Kateus

Kateus kuuluu meidän kaikkien tunnemailmaan - hyväntahtoista kateutta ei ole olemassakaan. Tunnen kyllä (alavivalle tiedoksi) termin positiivinen kateus, mutta se on sanapari, joka ei voi olla realistinen, jos katsoo maailmaa ja psykopatologiaa kuten minä teen.

Olen vahvasti jo aiemmin täällä vastustanut ajatusta freudilaisesta tiedostamattomasta - mielestäni kyse on enemmänkin mielen sensuurista.
Ihmisen on pakko hyväksyä virheetkin, jotta itsensä tunteminen olisi mahdollista. Kun puhutaan positiivisesta kateudesta puhutaan jostain, mitä ei olekaan, mutta ehkä se on helpompi myöntää ja hyväksyä olemassa olevaksi. Projektio on aivan tyypillistä kateuden kohdalla. Projektio on hallusinaation luomista toisiin oman mielensä tuottamista kuvista. Jos ei pysty havaitsemaan/käsittelemään omia ongelmiaan, ei niitä hyväksy kenessäkään muussakaan. Hyvän näkeminen toisessa on yllättävän vaikeaa, jos kateus määrää - ja sehän määrää, jos sitä ei tiedosta ja katkaise kiertoa.

Mielestäni suoraan voidaan täälläkin nähdä, mikä on eri kirjoittajien tietoisuuden taso omasta itsestään. Se taso taas kertoo suoraan sen, kuinka suuria ongelmia persoonallisuudessa on.

Pahansuopakateus on kyllä pahin....tulee just esiin tyyliin;viedään kaverit sulta tai aletaan porukalla ilkkumaan puhutaan takaa päin latistamaan,tätä on erityisesti narsuilla vaikka eivät itse tunnustakkaan olevansa kateellisisa.

Ilkikurimus kirjoitti:

Kateus kuuluu meidän kaikkien tunnemailmaan - hyväntahtoista kateutta ei ole olemassakaan. Tunnen kyllä (alavivalle tiedoksi) termin positiivinen kateus, mutta se on sanapari, joka ei voi olla realistinen, jos katsoo maailmaa ja psykopatologiaa kuten minä teen.

Olen vahvasti jo aiemmin täällä vastustanut ajatusta freudilaisesta tiedostamattomasta - mielestäni kyse on enemmänkin mielen sensuurista.
Ihmisen on pakko hyväksyä virheetkin, jotta itsensä tunteminen olisi mahdollista. Kun puhutaan positiivisesta kateudesta puhutaan jostain, mitä ei olekaan, mutta ehkä se on helpompi myöntää ja hyväksyä olemassa olevaksi. Projektio on aivan tyypillistä kateuden kohdalla. Projektio on hallusinaation luomista toisiin oman mielensä tuottamista kuvista. Jos ei pysty havaitsemaan/käsittelemään omia ongelmiaan, ei niitä hyväksy kenessäkään muussakaan. Hyvän näkeminen toisessa on yllättävän vaikeaa, jos kateus määrää - ja sehän määrää, jos sitä ei tiedosta ja katkaise kiertoa.

Mielestäni suoraan voidaan täälläkin nähdä, mikä on eri kirjoittajien tietoisuuden taso omasta itsestään. Se taso taas kertoo suoraan sen, kuinka suuria ongelmia persoonallisuudessa on.

Samaa mieltä olen siinä sinun kanssasi, että hyvää kateutta ei ole olemassakaan. Ihme...olemme jostakin samaa mieltä tällä kertaa. Mitään positiivista kateutta ei mielestäni ole olemassakaan, kateus on aina tuhoava voima. Kyllä, kateus vie voimavaroja ja se vahingoittaa itseä ja toista.

Minusta kateellisella on heikko itsetunto ja hänen on vaikea tuntea tasavertaisuutta toisen kanssa, hän vertailee itseään muihin ja kokee jatkuvaa alemmuudentunnetta. Kateellisuus näkyy pilkkaamisena, pahanpuhumisena, vahingonilona, juoruilemisena. Kateellinen haluaa määrätä ja hallita, hän on usein agressiivinen, hmm...mitä niitä nyt voisikaan luetella vielä, ehkä vallanhalunakin se näkyy ja ahneutena jne...kateellisuuden listaa voisi jatkaa aika pitkälle. Kateelliselle on kai tyypillistä, että hän kerskailee ja haluaa aina kilpailla ja olla paras ja jos hän häviää ei hän kyllä tappiotaan helpolla myönnä, vaan etsii syitä siihen, miksi ei voittanut ja yleensä ne syyt löytyvät vastapuolen epärehellisyydestä tms.

Kun, miettii mikä voisi olla kateellisuuden vastakohta, niin minulle tulee mieleen kiitollisuus. Minusta kiittämätön ihminen on luonnostaan kateellinen ja hän ei osaa itseäänkään arvostaa saati muita. Kateellinen ihminen halveksii itseään, pitää itseään riittämättömänä ja alisuorittajana, mihinkään kelpaamattomana, vähättelee itseään ja omia taitojaan jne..takana on huono itsetunto.

Kateellisen vieressä on paha olla, eikä kateudessa koskaan ole rakkautta. Kateellinen ihminen ei osaa rakastaa. Ehkä kateus on pohjimmiltaan vihaa, vihan tunnetta.

Jokainen tuntee kateutta, mutta ei välttämättä tunnista kateutta itsessään. Se ei ehkä ole niin helposti edes tunnistettavissa, tai sitten ihminen ei vaan halua itselleen myöntää olevansa kateellinen. Kateellisuus on opittu tapa, josta voi päästä irti, mutta se vaatii kyllä itsetutkiskelua ja myöntämistä, että on kateellinen

Olen havainnut saman, että ainoa palsta taitaa olla narsismi palsta, jossa narsisistinen kateus rehottaa...joiden kohdalla... :)

lottispottisjou kirjoitti:

Pahansuopakateus on kyllä pahin....tulee just esiin tyyliin;viedään kaverit sulta tai aletaan porukalla ilkkumaan puhutaan takaa päin latistamaan,tätä on erityisesti narsuilla vaikka eivät itse tunnustakkaan olevansa kateellisisa.

"Omituinen kateellinen panettelija" :D

Lottamari_ kirjoitti:

Samaa mieltä olen siinä sinun kanssasi, että hyvää kateutta ei ole olemassakaan. Ihme...olemme jostakin samaa mieltä tällä kertaa. Mitään positiivista kateutta ei mielestäni ole olemassakaan, kateus on aina tuhoava voima. Kyllä, kateus vie voimavaroja ja se vahingoittaa itseä ja toista.

Minusta kateellisella on heikko itsetunto ja hänen on vaikea tuntea tasavertaisuutta toisen kanssa, hän vertailee itseään muihin ja kokee jatkuvaa alemmuudentunnetta. Kateellisuus näkyy pilkkaamisena, pahanpuhumisena, vahingonilona, juoruilemisena. Kateellinen haluaa määrätä ja hallita, hän on usein agressiivinen, hmm...mitä niitä nyt voisikaan luetella vielä, ehkä vallanhalunakin se näkyy ja ahneutena jne...kateellisuuden listaa voisi jatkaa aika pitkälle. Kateelliselle on kai tyypillistä, että hän kerskailee ja haluaa aina kilpailla ja olla paras ja jos hän häviää ei hän kyllä tappiotaan helpolla myönnä, vaan etsii syitä siihen, miksi ei voittanut ja yleensä ne syyt löytyvät vastapuolen epärehellisyydestä tms.

Kun, miettii mikä voisi olla kateellisuuden vastakohta, niin minulle tulee mieleen kiitollisuus. Minusta kiittämätön ihminen on luonnostaan kateellinen ja hän ei osaa itseäänkään arvostaa saati muita. Kateellinen ihminen halveksii itseään, pitää itseään riittämättömänä ja alisuorittajana, mihinkään kelpaamattomana, vähättelee itseään ja omia taitojaan jne..takana on huono itsetunto.

Kateellisen vieressä on paha olla, eikä kateudessa koskaan ole rakkautta. Kateellinen ihminen ei osaa rakastaa. Ehkä kateus on pohjimmiltaan vihaa, vihan tunnetta.

Jokainen tuntee kateutta, mutta ei välttämättä tunnista kateutta itsessään. Se ei ehkä ole niin helposti edes tunnistettavissa, tai sitten ihminen ei vaan halua itselleen myöntää olevansa kateellinen. Kateellisuus on opittu tapa, josta voi päästä irti, mutta se vaatii kyllä itsetutkiskelua ja myöntämistä, että on kateellinen

Olen havainnut saman, että ainoa palsta taitaa olla narsismi palsta, jossa narsisistinen kateus rehottaa...joiden kohdalla... :)

Olen kateellinen sun älykkyydestäsi ja sanavalmiudestasi. =)

Silleen hyväksyvällä tavalla kateellinen, se mikä sinulla on ei ole minulta pois, hih hih..

Lottamari_ kirjoitti:

Samaa mieltä olen siinä sinun kanssasi, että hyvää kateutta ei ole olemassakaan. Ihme...olemme jostakin samaa mieltä tällä kertaa. Mitään positiivista kateutta ei mielestäni ole olemassakaan, kateus on aina tuhoava voima. Kyllä, kateus vie voimavaroja ja se vahingoittaa itseä ja toista.

Minusta kateellisella on heikko itsetunto ja hänen on vaikea tuntea tasavertaisuutta toisen kanssa, hän vertailee itseään muihin ja kokee jatkuvaa alemmuudentunnetta. Kateellisuus näkyy pilkkaamisena, pahanpuhumisena, vahingonilona, juoruilemisena. Kateellinen haluaa määrätä ja hallita, hän on usein agressiivinen, hmm...mitä niitä nyt voisikaan luetella vielä, ehkä vallanhalunakin se näkyy ja ahneutena jne...kateellisuuden listaa voisi jatkaa aika pitkälle. Kateelliselle on kai tyypillistä, että hän kerskailee ja haluaa aina kilpailla ja olla paras ja jos hän häviää ei hän kyllä tappiotaan helpolla myönnä, vaan etsii syitä siihen, miksi ei voittanut ja yleensä ne syyt löytyvät vastapuolen epärehellisyydestä tms.

Kun, miettii mikä voisi olla kateellisuuden vastakohta, niin minulle tulee mieleen kiitollisuus. Minusta kiittämätön ihminen on luonnostaan kateellinen ja hän ei osaa itseäänkään arvostaa saati muita. Kateellinen ihminen halveksii itseään, pitää itseään riittämättömänä ja alisuorittajana, mihinkään kelpaamattomana, vähättelee itseään ja omia taitojaan jne..takana on huono itsetunto.

Kateellisen vieressä on paha olla, eikä kateudessa koskaan ole rakkautta. Kateellinen ihminen ei osaa rakastaa. Ehkä kateus on pohjimmiltaan vihaa, vihan tunnetta.

Jokainen tuntee kateutta, mutta ei välttämättä tunnista kateutta itsessään. Se ei ehkä ole niin helposti edes tunnistettavissa, tai sitten ihminen ei vaan halua itselleen myöntää olevansa kateellinen. Kateellisuus on opittu tapa, josta voi päästä irti, mutta se vaatii kyllä itsetutkiskelua ja myöntämistä, että on kateellinen

Olen havainnut saman, että ainoa palsta taitaa olla narsismi palsta, jossa narsisistinen kateus rehottaa...joiden kohdalla... :)

Lottis....jos sallit tämän tuttavallisemman ilmiasun nimestäsi....kyllä me ollaan oltu julmetun monta kertaa aivan samaa mieltä. Aika usein jätän kokonaan kommentoimatta, koska se on ollut niin kovin yleistä, että tulen väärin ymmärretyksi.

old_profile_59029 kirjoitti:

Olen kateellinen sun älykkyydestäsi ja sanavalmiudestasi. =)

Silleen hyväksyvällä tavalla kateellinen, se mikä sinulla on ei ole minulta pois, hih hih..

Ja minä sinun mediaseksikkyydestäsi =)

*tarjoaa mansikan*

lottamari_1 kirjoitti:

Ja minä sinun mediaseksikkyydestäsi =)

*tarjoaa mansikan*

Mmm...kiitti!

Ilkikurimus kirjoitti:

Lottis....jos sallit tämän tuttavallisemman ilmiasun nimestäsi....kyllä me ollaan oltu julmetun monta kertaa aivan samaa mieltä. Aika usein jätän kokonaan kommentoimatta, koska se on ollut niin kovin yleistä, että tulen väärin ymmärretyksi.

Näin on. Tunne on molemminpuolinen :)

Oli toimintamalleja vaikka kuinka monia, niin kateus on aina huono motivaattori ja negatiivinen tunne, joka pitää tunnistaa.
Ihmisen arvot perustuvat hänen tarpeisiinsa - eikö? ....minkälaiset arvot on henkilöllä, joka tarvitsee kaikkea, mitä näkee naapurilla?

Varmaan tämä on kvartaalikapitalistille todella positiivista.....mutta että muille? No way.

..ja sitten vielä se asiaan vaikuttava seikka että rinnakkaiset tunteet vaikuttavat toisiinsa joko lisäävästi tai vähentävästi. Ihminen on melkoinen instrumentti. En ole omastani vielä päässyt selvyyteen =)

old_profile_59029 kirjoitti:

..ja sitten vielä se asiaan vaikuttava seikka että rinnakkaiset tunteet vaikuttavat toisiinsa joko lisäävästi tai vähentävästi. Ihminen on melkoinen instrumentti. En ole omastani vielä päässyt selvyyteen =)

Pistä esimerkki..

Ilkikurimus kirjoitti:

Oli toimintamalleja vaikka kuinka monia, niin kateus on aina huono motivaattori ja negatiivinen tunne, joka pitää tunnistaa.
Ihmisen arvot perustuvat hänen tarpeisiinsa - eikö? ....minkälaiset arvot on henkilöllä, joka tarvitsee kaikkea, mitä näkee naapurilla?

Varmaan tämä on kvartaalikapitalistille todella positiivista.....mutta että muille? No way.

Kaikki ihmisessä on tärkeää, ja mistään ei pidä luopua. Se johtaisi sisäisiin ristiriitoihin.

'rakastan vihaani' :)

lottamari_1 kirjoitti:

Pistä esimerkki..

Esimerkiksi, tunteeni säätyvät toisen ihmisen käytöksen perusteella. Tai viha/rakkaus vaikuttaa kateuden tunteeseeni. Mahdolllisuuksia erilaisiin tunnetiloihin on valtavasti. :)

old_profile_59029 kirjoitti:

Esimerkiksi, tunteeni säätyvät toisen ihmisen käytöksen perusteella. Tai viha/rakkaus vaikuttaa kateuden tunteeseeni. Mahdolllisuuksia erilaisiin tunnetiloihin on valtavasti. :)

Hmm...niin mutta eikö tuo ole ihan luonnollinen reaktio, että tunteitamme säätelevät muiden käytös ja saamamme kohtelu ja palaute. Kateus on itsekästä ja rakkaudetonta, mutta kuten rakkauskin se on tunne, jota ei voi ohittaa. Mustasukkaisena sitä tuntee vihaavansa toista, vaikka rakastaakin. Mustasukkaisuus on kateutta ja kateus on vihaa, mutta kaiken alkuunpaneva voima voi olla rakkaus...hm...olikohan tässä järkeä??

lottamari_1 kirjoitti:

Hmm...niin mutta eikö tuo ole ihan luonnollinen reaktio, että tunteitamme säätelevät muiden käytös ja saamamme kohtelu ja palaute. Kateus on itsekästä ja rakkaudetonta, mutta kuten rakkauskin se on tunne, jota ei voi ohittaa. Mustasukkaisena sitä tuntee vihaavansa toista, vaikka rakastaakin. Mustasukkaisuus on kateutta ja kateus on vihaa, mutta kaiken alkuunpaneva voima voi olla rakkaus...hm...olikohan tässä järkeä??

On järkeä! Ajattelen niin, vaikken ymmärräkään prosessiani, että salaperäinen ydinminäni säätelee mua erilaisissa kohtaamisissa.

"Kateus on itsekästä ja rakkaudetonta.."

Niin minäkin ajattelin ennen, mutta onko se sittenkään. Yritän laajentaa tajuntaani ajattelemalla rakkauden täyttämää kateutta :) Vähän niinkuin loirin suruun puettu kateus..

'Rakas vihamies'. On paljon ensialkuun mahdottoman tuntuisia yhdistelmiä =)

old_profile_59029 kirjoitti:

On järkeä! Ajattelen niin, vaikken ymmärräkään prosessiani, että salaperäinen ydinminäni säätelee mua erilaisissa kohtaamisissa.

"Kateus on itsekästä ja rakkaudetonta.."

Niin minäkin ajattelin ennen, mutta onko se sittenkään. Yritän laajentaa tajuntaani ajattelemalla rakkauden täyttämää kateutta :) Vähän niinkuin loirin suruun puettu kateus..

'Rakas vihamies'. On paljon ensialkuun mahdottoman tuntuisia yhdistelmiä =)

"Kateus on itsekästä ja rakkaudetonta",....onko sittenkään? Jaa,a? Pitääpä miettiä tuota. Hmm...Iso Kirja sanoo: "Rakkaus ei kadehdi ei kerskaa". Voisiko soturi olla niin, tuossa sinun ajattelemassasi "rakas vihamies" -kateus ajatuksessa ei sittenkään pohjimmiltaan ole kysymys kateudesta, vaan rakkaudesta. "Ylpeästi kateellinen olin vuokses myönnän sen"...onko kysymys kateudesta?,...ajattelen niin, että kysymys täytyy olla tuntemisesta,....jos, ihminen on minulle läheinen, rakastan häntä, tunnen hänet hyvin, hän on minulle tuttu monen ajan takaa, hänen persoonansa on minulle tuttu, näen hänet rakkaana lähimmäisenä, en vihollisena silloin kateuteni häntä kohtaan on rakkaudellista kateutta, joka ei ole vihaavaa, jossa ei ole vihaa, vaan pelkästään rakkaudellista kateutta. Jotain tämän suuntaista tuli mieleeni.

Eli, kateus, jota tunnetaan ihmistä kohtaan, joka ei ole tuttu ja johon siirrämme monenlaisia epäilyksiä ja epäileviä tuntemuksia saa meidät helposti vihaten kadehtimaan tuota tuntematonta. Kun, kysymyksessä on rakastamamme henkilö, tai hyvin tuttu ihminen, niin häpeämme estää meitä vihaamalla kadehtimasta tuota meille läheistä ihmistä, mutta emme pääse kuitenkaan kateuden tunnettamme pakoon ja joudumme rakkudellisesti kohtaamaan oman kateutemme. Mitä enenmmmän rakastat toista ihmistä, sitä vähemmän tunnet kateutta häntä kohtaan.

Minulle nousee monia kysymyksiä heti mieleen tuosta omastakin teoriastani. Onko kateus sittenkään opittu tapa, vai onko sekin meissä jo valmiiksi geeneissä? (pakko mikä pakko tuoda taas tämä geeni puoli esille) :)
Entä sisarkateus? sehän pitäisi olla rakkaudellista kateutta, mutta tappoihan Kain veljensä Aabelin puhtaasti kateudesta. Jumala käski Kainia hillitsemään tuota kateutta itsessään, Jumala tietää ihmisen olevan kateellinen, koska Raamattu tuo esille sellaisenkin lauseen "kateuteen asti hän halajaa meidän sielumme pelastusta",....tai jotain sinne päin, en nyt muista tarkalleen, miten se meni, mutta Jumalan kateus on rakkaudellista kateutta, huolehtivaa ja omistavaa, joten kysymys täytyy olla tuntemisesta.

Mitä mieltä?

old_profile_59029 kirjoitti:

On järkeä! Ajattelen niin, vaikken ymmärräkään prosessiani, että salaperäinen ydinminäni säätelee mua erilaisissa kohtaamisissa.

"Kateus on itsekästä ja rakkaudetonta.."

Niin minäkin ajattelin ennen, mutta onko se sittenkään. Yritän laajentaa tajuntaani ajattelemalla rakkauden täyttämää kateutta :) Vähän niinkuin loirin suruun puettu kateus..

'Rakas vihamies'. On paljon ensialkuun mahdottoman tuntuisia yhdistelmiä =)

Onko kumpikaan ikinä kuullut mekanismista, jolla tunteita säädellään? Ihan perushuttua....
Tunteiden säätely on osa tunneälyä!

...nyt meen nukkumaan......

Ilkikurimus kirjoitti:

Onko kumpikaan ikinä kuullut mekanismista, jolla tunteita säädellään? Ihan perushuttua....
Tunteiden säätely on osa tunneälyä!

...nyt meen nukkumaan......

Hah, mitä mä sanoin! Se nukkuu puoleen päivään tuolla mun antamalla unilääkeannoksella,....tuhtia tavaraa. :DD

lottamari_1 kirjoitti:

"Kateus on itsekästä ja rakkaudetonta",....onko sittenkään? Jaa,a? Pitääpä miettiä tuota. Hmm...Iso Kirja sanoo: "Rakkaus ei kadehdi ei kerskaa". Voisiko soturi olla niin, tuossa sinun ajattelemassasi "rakas vihamies" -kateus ajatuksessa ei sittenkään pohjimmiltaan ole kysymys kateudesta, vaan rakkaudesta. "Ylpeästi kateellinen olin vuokses myönnän sen"...onko kysymys kateudesta?,...ajattelen niin, että kysymys täytyy olla tuntemisesta,....jos, ihminen on minulle läheinen, rakastan häntä, tunnen hänet hyvin, hän on minulle tuttu monen ajan takaa, hänen persoonansa on minulle tuttu, näen hänet rakkaana lähimmäisenä, en vihollisena silloin kateuteni häntä kohtaan on rakkaudellista kateutta, joka ei ole vihaavaa, jossa ei ole vihaa, vaan pelkästään rakkaudellista kateutta. Jotain tämän suuntaista tuli mieleeni.

Eli, kateus, jota tunnetaan ihmistä kohtaan, joka ei ole tuttu ja johon siirrämme monenlaisia epäilyksiä ja epäileviä tuntemuksia saa meidät helposti vihaten kadehtimaan tuota tuntematonta. Kun, kysymyksessä on rakastamamme henkilö, tai hyvin tuttu ihminen, niin häpeämme estää meitä vihaamalla kadehtimasta tuota meille läheistä ihmistä, mutta emme pääse kuitenkaan kateuden tunnettamme pakoon ja joudumme rakkudellisesti kohtaamaan oman kateutemme. Mitä enenmmmän rakastat toista ihmistä, sitä vähemmän tunnet kateutta häntä kohtaan.

Minulle nousee monia kysymyksiä heti mieleen tuosta omastakin teoriastani. Onko kateus sittenkään opittu tapa, vai onko sekin meissä jo valmiiksi geeneissä? (pakko mikä pakko tuoda taas tämä geeni puoli esille) :)
Entä sisarkateus? sehän pitäisi olla rakkaudellista kateutta, mutta tappoihan Kain veljensä Aabelin puhtaasti kateudesta. Jumala käski Kainia hillitsemään tuota kateutta itsessään, Jumala tietää ihmisen olevan kateellinen, koska Raamattu tuo esille sellaisenkin lauseen "kateuteen asti hän halajaa meidän sielumme pelastusta",....tai jotain sinne päin, en nyt muista tarkalleen, miten se meni, mutta Jumalan kateus on rakkaudellista kateutta, huolehtivaa ja omistavaa, joten kysymys täytyy olla tuntemisesta.

Mitä mieltä?

Rakasta vihollisiasi, näin keräät tulisia hiiliä heidän päänsä päälle.
Go narsku go.

lottamari_1 kirjoitti:

"Kateus on itsekästä ja rakkaudetonta",....onko sittenkään? Jaa,a? Pitääpä miettiä tuota. Hmm...Iso Kirja sanoo: "Rakkaus ei kadehdi ei kerskaa". Voisiko soturi olla niin, tuossa sinun ajattelemassasi "rakas vihamies" -kateus ajatuksessa ei sittenkään pohjimmiltaan ole kysymys kateudesta, vaan rakkaudesta. "Ylpeästi kateellinen olin vuokses myönnän sen"...onko kysymys kateudesta?,...ajattelen niin, että kysymys täytyy olla tuntemisesta,....jos, ihminen on minulle läheinen, rakastan häntä, tunnen hänet hyvin, hän on minulle tuttu monen ajan takaa, hänen persoonansa on minulle tuttu, näen hänet rakkaana lähimmäisenä, en vihollisena silloin kateuteni häntä kohtaan on rakkaudellista kateutta, joka ei ole vihaavaa, jossa ei ole vihaa, vaan pelkästään rakkaudellista kateutta. Jotain tämän suuntaista tuli mieleeni.

Eli, kateus, jota tunnetaan ihmistä kohtaan, joka ei ole tuttu ja johon siirrämme monenlaisia epäilyksiä ja epäileviä tuntemuksia saa meidät helposti vihaten kadehtimaan tuota tuntematonta. Kun, kysymyksessä on rakastamamme henkilö, tai hyvin tuttu ihminen, niin häpeämme estää meitä vihaamalla kadehtimasta tuota meille läheistä ihmistä, mutta emme pääse kuitenkaan kateuden tunnettamme pakoon ja joudumme rakkudellisesti kohtaamaan oman kateutemme. Mitä enenmmmän rakastat toista ihmistä, sitä vähemmän tunnet kateutta häntä kohtaan.

Minulle nousee monia kysymyksiä heti mieleen tuosta omastakin teoriastani. Onko kateus sittenkään opittu tapa, vai onko sekin meissä jo valmiiksi geeneissä? (pakko mikä pakko tuoda taas tämä geeni puoli esille) :)
Entä sisarkateus? sehän pitäisi olla rakkaudellista kateutta, mutta tappoihan Kain veljensä Aabelin puhtaasti kateudesta. Jumala käski Kainia hillitsemään tuota kateutta itsessään, Jumala tietää ihmisen olevan kateellinen, koska Raamattu tuo esille sellaisenkin lauseen "kateuteen asti hän halajaa meidän sielumme pelastusta",....tai jotain sinne päin, en nyt muista tarkalleen, miten se meni, mutta Jumalan kateus on rakkaudellista kateutta, huolehtivaa ja omistavaa, joten kysymys täytyy olla tuntemisesta.

Mitä mieltä?

Mulla on kyllä kanssa enemmän kysymyksiä päässä kuin vastauksia, jäsentymättömiä kehittymässä olevia oivalluksia. Kumpa pääsisin niihin kiinni. Voi se olla niinkin että rakkaus on se pohjatunne, oikeastaan se liukukytkinpöytä, missä muut tunteet ovat kiinni. Kun muut tunteet ovat rakkauteen nähden optimaalisissa kohdissaan, on jokaisen rakkaus elämään, ihmisiin ja itseensä täydellinen. Toisessa ääripäässä taas rakkaus on minimissään, ja mieltä hallitsee kenties viha, raivo, kateus, joille on taas pidättäviä tunteita. Jos nekin pettää, ihminen voi tehdä hirmutekoja.

Hyvä että meillä on yleisnimitykset tunteille, että tiedetään suurinpiirtein mistä puhutaan, mutta kuten rakkauttakin on kymmentä sorttia niin kaiken järjen mukaan on niitä muitakin tunteita. Vaikka rakkaudellista vihaa, tai sadistista hellyyttä.

Mun mielestä, jos tuntisimme oman tunnemaailmamme mekaniikan, ts. meillä olisi valta omiin kytkimiimme, niin toimisimme aika loogisesti joka tilanteessa, emme riitelisi, olisimme yllätyksettömiä. Tunteet täytyy olla persoonallisuuden, alitajunnan, ydinminän hallussa. Tunteiden syntymistä emme voi estää mutta haitallisia tunteita voimme järjellä himmailla, ja antaa hyville tunteille 'luvan'. Mutta itsensä tuntemisen opettelu kyllä kannattaa koska se kulkee käsikädessä toisen ihmisen ymmärtämisen kanssa.

Niin, Kain. Jumala joka tiesi kaiken kateudesta, ja oli tehnyt ihmisen omaksi kuvakseen, tiesi sen ominaisuuden olevan myös Kainissa ja Abelissa. Tavallaan Jumala loi veljeskateustilanteen itse, mieltymällä vain Abelin uhrilahjaan. Jumala opasti Kainia kateudesta, ennen surmatyötä, sanoen; '..ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä!' Kain ei hallinnut vaan tappoi Abelin.

Katuiko Jumala, koska säästi Kainin hengen, ja laittoi häneen merkin, ettei kukaan joka hänet kohtaisi, tappaisi häntä. *pohtii*

Raamatun ihan alussa on mielenkiintoinen jae: 1 Moos. 1:27. " Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät"

Jumala on mies ja nainen. :)

Kiva kaalisoppa-jäätelö-esimerkki! =) Helpotti tuon asia tajuamistani. Mua hämää se etten pääse syvemmälle omaan rakenteeseeni, oman tietoisuuden pohjamutiin. Eikö se ole aika paradoksaalista, itsessä on itseltä kielletty alue(?) Toimin tietyissä tilanteissa vaistomaisesti, onkohan se niin että pelkän puhtaan tietoisuuden vallassa oleva ihminen olisi liian hidas esim vaaratilanteissa. 'Vaistomaisesti hyppäsin syrjään auton tieltä'

Vaistomaisesti nappasin muuten oluenkin, hih hih.. ;-) En se minä ollut, kun alitajuntani.

Oot jutellut unien näkemisestä ja niiden tulkkauksesta, niin musta tuntuu että olen alkanut nähdä enempi unia kuin ennen. Heräämisen jälkeen on tullut sellainen välähdyksenomainen fiilis että tajusin jonkun asian, mutta ennen kuin saan aamukaffet keitettyä niin sekä uni että se väläys on haihtunut mielestä.

old_profile_59029 kirjoitti:

Kiva kaalisoppa-jäätelö-esimerkki! =) Helpotti tuon asia tajuamistani. Mua hämää se etten pääse syvemmälle omaan rakenteeseeni, oman tietoisuuden pohjamutiin. Eikö se ole aika paradoksaalista, itsessä on itseltä kielletty alue(?) Toimin tietyissä tilanteissa vaistomaisesti, onkohan se niin että pelkän puhtaan tietoisuuden vallassa oleva ihminen olisi liian hidas esim vaaratilanteissa. 'Vaistomaisesti hyppäsin syrjään auton tieltä'

Vaistomaisesti nappasin muuten oluenkin, hih hih.. ;-) En se minä ollut, kun alitajuntani.

Oot jutellut unien näkemisestä ja niiden tulkkauksesta, niin musta tuntuu että olen alkanut nähdä enempi unia kuin ennen. Heräämisen jälkeen on tullut sellainen välähdyksenomainen fiilis että tajusin jonkun asian, mutta ennen kuin saan aamukaffet keitettyä niin sekä uni että se väläys on haihtunut mielestä.

Se, ettet pääse "syvemmälle" omiin "rakenteisiisi" johtuu minun mielstäni siitä, ettet edelleenkään ole täysin rehellinen itsellesi. Kaikki palaset eivät vielä ole paikoillaan.

Niin kauan kuin kateus on motivaattorina....ei rehellisyyttä voi ollakaan.

Kuolema kuittaa univelat....otin välikuoleman. Pitkän sellaisen....aamusella Fischmarktin kautta nukkuun.

Huomenna rankka päivä.

Ilkikurimus kirjoitti:

Se, ettet pääse "syvemmälle" omiin "rakenteisiisi" johtuu minun mielstäni siitä, ettet edelleenkään ole täysin rehellinen itsellesi. Kaikki palaset eivät vielä ole paikoillaan.

Niin kauan kuin kateus on motivaattorina....ei rehellisyyttä voi ollakaan.

Kurjaa olla palapeli jonka osat on hukassa. Mutta jatkan puurtamista. Vielä mä tästä eheydyn! :)

Mikset käytä suoraan enää YouTubea?

http://www.youtube.com/watch?v=hSFmsPJYis8

Hieno kappale...

lottamari_1 kirjoitti:

Mikset käytä suoraan enää YouTubea?

http://www.youtube.com/watch?v=hSFmsPJYis8

Hieno kappale...

Se on niin hieno kappale, että kun ekaa kertaa katsoin tuon videon, niin itkin. Siinä on sellaista haikeutta joka onnistuu vain loirilta.

'ylpeästi kateellinen' värittyy tarinassa suruverhoon.

Hieno kappale..hieno video!

old_profile_59029 kirjoitti:

Se on niin hieno kappale, että kun ekaa kertaa katsoin tuon videon, niin itkin. Siinä on sellaista haikeutta joka onnistuu vain loirilta.

'ylpeästi kateellinen' värittyy tarinassa suruverhoon.

Hieno kappale..hieno video!

Kieltämättä se herkistää ja saa tunteet pintaan ja vedet silmiin, mutta vain Loirin esittämänä se toimii, kuten sen on tarkoitettu toimivan. Upea artisti, upea kappale, upea tulkinta.

Jaa, tuosta tuli mieleen että taidan mennä väsäämään kanasalaatin, alkoi niin tekemään mieli. Kuuntele sinä vaikka Roy Orbisonia sillä aikaa...se rauhoittaa.. :D Hieno mies ;))

http://www.youtube.com/watch?v=7lmfnTM0bIU