monta pientä karvakasaa (kissoja, koiria ja muita pieneläimiä) heti, kun pääsemme muuttamaan omakotitaloon täältä rivitalosta, jossa tila on rajallinen. Eläimet ovat yhtä suurta kunnioitusta ansaitsevia kuin me ihmisetkin, valitettavasti monen asenne on, että eläin on eläin ja (kuningas)ihminen on ihminen. Onneksi on minunlaisiani ihmisiä, jotka tekevät vapaaehtoistyötä sekä ihmisten (amnesty, spr, kummitoiminta), että pian myöskin eläinten parissa (sijaiskoti) ja työkin kuluu ihmisten sairauksien ennaltaehkäisyssä- sekä hoidossa sairaalassa! Kiitos minulle :)
"Enkä näe hirveän pahana erilaisia luonnonmullistuksia tai epidemioita joissa ihmisiä kuolee. Luonnon tapa karsia."
Nimim. Omat elämät kirjoitti näin ylempänä..
Katsotaan sanoisiko hän näin jos yksikään hänen itsensä läheisistää kuolisi tällaisessa luonnonmullistuksessa, silloinkinko näin lakonisesti sanoisit "luonnon tapa karsia". Enpä usko.
Tottahan se on että nämäkin asiat ns. kuuluvat luonnon kiertokulkuun yms. mutta en minä nyt silti sano että ne hyviä asioita ovat.
Mistä sinä tiedät ketä olen menettänyt ja miten? Olen oppinut jo pienenä maalla asuessa ettei elämä ole reilua. Eläimiä ja ihmisiä kuolee muiden eläimien ja luonnollisten tapahtumien kautta. Luonnollisempaa minusta on kuolla tsunamiin kun rattijuopon törmätessä autoosi. Luonnonmullistus on jotain niin suurta ja jotain mille me ihmiset emme voi mitään. Rattijuoppo on idiootti ihminen joka pilaa toisten ihmisten elämän. On paljon helpompi menettää läheinen jollekin mille ei voi mitään kun jollekin jopa kumpuaa vaan typeryydestä. Tietenkin kuolema on aina kuolema ja sattuu läheisiin, mutta oma suhtautumiseni kuolemaan on hyvin arkinen eikä kuolema ole minulle kauhistus. Jokainen meistä joskus kuolee, se on vain luonnollinen osa elämää. Jokaisen luonto karsii joskus. ;P
Ihmiset on erilaisia. Toiset kestävät olla jatkuvassa sosiaalisessa kanssa käymisessä, keskellä hälyä ja melua päivät pitkät. Jaksavat olla avoimia ja läheisiä jopa ventovieraille. Sitten on ne toiset jotka eivät ole kovin sosiaalisia ja kauhistuvat jos vieras astuu liian lähelle tai peräti koskettaa. Minä kyllä jaksan sosiaalisia tilanteita hyvin ja suulaskin olen, mutta kun tulen kotiin haluan olla rauhassa, tämä edellyttää myös, että kissani ei ole kimpussa yötä päivää. Arvostan rauhallista kotia missä on hiljaista ja minulta ei vaadita mitään. Minulle kissat ovat aina olleet niitä oman tien kulkijoita, tulevat syliin kun heitä huvittaa, mutta viihtyvät mainiosti omissa puuhissaan. Minulle yltiösosiaaliset kissat eivät oikein ole kissoja, ne on jotain koiramaisiksi jalostettuja otuksia. :D Rotukissoissahan nämä erot näkee hyvin, on rotuja jotka ovat aina omistajassa kiinni ja juttelevat 24/7 ja sitten on rotuja jotka eivät omistajaa kaipaa eivätkä juuri suustaan mitään päästä. Kissoja on niin erilaisia, kuten omistajia.
Kissasi ovat tylsistyneitä.Koita keksiä niille paljon muita virikkeitä,niin et huomaa että sulla kissoja onkaan.Katosta roikkuvia hiiriä kuminauhan varassa,tyhjiä ihania pahvilaatikoita ymym. Eläimet tarvitsevat tekemistä ja virikkeitä.Ei niitä voi koriste-esineiksi hankkia.